keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Keskiviikon tarotit

Niinpä se vaan tämäkin päivä menee tekemättä lähinnä mitään.
Koko viikon olen aamuisin vain ollut ja ihmetellyt, olen kaksi kuukautta lomalla ja huomaan että aikaa on taas vaikka mihin. Olen mm. löytänyt tämän blogini uudestaan, vähän päivitellyt sitä ja sen sellaista.

Tarotkortit kutsuivat minua taas.
Päivän kortit:

Sauvat 6. Voitto


"Tee mitä suunnittelet, tilanne on otollinen."

"Usko menestykseen on täyden voiton edellytys."

Tänään minulla on ollut erittäin levoton olo, etenkin hankintojen suhteen. Muutenkin katse on kohti tulevaisuutta ja haluaisin niin kovasti päivittää sekä fyysistä että henkistä ympäristöäni. Sauvojen voitto kannustaa minua toteuttamaan suunnitelmiani. Hyvä niin. 


Maljojen Prinsessa


"Luota tunteisiisi ja havaintoihisi. Olet oikealla tiellä."
 
" Tunteiden vapaus, voitettu mustasukkaisuus, itseluottamus."

"Sisäinen tasapainosi vapauttaa sinut ja läheisesi olemaan yhdessä ja osoittamaan rakkauttanne monin eri tavoin."

Nostin tämän kortin jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Kortti sopii todella hyvin elämäntilanteeseeni, sillä olen viimeaikoina ajatellut sekä myös kokenut mustasukkaisuutta; milteinpä kyllästymiseen saakka. Viimeksi eilen mietin, olenko liian mustasukkainen olemaan koskaan kenenkään kanssa? Maljojen Prinsessa kertoo, että en ole. En luovuta.

Viimeinen, lähitulevaisuuden kortti:

Maljat 2. Rakkaus






"Vastaanottava rakkaus, onnelliset suhteet, tunteiden vaihto."

"Kiinnitä tällä hetkellä osaksesi tulevaan rakkauteen. Pysy avoimena ja anna rakkauden tulla syvälle sisällesi."

"Jos haluat kokea todellisen rakkauden, voit tehdä vain yhden asian: ole itse rakastava."

Mitä tähän voisin enää lisätä? Kovin kaunista kortit minulle kertovat ja vahvistivat edelleen ajatusta, että samankaltaiset asiat vetävät toisiaan puoleensa. Kun olet rakastava, saat rakkautta ja kun olet änkyrä niin saat änkyröitä osaksesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)