perjantai 28. joulukuuta 2012

Water

Onpa taas suorastaan liikuttavaa huomata, miten viisaita Yksisarviset ovat.
Sain tänään kortin: Water
Sitä ennen olin....aamulla käynyt vaa´alla ja potenut todella huonoa oloa, vointia ja omaatuntoa, koska painoni oli noususuuntaan päin. Kas nythän on joulu ja nythän on joulu ja nythän on joulu taas......Eli syöty on, sitä ei voi kiistää. Olemme tarjoilleet sitä savukalkkunaa toisillemme Maljojen Ritarin kanssa ja vähän muutakin. Olemme päättäneet, että vuoden alussa aloitamme terveellisen ruokavalion, kevyemmin kohti kevättä.
No, nostaessani tämän kortin minulle tuli tunne, että olen nostanut tämän aiemminkin. Katselin vanhoja tekstejäni ja ta daaaaa....olen nostanut saman kortin VUOSI sitten, samankaltaisessa tilanteessa Joulumässäilyjen jälkeen. Kuukausi kortin nostamisen jälkeen olin päässyt laihtumisessa jo hyvään alkuun :-) Tai pitäisikö sanoa, painoni oli pudonnut kuin itsestään terveellisemmän elämän myötä.
Tässä vielä virallinen WATER- tulkinta:

"Voidakseen hyvin, ruumiisi tarvitsee vettä ja paljon vettä sisältäviä ruokia, kuten hedelmiä ja vihanneksia. Kortti kehottaa sinua juomaan enemmän vettä, joka toimii kuin polttoaine. Kun sinussa ei ole tarpeeksi vettä, tunnet olosi väsyneeksi ja ajatuksesi eivät pysy koossa. Lisäksi muista välttää ruokia, joissa on paljon sokereita. Vaikka sokeri maistuu hyvälle, huomaa, miltä ruumiissasi tuntuu syömisen jälkeen - väsyneeltä ja vetämättömältä."




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)