tiistai 23. heinäkuuta 2013

"Joka toiselle on pöllö, on toiselle satakieli"

Tänään kerron teille pöllöistä. En tiedä onko järkevää laittaa nyt kaikkea mahdollista samaan tekstiin, mutta lisään tunnisteet....

Syy: Olen tehnyt koko illan PÖLLÖJÄ, siis käsitöitä ja esittelen niitä tässä samalla kun esitän muinaista symboliikkaa pöllöistä. Tai aivan ensimmäiseksi kerron teille nämä käsityöjutut ja sen jälkeen vähän virallisempaa tekstiä.

Aloitin pöllön teon tästä. Tämä lienee vauvapöllö. Pöllö oli koekappaleeni ja tarkoitukseni oli saada siitä hellyyttävä pehmeä lelu lapselle vaikkapa unileluksi. Värit  voisivat toimia paremminkin ja halusin ehdottomasti käyttää siihen vaaleanpunaista flanellia. Sitä nyt ei paljon näykkään. Pöllöä tehdessäni totesin että kyllä ne tilkut taitaa sittenkin olla mun juttu. On nimittäin yllättävän vaikeaa valita värejä ja kuosia, jotka sopivat toisiinsa ja toimivat vaikkapa tälläisessa pienessä pöllössä.  



Vauvapöllö

Sen jälkeen inspiroidun eilen hankkimastani turkoosista verhokankaasta. Pöllö syntyi miltei itsestään ja pohjakankaan värien mukaan olikin helppoa valita muut värit. Valokuva taitaa vähän vaalentaa värejä, pöllö on aika värikäs kotioloissa.

Turkoosi pöllö


No koska minulla selvästi oli nelosvaihde päällä, ajattelin pientä Inkeriä joka täyttää pian kolme vuotta. Minähän voisin tehdä hänelle lahjaksi oman pöllön! Laitoin hänen äidilleen viestin, että kysyy Inkeriltä, minkävärisen pöllön tämä haluaisi...no PUNAISEN tietenkin, oli vastaus.

Inkerin punainen pöllö on tehty pääosin Marimekon Lumimarja- kankaasta; tuleehan se sentään lahjaksi! Yritin aluksi laitaa ylä- ja alakappaleiden väliin Marimekon tekstn hulpiosta, mutta en saanut sitä onnistumaan. Lisäksi silmät tein ilman nappeja, kun mielestäni kukkaset toimivat hauskasti silminä. Tässäpä siis Inkerin pöllö.

Inkeripöllö


Ja tässä vielä koko pöllöperhe. Voisi muuten toimia ihan hauskasti vaikka sohvatyynyinä...

Pöllöperhe

JA SITTEN MUINAISTA SYMBOLIIKKAA:

Muinaisen Meksikon atsteekit pyhittivät pöllön sateen jumalalleen, mutta se oli heille myös demoninen yöeläin ja pahan enne, kuten sananlasku sanoo. Amerikassa oli Jukatanin mayoilla kuolemankoira Hunhaulla pöllön pää.

Euroopassa pöllö on ollut Pallas Athenen symbolieläin. Sen vertauskuvallisuus vaihtelee. Katseensa vuoksi se on koettu viisaaksi, odottavaksi, itseensä käpertyväksi, ajattelevaksi ja mietiskeleväksi. Oman lisänsä mielikuviin on tuonut pöllön kyky nähdä pimeässä ja se, että se on enimmäkseen valveilla yöaikaan. Niinpä siihen on verrattu sekä valpasta sotilasta että opiskeluun ja tutkimiseen paneutunutta ihmistä.


Pallas Athene


Pimeyden läpäisevän oppineisuuden ja tiedon vertauskuvana pöllö tavataan usein kirjakauppojen ja tieteellisiä teoksia julkaisevien kustantamojen tunnuksena. Tähän on myötävaikuttanut se, että Athene/ Minerva oli viisauden ruumiillistuma. Monissa maissa tunnetaan ironinen sanonta "viedä pöllöjä Ateenaan" (esiintyä asiantuntijana asian paremmin tuntevien joukossa, viedä viisautta sinne missä sitä on jo kylliksi."

Kansanuskomuksissa pöllö on koettu kielteisesti, mihin ovat erityisesti vaikuttaneet se, että kyseessä on yöeläin (pelkää valoa" sekä sen ihmisarkuus, äänetön lento ja valitteva ääni ("kuolleiden lintu", saksassa myös Leichenhuhn, "kalmankana". Näiden ominaisuuksiensa vuoksi se on ihmisten mielikuvissa ollut pelottava ja edustanut pahoja henkiä ja kääntymistä poispäin hengen valosta.

Juutalaisuudessa on pöllön seuraan sijoitettu naispuolinen yön demoni Lilith, hindulaisuudessa se on kauhistuttavan ja pimeän jumalatar Durgan ratsu. Kiinassa pöllö on ollut feeniks- linnun vastakohta, jonka on uskottu ennakoivan sairautta. Sen silmien sanottiin olevan kuin demonin silmät. Kansantarun mukaan nuoret pöllöt oppivat lentämään vasta, kun ne ovat kunnioitusta osoittamatta repineet silmät vanhemmiltaan. Shang- dynastian aikana on pöllö kuitenkin tulkittu myönteisesti, ja siltä ajalta tunnetaan monia pronssisia pöllöpatsaita.

Lilith


Suomessa pöllö on jo varhain koettu tyhmäksi, mitä kuvaa Kalevalan sana pöllötteä (pöllöttää = olla tyhmännäköinen, töllöttää). Samaa ajatustapaa ilmaisevat nykyäänkin käytössä olevat sanat pöllömäinen ja pöllöpää (hölmö, typerä, "mikä pöllö olenkaan ollut.")

Lapsuudessani muistan MTV 3 :sen symbolin olleen sininen pöllö. Muistan katselleeni 1980- luvulla vanhempieni kanssa Hannu Karpon ohjelmaa, jossa Suomen lapsia kehotettiin piirtämään jouluinen kuva ja lähettämään toimitukseen. Kuvia sitten näytettiin ohjelmassa muutamana viikkona peräkkäin. Minä halusin myös osallistua piirustuskilpailuun ja piirsin MTV 3 pöllön tonttulakki päässä. Hannu Karpo ei koskaan näyttänyt sitä ohjelmassaan. Miksiköhän?

Mainosteeveen pöllö

Sen sijaan sain viikkoja myöhemmin postia Hannu Karpolta tai ainakin MTV 3 toimitukselta. Siellä oli heijastin! Hieno lumihiutaleen mallinen heijastin jonka keskellä komeili sininen PÖLLÖ! Vuosia, vuosia myöhemmin löysin heijastimen jostain rojukasasta, ja edelleen se saa hymyn kasvoilleni. Ihana pöllöheijastin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)