torstai 7. elokuuta 2014

Hieroglyfi

Hieroglyfit saavat minut matkaamaan entiseen elämääni Egyptissä. Olen matkustanut viimeksi Egyptiin vajaat 10 vuotta sitten ja siitä minulla on muistona mm. muutama hieroglyfikuva.
Sanon entiseen elämääni siksi, koska olen joskus ollut egyptiläinen temppelitanssija. Näin minusta ovat selvännäkijät sanoneet. Ehkä siksi olen tuntenut oloni kotoisaksi mustissa pitkissä hiuksissa. Ne minulla ovat olleet yli puolen ajan elämästäni. Olen joskus harrastanut itämaista tanssia, mutta se harrastus aikoinaan lopahti.

Tottapuhuen kun vilkaisin egyptin matkakuvia nämä hieroglyfit mielessäni, en voi kuin todeta että olenpa minä ollut silloin paksu. Silloinkin. Huh huh. Mutta en avaudu aiheesta sen enempää, sillä meidän naisten perisynti on joko liikakilojen voivottelu ja sitä nyt ei kukaan jaksa lukea...
Mutta katsokaa miten hienoja nuo hieroglyfit ovat! Minusta ainakin...
Vielä ennen viimeistä valokuvaani on pakko todeta, että tiedän erään suomalaisen perheen, joiden lapsien nimet kirjoitetaan hieroglyfein. Siinä sitä onkin. Lapsi toisaalta hahmottaa kuvien kautta näpsäkästi maailmaa, mutta erikoistahan se silti on. Entä kun lapset menevät päiväkotiin ja kouluun? Silloin vaatteet ja tavarat on merkitty hieroglyfein. Onkohan sielläkin perheessä ollut entisessä elämässä egyptiläisiä? Vaikuttaisi että olisi.
Ihanaa ja aurinkoista päivää Sinulle!






2 kommenttia:

  1. Minua on Egypti kiehtonut aina. En ole koskaan tosin päässyt käymään.

    VastaaPoista
  2. Olen haaveillut Egyptin matkasta. V. 2001 matka oli jo varattunakin, mutta syyskuun 11. päivän tapahtuminen vuoksi peruin matkani. Tässä oli välillä rauhallisia vuosia, jolloin olisi voinut matkustaa, mutta tämän hetkisessä poliittisessa tilanteessa maahan ei kylläkään tee mieli.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)