lauantai 14. marraskuuta 2015

Lanttien yhdeksän!

Huomenta!

Ajatukset riisteilevät lauantaiaamuna. Heräsin yskään ja pahaan oloon jo klo 5.00 ja mikään ei tunnu miltään. Sisäinen lapseni on surullinen. Minua ei taaskaan otettu joukkoon. Joopa joo...Tämän tunteen sai aikaan facebook. Sekin on oikeastaan saatanasta. Ainakin välillä tuntuu siltä.

Näissä tunnelmissa mietin myös tätä blogia. Alunperinhän oli tarkoitus, että kirjoittelen tänne kaikenlaisia fiiliksiä ja henkisiä juttuja...nyt ne tarinat vain ovat jäänet. Tarina päivässä- haaste on tullut tiensä päähän eikä juttua vaan ole tullut. Ehkä lisään niitä rohkeammin tänne, kun aika on oikea.

Nostin päivän meditaatiokortiksi LANTTIEN 9. Kortteina on Bohemian Cat`s tarotit.



Miten iloitsenkaan tuosta punarinnasta! Siitä on tullut viimeaikoina minulle kovin merkityksellinen lintu. Aivan ihana! Se jo yksinään tuo hyvää mieltä tähän päivään. Taustalla näkyy maalaismaisemaa, keväistä sellaista. On ilon ja valon aika. Kultaiset enkelipatsaat ovat kissan jaloissa ja kissa itse on hyvin puettu ja elää selvästi yltäkylläisyydessä. Tapeetti taustaalla on kuninkaallista sekin. Mutta kaikkein ihanin on tämä punarinta valkoisen kissan tassuvarrella.

-Material prosperity
- comfort and contentment
- a refined and privileged way of life
- independence and self- reliance
- achieving a civilised lifestyle
***
Kello on puoli seitsemän ja pesukone pesee jo loppusuoralla. Kämppä on kaaoksessa ja kaikki muut nukkuvat. Tänään on päikkäripäivä, luulen niin. Mukavaa päivää Sinulle! Tehdään tästä hyvä päivä!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)