Olin nuorena usein kummipoikani ja hänen perheensä luona kyläilemässä. Hoidin jopa häntä ja hänen siskoaan yhden kesän ja kuuluin tavallaan perheeseen. Kiljusen herrasväen perhe.
Mieleeni on jäänyt tilanne, kun kummipoikani Arttu oli menossa nappulakisoihin. Hänellä taisi olla ikää ehkä viisi vuotta. Äiti istui vessassa ja huusi Artulle: Kat sitte poika että voitat! Arttu vastasi hänelle huutaen jotain epämääräistä.
En tiedä mitään muuta perhettä, missä huudetaan niin paljon. Asioita toimitetaan huutamalla, kun on hauskaa niin huudetaan ja kun suututaan, niin huudetaan. Kuulovammaisia ei ole, mutta luulenpa että tuo huutaminen on sukuvika. Maljojen Ritari sanoo minulle usein, että nyt korotan ääntäni, enkä huomaa sitä itse ollenkaan. Ei kai minusta tule vanhemmiten äitini kaltaista hullua huutajaa?
Taisi se Arttu voittaa.
Ajatuksia 45- vuotiaan Vanhan Sielun elämästä, joka potee keskivaikeaa masennusta. Vanha Sielu jakaa aamukahvinsa smaragdisilmäisen Maljojen Ritarin kanssa. Kuun valossa kuuluu sateen ropinaa ja sydämen ääniä. Rajatieto, tilkkutyöt, mökkeily (joskus taas), Suomen luonto sekä suloiset karvakorvat sulostuttavat ah niin ihanaa ja Epävakaata Elämää.
Hih, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinulle.
:) :) ihan hyvä tapa :)
VastaaPoista