perjantai 31. elokuuta 2018

Perrrrjantai!

Huomenta!

Tänään LIGHT


Light Valo
 
"Näe valo itsessäsi ja kaikissa muissa, sillä jokaisella on sisällään kaunis valo. Mitä enemmän keskityt näkemään valon muissa, sitä enemmän pystyt auttamaan toisia olemaan terveempiä ja onnellisempia. Voit myös suojella itseäsi ja muita kuvittelemalla kaiken ympärille valon. Tämä kortti kertoo, että sinä tai joku läheisesi on tällä hetkellä huonon energian ympäröimänä ja tarvitsee hengellistä suojelusta. Kun keskityt näkemään ja tuntemaan valon itsessäsi ja muissa, tulet huomaamaan, että sillä on positiivinen vaikutus elämääsi."
***
No eihän tässä voi olla muuta kuin positiivinen kun ihana perjantai on alkanut. Tänään pääsee vielä mökille, nyt pitää nauttia näistä lämpimistä syyspäivistä niinkauan kuin niitä on. 
 
Mukavaa päivän jatkoa!

torstai 30. elokuuta 2018

Torstain tuumailut

Huomenta!

Tänään saimme YKSISARVISTEN KUNINKAAN


Yksisarviskuninkaan sydän, kolmas silmä ja kruunu ovat avoimet. Se on uljas olento, ja tämä kortti on hyvin erityinen, sillä se kehottaa sinua valjastamaan omat voimasi käyttöösi arvokkaasti ja majesteettisesti.

Voimalause; Toimin kuninkaallisesti.
***
Aika ihana kortti, vai mitä?
Ja olemme saaneet nauttia lämpimistä syksyn päivistä.

Ihanaa päivää Sinulle!

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Keskellä viikkoa

Huomenta!

Tänään SAUVOJEN 8. NOPEUS

 

-Selkeä, suora, nopea kommunikointi, väärinkäsitysten selvittäminen-

Sauvojen 8 on tiellämme olevien esteiden voittamisen kortti. Sinun on tullut aika määritellä oma näkökantasi. Jos olet avoin ja pysyt omassa keskuksessasi, väärinkäsitykset selviävät. Käytä tämä tilaisuus hyväksesi, että tulisit entistä avoimemmaksi niitä ihmisiä kohtaan, jotka merkitsevät sinulle jotain. Puhu heille tai kirjoita kirje.

Avoimuuteni ja itseluottamukseni avaa rakastamieni ihmisten sydämet.
***
Upeaa päivän jatkoa!

tiistai 28. elokuuta 2018

Tiistain ajatuksia

Jos sinulla on unelma ihmisten tai tilanteiden auttamiseksi, yksisarviset valavat sinuun voimaa, rohkeutta ja arvokkuutta toteuttaakseen ajatuksesi.
Voimalause: Teen tänään jotakin toisten auttamiseksi.

Huomenta!
Tänään pitkästä aikaa Yksisarvisenergiaa.
Eilinen miekkojen julmuus ilmentyi täällä ainakin mielettömänä väsymyksenä. Ilta meni siinä oksennus kurkussa armottoman väsymyksen kanssa. Mitään en saanut tehtyä. No, tänään on päivä uusi.

Ihanaa päivää Sinulle!

Tänään

maanantai 27. elokuuta 2018

Miekkojen maanantai

Huomenta!

Tänään saimme MIEKKOJEN 9. JULMUUS


-Viha itseä kohtaan, ivallisuus, ajattelemattomuus, raakuus, julmuus, kostonhalu, ilkeys, kataluus, rankaiseminen-

Tämä kortti osoittaa taipumustasi julmaan itsesi vähättelyyn.

Sinun on täysin tiedostettava ja ymmärrettävä tämä käyttäymismalli ennen kuin kykenet pääsemään siitä eroon.

Se osoittaa taipumusta voimakkaalla Mars- energialla tapahtuvaan itsensä vähättelyyn. Vanhempien tai opettajien lapsuudessasi sinuun kohdistamat tuhoavat syytökset vaikuttavat sinuun yhä edelleen viiltävästi kuin silloin. Nyt vain olet ottanut kantaaksesi syyttäjän roolin.

Tämä voi tapahtua kahden eri henkilön välisenä sisäisenä väittelynä tai kahden eri näkökulman välisenä ristiriitana. Pelkäät ratkaisevan päätöksen tekemistä ja sitten mustaat itseäsi päättämättömyytesi vuoksi. Tai sitten päätät jotain ja sen jälkeen kidutat itseäsi tuntemalla huonoa omaatuntoa siitä, että muka päätitkin väärin. Esimerkkejä voisi luetella loputtomiin. Löydät kyllä sen, mikä sopii tämän hetkiseen tilanteeseesi. Tunnet olevasi olosuhteiden uhri ja saatat löytää hieman tyydytystäkin tuosta roolista.

Jossain harvoissa tapauksissa tämä kortti saattaa merkitä jonkun sydämettömän ihmisen osoittamaa julmuutta. Hän saattaa olla jonkinlainen fanaatikko tai kostonhimoinen tyranni.

Tämä kortti osoittaa taipumustasi julmaan itsesi vähättelyyn. Sinun on täysin tiedostettava ja ymmärrettävä tämä käyttäytymismalli ennenkuin kykenet pääsemään siitä eroon.

Kuka on arvostellut tai tuominnut sinua aiemmin elämässäsi? Millä tavalla nykyään tuomitset itseäsi? Oletko nyt valmis antamaan anteeksi vanhemmillesi, muille ihmisille ja itsellesi?

Nosta kortti minkälaista elämäsi olisi, jos hyväksyisit itsesi sellaisena kuin olet? (Sauvojen Ritari)

"Tunnustan ja ymmärrän omat ja toisten virheet- ja annan anteeksi."

Minua rakastetaan yksinkertaisesti siksi, että olen mitä olen.

***

Tulipa taas totista tekstiä, jossa on jotain tolkkuakin. Tämän kun aina muistaisi. Minulla on etenkin työmaailmassa usein tällainen vähättelevä tapa...

Viikonloppu tuli ja se myös meni. Oli ihanaa, vietimme Venetsialaisia mökillä. Ihastelimme tulia sekä omalla että myös muiden rannoilla.

Nyt koittaa arki!

 Tsemppiä!

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Pyhä

Huomenta!

Tämän päivän energioita: MALJOJEN 5. PETTYMYS

 

"täyttymättömät odotukset, menetetty tasapainon tunne, ongelmalliset suhteet, odottamattomat häiriötekijät."

Porttikortti. Menetys, surutyö.Matka kohti valoisampaa tulevaisuutta, pysyvyyteen ja jatkuvuuteen.

Kultaiset maljat ovat muuttuneet lasisiksi. Ne ovat tyhjiä ja helposti särkyviä. Materia on voittanut henkisyyden. Odotukset olivat aivan liian suuria. Jokin odottamaton tapahtuma, ehkäpä vain ajattelematon reaktio, on äkillisesti tuhonnut odotukset.

Tämä kortti symboloi surua ja epäonnistumisen pelkoa. Se on tunteenomaista reagoimista johonkin sellaiseen, minkä ihminen menettää tai mitä hän ei saa. Asiat eivät kuitenkaan ole aina siltä miltä ne näyttävät. Toivoa ei ole menetetty; uuden alku on aivan lähellä. Tämä kortti kuvastaa myös herkkyyttä, haavoittuvaisuutta ja syvästi koettuja tunteita. Kortti saattaa kertoa myös siitä, etteivät tähän saakka nautintoa tuottaneet asiat enää tyydytä.

Joko jotkin aivan liian suuret odotuksesi ovat nyt tuhoutuneet tai sitten jossain syvällä sisimmässäsi väijyy pettymyksen pelko. Nyt on hyvä aika oppia tästä tilanteesta.

Millä elämäsi alueella pelkäät pettymyksiä? Mitä olet oppinut tähän mennessä kokemistasi pettymyksistä? Miten voit välttää pettymykset?

Tulen tuntemaan oman todellisuuteni, kun opin näkemään millaisissa tilanteissa huijaan itseäni tai kieltäydyn kuuntelemasta omaa sisäistä ääntäni. 

***  

Upeaa päivän jatkoa!

lauantai 25. elokuuta 2018

Lämmin henkäys


Ässälauantai

Huomenta!

Jos viime lauantaina saimme nauttia Lanttien Ässän energioista, tälle lauantaille putkahti

SAUVOJEN ÄSSÄ


”Korkea tai voimakas energia. Olet täynnä voimaa ja energiaa! Tee kaikkesi keksiäksesi, miten ja missä voit käyttää sitä.”

Sauvojen ässä on tarotpakan toiseksi korkein energiakortti auringon jälkeen. Tämä kortti kuvaa kaikkien esteiden poistamisen jälkeen vapautuvaa energiaa. Kaikki elämänalueet ja tasot uudistuvat. Elävöittävä voima täyttää koko olemuksesi uudella valolla. Nyt on tärkeää että vapaasti virtaavalla energialla on luova purkautumistie. Voit käyttää energiaasi vain, jos sinulla on kohde, johon suunnata se.

Millainen tekeminen viehättää sinua eniten? Mistä nautit eniten? Millaisissa puitteissa voisit toteuttaa unelmasi?

Ilmaisen energiani ja voimani avoimesti.

Jos käytät rajattomia voimavarojasi luovasti, elämäsi voi olla pelkkää juhlaa!
 
***
Ihanaa päivän jatkoa!

perjantai 24. elokuuta 2018

Yö karhun kanssa



Perjantai

Huomenta!

Tänään MALJOJEN 6. MIELIHYVÄ

 

- himo, nautinto, mielihyvä seksuaalisissa suhteissa, rikas seksuaalienergian ja sydänenergian vaihto, tunteiden uusiutuminen-

Tämä kortti kutsuu sinua antautumaan omien tunteidesi rikkaudelle. Saatat kokea sen hyppynä veteen. Se on kuin jäätynyttä odotusta siitä, että tiedät sukeltavasi syvälle. Tiedät häviäväsi, päästäväsi irti jostain. Kun nouset jälleen pintaan, olet vahvistunut ja virkistynyt. Tapahtuu kuoleminen ja uudelleensyntyminen. Riskin ottamisesta on tuloksena syvällinen tunne-elämän puhdistuminen ja uusiutuminen. 

Menneisyyden kaipuuta, viattomuutta, lapsenomaista jakamista. Voi olla että elät liikaakin menneisyydessä. Joku menneisyydestä voi kuitenkin tulla tuomaan sinulle iloa ja lapsenmielistä onnea päiviisi.

Nauti nyt kaikesta, mitä elämä sinulle antaa. Se on paras tapa osoittaa kiitollisuuttasi.

Pidätkö kiinni vanhoista uskomuksistasi, josta estävät sinua nauttimasta mielihyvän tunteista?

Nauti omien tunteittesi yltäkylläisyydestä ja jaa se kumppanisi kanssa.
 
Ja/ Tai: Vahvistuksena vielä: "Olen nyt valmis kohtaamaan kumppanin, jonka kanssa voin kaikilla tasoilla jakaa rakkauden ilot." 

***
Upeaa päivää kaikille!

torstai 23. elokuuta 2018

Saat sitä mitä ajattelet!


No tässä ei varmasti jää kenellekään epäselväksi, mitä olen nyt ajatellut. Koiria, koiria, koiria ja yhtä kissaa. Tanssivat kurjet kuvaavat onnellista parisuhdetta ja pienet linnut ovat onnen symboleita. Wau!

Kohta sataa

KOHTA SATAA


Mökkikirjani eräs sivu rakentui näin.

Torstai on toivoa täynnä!

Huomenta!

Torstaina eli tänään nostin HIRTETYN



"Jähmettynyt, paikoileen jumiutuneen suhteen tai tilanteen päättyminen, irtipäästäminen, luopuminen, antautuminen, oppiminen näkemään uudella tavalla, tarve muuttaa vanhat käyttäytymismallit"

Kortti kuvaa oman tahdon murtumista. Tilanne on umpikujassa, liikkumatilaa ei enää ole. Jäykät käyttäytymismallit murtuvat ja vanha selkiintyy. Kortti kuvastaa asioiden näkemistä uudessa valossa. Se merkitsee henkistä kasvua rajoittavien lukkiutuneiden asenteiden murtamista. Hirtetty on tullut umpikujaan, josta ainoa suunta on ylöspäin, kohti korkeuksia. Kortti symboloi egon kuolemaa ja sielun, ihmisen sisimmän olemuksen ylösnousemusta.

Nyt sinun on mahdollista tiedostaa, mihin olet jumiutunut. Mitkä elämäsi alueet ovat jumissa pikemminkin kuin alati muuttuvia ja virtaavia? Mitään ei ole tehtävissä. Jo pelkästään se, että huomaat selvästi, mikä on todellisuutesi, tekee sisäisen muutoksen mahdolliseksi.
Millä elämäsi alueella olet jumiutunut? Oletko valmis huomaamaan vanhat käyttäymismallit ja ajatukset? Oletko valmis päästämään niistä irti?

Päästän irti. Ymmärrän, hyväksyn ja haluan seurata elämässäni jumaluuden tahtoa, josta vähitellen tulen tietoiseksi.

USKALLAN TEHDÄ TARPEELLISET MUUTOKSET ELÄMÄSSÄNI

***
Upeaa päivää Sinulle!

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Keskellä viikkoa

Huomenta!

Tänään MAAILMANKAIKKEUS


”Täydentyminen, kosminen liitto, matkustaminen, orjuudesta vapautuminen, karmasta vapautuminen.”

Tämä on Suurten Salaisuuksien korttien viimeinen kortti. Se sulkee ympyrän, joka alkaa Narrista. Tärkeä tehtävä on täytetty ja jälleen palataan Narrin viattomuuteen ja vilpittömyyteen. Pisara häviää mereen ja meri tulvii pisaraan.

Ympyrä on sulkeutunut. Olet lähempänä maailmankaikkeutta. Sinun on nyt mahdollista nähdä asiat sellaisina kuin ne todella ovat. Asetelma on valmis uuden aloittamiselle tai jonkin asian suotuisalle loppuunsaattamiselle. Elämäsi tapahtumat ovat sopusoinnussa maailmankaikkeuden kanssa.

Millä elämäsi osa-alueilla sinun on aika vapautua? Onko tiedossasi jokin matka tai jokin yritys, jotka vain odottavat, että tekisit jotain niiden eteen? 

Luota omaan intuitiiviseen ymmärrykseesi! Tee lista kaikista loppuunsaattamattomista tilanteista, joiden selvittäminen helpottaisi oloasi.

Olen yhtä maailmankaikkeuden kanssa.
*** 
Upeaa päivän jatkoa!

tiistai 21. elokuuta 2018

Huh huh huomenta!

Huomenta!

Tänään tätä: MALJOJEN 8. UUPUMUS


-Lamaannus, tukketutuminen, tunteiden estyneisyys, laiskuus, epäselvyys, tunteiden suo.

Liian paljon nautintoja ja hemmottelua! Olet jo tarpeeksi energiaasi ihmisiin, jotka eivät anna sinulle mitään. Olet täyttänyt heidät energiallasi, mutta he olivat kuin pohjattomia tynnyreitä. Tunnet itsesi tyhjäksi ja kuiviin imetyksi.

Kortti kuvaa kyllästymistä nykyiseen elämäntyyliin ja tarvetta löytää elämälle jokin syvempi tarkoitus. Kortti kuvaa tämän uudenlaisen energian ja täyttymyksen tunteen etsimistä niin sisäisestä kuin ulkoisestakin maailmasta. Kortti symboloi muutosta, vanhan taakse jättämistä ja uuden löytämistä.

Tämä maalaus kertoo ihmissuhteista, joissa energian virtaaminen on pysähtynyt. Sinun on aika katsoa itseäsi, asettaa rajoja ja sanoa "ei." Se, että kohdistat rakkautesi ihmisiin, joilta ei saa mitään, saattaa johtua vanhasta käyttäytymismallista. Tämä saattaa olla merkki siitä, että pelkäät hyväksyä rakkautta.

On tullut aika asettaa rajoja. Jos annat jatkuvasti käyttää itseäsi hyväksi, heität runsaasti arvokasta aikaa hukkaan. 

Uskallan kohdata muutokset ja tehdä niiden vaatimat ratkaisut. 
***

Aika jännittävää. Juuri aamulla mietin tuota Lanttien Ässää. Eilen oli nimittäin päiväni helvetistä. Ässä on edustanut nyt jotain sellaista, mitä en ole tajunnut. Olen lähiaikoina nostanut kaksi kertaa kyseisen kortin ja molemmilla kerroilla päivä on mennyt persiilleen. No, tänään kortti näyttää mistä on kysymys. 

Mutta tässä sitä ollaan. Uusi aamu, uusi armo. 

 Upeaa päivää Sinulle!

maanantai 20. elokuuta 2018

Maanantai aamu...

Huomenta!

Arki alkaa taas. LANTTIEN ÄSSÄ

 

"Sisäinen ja ulkoinen rikkaus, suuri menestys, sielun ja ruumiin, hengen ja materian, taivaan ja maan yhdistäminen, eheys"

Lanttien Ässä heijastaa valmiuttasi elää ulkonaisesti ja sisäisesti rikasta elämää. Kaikki tarvittava on jo ulottuvillasi. Antaudu elämän runsaudelle ja opi käyttämään siipiäsi. 

"Muutos tuo onnea ja rikastuttaa elämää. Uusi tuo elämääsi enemmän pysyvyyttä ja turvallisuutta. Elämäsi on jatkuvan muutoksen alaista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa. Muutos laajentaa sinua ja loppujen lopuksi rikastuttaa sinua. Antaudu muutokselle luottavaisin mielin!"

Tasapaino, täyttymys ja hyvinvointi odottavat sinua! Ne kutsuvat sinua juhlimaan elämää ja nauttimaan siitä sen kaikilla tasoilla.

Yltäkylläisyys on luonnollinen olotilani. Se sallii minun ilmaista henkisyyttäni ja luovia mahdollisuuksiani tässä maailmassa.
***
Juuri äsken katsoin viikonlopun kortteja ja ajattelin että aika hauska että Lanttien ässä oli lauantaissa, sillä omalla kohdallani se päivä meni ihan piloille. Olen yleensä ajatellut että Ässä tuo niin paljon kaikkea hyvää, että se päivä ei vaan voi mennä mönkään...Noh, nyt kun katsoin kortit uudestaan, niin tänään tämä Ässä toistuu. Tästä tulkoon hyvä päivä!
Viikonloppu sujui mökillä. Ilmat suosivat ja Mökkikirjaakin tuli tehtyä sivu. Laitan sivuista postauksen myöhemmin. Syksyn tuntua oli jo ilmassa, erityisesti pimeys oli kouriintuntuvaa. Meiltä hajosi ulkovalo, joten ensi perjantaina pitää muistaa viedä uusi lamppu ja korjata saman tien, ennen pimeyden saapumista. Venetsialaisiahan vietetäänkin ensi viikonloppuna....
Ihanaa päivää Sinulle. Minä koitan nyt herätä.

 

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Pyhä

Huomenta!

Tänään sunnuntaina TORNI


"kauaskantoinen sisäinen muutos, parantaminen, vanha tuhoutuu tehdäkseen tilaa uudelle, hengellinen uudistuminen, itsetuntemus"

Puhdistava, hävittävä tuli tuhoaa vanhan ja vie sen mukanaan. Mitään ei säästetä- egon torni horjuu tosiaan perustuksiltaan. Tämä perin pohjin muuttava voima tuhoaa kaiken, mihin yrität takertua. Se mikä menneisyydessä on ollut näennäisesti varmaa ja turvallista, alkaa muuttumaan hyvin epävarmaksi ja huteraksi. Jäljelle jää vain luottamus siihen, tieto siitä, että kaikkien elämämme tapahtumien alku on maailmankaikkeuden loputtomassa rakkaudessa. Ne antavat meille mahdollisuuden oppia ja tiedostaa.

Torni on myös eräs korkeimpia parantamisen kortteja. Aivan kuten mädän hampaan poisottaminen tuottaa helpotuksen koko keholle, myös kasvua estävien, paikoilleen jumiutuneiden tilanteiden ja suhteiden lopettamisesta alkaa koko olemuksesi parantuminen. Hampaan poisottaminen saattaa olla tuskallista, mutta koska hammas kerran myrkyttää koko elimistösi, sen poisottaminen on ainoa mahdollisuus. Kohtalon iskut saattavat tuntua surullisilta ja mittaamattomilta, mutta saamme ne osaksemme vain, koska tarvitsemme niitä.
 
" Jäykistyneet ja ahtaiksi käyneet rakenteet on hajotettava ennen kuin menestys ja täyttymys voivat tulla elämääsi. " Oletko valmis katsomaan itseäsi ja elämääsi uusin silmin?

Olet tai tulet pian olemaan keskellä äärimmäisen intensiivistä muutostapahtumaa. Mikä elämässäsi tuhoutuukin tai mitä sisälläsi ravistellaankin, tapahtuu, että puhdistuisit ja jollekin uudelle tulisi tilaa. Anna sen tapahtua!
Oletko valmis katsomaan itseäsi ja elämääsi uusin silmin?

Tarkkaile itseäsi jokapäiväisessä elämässäsi. Tilanteet saattavat toistaa itseään, mutta sinä et toista vanhoja, rajoittuneita käyttäytymismalleja.

Kaikki, mitä elämässäni tapahtuu, on minun parhaakseni. 
***
Upeaa päivää Sinulle!

lauantai 18. elokuuta 2018

Ässälauantai

Huomenta!

Tänään tätä: LANTTIEN ÄSSÄ

 

"Sisäinen ja ulkoinen rikkaus, suuri menestys, sielun ja ruumiin, hengen ja materian, taivaan ja maan yhdistäminen, eheys"

Lanttien Ässä heijastaa valmiuttasi elää ulkonaisesti ja sisäisesti rikasta elämää. Kaikki tarvittava on jo ulottuvillasi. Antaudu elämän runsaudelle ja opi käyttämään siipiäsi. 

"Muutos tuo onnea ja rikastuttaa elämää. Uusi tuo elämääsi enemmän pysyvyyttä ja turvallisuutta. Elämäsi on jatkuvan muutoksen alaista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa. Muutos laajentaa sinua ja loppujen lopuksi rikastuttaa sinua. Antaudu muutokselle luottavaisin mielin!"

Tasapaino, täyttymys ja hyvinvointi odottavat sinua! Ne kutsuvat sinua juhlimaan elämää ja nauttimaan siitä sen kaikilla tasoilla.

Yltäkylläisyys on luonnollinen olotilani. Se sallii minun ilmaista henkisyyttäni ja luovia mahdollisuuksiani tässä maailmassa.
***
Ihanaa päivää Sinulle!

perjantai 17. elokuuta 2018

Perrrrrjantai!

Huomenta!

Tänään meitä ilahduttaa LANTTIEN 10. RIKKAUS


- sisäinen ja ulkoinen rikkaus, kyky saada yltäkylläisyys näkyviin ja jakaa se muiden kanssa-
 
Olet vetänyt puoleesi ne kaikki ihmiset, jotka ovat osa elämääsi. Olet itse luonut jokaisen tilanteen ja luot itse myös oman todellisuutesi. Sinulla olevalla yltäkylläisyydellä voit tehdä, mitä itse haluat. Vastuu on sinun. Hyvinvoinnillasi ei ole loppua!
 
"Olen sisäisesti ja ulkoisesti rikas ja vapaa. Nautin kaikesta kiitollisena ja antaumuksella."
 
Ole aina tietoinen omasta arvostasi! Jos jaat sisäistä rikkauttasi täydestä sydämestäsi, menestys ja täyttymys ilmenevät myös ulkoisessa elämässäsi.
*** 
Ihanaa päivää Sinulle!

torstai 16. elokuuta 2018

Torstain Irstaus

Huomenta!

Tänään on tarvis kiinnittää huomiota kohtuuteen.

MALJOJEN 7. IRSTAUS


"Yliaktiivisuus, ikävystyminen, kyllästyminen, inho"

Se, mikä oli hetki sitten hekuman ja nautinnon lähde, on nyt menettänyt viehätyksensä. Kukinnot ovat kuihtuneet ja niiden tuoksu on ummehtunut. Tunteet ovat jälleen epätasapainossa. Tämä viittaa siihen, että jotain syvää pettymystä ei ole vielä selvitetty.

Olet yrittänyt peittää vanhat haavat, mutta itsesi harhauttaminen ei ole onnistunut. Jokaisten juominkien jälkeen, jokaisen pakoyrityksesi jälkeen vanhat ongelmasi nousevat esiin aivan liian selvinä. Tämä antaa kokemuksillesi entistä synkemmän ja alakuloisemman sävyn.

Sinun on aika avata silmäsi ja katsoa - kenties tuskalliseenkin- todellisuuteen. Vapaudut vain siten, että ymmärrät ja tiedostat oman sisäisen todellisuutesi. Jokainen yrityksesi välttää sen tiedostamista vain lisää tunne- elämäsi pysähtyneisyyttä.

Kun tiedostan ja hyväksyn varjoni, ne menettävät voimansa.

"Menestys ja hyvinvointi edellyttää, että opimme myös asettamaan itsellemme rajat ja sanomaan ei silloin, kun se vastaa sisäistä totuuttamme." 
 
***
Mukavaa päivän jatkoa!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Huomenta!

Tänään energioissa virtaakin MIEKKOJEN 5. TAPPIO

 
-tuskallisten kokemusten pelko, tappio, menetetty tasapaino, himmentynyt tietoisuus, paikoilleen jähmettyminen, mielen hallinta-

Tämän kortin nostaminen merkitsee sitä, että olet nyt valmis ymmärtämään tappion pelkosi. Pelko on luonteeltaan irrationaalista - se ei välttämättä heijasta todellista tilannetta. Tiedostamalla tämän voit vapauttaa kaiken sen energian, joka on ollut sitoutuneena pelkoosi. Jos pelkäät huomatessasi, että en enää hallitse asioita, muista että tunne asioiden hallitsemisesta on vain harhaa. Pelkojesi näkeminen, ymmärtäminen, hyväksyminen sekä niistä irti päästäminen vapauttaa sinut. Kortti symboloi taistelemista, antautumista tai jonkinlaista tappiota. Kortti viittaa enemmänkin mielen laatuun kuin itse tapahtumaan. Kortti edustaa pikemminkin suhtautumista tapahtuneeseen, ei sitä, onko kyse voitosta tai tappiosta. Todellinen voittaja on se, joka kykenee nousemaan tämän kaksijakoisuuden yläpuolelle.

Joka päivä olet voittaja ja myös häviäjä. Opettele suhtautumaan asioihin ja tilanteisiin niin, ette perusteettomasti aliarvioi itseäsi tai sorru itsesyytöksiin. Ja vaikka kokisit itsesi joskus petetyksi, muista ettei sinun tarvitse itseäsi nöyryytetyksi. Jokainen kokemus on tärkeä. Iloitse voittajan kanssa hänen voitostaan ja kun itse voitat, vältä muuttumasta ylimieliseksi. Ylpeys kääntyy aina itseään vastaan, myös itsesyytökset.  

Jos annat pelolle vähänkin periksi, se saa sinusta voiton. Vaikka kokisit itsesi heikoksi juuri nyt, sinusta löytyy yllättävän paljon voimaa.

Tutki, mistä pelkosi juontavat juurensa. Kun hyväksyt pelkosi, voit muuttaa ne voimaksi ja vahvuudeksi.
 
Pystyn näkemään tappiossa voiton ja ongelmissa mahdollisuuden kasvuun.
***


Upea kortti tähän tilanteeseen. Tänään on luvassa nimittäin haasteellinen päivä, joten ymmärrän hyvin tappion pelkoni.

Olen muuten pitkään "pelännyt" tätä korttia, vaikka se on aivan väärä lähestymistapa tarottien suhteen. Tarot- kortteja ei pidä pelätä, mikään niistä ei ole sen "parempi" kuin muukaan. Kaikki kortit ovat samanarvoisia vaikka energiat ja viestit ovat erilaisia. 

Ihanaa päivää Sinulle! 

tiistai 14. elokuuta 2018

Tiistai...

Huomenta!

Tänään energioissa on SAUVOJEN 2. HERRUUS


-Aktiivisuutta, toimintaa, asiat sujuvat mallikkaasti-
 
Tämä kortti kuvaa kykyä käyttämään sitä tulienergiaa, joka heräsi sauvojen ässässä. Kortti symboloi uusien asioiden oppimista ja kykyä toimia aktiivisesti mutta hallitusti. Kortti kertoo luottamuksesta ja ulkoisesta kuin sisäisestäkin tasapainosta. Se kuvaa energiaa, joka etsii jatkuvasti uusia muotoja ja tapoja ilmentää itseään ja kehittyä. 
 
 ”Sotaisa energia, dynaaminen tienraivaaja, tilanteen herruus tai hallinta.”
 
 " Tunnusta tahdonvoimasi! Jos olet sisäistänyt tämän voiman, menestys seuraa jokaista askeltasi."

Tiedätkö, mitä perimmiltäsi haluat? Osaatko ottaa johdon käsiisi erilaisissa tilanteissa?

Olen sisäisesti tasapainossa ja osaan kanavoida energiani rakentavaan toimintaan.

***
Voi miten loistava kortti!

Kaikkea ihanaa tähän päivään!

maanantai 13. elokuuta 2018

Arki alkaa!

Huomenta!

Tähän arkiaamuun nousee kortti SAUVOJEN 5. TAISTELU


- rajoittaminen, turhat jännitteet, ristiriidat, turha ponnistelu, taistelu tai alistuminen, tukahdutettu energia, omien voimavarojen tiedostaminen-
 
Tämä kortti kuvastaa yrittämistä, sinnikkyyttä ja tervettä kilpailuhenkeä. Kilpaileminen ei ole suunnattu ketään vastaan vaan se on kuin leikki, josta voi nauttia. Kortti ilmentää myös ryhmässä toimimista ja sitä, miten tärkeää on löytää yhteisiä näkemyksiä ja päämääriä sen sijaan, että voimavaroja tuhlataan turhaan kiistelyyn. Kortti kuvaa luovaa voimaa, joka etsii purkautumiskanavia. Sauvojen 5. symboloi myös kokemusten hankkimista rauhassa, turhia kiirehtimättä.

Etsi sopiva tapa saada sisälläsi oleva patoutunut energia liikeelle. Luova toiminta muodossa tai toisessa on nyt hyvästä. Etsi ystäviä, jotka ymmärtävät sinua, ja joiden kanssa voit olla oma itsesi ja ilmaista myös turhautumisen ja ahdistuksen tunteita. Voi myös purkaa tarmoasi fyysiseen toimintaan. Pääasia on, että saat energiasi liikkeelle. Muista kuitenkin säilyttää leikkisä asenne toiminnassasi.

- Huomaa, että voit itse olla menestyksesi ja täyttymyksesi tiellä. Yritä päästä irti rajallisista käsityksistäsi.
   
"Millaisia ylittämättömiä esteitä näyttää olevan sinun itsesi ja päämääriesi saavuttamisen välillä? Miltä edessäsi oleva velvollisuuksien ja tehtävien suma näyttää juuri nyt?"

"Etene vähitellen, ota kaikki vähän rennommin."

"Annan itselleni mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa."
***
Valmistaudun tässä ensimmäiseen työpäivään silmät ristissä.
No, aamu on armollinen minulle sillä menen tänään vasta myöhempään töihin. 
Kesä on ollut ihana, pitkä ja kuuma. Ehkä vähän liiankin kuuma, mutta olen onnellinen siitä, että olen saanut viettää suurimman osan ajasta mökillä. Mukavaa on ollut.
Nyt uutta tarmoa täynnä töihin.

Upeaa päivää Sinulle!

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Sunnuntai...

Huomenta!

Eilen energioissa virtasi vesi, tänään jotain ihan muuta: DESERT

desert vision quest

“In this acrid climate zone that we call desert, images shift and change throughout the day, yet always maintain a sharp and defined presence. Those hardy species of flora and fauna that have found a home in the desert have adapted over eons to the relative harshness that is a strong characteristic of these lands. Throughout history, we have passed down many stories of people wandering the desert. Often they are about religious figures and ascended masters who had journeyed there and returned to their people with remarkable vision.
 
The desert is an ideal place to seek a vision or, more accurately, to allow a vision to come to you. The quiet and peace of such an environment is conducive to the solitude required to have this type of profound experience. Spending time in this region without the usual accoutrements of the civilized world can present survival challenges or at least seem to. And this could rightfully be called a spirit quest, where through steadiness in this seemingly bleak environment, it becomes possible to receive direct guidance from Spirit internally and in the world around you.

A “vision quest” is a process whereby you spend a few days in the wilderness alone. Typically, you carry only water and some sacred items with you, and you spend most of the time praying or meditating. Many who have completed a vision quest assert that it is a powerful and even life changing experience, and report vivid and profound revelations. It is said that “the desert does not lie,” so partaking in this can help you to discover the truth about your purpose, or at least give you some clues.

It is time for you to go on a vision quest. Designate a place in Nature in which to dwell, whether for a couple of hours or a few days. Spend the majority of your time while there praying and meditating. It is best to be in a location where you can truly find solitude, even if it is in a quiet corner of a park for an afternoon. Wherever you go, take your question, concern, or challenge with you into prayer or meditation. Allow it to float around in your consciousness, and watch what shows up.
This is one of the more powerful cards. By drawing it, whatever other messages you may have received are amplified threefold.”
*** 
Upeaa päivää juuri Sinulle!

lauantai 11. elokuuta 2018

Lauantain teema

Huomenta!

Tämän päivän energioissa virtaa vesi.

WATERFALL

 

"Water naturally falls from higher to lower ground, eventually finding its way to the ocean.  
One of nature's most exquisite and dynamic demonstrations of this fact is the waterfall.  
Graceful, powerful and effortless, she can take the breath away with her cascading beauty.  
She readily flows around that which may impede.  She's extremely patient, persistent and skillful in the way she ever so gradually shapes and carves her passageway down the slopes of the mountain. 

Note how the waterfall forms ribbons that accord with the artistry of the stone faces she descends, joining the calmer pool for a rest before continuing her journey.  There is no strain or stress in this movement, the water simply follows natural law in the interaction between the formation of the precipice that she traverses and the powerful fluidity and adaptability of her flow. Effortless.

You have come to the edge of your comfort zone, there is no need to resist moving past that perceived precipice of who you are, how you can be or what you can do. Spirit is asking you to step beyond the edge and allow yourself to do so with ease.  At times physical exertion may be necessary but when performed with fluidity and grace you'll find the movement moves you, effortlessly. 


Approach your current situation with awareness and grace, do not try to make it effortless as that just creates more strain. The key word here is allow, even if you are being asked to let go completely and tumble into the brink of creation itself.  You will find the waters there to be ultimately still and calm. Keep your focus on your solar plexus and your breath.  Relaxing and yielding to the movement that is occurring at any given moment makes your life effortless."
***

Ihanaa ja reipasta päivän jatkoa!

perjantai 10. elokuuta 2018

Huomenta!

LANTTIEN 3. TOIMINTA

 

"Työ, raadanta, vähittäinen prosessi, velvollisuus itseä kohtaan; itseluottamus."
 
Tämä kortti viittaa koko energiasi hyödyntämiseen aina, kun velvollisuutesi on toimia. Olet halukas ottamaan hoitaaksesi vaikeitakin tehtäviä - velvollisuuden tunne tulee sisältäsi. Tähän tarvitaan koko olemustasi. Koko energiasi täydellinen sitoutuminen on nyt tarpeen. Kolme pyörää symboloivat ruumista, mieltä ja henkeä. Mitään näistä kolmesta ei voi jättää ulkopuolelle. Näkyviä tuloksia syntyy vain siten, että niitä käytetään yhdessä ja tasapainoisella tavalla - tätä symboloi kortissa oleva kristallipyrämidi. Yhteinen päämäärä yhdistää eritasoiset energiat.

Jokin tilanne vaatii sinulta valmiutta tehdä lujasti töitä. Sitoudu siihen täydellisesti, se on sen arvoista!

Millä elämäsi alueilla pidättelet vielä itseäsi? Millä alueilla voisit antaa itsestäsi enemmän?

Olen nyt valmis antamaan kaiken ja ottamaan vastaan kaiken.
***


Upeaa päivän jatkoa!

torstai 9. elokuuta 2018

Runsas torstai

Huomenta!

Tänään kannattaa kiinnittää huomiota RUNSAUTEEN, sillä sitä nyt piisaa.

RUNSAUS


Yksisarviset lähettävät sinulle tänään runsautta. Sinua pyydetään hyväksymään se iloisena ja kiitollisena, jotta ne voisivat vahvistaa runsauden virtausta elämääsi.

Voimalause: "Hyväksyn runsauden iloisena ja kiitollisena."

***
Upeaa päivän jatkoa!

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Syksy tulee!

Uudistunein ajatuksin syksyyn

Tästä sivusta minä pidän erityisesti. Syynä on sinisen violetti värisävy. Kaikki sai alkunsa tuosta naamiosta...Sitten lisäsin fiiliksen mukaan siihen kaikenlaista. Nam!

Etsi hyvää!

Huomenta!

Tänään saamme kehotuksen etsiä hyvää.

HYVÄN ETSIMINEN

Yksisarviset muistuttavat sinua siitä, että nykytilanteeseesi kätkeytyy jokin palkkio tai merkittävä oppiläksy. Sitä voi olla vaikea huomata, mutta kun löydät sen, siitä on elämällesi hyötyä.

Voimalause: ETSIN ELÄMÄSTÄNI HYVÄÄ
***
Olipa taas niin yksinkertainen ja kaunis ajatus tässäkin. Hyviä ajatuksia on joka puolella, kunhan vain jaksaa ajatella siten.

Hyvän miettiminen on ollut viime päivinä rankkaa, sillä lomafiilikset ovat tipotiessään ja ensi viikolla alkaa paluu arkeen. Ei oikeastaan jännitä, mutta muuten ehkä mietityttää. Kyllä se siitä. Päivä kerrallaan.

Mukavaa päivää Sinulle!

tiistai 7. elokuuta 2018

Sinussa on kaikki!

 Sinussa on kaikki!

Idean tähän mökkikirjan sivuun sain tuosta hauskasta leipätornista. Tavallaan piirakat ja toivat mieleeni iäkkään Mammani ja toisaalta torni on varsin kutsuva. Niinpä tästä sivusta tuli varsin viljaisa.

Voitokas tiistai

Huomenta!

Tänään energioissa virtaa SAUVOJEN 6. VOITTO

 
-voitto- menestys- selkeys- läpimurto- energioiden yhdistäminen-

"Kun olemme etsineet tarpeeksi kauan, kun olemme yrittäneet kaikkemme, äkillinen läpimurto tapahtuu ja odottamaton voitto on meidän. Meidät täyttää ylevä voiman tunne, joka auttaa meidät voittoon kaikessa, missä tahdomme."

Voiman kuusi sauvaa ovat keskenään sopusoinnussa ja ne ovat järjestyneet tarkoituksenmukaiseseti. Rakkautta kuvaavat lootuksenkukat, uudelleen syntymää kuvaavat feeniks- linnun päät ja luovaa voimaa, uuden luomista, Horuksen silmää kuvaavat siivekkäät pallot ovat yhdistyneet ja vahvistavat toinen toisiaan. Liekin palaavat jälleen. Taustan violetti väri on vaalentunut, sillä olet varma voitostasi. Muinaisessa egyptissä tämä väri symboloi läpimurtoa voittoon.

Onnen ja laajentumisen planeetta Jupiter on yhdistynyt Leijonan luovuuteen. Kaikki päämäärät saavutetaan helposti. Voittoa ei kuitenkaan pitäisi koskaan saavuttaa toisten kustannuksella tai niin, että toiset asetetaan epäoikeudenmukaisesti huonoon asemaan. Taistelu on voitettava rehellisin keinoin. Voiton pitäisi palvella jotain hyvää tarkoitusta, joka hyödyttää kaikkia.

Tee mitä suunnitteletkin. Tilanne on otollinen.

Mitä todella haluat saavuttaa? Mitä voitto merkitsee sinulle?

Olen nyt valmis nauttimaan menestyksestä elämässäni. Jokainen elämäni tapahtuma vie minua lähemmäksi lopullista päämäärääni. Voittoni on hyväksi kaikille asianosaisille. 
 ***

Ihanaa päivän jatkoa!

maanantai 6. elokuuta 2018

Viikko alkaa taas!

Huomenta!

SAUVOJEN KUNINGATAR


- itsetuntemus, sisäinen rauha, viisaat neuvot, kypsyys, myötätunto, muutos-

"Tarina kertoo että Kuningattarella oli muinoin musta tukka. Hänen seurassaan kulkevan pantterin turkki oli myös musta. Kuningattaren läpikäymä suuri muutos teki hänen tukastaan kullanvaalean ja muutti pantterin leijonaksi. Kuningattaren ymmärrys aikaisemmasta tilanteestaan täytti hänet kuitenkin myötätunnolla niitä kohtaan, jotka eivät vielä olleet vapaita. Kyetäkseen auttamaan muita hän halusikin tukkansa olevan punaruskean ja leijonansa leopardin. Leopardin mustat läikät ovat menneisyydessä vallinneesta pimeydestä." 

  "On usein hyvin intuitiivinen, luova ja jopa selvännäköinen. Hänellä on taito vetää ihmisiä puoleensa."

Olet tehnyt töitä itsesi kanssa ja edistynyt. Nyt on aika oppia jakamaan se muiden kanssa. Anna itsetuntemuksesi ilmetä jokapäiväisessä elämässä Antaudu intohimoisesti elämän pyörteisiin ja suuntaa kaikki energiasi siihen, mitä kulloinkin teet. Anna ilosi, lämpösi ja huumorintajusi koskettaa muita ihmisiä. Kuuntele tarkoin sisäistä ääntäsi ja intuitiotasi ja anna itsetuntemuksesi näkyä kaikessa mitä teet. Käytä voimaasi ja luovuttasi rakentavasti ja herkästi. Kun huomaat, että neuvojasi tarvitaan, älä epäröi käyttää niitä.

Olen säteilevä olento täynnä valoa ja rakkautta!
 
Hyväksy syvältä ravistelevat, ehkä tuskallisetkin elämänmuutokset. Niidenkin tehtävänä on viedä sinua lähemmäksi sisäistä täyttymystäsi.
***
Upeaa päivää Sinulle!

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Sunnuntain pyhä

Huomenta!

Tänään tätä: TORNI


"kauaskantoinen sisäinen muutos, parantaminen, vanha tuhoutuu tehdäkseen tilaa uudelle, hengellinen uudistuminen, itsetuntemus"

Puhdistava, hävittävä tuli tuhoaa vanhan ja vie sen mukanaan. Mitään ei säästetä- egon torni horjuu tosiaan perustuksiltaan. Tämä perin pohjin muuttava voima tuhoaa kaiken, mihin yrität takertua. Se mikä menneisyydessä on ollut näennäisesti varmaa ja turvallista, alkaa muuttumaan hyvin epävarmaksi ja huteraksi. Jäljelle jää vain luottamus siihen, tieto siitä, että kaikkien elämämme tapahtumien alku on maailmankaikkeuden loputtomassa rakkaudessa. Ne antavat meille mahdollisuuden oppia ja tiedostaa.

Torni on myös eräs korkeimpia parantamisen kortteja. Aivan kuten mädän hampaan poisottaminen tuottaa helpotuksen koko keholle, myös kasvua estävien, paikoilleen jumiutuneiden tilanteiden ja suhteiden lopettamisesta alkaa koko olemuksesi parantuminen. Hampaan poisottaminen saattaa olla tuskallista, mutta koska hammas kerran myrkyttää koko elimistösi, sen poisottaminen on ainoa mahdollisuus. Kohtalon iskut saattavat tuntua surullisilta ja mittaamattomilta, mutta saamme ne osaksemme vain, koska tarvitsemme niitä.
 
" Jäykistyneet ja ahtaiksi käyneet rakenteet on hajotettava ennen kuin menestys ja täyttymys voivat tulla elämääsi. " Oletko valmis katsomaan itseäsi ja elämääsi uusin silmin?

Olet tai tulet pian olemaan keskellä äärimmäisen intensiivistä muutostapahtumaa. Mikä elämässäsi tuhoutuukin tai mitä sisälläsi ravistellaankin, tapahtuu, että puhdistuisit ja jollekin uudelle tulisi tilaa. Anna sen tapahtua!
Oletko valmis katsomaan itseäsi ja elämääsi uusin silmin?

Tarkkaile itseäsi jokapäiväisessä elämässäsi. Tilanteet saattavat toistaa itseään, mutta sinä et toista vanhoja, rajoittuneita käyttäytymismalleja.

Kaikki, mitä elämässäni tapahtuu, on minun parhaakseni. 
***
Ihanaa päivää Sinulle!

lauantai 4. elokuuta 2018

Kasilauantai

Huomenta!

Tänään meille tulee SAUVAT 8. NOPEUS

 

-Selkeä, suora, nopea kommunikointi, väärinkäsitysten selvittäminen-

Sauvojen 8 on tiellämme olevien esteiden voittamisen kortti. Sinun on tullut aika määritellä oma näkökantasi. Jos olet avoin ja pysyt omassa keskuksessasi, väärinkäsitykset selviävät. Käytä tämä tilaisuus hyväksesi, että tulisit entistä avoimemmaksi niitä ihmisiä kohtaan, jotka merkitsevät sinulle jotain. Puhu heille tai kirjoita kirje.

Avoimuuteni ja itseluottamukseni avaa rakastamieni ihmisten sydämet.
***
Mukavaa päivää!

perjantai 3. elokuuta 2018

Itsenäinen nainen

...ITSENÄINEN NAINEN...

Perjantai!!! Jee!!!

Tänään maataikakorteista SUMMER SOLSTICE

https://deeguns.files.wordpress.com/2014/05/img_5443.png 

"Anna auringon säteilyn innostaa sisäistä säteilyäsi loistamaan. Vapauta huolesi siitä, mitä tulevaisuudessa voi tapahtua ja keskity arvostamaan sitä kaikkea, mitä sinulla on, mikä on hyvää ja mikä on oikein. Salli auringon ottaa pois huolesi. Tee jotain fyysisesti aktiivista stimuloimaan sisäistä valoa. Tanssi. Laulaa. Mutta tärkeintä, että olet ulkona. Älä anna mitään negatiivisia ajatuksia tai tapoja pysäyttää sinut.

Kun rakastat elämää, sinä luonnollisesti säteilet tätä rakkautta. Tämän syklin osan aikana rakkauskapasiteetti lisääntyy suuresti. Yhdessä Elämän korkeimmista arvoista, mitä enemmän rakkautta annat, sitä enemmän saat. Hymyile vähän enemmän. Huomaa luonnon kauneus. Katso huumoria Life-paradoksaalissa. Näytä rakkautesi, etenkin niille, joiden kanssa olet lähin. Sitten hymyilet vielä enemmän, ja katsokaa, kuinka maailma ympärilläsi syttyy! "

 
***
Eikö olekin mahtava kortti tämän helleviikon päätteeksi? Huh hellettä. Tänään pääsen mökille. Voi sitä ihanuutta!

Makeaa päivää Sinulle!

torstai 2. elokuuta 2018

Sydänten metsäradio

SYDÄNTEN METSÄRADIO - MAAÄITI


Unelmilla on siivet

Unelmilla on siivet!

Upea kurki, auringonkukat, muutama tarot- kortti ja ilveksen pentu. Niin minua, niin minua. Mökkikirjan sivut täydentyvät....

Prinsessatorstai

Huomenta!

Tänään MIEKKOJEN PRINSESSA

 

-avoin keskustelu, mullistavat muutokset, ristiriitojen kohtaaminen luovalla tavalla- pilvistä selkeyteen- mielialojen hallinta- kapina-
 
Prinsessa on matkalla kohti valoisampaa tulevaisuutta vihreässä puvussaan, jonka väri symboloi luovuutta. Hän tietää sisimmässään olevansa oikealla tiellä, eikä anna muiden mielipiteiden tai paheksunnan estää itseään. Prinsessan kapinallisuus synnyttää muissa mielenkuohuntaa ja moraalista närkästystä, mutta prinsessa tietää että hänen on kuunneltava omaa sisäistä ääntään. Hän suhtautuu ympäristöönsä välittömästi ja vilpittömästi ja ratkaisee eteensä tulevat ongelmat nuoruuden innolla. Energia on kevyttä, hän on kuin iloinen kulkuri, joka osaa nauttia elämästä. Kortti edustaa myös impulsiivisuutta, aktiivisuutta sekä uusien asioiden nopeaa omaksumista. Prinsessa on teräväkatseinen ja valmis ottamaan tilanteen vastaan sellaisena kuin se on. Hän ei ota arkisia ongelmia liian vakavasti.

Miekkojen Prinsessa kehottaa sinua nousemaan asioiden yläpuolelle, tekemään päätöksesi nopeasti sekä toimimaan tässä ja nyt. Kaikkiin asioihin ei tarvitse suhtautua kuoleman vakavasti. Arvosta parhaita puolia itsessäsi ja keskity ensin sellaisiin sinulle tärkeisiin asioihin, jotka on helppo ratkaista. Kun olet valmis, tulee sekin aika, kun voit käydä vaativimpien asioiden kimppuun. Älä aliarvioi kykyjäsi! Muista myös että nuorekkuus ei ole iästä kiinni!

"Ajatuksesi ja näkemyksesi saattavat ajoittain tuhota "pyhiä alttareita". Älä anna itsesi hautautua ilmassa lentäviin jätöksiin. Älä anna mielialojesi saada valtaa itsestäsi. Ole uskollinen todellisille ihanteillesi."

" Olen valmis ottamaan riskejä."

"Kapinani on positiivista, rakentavaa ja luovaa."

" En ota itseäni liian vakavasti."
***
Ihanaa päivän jatkoa!

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Organisoi elämä


Tämän sivun keskiössä on tietenkin tuo tyttö ja koira. Tytön olkapäällä istuu punatulkku. Sivun yläkulmassa kehotetaan aloittamaan kiitollisuuspäiväkirjaa...Minä yritin sitä mökillä aloittaa, mutta aina se jäi. Tämä sivu tuskin enempää selityksiä kaipaa :-)

Elokuun teemakortti/ Vuositarot 2018

Elokuussa maljojen teema jatkuu yhä. Heinäkuun Maljojen Ritari on väistynyt ja tilalle tulee

MALJOJEN 2. RAKKAUS

 

"Vastaanottava rakkaus, onnelliset suhteet, tunteiden vaihto."

Jos rakastat itseäsi, muutkin pitävät sinua viehättävänä. Vastaanottavainen asenteesi itseäsi kohtaan valmistaa sinua antautumaan täydellisesti jollekin toiselle. Syvällinen tunteiden vaihto, ylitsevuotavan rakkauden antaminen ja vastaanottaminen, tulee mahdolliseksi. Liitto on täydellisessä tasapainossa, mitä toistensa ympärille kietoutuneet kalat symboloivat. Kaksi mudasta nousevaa kukkaa ovat kukassa. Maljat ovat täynnä, ylitsevuotavia ja kuvaavat näin ylitsevuotavaa tunteiden rikkautta. Tämä on täydellisen ilon ja hiljaisen hurmioitumisen kuvaus.

Vesi on tyyni, taivas kirkas ja sininen. Syvä ilo (keltainen) valtaa tunteet (vesi) ja uudistumisen voima (vihreä) läpäisee ne (vertaa miekkojen kakkonen) . Sininen taivas kuvaa ajatusten selkeyttä ja vapautta. Rakkauden silmin katsottuna maailma näyttää muuttuneelta.

Valmiutesi vastaanottaa rakkautta tekee sinusta puoleensavetävän. Antaudu itsellesi, muille ihmisille, elämälle!

"Kiinnitä tällä hetkellä osaksesi tulevaan rakkauteen. Pysy avoimena ja anna rakkauden tulla syvälle sisällesi."

"Jos haluat kokea todellisen rakkauden, voit tehdä vain yhden asian: ole itse rakastava."

***

Upeaa elokuuta juuri Sinulle!

XXX

Tässä vielä tämän päivän kortti päivän energioita selventämään:

INTOHIMO

http://1.bp.blogspot.com/-vRM1DLvPUYk/VZ9hBnjO0PI/AAAAAAAAEEI/sg3baXKs4qI/s320/intohimo.jpg
 
-leijona- intohimo, moniulotteinen luovuus, lahjat, voima, eläimellisten ja aistillisten voimien yhdistäminen ihmisen olemuksessa, vanhoista peloista ja ehdollistumista irti pääseminen-

 " Sisäistä voimaa. Kärsivällisyydellä ja henkisellä voimalla peitotaan haasteet. Mielenvoimaa. Hallitse halusi ja saat uutta voimaa tilanteen kautta. Kortti opettaa luottamaan sisäiseen voimaan sillä fyysinen voima ei auta tilanteessa johon tämä kortti nousee. Pysy siis vahvana ja luota omiin kykyihisi. Älä turhaan kiirehdi, sillä myös kärsivällisyys on sisäistä voimaa jota tarvitaan."

Luota voimaasi ja elämänhaluusi. Tästä sisäisestä lähteestä saa alkunsa kaikki se, minkä voit maallisessa elämässä kokea menestyksenä ja täyttymyksenä. Opi hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, ilman minkäänlaisia ehtoja. Muista, että lempeydellä ja suvaitsevaisuudella kesytät niin sisäiset kuin ulkoisetkin viholliset! Luota vaistoihisi.
Koe tietoisemmin kaikki, mitä sinulle tapahtuu. Usein koemme esimerkiksi rakkauden, surun, tuskan, raivon ja pelon tunteet esteiksi vain siksi, ettemme koskaan ole oppineet käyttämään niitä voimana.
Nautin elämästä täysin siemauksin enkä rajoita itseäni ja omaa energiaani.  
*** 
Mukavaa päivän jatkoa...