perjantai 30. marraskuuta 2018

Kuningatar

Huomenta!

Tänään korteista nousee esiin LANTTIEN KUNINGATAR

 

-fyysinen hyvinvointi, kehosta huolehtiminen, aistillisuus, ansaittu lepo, ulospäin säteilevä sisäinen kauneus -




”Lanttien kuningatar on taivaltanut pitkän, raskaan matkan läpi autiomaan. Nyt hän on saapunut vihreämmälle, hedelmällisemmälle maaperälle. Kuningatar lepää valtavankokoisen ananaksen päällä nauttien virvoittavasta keitaasta ja katselee rauhallisesti taakseen jäänyttä pitkää ja vaikeaa taivalta.


Kuningatattaren edessä oleva pukki kuvaa lisääntymiskykyä, uuden elämän syntymisen edellytystä. Se voidaan nähdä myös Kauriina: kovana, hellittämättömänä, riippumattomana"

"Viittaa naiseen joka on hoivaava, mutta samalla hyvän liikevaiston omaava, hän on luotettava ja pitää perhettä tärkeänä."

Lanttien kuningatar symboloi vapautta, turvallisuutta ja anteliaisuutta. Hän uskoo itseensä ja omiin kykyihinsä. Lanttien kuningattaressa on elämää ylläpitävää voimaa, ja hänestä uhkuu naisellista rakkautta. Hän on tasapainoinen niin henkisesti kuin fyysisestikin ja osaa nauttia kehon aistillisuudesta. Hän tietää omasta kokemuksestaan että kehon hyvinvoinnista on pidettävä huolta, jotta myös mieli ja sielu voivat hyvin.

Sinulla on paljon ylimääräistä energiaa ja erilaisia kykyjä. Mutta kun koko olemuksesi on tasapainossa, piilevät kykysi pääsevät esiin. Silloin elämänenergiasi voi alkaa virrata vapaasti ja luovuutesi alkaa kukoistaa. Nauti käytännön kyvyistäsi jokapäiväisessä elämässä ja kylvä ympärillesi iloa, turvallisuuden tunnetta ja yltäkylläisyyttä. Löydä omat keinosi, joiden avulla voit saavuttaa sellaisen kokonaisvaltaisen tasapainon, jota Lanttien kuningatar edustaa.
 
 " Olet kulkenut matkasi hedelmättömän taipaleen läpi ja olet nyt saapunut hedelmällisempään ympäristöön. Nyt voit levätä ja kiinnittää huomiota itseesi ja siihen, mitä kehosi tarvitsee."


Miten kohtelet itseäsi? Osaatko arvostaa kehoasi ja pitää siitä huolta?

TUNNEN OLONI TURVALLISEKSI. NAUTIN AISTILLISUUDESTANI.

***

Mukavaa päivän jatkoa!

torstai 29. marraskuuta 2018

Kakkonen!

Huomenta!

Tänään meille nousee korteista LANTTIEN 2. MUUTOS

 

- muutos, transformaatio-

Kolminkertainen muutoksen kortti. Elämäsi on jatkuvan muutoksen alaista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa. Muutos laajentaa sinua ja loppujen lopuksi rikastuttaa sinua. Antaudu suurelle muutokselle luottavaisin mielin!

Onnea ja laajentumista symboloiva Jupiter osoittaa, että muutos tuo onnea ja rikastuttaa elämää. Uusi tuo elämääsi enemmän pysyvyyttä ja turvallisuutta, jotka ovat kauriin merkin ominaispiirteitä. Muutos on aina tarpeen, kun se, mikä on vanhaa, ei ole enää tasapainossa. Muutos ravistelee meitä ja herättää meidät. Käärmeen päässä oleva kruunu symboloi hereilläoloa.

AINOA PYSYVÄ ASIA ON MUUTOS.


Tulen joka päivä, kaikin tavoin, paremmaksi ja paremmaksi.

 ***
Ihanaa päivän jatkoa!

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Seitsemän kertaa seitsemän...

Huomenta!

Tänään korteistamme nousi MIEKKOJEN 7.


- pieni kosto
- voimakas teko, jolla saavutetaan vain vähän
- impulsiivisuus ilman todellista taka-ajatusta
- ei ota neuvoja vastaan eikä harkitse uudelleen
- epärehellisyys
- tilapäinen tyytyväisyys

***
No voi jösses! Juuri toivoin aamulla herätessäni että kunpa ei tarvitsisi herätä. Niin tylsä olo. Niin tylsä kuin olla ja voi. Toivottavasti se muuttuu tästä paremmaksi.

Ihanaa päivää!

tiistai 27. marraskuuta 2018

Musiikkia korville!

Huomenta!

Tänään MUSIC
 

"Ah musiikki! Mitä olisi elämä ilman sitä? Musiikki on jotakin, mitä me ihmiset emme keksineet; musiikkia on ollut aikojen alusta. Kauniita ja dramaattisia tekstejä tai ääntä on ollut olemassa niin kauan kuin on ollut olemassa mehiläisiä, jotta voimme kuulla. Muinaiset esi-isät kiinnittivät suurta huomiota ympäristöstä kuuluvista ääniin, rytmit ja tärinät ovat auttaneet heitä selviytymään. Tietenkin se on myös pakottanut ihmiskunnan luomaan musiikkia omalla äänellä ja soittimilla.

Kehityksemme aikana ihmiskunta on luonut instrumentteja.  Osalla niistä on jäljitelty alkuperäiskansojen musiikkia. Jos on enemmän kuin yksi soitettu instrumentti tai kaksi tai useampi ihminen laulavat, äänet sekoittuvat harmonisesti yhdeksi yhtenäiseksi ääneksi, joka on miellyttävää korvalle. Jos nuotit eivät ole synkronoituja, on olemassa huomattava dissonanssi, joka voi olla häiritsevää.

Tässä kuvassa me nämme kaksi naista soittamassa harmonista musiikkia.  He ovat niin keskittyneitä että näyttäisi heidän olevan ikäänkuin transsissa ja musiikki soi kokonaisvaltaisesti heidän kauttaan. Tämä aika nyt on sinulle sopusoinnussa olevaa aikaa, jossa elämäsi eri elementit yhdistyvät sujuvasti. Aivan kuten musiikillisessa harmoniassa, se on näiden elementtien rajapinnalla missä yhdistyvät symmetrian ja tasapainon kiertäen ja se herättää harmonian tunteita. Haasteena on ylläpitää tätä sisäistä harmonian kiertoa myös silloin, kun on olemassa huomattavaa levottomuutta oman mielen, sydämen ja kehon ulkopuolella.

Laita merkille kaikki tuntemukset, tunteet ja ajatukset, joita koet kun kaikki menee hyvin. Tee kolme syvää hengitystä ja anna hengityksen olla ankkuri, joka muistuttaa tätä tajunnan tilaa. Aina kun tunnet kaaoksen ympärilläsi, tiedät, että se on peilikuva sisäisestä myllerryksestänne. Kun tunnistat tämän, tee kolme tai useampi tietoinen hengitys ja tuot muistiisi tunteen noista hetkistä, kun kaikki oli hyvin. Joka kerta kun hengität, vapautat sisäisen harmonisen tilan energian maailmaan, ja sillä on hämmästyttäviä vaikutuksia. "
***
Tämä ajatus sopiikin hyvin tähän hetkeen. Töissä on nimittäin usein kaaosta ja silloin tosiaan hengityksen pitäisi olla se ankkuri joka pitää järjissään. Myös kotona voi olla kaikenlaista...tänään olen herännyt jo klo 4.00 kun en saanut unta. Ajatukset riisteilevät sinne sun tänne ja on vaikeaa tehdä päätöksiä. Kyllä se tästä. Kyllä se tästä.

Ihanaa päivän jatkoa!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Tiimityötä

Huomenta!

Viikko alkaa TIIMITYÖLLÄ



"Tilanne, josta olet kysynyt ratkeaa itsekseen muiden ihmisten avulla.,

Sinun on oltava osa tiimiä, jotta se tapahtuisi parhaalla mahdollisella tavalla.Tiimityö tarkoittaa sitä, että jokainen jakaa sekä työn että huvin.Se tarkoittaa myös ajatusta muiden ihmisten tunteista sekä ryhmän tavoitteesta.Tämä kortti pyytää sinua olemaan hyvä joukkuepelaaja.

Ensinnäkin, ole avoin kysymään muilta apua.Toiseksi, kun muut ihmiset yrittävät auttaa sinua .... anna heidän tehdä niin! On hyvä olla saatavilla toisten apua (ja muista kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet sinua.)Kolmanneksi sinun on tarjottava apua muille. Tällä tavoin kaikki auttavat toisiaan.
Tiimi voi tehdä enemmän kuin yksi työntekijä.Olet saattanut valita tämän kortin myös siksi, koska yksisarviset näkevät, että hyötyisitte nyt tiimityöstä.Jos näin on, he auttavat sinua löytämään ihanan tiimin, joka sopii sinun mielenkiintoihin ja kykyihin.Joukkueurheilussa voi olla etuja, jotka auttavat sinua muilla elämänalueilla, kuten uusien ystävien saaminen, harjoittelu, saada uusia ideoita ja nauttia voitosta.Muista myös, että sinä ja enkelit ovat tiimi.Aina, kun tarvitset apua mitään, ajattele, enkelit, auttakaa minua tämän kanssa, ja he auttavat sinua heti. "

***

Todellista tiimityötä koin eilen, kun vaihdoimme Maljojen Ritarin kanssa taskulampun valossa autoon talvirenkaat. Tiimimme ei oikein toiminut päivällä, kauniiseen päivän aikaan...Ja niinpä sitten lähdimme illan suussa autoon renkaita vaihtamaan. Miten talvirenkaiden vaihto voi olla aina niin raivostuttavaa? Vaikka enhän minä tehnyt muuta kuin osoittelin taskulampulla valoa. Pöh. No nyt ne on vaihdettu. Minun autooni. Maljojen Ritarin vaihto ei onnistunut niin hyvin. Vanhempi auto ja voi vitalis.
Töissä pyörii sairaslomat, joten tiimi vaihtunee sielläkin. Voisin itsekin ottaa vastaan jonkun pienen pöpön ja levätä pari päivää kotona. Sitä odotellessa...

Upeaa alkuviikkoa!

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Sunnuntain Torjunta

Huomenta!

Tänään SAUVOJEN 10. TORJUNTA


- torjutut tunteet, pidätelty energia, eroaminen, eristäytyminen, aggressiivisuus-

Jos pelkäät hylkäämistä, paheksuntaa, tai rangaistusta, alat torjua omia mielijohteitasi. Et voi ilmaista vahvuuttasi, elinvoimaasi ja elämänenergiaasi. Torjuttuina nämä energiat muuttuvat ärsytykseksi, raivoksi tai väkivallaksi. Jos tälle aggressiolle ei löydy ulkoista purkautumistietä, se voi kääntyä sinua itseäsi vastaan. Se voi ilmetä itsensä aliarvostamisena tai millaisena masennuksena tahansa - myös sairastumisena.

Tämä kortti on kutsu. Huomaa kuinka tukahdutat omaa elämänenergiaasi - lopeta tuo tukahduttaminen. Se on askel kohti itsestäsi vastuun ottamista ja itsesi vapauttamista perusteettomista moraalisäännöistä ja -rajoituksista.

Tukahdutatpa itseäsi sitten tietoisesti tai et, huomaa, että on olemasssa paljon enemmän, mitä haluaisit ilmaista, kokea, juhlia ja mistä haluaisit nauttia. Uskalla tehdä niin!

On asioita joita olet aina halunnut sanoa tietyille ihmisille. Mitä ne asiat ovat ja keitä nuo ihmiset ovat? Voit juuri tällä hetkellä sanoa itsellesi nuo asiat!

Minulla on oikeus kuunnella tunteitani ja sitä, mihin elämä minua kuljettaa.
***
Hyvää päivän jatkoa!

lauantai 24. marraskuuta 2018

Maljojen lauantai

Huomenta!

Tänään korteista nousi MALJOJEN 9. ONNELLISUUS

 

-siunaus, onni, sopusointu, syvä ilo,hiljainen tyytyväisyys, syvä rakkaus-
 
Kortti edustaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia; se on ilon, tyytyväisyyden ja onnellisuuden symboli. Tämä kortti kuvataa ylitsevuotavaa rakkautaa sekä lujaa ja tervettä itseluottamusta. Myönteinen mieliala ja asenne luovat hyvää pohjaa myös tulevaisuudelle. Kortti edustaa luovaa mielikuvituksen käyttöä sekä kykyä toteuttaa toiveet.    

 
"Tämä hetki on täynnä harmoniaa ja sisäistä iloa. Avaudu sille täysin. Älä menetä tätä tilaisuutta! Kortti ilmentää iloa, avoimuutta ja jakamista, jotka kumpuavat ylitsevuotavasta rakkaudesta; rakkautenne säteily vetää myös muita ihmisiä puoleensa, jos he vain ovat sille avoimia. Kortin ilmentämä onni ei rajoitu yhteen ihmiseen. Haluat jakaa myös muiden kanssa sen, mitä olet kokenut Hänen kanssaan. Säteilystäsi voivat nauttia kaikki, jotka ovat sille avoimia; he vain vahvistavat ja syventävät onneasi."

Mitä enemmän ilmennät ja jaat iloa, sitä enemmän iloa virtaa sinulle takaisin rikastuttaen elämääsi.

 

***

Voi miten mukavaa, on viikonloppu ja vapaata. Joulu lähenee päivä päivältä, tänään taitaa olla tasan kuukausi jouluaattoon! Huikeaa! Valmisteluja voi siis alkaa jo tekemään...

Kivaa päivää Sinulle!

perjantai 23. marraskuuta 2018

Huoliperjantai

Huomenta!

Tänään korteista nousi LANTTIEN 5. HUOLI

 

- huolet, rahahuolet, asioiden hautominen, pessimismi, selviytymisen pelko, ulkopuolelle jäämisen pelko, ongelmallinen kanssakäyminen-

Viisisakarainen tähti on kadottanut tasapainonsa - yksi sen sakara osoittaa suoraan alaspäin. Jokin tilanne on juuttunut paikoilleen tai siihen on kasautunut paljon jännitystä. Kanssakäymisen selkiinnyttäminen näyttää mahdottomalta. Niinpä kaikki näyttää vieläkin synkemmältä. Ihmissuhteet uhkaavat rikkoontua ja kaikki, mihin kosket, hajoaa. On aivan kuin sinut olisi tuomittu tarkkailemaan, kun kaikki ympärilläsi hajoaa. Lanteissa olevat viisi symbolia voidaan selvittää seuraavalla tavalla:

Punainen kolmio: oma energiasi on estynyt
Keltainen kolmio: ajatuksesi kiertävät ratkaisun löytymisen, ulospääsyn, läpimurron ympärillä.
Vaaleansinen kasvava kuu: tilanne koskettaa alitajuntasi syvimpiä syövereitä. Se menee suoraan lävitsesi.
Musta soikio: musta aukko, ei ulospääsyä, toivottomuutta.
Sininen ympyrä: sisäinen viisautesi kehottaa sinua tekemään jotain.

Tilanteessa on ongelmallista se, että et tee mitään, mutta samalla kuitenkin kidutat itseäsi sekavilla ajatuksillasi.

Kun olet nostanut tämän kortin, olet valmis katsomaan elämäntilannettasi sellaisena kuin se on. Sinulla on nyt tilaisuus vapautua aloittamalla tarvittava keskustelu joko kumppanisi tai itsesi kanssa. Vain selkeä ja avoin kanssakäyminen helpottaa edistystä.

Millä elämäsi alueilla et ole tarpeeksi selkeä ja päättäväinen? Keiden kanssa sinun tarvitsee selvittää asioita?

Nosta uusi kortti nähdäksesi, mikä muuttuu, kun puhut avoimesti asioista tai kun annat itsellesi luvan katsoa rohkeasti tilanteen todellisuutta. (Kuolema)

Jotta elämäsi voisi olla huolettomampaa ja tasapainoisempaa, sinun on lakattava murehtimasta sitä, minkä olet jättänyt taaksesi. 

Elän todellisemmin ja rehellisemmin!

***

No pitänee sanoa että ainakin tällä tunteella päiväni alkoi. Heräsin jo neljän jälkeen ja murehdin kaikenlaista. Erityisesti eilen minua suretti, itketti ja suututti ihmisten pahuus! Muutamia eläinrääkkäysuutisia osui silmiini ja en kestä niitä ollenkaan! En voi käsittää miten ihminen voi olla niin julma ja niin paha. Tämä asia ahdistaa minua suuresti aina säännöllisin väliajoin. 
Tänään pohdin omaa riittämättömyyttä ja päättämättömyyttä. Pitäisi tehdä vaan päätökset ja tämän jälkeen elää tyytyväisenä sen mukaan mitä on päättänyt. Vaan kun et osaa päättää, hajoittaa se energiaasi ihan älyttömästi.
Tehdään tästä hyvä päivä! Lanttien huoli on nyt huomattu ja otetaan päivä sellaisena vastaan kuin se tulee!

Mukavaa päivää Sinulle!

torstai 22. marraskuuta 2018

Seitsemän...

Huomenta!

MALJOJEN 7.

 
- Intohimoisia päiväunia ja haaveiluja
- villejä fantasioita
- Hämmentäviä valintoja
- Toiveikasta ajattelua!

 ***
Upeaa päivää Sinulle!

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Maljojen kaksi

Huomenta!

Tämän päivän teemana on siis MALJOJEN KAKSI

 

- vahva keskinäinen vetovoima
- uuden ihmissuhteen alku
- läheinen kumppanuus
- riidan jälkeen löytää taas yhteinen ystävyys
- kumppanuus, kihlaus tai mahdollisesti avioliitto
***
Voi miten kaunis ja värikäs kortti tähän päivään. Tuleekohan tästä päivästä yhtä harmaa kuin muistakin?! Tämä kortti kuitenkin viittaa parisuhteeseen. Nyt pyyhkii hyvin. Jos niin voi sanoa.

Upeaa ja onnellista päivän jatkoa!

tiistai 20. marraskuuta 2018

Uusi päivä tuloillaan!

Huomenta!

Tänään Yksisarviskorteista nousi:  USKO ITSEESI



"Näe itsesi menestyvän ja tulet menestymään! Tämä kortti kehottaa sinua ajattelemaan positiivisia ajatuksia itsestäsi. Jos sinulla on jotain, jota tarvitset tai haluat, niin luo mielikuva itsestäsi onnistumasta.  Mitä enemmän uskot itseesi, sitä paremmin asiat onnistuvat.
Jos uskot menestykseesi, tulet saamaan hyviä tuloksia. Jos taas murehdit epäonnistumista, et tule nauttimaan kokemuksistasi.  Tärkeintä on uskoa siihen, että pystyt! Joka kerta kun teet jotain uutta, sinä opit ja kasvat. Ja tulet kiittämään itseäsi siitä, että opit voivasi tehdä kaiken, mihin uskot pystyväsi."

***
Voi miten ihana taivaansininen kortti! Kyllä, ja siis tämä on niin tärkeää nähdä itsensä menestyvän...Sitä saa mitä tilaa! Minulla on ollut pieni elämäntaparemontti menossa. Sellainen - pitkän kaavan mukaan...Olen nyt lisännyt liikuntaa, mutta ruokavalion kanssa on vielä pieniä ongelmia. Mutta kyllä se siitä! Hiljaa hyvää tulee!
Työelämässä on samaa vanhaa harmaata. Kaikki sujuu rutiinilla. En koe olevani urani huipulla. Ehkä vaihdan alaakin. Kuka tietää?! Nyt lähinnä katseeni on ensi kesässä ja toivon todellakin että ulkomuotoni on kohentunut siihen mennessä!

Ihanaa päivää Sinulle!

maanantai 19. marraskuuta 2018

Sumuinen viikon alku!

Huomenta!

Tänään korteista nousee esiin SUMUA eli FOG

Fog ~ Veiled, From The Earth Magic Oracle Card deck, by Stephen D Farmer

“Fog is simply a low cloud, a blanket of water crystals that has not gained the density of raindrops. The thicker it is, the more it shrouds in it’s damp, billowy arms. It can be so thik that it makes it nearly impossible to see directly in front of us. During those times, silence makes its own sound as we pause and allow ourselves to be enveloped in this shroud of impenetrable density. We may even feel as if we can do nothing but be still and await what is to be revealed.
 
Yet even within the thickest fog, we can be assured that it will eventually turn off as the sun’s rays infiltrate the veil. Once they do so, we can anticipate how the light and warmth will bring us welcome relief from the cold. As the sun continues to disperse the fog, our surroundings become illuminated, and we have the opportunity to continue onward.

You are enmeshed in confusion and uncertainty, and are unsure if it will ever clear up. This is not the best time to make decisions, particularly any major ones. Know that this foggy veil will eventually dissolve. Although there may be ways you are unconsciously contributing to this state, the greater truth is that this is simply a cycle you are moving through, and like all things, this too shall pass.
Allow yourself to feel confused – in fact, decide to be confused. No matter what attempts you make right now to make things happen or move in any specific direction out of impatience or frustration, you risk only creating more confusion and uncertainty. So be still and patient. Wait for that first glimmer of awareness to life the veil so that you can see the choices before you more clearly and can then choose to align yourself with the will of Spirit."

Ja sitten kökkerö google- käännös:

"Sumu on yksinkertaisesti matala pilvi, vettä kiteet, jotka eivät ole saaneet sadepiskiä. Mitä paksumpi se on, sitä enemmän se peittää sen kosteassa, pörröisessä käsivarressa. Se voi olla niin hätkä, että se on lähes mahdotonta nähdä suoraan edessäni. Näinä aikoina hiljaisuus tekee omat äänensä, kun keskeytämme ja anna itsellemme olla päällystämättömiä tässä läpäisemättömän tiheyden verhossa. Voimme jopa tuntea, ettemme voi tehdä muuta kuin olla vielä ja odottavat, mitä paljastetaan.
Silti jopa paksun sumun sisällä voimme olla varmoja siitä, että se lopulta sammuu, kun auringon säteet tunkeutuvat verhoon. Kun he tekevät niin, voimme ennakoida, kuinka valo ja lämpö tuovat meidät tervetulleeksi kylmältä. Kun aurinko edelleen hajottaa sumun, ympäristö muuttuu valaistuksi, ja meillä on mahdollisuus jatkaa eteenpäin.
Olet sekoittunut sekaannusta ja epävarmuutta, ja olet epävarma, jos se koskaan selviä. Tämä ei ole paras aika tehdä päätöksiä, erityisesti kaikkea suurta. Tiedä, että tämä sumuinen verho lakkaa lopulta. Vaikka voi olla keinoja, joilla olet tietoisesti osallistumatta tähän tilaan, sitä suurempi tosiasia on, että tämä on yksinkertaisesti sykli, johon olet siirtymässä, ja kuten kaikkikin, myös tämä kulkee.
Salli itsesi hämmentää - itse asiassa päättää olla hämmentynyt. Riippumatta siitä, mitä yrityksiä teet juuri nyt, jotta asiat tapahtuvat tai liikkuvat mistä tahansa suunnasta pois kärsimättömyydestä tai turhautumisesta, vaarannat vain sekaannuksen ja epävarmuuden syntymisen. Joten ole vielä ja kärsivällinen. Odota, että ensimmäinen pilkahdus tietoisuuden elämää varten verho, jotta voit nähdä valinnat ennen sinua selvemmin ja voi sitten valita kohdistaa itsensä kanssa Hengen tahtoa. "
***
Se on taas maanantai. Uusi viikko edessä, uusine kujeineen. Kahvia juon. Koitan herätä.

Olin eilen käymässä Isoäitini luona, joka on hyvin iäkäs. Meillä oli ihan mukava kohtaaminen. Sitä miettii kaikkea kuolevaista, kun on vanhojen ihmisten kanssa tekemisissä. Sain suruviestin viime viikolla, eräs minun ikäiseni tuttava oli lähtenyt tuonpuoleiseen. Se pysäytti. Tajusin aamulla, että oma isäni oli minun ikäiseni kun lähti. Tämän ikäisenä! Tuntuu ettei minun elämäni ole vielä kunnolla alkanutkaan! Ja hän kuoli jo minun iässäni! Elämä on! Epäreilua!

Eräs minun ikäiseni ystävä saa esikoisen ensi vuonna. Hän on oikeastaan minua vuoden vanhempi. Rohkeaa, se on hänen haaveensa ollut nuoresta tytöstä lähtien. Saada oma lapsi. Nyt se on tulossa! Peukutan, että kaikki menee hyvin.

Meidän suvussamme on ollut eräs Hilda- täti, josta aina Isoäitini juttelee. Hilda on ollut suuri persoona. Hän on saanut esikoisensa 44- vuotiaana, pojan. Tämä poika kuitenkin valitettavasti kuoli aivokalvontulehdukseen 4- vuotiaana.

Viikko alkaa, joulu on tulossa ja minä höpäjän täällä kuolemasta. Voi jeesus! Osallistuin minä positiivisuushaasteeseen facbookissa. Kaikki, ketkä tykkäsivät positiivisesta viestistäni lupasin kehua ja kertoa heistä jotain positiivista. Se olikin vaikeaa. Se oli vaikeaa siinä kohtaa, kun erityisesti puolitutut toivoivat minulta positiivista palautetta...kun en edes heitä tunne! Lopuksi kerroin positiivisen jutun yhdestä tuttavasta, josta tiedän lähinnä vain nimen. Siihen loppui se kehuminen. Tämän jälkeen on vielä tullut muutamia tykkäyksiä mutta pyh....ei ole kuulkaas helppoa. Kokeilkaa vaikka :-)

Minä en pidä tätä blogiani itsesurkuttelubloginani. Kerron tänne omia tuntemuksiani jotka välillä ovat todella kurjia ja välillä vähän parempia. Joskus pieni avautuminen tekee hyvää. Se voimaannuttaa ja parantaa. Luki niitä joku sitten tai ei. Sanotaan että tähän positiivisuuteen voi itseään kouluttaa. Se on varmasti totta. Meillä jokaisella on tuttavapiirissä ikuisia pessimistejä ja sitten on taas niin optimisteja. Jos aina ajattelee kaikesta negatiivista, se tietää lisää negatiivisuutta. Sitä ruokit, mitä ruokit. Voit päättää itse!

Mukavaa päivää Sinulle!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

KymppiSunnuntai

Huomenta!

Tänään MALJOJEN 10. TÄYTTYMYS


-Tyydytys -täyttymys-säteily-muutos parempaan

10 maljaa ovat järjestäytyneet Elämän Puun muotoon. Kaikki on oikealla paikallaan täydellisessä tasapainossa. Tämä on syvän täyttymyksen kuvaus. Tämä kortti kuvastaa täyttymystä, elämäniloa ja yhdessäoloa. Viaton lapsenomaisuus ja kunnioitettava elämänviisaus yhtyvät tässä kortissa. Tämä kortti ilmentää sitä, että asioiden eteen ei tarvitse taistella. Kaikki toiminta ja kanssakäyminen nousee suoraan sydämestä. Positiivinen elämänasenne säteilee ulospäin ilman mitään erityistä syytä. Tämä on transformaation, syvän sisäisen muutoksen kortti.  
Nyt on sadonkorjuun aika. Hedelmät ovat kypsyneet ja saat nauttia niistä täysipainoisesti ja hyvillä mielin. Tunnet entistä suurempaa luottamusta elämää kohtaan. 
Anna asioiden kehittyä itsestään. Saat kaiken oikealla hetkellä.
Elämä antaa minulle kaiken, mitä tarvitsen ollakseni onnellinen.
***
Upeaa päivää Sinulle!

lauantai 17. marraskuuta 2018

Lanttien lauantai

Huomenta!

Tänään korteista nousi LANTTIEN 3. TOIMINTA

  

"Työ, raadanta, vähittäinen prosessi, velvollisuus itseä kohtaan; itseluottamus."

 
Tämä kortti viittaa koko energiasi hyödyntämiseen aina, kun velvollisuutesi on toimia. Olet halukas ottamaan hoitaaksesi vaikeitakin tehtäviä - velvollisuuden tunne tulee sisältäsi. Tähän tarvitaan koko olemustasi. Koko energiasi täydellinen sitoutuminen on nyt tarpeen. Kolme pyörää symboloivat ruumista, mieltä ja henkeä. Mitään näistä kolmesta ei voi jättää ulkopuolelle. Näkyviä tuloksia syntyy vain siten, että niitä käytetään yhdessä ja tasapainoisella tavalla - tätä symboloi kortissa oleva kristallipyrämidi. Yhteinen päämäärä yhdistää eritasoiset energiat.

Jokin tilanne vaatii sinulta valmiutta tehdä lujasti töitä. Sitoudu siihen täydellisesti, se on sen arvoista!

Millä elämäsi alueilla pidättelet vielä itseäsi? Millä alueilla voisit antaa itsestäsi enemmän?

Olen nyt valmis antamaan kaiken ja ottamaan vastaan kaiken.
***

Ihanaa päivän jatkoa!

perjantai 16. marraskuuta 2018

Perrrrjantai!

Huomenta!

Tänään korteista nousi MIEKKOJEN 4. ASELEPO


”Tyyneys, oman keskuksen löytäminen, selkeys, hengellinen puhdistautuminen, yhdentyminen, laajeneminen.”
 
Huolet on voitettu. Iloa, laajentumista. Tämä kortti kuvaa uuden toivon ja sisäisen eheyden mahdollisuutta. Se heijastaa selkeyttä ja harkintaa, joiden avulla tilanteiden todellinen olemus voi paljastua. Kortti edustaa pysähtymistä, rentoutumista ja meditaatiota. Se symboloi myös yksinäisyyteen vetäytymistä, puhdistumista ja selkeyden saavuttamista. Kortti on parantamisen ja parantumisen kortti, joka antaa mahdollisuuden toipua menneisyyden koettelemuksista. Kortti kehottaa tilanteen seuraamiseen levollisena mutta valppaana. Kortti sisältää kuitenkin myös varoituksen. Aselepo ei tarkoita rauhaa. Pinnalta katsoen kaikki saattaa näyttää rauhalliselta, mutta tuota rauhaa kenties pidetään yllä vain tukahduttamalla tunteita ja hetken mielijohteita. Tutki tarkoin sitä mahdollisuutta, että häiriötekijät ovatkin jo olemassa ja vain hädin tuskin piilossa juuri tällä hetkellä. Tiedostamalla ne ajoissa voit viedä niiltä niiden hajottavan voiman.

 

Järjestä itsellesi aikaa olla yksin. Rentoudu, hiljenny ja anna itsellesi mahdollisuus nähdä asiat uudella tavalla. Anna kehosi ja mielesi levätä ja kerää uusia voimia.

 


NYT ON AIKA HELLITTÄÄ HETKEKSI. PYSÄHDY JA ANNA ASIOIDEN MENNÄ OMALLA PAINOLLAAN.

 

ANNAN PARANTAVAN ENERGIAN VAIKUTTAA ITSESSÄNI.

 

Tarkastele ympäristöäsi ja järjestä asiasi niin, että ne tukevat tyyneyttäsi ja omassa keskuksessasi pysymistä.

 

Minulla on rauha itseni kanssa.
*** 
Upeaa päivää Sinulle!

torstai 15. marraskuuta 2018

Ysitorstai

Huomenta!

Tänään LANTTIEN 9.



- materaalista hyvinvointia
- mukavuus, tyytyväisyys
- hienostunut ja etuoikeutettu elämäntapa
- riippumattomuus ja omavaraisuus
- saavuttaa sivistynyt elämäntapa

***
Ihanaa päivän jatkoa!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Keskellä viikkoa

Huomenta!

Tänään korteista nousi CEREMONY



"It is in sacred ceremony that we have one of the greatest opportunities to experience communion with Source, one where the perceived duality of both heaven and Earth merge into an experience of the Divine. Through the use of sacred pieces that have become imbued with spiritual significance, we bring forth ceremony catalyzed by clear intention and preparation. Sacred ceremony is prayer in action.

Whether through indifference, depression, life crisis, or any other manifestation of mental, emotional or physical blockages, you have drifted from the intimacy with Spirit for which you yearn. It is important to do what you can to regain an experience of spiritual power that is contained within you and all around you. Do so by conducting a ceremony, one that involves not only Spirit but also material objects you consider sacred.

Set up an altar in a convenient area that is apart from your usual living space. Start with representations of the four major elements (Earth, Air, Fire, and Water) and then add just a few sacred objects. Set you intention for the ceremony, such as whether the purpose is for healing, celebration or honoring a particular Earth season or cycle. Then do an invocation to call upon your spirit guides.

Breathe their presence, and ask these Divine beings to guide you throughout the process. Trust their guidance. Feel your heartbeat and keep breathing. Breath is the key to the actual experience of Spirit, and creating a ceremony is the vehicle that supports this."
***
Upeaa päivän jatkoa!

Turhautuminen

Huomenta!

Tänään meille tuli MIEKKOJEN 7. TURHAUTUMINEN



-lannistuminen, epätoivo, epävakaisuus, olemassaolon pelko, negatiiviset odotukset-

Nämä kirjaimellisesti tuhoavat ajatukset on otettava vakavasti. Todellisuus on jotakuinkin erilainen kuin sinun nykyinen käsityksesi siitä. Pian voit jo nauraa epäilyksillesi.

Peloillasi ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa! Herää jo näkemään, mitä todella tapahtuu.
Millä elämäsi alueilla kutistat itsesi rajoittuneiden käsitysten vuoksi? Millaisia rajoittuneet uskomuksesi ovat?

Minulla on kaikki mitä tarvitsen saavuttaakseni sen, mitä kaikkein eniten kaipaan.

***
Ihanaa päivää!

tiistai 13. marraskuuta 2018

Yksisarvisten viesti

Huomenta!

Tänään korteista nousee LISTEN TO YOUR TRUE FEELINGS


 
"Listen to Your True Feelings Kuuntele todellisia tunteitasi
 
Älä anna muiden puhua sinua tekemään asioita, joiden tiedät olevan väärin.  Joku saattaa pyytää sinua tekemään jotain, joka on periaatteittesi vastaista, ja voit joutua kiusaukseen miellyttääksesi muita. Mutta kortti muistuttaa, että on tärkeintä kuunnella sisintään ennen kuin tekee mitään. Valitse se polku, joka tulee tekemään sinut onnellisimmaksi pitkällä tähtäimellä. Kuullaksesi sisintäsi, sinun tulee viettää aikaa hiljaisuudessa ja toimi niin kuin sydämesi käskee sinun toimia."
***
Ihanaa päivän jatkoa!

maanantai 12. marraskuuta 2018

Maanantain ajatus

Huomenta!

Tänään korteista nousee esiin CRYSTALS

crystals 

"Tässä näemme ametistikristallilautan, joka kylpee joessa, valon pisteet, jotka edustavat näiden kristallisten olentojen henkistä voimaa. Ametistiä ja muita kvartsikiteitä on käytetty tuhansien vuosien ajan taikuuteen ja parantamiseen.  Koska sen violetti väri on sama kuin kruunuchaka, sitä on usein kutsuttu hengelliseksi kiveksi.
 

Maankuoren toiseksi yleisin elementti on kvartsikiteet. Niiden luonne on se, että ne auttavat keskittämään elämän voimamme tai henkisen keskuksemme. Kun huomio herpaantuu, voimavirrat - ja kiteet suurentavat tätä voimaa kymmenkertaiseksi. Tarkoituksemme vaikuttaa siihen, mihin huomiomme kiinnittyy. Kun olemme tietoisia aikomuksestamme, se helpottaa tämän henkisen voiman keskittymistä ja tukee tätä aikomuksen aineellista todellisuutta.

On aika tuoda täysi keskittyminen kysymyksiisi. Poista kaikki häiriötekijät ja anna tälle jakamaton huomiosi. Olipa kyseessä projekti, ihmissuhde tai yksinkertaisesti rentouttavaa aikaa luonnossa kävellen, ole täysin läsnä tilanteessa. Tämä tietoisuuden tarkentaminen lisää tietoisuutesi ja antaa sisäisen ohjauksen tietoisuuteesi, joka voidaan sitten kohdentaa tarkoituksenmukaisiin toimiin.

Keskittymällä kristallinkirkkauteen, sinä olet elämänvoimassasi ja itse asiassa olet tullut yhdeksi sen kanssa. Se ei ole hypervaloiva tai jännittynyt tila, vaan yksi rennosta huomiosta. Pidä silmäsi, korvat ja sydän keskittyneenä siihen, johon sinun on kiinnitettävä huomiota, ja ihmeitä voidaan luoda. "

To paraphrase a fictional elder, “Use the Force” and us
***
Taas on yksi viikko takana ja uusi viikko edessä. Uusi aamu, uusi armo, niinkuin eräs facebook kaverini usein postaa. Ilma näyttää olevan suhmuisen kostea. Hyvillä mielin alkavaan viikkoon!

Upeaa päivän jatkoa!

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Rakkauden Pyhä

Huomenta!

Tänään korteista nousee MALJOJEN 2. RAKKAUS


"Vastaanottava rakkaus, onnelliset suhteet, tunteiden vaihto."

Jos rakastat itseäsi, muutkin pitävät sinua viehättävänä. Vastaanottavainen asenteesi itseäsi kohtaan valmistaa sinua antautumaan täydellisesti jollekin toiselle. Syvällinen tunteiden vaihto, ylitsevuotavan rakkauden antaminen ja vastaanottaminen, tulee mahdolliseksi. Liitto on täydellisessä tasapainossa, mitä toistensa ympärille kietoutuneet kalat symboloivat. Kaksi mudasta nousevaa kukkaa ovat kukassa. Maljat ovat täynnä, ylitsevuotavia ja kuvaavat näin ylitsevuotavaa tunteiden rikkautta. Tämä on täydellisen ilon ja hiljaisen hurmioitumisen kuvaus.

Vesi on tyyni, taivas kirkas ja sininen. Syvä ilo (keltainen) valtaa tunteet (vesi) ja uudistumisen voima (vihreä) läpäisee ne (vertaa miekkojen kakkonen) . Sininen taivas kuvaa ajatusten selkeyttä ja vapautta. Rakkauden silmin katsottuna maailma näyttää muuttuneelta.

Valmiutesi vastaanottaa rakkautta tekee sinusta puoleensavetävän. Antaudu itsellesi, muille ihmisille, elämälle!

"Kiinnitä tällä hetkellä osaksesi tulevaan rakkauteen. Pysy avoimena ja anna rakkauden tulla syvälle sisällesi."

"Jos haluat kokea todellisen rakkauden, voit tehdä vain yhden asian: ole itse rakastava."

***

Mikä muu kortti voikaa sopia niin hyvin tähän, kuin rakkaudellinen kortti, onhan sentään isäinpäivä. Isäinpäivä on minulle ollut melko neutraali päivä, olenhan menettänyt oman isäni jo lapsena. Olen 3- vuotiaana tehnyt leikkikerhossa isälleni kortin ja minusta se tuntui niin hassulta kun kortissa luki isälle ja minullahan oli pappa! Papalla ja Isällä on vissi ero. Ala- asteella koulussa korttiin kirjoitettiin taas Isälle ja minusta se oli väärin. Siihen piti kirjoittaa Papalle! Olen siis lapsesta saakka kutsunut isääni Papaksi. Enpä tiedä mistä sekin on tullut. Kun olin kaksitoistavuotias, Pappa oli poissa.
Siitä on pitkälti yli kaksikymmentä vuotta aikaa.
Jäljelle jäi Vaari.
Vaari menehtyi muutama vuosi sitten.
Kynttilät aion viedä haudoille, siinä päivän ohjelma tuon suhteen.

Upeaa ja rakkaudellista päivän jatkoa!

lauantai 10. marraskuuta 2018

Lanttien Lauantai

Huomenta!

Tänään korteista nousi LANTTIEN PRINSESSA


"raskaus, Maaäiti, syntymä, uudistuminen, tasapaino."

Tämä kortti on yksi kolmesta äitiyden kortista. Laajemmasta näkökulmasta jonkin uuden identiteetin, ajatuksen tai käsitteen äiti. Kortti kuvaa sitä, että olosuhteet ovat nyt otolliset uusille aluille. Kaikki on sopusointuista ja tasapainoista ja Prinsessa on syventynyt siihen, mikä hänen elämässään on oleellisinta. Hänessä on lempeää lujuutta ja tyynen pinnan alla piilevää voimaa. Prinsessa luottaa siihen, että kaikki sujuu niin kuin on tarkoitus. Valmistelut on tehty ja luovuus valmiina puhkeamaan kukkaan ja ilmentymään mitä moninaisimmissa muodoissa.

Yritä löytää itsellesi sellainen energia, joka on  herkkää, levollista ja luottavaista. Kun olet yhteydessä tähän sisäiseen lähteeseesi, rakkautesi ja elinvoimasi lisääntyvät ja luovuutesi voi alkaa ilmetä aivan uusilla alueilla. Kun löydät lempeän mutta lujan voiman sisältäsi, voit saada aikaan ihmeitä! Jos sinulla on jotain selvitettävää äitiyteen tai omaan äitiisi liittyen, nyt on otollinen aika käsitellä noita asioita. 

Jotain uutta on tulossa elämääsi! Valmistaudu siihen! Valmistaudu tähän kaiken vastaanottamiseen jo etukäteen, jotta voit nauttia siitä tietoisemmin.

Mitä sinun täytyy tehdä, että olisit valmis tähän?


Olen nyt valmis elämäni uudelle kauneudelle.

***

Tämän hurjan ja epätasapainoisen viikon jälkeen tasapaino ja uudistuminen on tervetullutta! Olen herännyt näin vapaapäivänäni klo 6.00. Ilmassa on toivoa ja suunnitelmia! Vapaapäivä edessä ilman mitään aikatauluja ihanaa! En suorastaan malttanut nukkua enempää!!!

Upeaa päivää Sinulle!

perjantai 9. marraskuuta 2018

Kolmosperjantai

Huomenta!

Tänään korteista nousi esiin MIEKKOJEN 3.


- Kauhea tunnepurkaus
- Tunne että puukotetaan sydämessä
- Suru jostakin, jota rakastat 

- Petos, joka järkyttää sinut sisuskaluja myöten 
***
Hui, onpa teatraalinen kortti. Minun pitää myöntää että eilinen päivä oli yhtä suurta tunnepurkausta, ja luulisin että olemme jo voiton puolella. Tai sitten tämä viittaa aamuun, sillä oloni on ollut todella lohduton mutta nyt olen jo paremmalla puolella.

Nämä Bohemian Cat`s kortit ovat mielestäni todella kauniita. Siksipä kaivoinkin ne kaapin uumenista <3

Mukavaa päivää! 
 

torstai 8. marraskuuta 2018

Torstain toivot?

JUST BE YOURSELF



"Sinä olet upea persoona- nauti siitä!

Joskus saatat miettiä pitävätkö muut ihmiset sinusta. Toisinaan sinusta tuntuu että yrität olla joku muu kuin oma itsesi. Esimerkiksi yrität puhua, liikkua tai pukeutua kuten joku muu haluaisi. Tämä kortti kertoo että olet todella hyvä juuri nyt! Sinun ei tarvitse näytellä ketään muuta. Itse asiassa asiat ovat paljon paremmin ja sinä olet onnellisempi kun olet juuri oma itsesi.

Ongelma et ole sinä itse vaan ympärilläsi olevat ihmiset. Ehkä he yrittävät muuttaa sinua? Muutos on osa elämää. Ja muista että todelliset ystävät rakastavat sinua sellaisena kuin olet eivätkä yritä muuttaa sinua joksikin toiseksi.

Tämä kortti kertoo myös että asiat menevät paremmin kun luotat intuitioosi. Sinä tiedät jo sen sydämessäsi. Luota tähän sisäiseen ääneesi.

Hyvä ideat, kirjat ja bisnekset ovat syntyneet kun joku on kuunnellut sisäistä ääntään. Sinä myös olet tekemässä osaasi tässä elämässä. Paras tapa siihen on olla oma itsensä."

***
Huomenta!
On aamuja ja on aamuja. Välillä yhtä hyvää tuulta välillä pelkkää rankkasadetta. Tänään on tuo huonompi vaihtoehto. En oikeastaan jaksakaan kirjoittaa enempää.
Hyvää tätä päivää.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Rentoudu!

Huomenta!

Tänään RELAX - Everything is Okay

 
Relax – Everything’s Okay – Rentoudu, kaikki on kunnossa
 
"Älä huolehdi, asiat tulevat järjestymään. Vaikka tilanteesi näyttäisi kuinka pahalta, tämä kortti kehottaa sinua rentoutumaan ja luopumaan murheista. Elämä järjestää itsensä tavalla, joita meidän on vaikea edes kuvitella. Tulet oppimaan kokemuksestasi, mikä auttaa sinua tulevaisuudessa. Käytä siis tätä aikaa itsesi kehittämiseen vahvemmaksi. Hengitä syvään ja tee parhaasi pysyäksesi positiivisena ja onnellisena, ja muista rentoutua, koska asiat tulevat järjestymään."
***
Mukavaa päivän jatkoa!

tiistai 6. marraskuuta 2018

Tiistain ajatus

Huomenta!

Tänään korteista nousi SAUVOJEN 4. TÄYDENTYMINEN


"täydentyminen, yhtenäisyys, uuden alun mahdollisuus, rohkeat ratkaisut, rakkauden puhdistuminen"

Tämä kortti kuvaa täyttymystä ja tyytyväisyyttä sekä uusien asioiden aloittamista. Vanha täytyy saada päätökseen ennenkuin uusi voi alkaa. Ihmissuhteissa oleva jännite voi olla myönteistä, jos molempien osapuolien yksilöllisyys otetaan huomioon ja sitä kunnioitetaan. Kortti kuvastaa myös positiivista vastuun ottamista.

Jotain kaunista on tulossa ihmissuhteisiisi. Saatat huomata sen ensin siitä, että vakiintunut tilanne asetetaan kyseenalaiseksi ja siitä puhutaan avoimesti. Vanhan selkiinnyttäminen on uuden ykseyden, uuden alun, edellytys. Kun teet parhaasi ja nautit siitä, mitä teet, voit tuntea tyytyväisyyttä ja rauhaa. Nyt sinun on todella aika nauttia aikaansaannoksistasi ja myös tehdä aivan uudenlaisia, raikkaita aloitteita ja suunnitelmia. Kortti saattaa viitata myös uuden ihmissuhteen aloittamiseen. Sitä ennen kaikki vanha on selvitettävä. Jos pidät jostain ihmisestä, näytä se hänelle. Toimi ylipäätään yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joista pidät ja joiden kanssa tunnet olosi kotoisaksi.

Oletko valmis hyväksymään kumppanisi sellaisena kuin hän on, erovaisuuksistanne huolimatta? 

Mitkä asiat täytyy saada selkiinnyttää tai ratkaista välittömästi? Osaatko päästää irti menneestä?
Juhlin elämää!!!
 

Vanhan loppuunsaattaminen vapauttaa minut aloittamaan uutta.

***

Upeaa päivää Sinulle!

maanantai 5. marraskuuta 2018

Viikon alku

Huomenta!

Tänään korteista nousee STONE PEOPLE

 

"These Stone People stand in their ever present vigil along the shores of an  ocean whose tide has receded, leaving the remnants of water upon which we see them reflected. The sky, a soft and mobile backdrop for these solid beings, suggests peace and calm. They exude power, only moved and shaped by other Earth elements such as the sea, wind and Earth herself...

With practice, we can not only emulate these Stone People, but also respect their ancientness and relative absoluteness of strength. They stand tall, bearing the ragged lines where these other Earth elements have carved their impression on these otherwise seemingly immoble fortresses. Long past when we've left the Earth for the world of the Spirit, these ancient beings will remain witness to all that transpires before thei bodies.

Remain Vigilant at this time, but not out of fear. “Vigilant” simply means opening up your mind and senses to information as it is presented to you: through your eyes, ears, physical sensations and detached thoughts.

It is especially true in two main areas. First, follow any gut feelings that tell you to be wary about someone or something; Second, pay close attention to an important opportunity that presents itself, one that may enhance your life and the lives of others.

Maintain your vigilance of the clues around you and inside of you. Assess what is emanating from your body, then sort out any conditioned responses from what is purely instinctual. Examine the situation with heart, intuition, and mind in harmony; for this is how vigilance serves you. Detach, take a breath, and stand tall in your stature.
***
Ja sitten kömpelö käännös:
 
Nämä kivi-ihmiset pysyvät aina läsnäolevassa valvonnassaan valtameren rannalla, jonka vuorovesi on kaventunut jättäen jäljelle jääneet vedet, joihin näemme heidät heijastuneina. Taivas, pehmeä ja mobiili taustalla näille kiinteille olentoille, viittaa rauhaan ja rauhallisuuteen. He eksyttävät voimaa, jota muut maapallon elementit, kuten meri, tuuli ja maa itse muuttavat ja muotoilevat ...
Käytännöllisesti emme voi vain jäljitellä näitä kiviä ihmisiä, vaan myös kunnioittaa niiden antiikin ja suhteellisen voimakkuutta. Ne ovat korkeita, ja niissä on rajuja viivoja, joissa nämä muutkin maapallon elementit ovat kuvanneet näistä muuten näennäisesti mielenkiintoisista linnoituksista. Kauan sitten, kun olemme jättäneet maapallon Hengen maailmaan, nämä muinaiset olennot pysyvät todisteena kaikesta, mikä ilmenee ennen heidän elimiään.
Pysy hengissä tällä hetkellä, mutta ei pelosta. "Vigilantti" tarkoittaa yksinkertaisesti avaamista mielesi ja aistien tietoihin, koska se esitetään sinulle: silmiesi, korvien, fyysisten tuntemusten ja irrotettujen ajatusten kautta.
Tämä pätee erityisesti kahteen pääalueeseen. Ensinnäkin noudata mitä tahansa suolentunnetta, joka kertoo varovaisuudesta jonkun tai jotain; Toiseksi, kiinnitä huomiota tärkeään mahdollisuuteen, joka esittelee itseään, joka voi parantaa elämääsi ja muiden elämää.
Säilytä tarkkaavaisuutesi ympärilläsi ja sisälläsi. Arvioi, mikä on peräisin kehostasi, sitten selvitä kaikki ehdollistetut vastaukset puhtaasta instinktista. Tarkastele tilanne sydämessä, intuitiossa ja mielessä sopusoinnussa; sillä tämä valvoo sinua. Irrota, hengitä ja seisoo korkealla.***
Mukavaa päivää!

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Sellainen SU

Huomenta!

Tänään kortit muistuttavat MALJOJEN 7. IRSTAUDESTA

 
"Yliaktiivisuus, ikävystyminen, kyllästyminen, inho"

Se, mikä oli hetki sitten hekuman ja nautinnon lähde, on nyt menettänyt viehätyksensä. Kukinnot ovat kuihtuneet ja niiden tuoksu on ummehtunut. Tunteet ovat jälleen epätasapainossa. Tämä viittaa siihen, että jotain syvää pettymystä ei ole vielä selvitetty.

Olet yrittänyt peittää vanhat haavat, mutta itsesi harhauttaminen ei ole onnistunut. Jokaisten juominkien jälkeen, jokaisen pakoyrityksesi jälkeen vanhat ongelmasi nousevat esiin aivan liian selvinä. Tämä antaa kokemuksillesi entistä synkemmän ja alakuloisemman sävyn.

Sinun on aika avata silmäsi ja katsoa - kenties tuskalliseenkin- todellisuuteen. Vapaudut vain siten, että ymmärrät ja tiedostat oman sisäisen todellisuutesi. Jokainen yrityksesi välttää sen tiedostamista vain lisää tunne- elämäsi pysähtyneisyyttä.

Kun tiedostan ja hyväksyn varjoni, ne menettävät voimansa.

"Menestys ja hyvinvointi edellyttää, että opimme myös asettamaan itsellemme rajat ja sanomaan ei silloin, kun se vastaa sisäistä totuuttamme." 
 
***
Tämä on aivan totta! Niin totta, niin totta!
Eilinenkin päivä oli yhtä alakuloa. VAIKKA meillä kävi vieraita ja vaikka minulla on nyt puhdas koti, niin silti. Postasin illalla sen aamupäivän tunnelmakuvan tänne ja se tunne jatkui pitkälle iltaan saakka. No, tänään on uusi päivä! Olkoon se parempi kuin eilinen, sillä huomenna pääsee taas töihin...

Mukavaa päivän jatkoa!

lauantai 3. marraskuuta 2018

Pyhäinpäivä

Tänään aamu oli harmaa mutta lämmin. Viikon toinen vapaapäivä, pitkät aamukahvit, leppoista tarottien nostoa tänne blogiin ja lisää kahvia. Ei ole juttu oikein luistanut aamusella. Diagnosoin kohta itse itselleni masennuksen.

Raahauduin väkisin aamukävelylle ja kauppaan. Paikallisessa kaupassa ihmiset ostivat kaljaa, kuka kopan, kuka pari mutta sitä ostettiin. Onhan pyhäpäivä. Kuolleiden muistopäivä. Minä en ostanut kaljaa, mutta muuten pakotin itseni ostamaan jotakin. Ei oikein huvittanut mikään. Ruokaa en ole laittanut kunnolla miesmuistiin. Käytän eineksiä, puolivalmiita. Olen laiska tai liian väsynyt.


Otin kuvan kaverilleni. Tätä tietä minä kävelin. Yksin. Miten kaipasinkaan kaikkea sitä, mitä minulle joskus oli, mutta ei ole enää. Kaipasin etenkin koiraani Viliä. Tätäkin tietä sen kanssa ollaan kävelty. Tiedän että Vili on yhtä lähelläni kuin ajatus ja yritin ajatella. Yritin niin kovasti ja halusin tuntea vielä sen turkin lämmön ja kuulla iloista haukuntaa. Mutta en nähnyt enkä kuullut. Pääni painui alas ja raahustin. Tunsin itseni tosi väsyneeksi.


Juuri tälläisina hetkinä sitä toivoo, että Vili vielä olisi. Tämä kosminen yksinäisyys ei tuntuisi niin kovin yksinäiseltä. Vielä joskus minulla on uusi koira, vielä joskus! Nyt olen hiljentynyt Pyhäin Päivän viettoon.

Ässälauantai

Huomenta!

Tänään korteista nousi LANTTIEN ÄSSÄ

 

"Sisäinen ja ulkoinen rikkaus, suuri menestys, sielun ja ruumiin, hengen ja materian, taivaan ja maan yhdistäminen, eheys"

Lanttien Ässä heijastaa valmiuttasi elää ulkonaisesti ja sisäisesti rikasta elämää. Kaikki tarvittava on jo ulottuvillasi. Antaudu elämän runsaudelle ja opi käyttämään siipiäsi. 

"Muutos tuo onnea ja rikastuttaa elämää. Uusi tuo elämääsi enemmän pysyvyyttä ja turvallisuutta. Elämäsi on jatkuvan muutoksen alaista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa. Muutos laajentaa sinua ja loppujen lopuksi rikastuttaa sinua. Antaudu muutokselle luottavaisin mielin!"

Tasapaino, täyttymys ja hyvinvointi odottavat sinua! Ne kutsuvat sinua juhlimaan elämää ja nauttimaan siitä sen kaikilla tasoilla.

Yltäkylläisyys on luonnollinen olotilani. Se sallii minun ilmaista henkisyyttäni ja luovia mahdollisuuksiani tässä maailmassa.
***
Ihanaa päivää Sinulle!

perjantai 2. marraskuuta 2018

Rakkaudellinen perjantai

Huomenta!

Tänään korteista nousi RAKASTAVAISET


-Rakkaus, vetovoima, lähestyminen, yhteys, vastakohtien yhdistyminen, jakaminen, kiintymys"

Tässä kortissa on kuvattuna Hallitsijan ja Hallitsijattaren häät. Seremoniaa johtaa Erakko, joka on eräs Merkuriuksen ruumiillistuma. Hänen viittansa peittää hänet täysin. Tämä symboloi sitä, että minkään asioiden alkuperä ei ole järjellä selitettävissä eikä silmin nähtävissä. 

Rakastavaiset kuvaavat kahta vastakohtaa, jotka tuntevat vetoa toisiinsa ja kaipaavat toisiaan. Tämä kaikkialla olemassaolossa heijastuva kaksinaisuus koetaan olennaisimmin juuri naisen ja miehen välisessä suhteessa. Jokainen yritys saavuttaa yhteys, läheisyys, on vain ilmaus intohimoisesta halusta saavuttaa jälleen kadotettu Ykseys.

Tämän kortin nostaminen saattaa viitata ihanan ja jännittävän rakkaussuhteen alkamiseen. Nykyiset suhteesi joko syvenevät tai päättyvät. Ollessasi yhdessä kumppanisi tai jonkun ryhmän kanssa löydät jotain uutta, joka auttaa henkilökohtaista kasvuasi ja omien vastakkaisten ominaisuuksien yhdistämistä.

Mitä etsit rakastamistasi ihmisistä? Mitä sinun mielestäsi tyydyttävään ihmissuhteeseen kuuluu?

Olen nyt valmis tapaamaan kumppanin, jota olen aina kaivannut.

***

Ihanaa viikonloppua Sinulle!

torstai 1. marraskuuta 2018

Marraskuun vuositarot- kortti

Vuosi lähenee loppuaan ja vuoden toiseksi viimeiseksi kortiksi nousee

SAUVOJEN 9. LUJUUS

 

- tietoisten ja alitajuisten energioiden yhdistymisestä syntyvä lujuus, eheys-

Kortin keskellä oleva vahva sauva yhdistää auringon ja kuun. Auringon edustama tietoisuuden säteilevä valo tuo näkyviin kuun kuvaamat, piilossa olevat alitajuiset voimat. Piilevät voimat herätetään ja niitä voidaan käyttää johonkin tarkoitukseen. Näiden voimien olemassaolon tajuaminen vapauttaa energiaa, joka tuntuu uudelta ja erikoiselta. Lujuus tulee sisältäpäin. Tätä kuvaavat taustalla kaikissa 8. sauvassa kasvavat kuut. Vastikään löydetty lujuus karkottaa tietämättömyyden pimeyden.

Kun alitajunta tulee esille, kohtaamme monia sellaisia asioita, jotka olemme peittäneet välttyäksemme katsomasta niitä. Tämä voi olla pelottavaa. Voimme pelätä tuntevamme jälleen niiden haavojen tuskan, jotka olemme peittäneet ja toivoneet unohtaneemme. Kaikille elämämme alueille ulottuvien uusien ennenkokemattomien voimien ilmeneminen ja niiden järjestykseen saattaminen saattaa myös pelottaa. Tämä orastava itseymmärrys ei anna sinulle mahdollisuutta palata tuttuun heikkouden tai tietämättömyyden olotilaan. Sisäinen lujuutesi kasvaa tilanteen vaativuuden mukaan. Tulet kokemaan, että energiasi riittää paljon enempään kuin mitä ikinä olit kuvitellut. Tämä aluillaan oleva, laajakantoinen sisäisten ja ulkoisten piilevien mahdollisuuksiesi kehittyminen on sinulle ensiarvoisen tärkeä kokemus.

Olet keskellä tapahtumaketjua, jonka aikana löydät todellisen lujuutesi. Luota sisäiseen oppaaseesi! Haluat ehkä osallistua ryhmiin, jotka voivat auttaa sinua kehittämään ja ilmentämään omia kykyjäsi.

Pelkäätkö vähän omaa lujuuttasi? Millä elämäsi osa-alueilla tämä ilmenee?

Kiinnitä näinä aikoina huomiota uniisi.

Tiedän yhä selvemmin, kuka olen. Tämän tajuaminen johtaa piilevien vahvuuksieni täyteen kehittymiseen.
***
Upeaa marraskuuta!

Torstain toivo

Huomenta!

Tänään korteista nousi You`ll know in the Morning

 

"Aamulla herätessäsi sinulla on parempia ideoita mitä tehdä. Siihen saakka muista rentoutua. Yksi syy sille, että tunnet olosi epävarmaksi on se, että yrität löytää vastausta liian ahkerasti. Tällä hetkellä parasta mitä voit tehdä on luovuttaa ja rentoutua. Vastaus on jo odottamassa sinua, ja kun lopetat sen etsimisen, tulet tietämään mitä tehdä. Yön yli nukkuminen auttaa sinua löytämään parhaan vastauksen. Luota siihen, että löydät vastauksen aamulla. Se ei välttämättä ole koko vastaus, mutta se vähintäänkin johdattaa sinut oikealle polulle. Nuku hyvin" 
***
Voi miten lohduttava kortti! Mielialat vaihtelevat niin ettei perässä meinaa pysyä. Aamulla yhtä hurmosta, sitten iskee väsymys ja loppuilta yhtä itkupotkuraivaria. Nyt olen nukkunut yön yli ja kyllä se tästä. Kaikki ajallaan. Rentoudu, odota, kaikki järjestyy. Eilinen tiimityön korttikin osui ja upposi todella hyvin. Töissä oli mukavaa.

 Ihanaa päivän jatkoa!