maanantai 31. joulukuuta 2018

Very Soon

Huomenta!

Tämän päivän teemana on VERY SOON


Very Soon – Hyvin pian

"Rukouksistasi on tulossa totta hyvin pian. Ei siis ole syytä kiirehtiä eikä etenkään huolehtia. Pyyntösi toteutuvat juuri oikeaan aikaan eikä yhtään myöhemmin. Kaikki palapelin palaset tulevat loksahtamaan oikeille paikoilleen ja tulet olemaan tyytyväinen tulokseen.  Kortti pyytää sinua uskomaan ja pitämään kiinni toivosta. Odotellessasi anna energiaasi positiivisiin tekoihin, jotka voivat edesauttaa pyyntösi toteutumista."
***
Tämä on ihanaa ja jännittävää aikaa. Vuosi vaihtuu tänään! On uuden alku. Illemmalla teen vuositarotin seuraavalle vuodelle ja sitä odotan oikein sormet syyhyten. Se on aina yhtä jännittävää! Huomenna sitten katsotaan tammikuun ensimmäinen teemakortti <3
 
Upeaa ja muistorikasta päivää Sinulle! 

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Sunnuntai

Huomenta!

Tänään korteista nousi You`ll know in the Morning

  

"Aamulla herätessäsi sinulla on parempia ideoita mitä tehdä. Siihen saakka muista rentoutua. Yksi syy sille, että tunnet olosi epävarmaksi on se, että yrität löytää vastausta liian ahkerasti. Tällä hetkellä parasta mitä voit tehdä on luovuttaa ja rentoutua. Vastaus on jo odottamassa sinua, ja kun lopetat sen etsimisen, tulet tietämään mitä tehdä. Yön yli nukkuminen auttaa sinua löytämään parhaan vastauksen. Luota siihen, että löydät vastauksen aamulla. Se ei välttämättä ole koko vastaus, mutta se vähintäänkin johdattaa sinut oikealle polulle. Nuku hyvin" 

***
Juurihan minä nukuin hyvin ja juuri heräsin! No, eilen tuli taas pieni valintatilanne eteen enkä taaskaan osaa päättää mitä tehdä. Yritän löytää vastausta liian ahkerasti. Kaikki ajallaan...Sen edellisen asian - jota täällä kovin pähkäilin - päätin ja hyvä niin. Ihanaa miten Yksisarviset tietävät koko ajan, mitä täällä tapahtuu. Nytkin. 

Pitkästä aikaa aamuni on ihana. Mihinkään ei satu, ei henkisesti eikä fyysisesti. Tänään on tunne että saan paljon aikaan ja elämä järjestyy!

Ihanaa päivää Sinulle!

lauantai 29. joulukuuta 2018

Lanttien Prinssi

Terve!

Tänään meille näyttäytyy Lanttien Prinssi

 

"rakenteiden, muotoilun, arkkitehtuurin hallinta, fyysinen aktiivisuus, harkitsevuus, järkkymättömyys, voimakas energia työskenteltäessä aineen, materian kanssa, aineelliset arvot, luotettavuus, hedelmällisyys, meditaatio, voima, uudistuminen ja uudistaminen."

Lanttien Prinssi kuvaa kukkimista ja pölyttämistä. Tätä symboloivat hänen takanaan olevat monenlaiset kukat. Tämä kortti symboloi menestystä, hyvinvointia ja rohkeutta sekä kykyä nauttia elämästä. Lanttien Prinssi on uudistaja, joka on tietoinen omista päämääristään; hän tietää minne on matkalla. Hänen rikkautensa on niin sisäistä kuin ulkoistakin, ja hän nauttii elämän runsaudesta ja hyvinvoinnista ilman pienintäkään syyllisyyden tunnetta.
 
Kehitä käytännön kykyjäsi ja pyri toimimaan mahdollisimman luonnollisesti ja vaivattomasti. Keskity siihen, mitä todella haluat, ja ota piilevät voimavarasi käyttöön! Tee vain sellaisia asioita, jotka ovat sopusoinnussa sen kanssa, mitä arvostat, ja tuottavat iloa sinulle ja läheisillesi. Kun tiedät selkästi, mitä haluat, saat voimaa ja viisautta sen toteuttamiseen. Lopeta turhat itsesyytökset ja uskalla onnistua!

Nyt on oikea aika tarttua toimeen. Jos suunnittelet hankkeesi perusteellisesti, onnistut etenemään vakaasti ja turvallisesti.

Mikä elämänalueesi kaipaisi uudistumista ja uutta energiaa? Mikä on ensimmäinen asia, jonka voit tehdä sen eteen?

Etsi jokin luova liikuntamuoto, josta iloitset ja nautit!

Löydän työn, josta nautin ja joka tyydyttää minua.
***
Näinpä päästiin taas näihin kehollisiin asioihin. Pitääpä ottaa vinkistä vaari.

Kivaa päivän jatkoa! 

perjantai 28. joulukuuta 2018

Perjantai



SAUVOJEN HOVIPOIKA
- Olla menossa
- Uutisia, jotka johtavat toimintaan
- Innostus uudesta hankkeesta
- Innovatiivinen lähestymistapa
***
Voi että, ei ole kyllä yhtään perjantainen olotila. Se on siinä, kun on lomaa, niin ei ole päivän niin väliä. Kaikki päivät ovat lomapäiviä.

Mukavaa perjantaita!

torstai 27. joulukuuta 2018

Arki alkaa taas?!

STONE PEOPLE



Nämä kivi-ihmiset pysyvät aina valvomassa meitä valtameren rannalla. Vuorovesi on vienyt vettä mukanaan jättäen vedet, joihin näemme heidät heijastuneina. Pehmeät pilvet ja sininen taivas taustalla näille kivi- ihmisiell, viittaa rauhaan ja rauhallisuuteen. He puhkuvat voimaa, jota muut maapallon elementit, kuten meri, tuuli ja maa itse muuttavat ja muotoilevat ...

Käytännössä emme voi vain jäljitellä näitä kiviä ihmisiä, vaan myös kunnioittaa niiden antiikkista arvoa. Ne ovat korkeita, ja niissä on rajuja viivoja, joissa nämä muutkin maapallon elementit ovat kuvanneet näistä muuten näennäisesti mielenkiintoisista linnoituksista. Kauan sitten, kun olemme jättäneet maapallon Hengen maailmaan, nämä muinaiset olennot pysyvät todisteena kaikesta, mikä ilmenee ennen heidän elimiään.

Pysy hengissä tällä hetkellä, mutta ei pelosta. "Vigilantti" tarkoittaa yksinkertaisesti avaamista mielesi ja aistien tietoihin, koska se esitetään sinulle: silmiesi, korvien, fyysisten tuntemusten ja irrotettujen ajatusten kautta.

Tämä pätee erityisesti kahteen pääalueeseen. Ensinnäkin noudata mitä tahansa sisäistä tunnetta, joka kertoo varovaisuudesta jotakin kohtaan ; Toiseksi, kiinnitä huomiota tärkeään mahdollisuuteen, joka tulee esiin ja joka voi parantaa elämääsi ja muiden elämää.

Säilytä tarkkaavaisuutesi ympärilläsi ja sisälläsi. Arvioi, mikä on peräisin kehostasi, sitten selvitä kaikki ehdollistetut vastaukset puhtaasta instinktista. Tarkastele tilanne sydämessä, intuitiossa ja mielessä sopusoinnussa; sillä tämä valvoo sinua. Irrota, hengitä ja seiso korkealla. 
***
Arki alkaa joillakin, mutta ei minulla. Minulla on tätä LOMAA nyt ja aivan ihanaa että onkin. Eilen kävi vieraita ja se oli ihan piristävää. Aikainen aamukahvi, koko päivä edessä mitä tehdä. Upeaa!

Mahtavaa päivän jatkoa!

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kosminen Yksinäisyys

Tämä Joulu on ollyt yksi jouluista. Niin erilainen, mutta silti niin samanlainen. Joulunviettoani on varjostanut kummallinen melankolisuus. En tiedä mitä tämä on. Ehkä muutoksen kaipuuta? Kyllästymistä kaikkeen? Haikeutta luopumiseen? Vietän nyt kahden viikon lomaa, ja kolmas virallinen lomapäivä vasta menossa. Onneksi. Nyt on aikaa pysähtyä ja fiilistellä, mitä seuraavaksi.

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa kirjoitin, kovasti pohdin erästä päätöstä. Se ottaa NIIN koville, sen päätöksen tekeminen, että voi että. Se vie energiaa, se syö ihmistä.

Järki vastaan tunteet.

Katsotaan miten käy.


Tapaninpäivänä

DECIDE

Päätä mitä haluat.


Huomenta!

Kyllä, olen tässä viikko tolkulla yrittänyt tehdä päätöksiä. Se vie hirveästi energiaa, kun ei osaa päättää. Nyt näin Tapaninpäivä alkoi leppoisasti aamukahvilla. Ja vieläkin mietin pyörtääkö päätös vaiko eikö. Voi hitsin hitsi, tämä on vaikeaa.

Mukavaa Joulun jatkoa!

tiistai 25. joulukuuta 2018

Miekkojen...

MIEKKOJEN KUNINGATAR




"Kuningatar on usein vanhempi naishenkilö (30+ tai hyvin kypsä nuori nainen) joka on saanut jo paljon aikaan. Kypsyys ja pätevyys ovat esillä."
 
Selkeydellä, avoimuudella ja aitoudella raivaat ne esteet, jotka tähän asti ovat estäneet sinua saavuttamasta aitoa täyttymystä.

 ”Tunkeutuminen vanhojen naamioiden ja roolien läpi, järkevä, älyllinen, looginen, puolueeton.”
Kun panet naamiosi syrjään ja luovut sinulle turvaa tarjonneista tutuista rooleista, luovut samalla vapaaehtoisesti tavaksi tulleista puolustusmekanismeista. Kun käytät läpitunkevan, syvän ymmärryksen miekkaa, huomaat, etteivät naamiosi ainoastaan suojele ja kätke sinua. Ne myös erottavat sinut itsestäsi ja muista. Ponteva naamioittesi irti repiminen vapauttaa sinut. Miekkojen Kuningatar ohjaa sinut pois ympäröivistä pilvistä selkeyteen ja avoimuuteen.
Olet parhaillaan irrottautumassa vanhoista rooleista ja käyttäymismalleista. Tämä saattaa tuoda tuskallisia kokemuksia, mutta se on sen arvoista! Saavuttamasi selkeys vapauttaa sinut!
Millaisten roolien taakse helpoimmin ja useimmin piiloudut? Oletko valmis pudottamaan ne?

Elämäni ainut tehtävä on pysyä uskollisena ja aitona itselleni.
*** 
Ihanaa Joulun aikaa Sinulle!

maanantai 24. joulukuuta 2018

LOVE



"Vastaus jota etsit on rakkaus. Voit parantaa nykyistä tilannettasi olemalla rakastavaisempi. Jopa rakkaudellisten tunteiden tuntemisella toista ihmistä kohtaan on tehokas tapa parantaa toisia. Voit lähettää rakkautta jollekin, joka on sen tarpeessa. Sinun tulisi myös opettaa muita rakkaudesta. Voit tehdä sitä taiteen avulla tai saamalla ihmiset nauramaan, avautumaan tai inspiroimalla muita elämään rakkaudessa oman esimerkkisi avulla."

***
Tähän jouluaattoaamuun heräsin virkeänä ja koin suurta rakkautta kun katsoin nukkuvaa kissaani. Se makasi niin onnellisen näköisenä vieressäni pitkin pituuttaan. Seuraavaksi koin suurta iloa kun vein roskat roskikseen samalla kun menin laittamaan autoa lämmitykseen. Ulkona on 15 astetta pakkasta ja minun pitää ehtiä kahdeksaksi Prismaan. Lumi narskui ihanasti kenkien alla ja naapuri krapasi autoaan tonttulakki päässä. Nyt on Joulu!
 
Ihanaa Joulua Sinulle!

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

You are Gifted



"Tämä kortti kertoo että sinä olet erittäin älykäs. Kuten älykkäät tietokoneet, sinullakin on taito opiskella ja muistaa paljon materiaalia. Olet erittäin älykäs löytämään asioita, jotka kiinnostavat sinua. Sinulla on myös luovuuden lahja. Sinä tulet menestymään viisautesi avulla, samoin taitosi avulla, jonka kanssa etenet erityisiä linjoja pitkin.

Sinulla on monta eri tapaa opiskella, joten kokemuksesta tiedät, milloin et tuntenut olevasi älykkäimmilläsi. Siitä syystä hahmota se, miten aivosi toimivat. Esim. pidätkö kuvista? Jos pidät, niin sinun kannattaa opetella kuvia katsomassa, siten että hahmota kuvat päässäsi. Vai koetko tunnelmat ja tunteet tärkeämmäksi? Jos näin on, silloin opit parhaiten kuuntelemalla tunteikkaita tarinoita tai koskettamalla ja tunnustelemalla asioita, joita opiskelet.

Jos ihmiset eivät ymmärrä sinua, älä anna sen vaivata sinua. Tärkeintä on että sinä muistat kuka sinä olet; älykäs, viisas lahjakas ja luova persoona. Vaikka olet erilainen kuin muut, sinulla on paljon mistä tarjota. Käytä kykyjäsi ja auta muita. Laita kaikki projektit päätökseen ja tiedä että sinulla on lahja maailmalle monin eri tavoin näyttää!
***
Ihanaa Joulun odotusta!

lauantai 22. joulukuuta 2018

Mihin katosivat joulukalenterit?

Muistatteko kun jokunen vuosi sitten meillä kaikilla oli jonkinlainen joulukalenteri. Todella monessa blogissa oli jokin etukäteen suunniteltu kalenteri, ja luukkuja availtiin joka päivä.
Minäkin muistan kun mietin etukäteen, olisiko jokin teema? Salaperäinen symboliikka? Joulunjuttuja? Joka päivä yksi juttu...Äkkiä ne jutut on katsottu...Joulu kuitenkin pysyy samana vielä vuosienkin jälkeen.

Olen vähän jämähtänyt. Moni seuraamani blogi on lopettanut, ja uusia olen löytänyt todella vähän. Olen laiska etsimään uusia. Kortit tulee kyllä katsottua melkein joka aamu. Siitä on tullut tapa.

Tänä vuonna on joulun tuntu ollut vähän kadoksissa. Joka vuosi olen tehnyt piparkakkutalon, mutta tänä vuonna en. Toki huomennakin vielä ehtii ;-) Maksa- peruna- ja lanttulaatikot tein pakkaseen tuossa ohimennen, kinkku on sulamassa, mutta tänävuonna on ensimmäinen joulu kun en tee omista keräämistäni sienistä sienisalaattia. Sen ostin Tokmannilta kahdella eurolla. Ei tasan tarkkaan olen niin hyvää, mutta menkööt.

Isoäitini on joutunut sairaalaan. Joka joulu olemme häneltä saaneet jotakin joululeivonnaista, mutta tänä vuonna emme. Hän kaatui ja lonkka on murtunut. Ikää on hippasen vaille 100 joten saas nähdä palaako hän enää koskaan kotiin. Pirteä hän kyllä oli, kun kävimme katsomassa, mutta ikää on jo paljon. Tämä vuosi on erilainen. Kukaan ei koristele hänen kuustaan. Sitä ei ole. Vanha puutalo on yksinään ja odottaa Mummoa kotiin. 

Huomenna haemme Maljojen Ritarin kanssa kuusen. Tänään kävimme katsomassa mitä on tarjolla, mutta kello oli jo niin paljon että myyjät olivat lähteneet.

Vielä yksi juttu elävästä elämästä.
Teen työtä tällä hetkelle lasten parissa. Juttelimme porukalla, mitä kukin on toivonut joululahjaksi. Jokainen lapsi kertoi vuorollaan omista toiveistaan. Yllättäen kollegani kysyi minulta, mitä minä toivoisin?! Mietin vähän aikaa ja sanoin että kylpytakin. Yksi tyttö purskahti nauruun. Vieressä oleva poika sanoi kovaan ääneen että ei sellaisia ole olemassakaan.

Että näin.


Kakkonen

Huomenta!

Tänään korteista nousi LANTTIEN KAKSI, MUUTOS

 

- muutos, transformaatio-

Kolminkertainen muutoksen kortti. Elämäsi on jatkuvan muutoksen alaista. Se antaa sinulle mahdollisuuden kasvaa. Muutos laajentaa sinua ja loppujen lopuksi rikastuttaa sinua. Antaudu suurelle muutokselle luottavaisin mielin!

Onnea ja laajentumista symboloiva Jupiter osoittaa, että muutos tuo onnea ja rikastuttaa elämää. Uusi tuo elämääsi enemmän pysyvyyttä ja turvallisuutta, jotka ovat kauriin merkin ominaispiirteitä. Muutos on aina tarpeen, kun se, mikä on vanhaa, ei ole enää tasapainossa. Muutos ravistelee meitä ja herättää meidät. Käärmeen päässä oleva kruunu symboloi hereilläoloa.

AINOA PYSYVÄ ASIA ON MUUTOS.


Tulen joka päivä, kaikin tavoin, paremmaksi ja paremmaksi.

 ***
Kivaa päivää sinne!

perjantai 21. joulukuuta 2018

Ritari ratsastaa...

Huomenta !


SAUVOJEN RITARI

-todellinen hurmuri
- vetää puoleensa kuin magneetti- tämä henkilö
- tekee mitä tekee välittämättä seurauksista
- valtava viehätys, mutta vähemmän sitoumuksia
- maasta muutto, siirtolaisuus. merkittävän askeleen ottaminen
***
Upeaa päivää Sinulle!

torstai 20. joulukuuta 2018

Joulu lähestyy

Huomenta!

MEADOW

Meadow ~ Vulnerability, from the Earth Magic Oracle Card deck, by Stephen D Farmer 

"Tämän kortin niitty kutsuu meitä kauneudellaan. Kukat kasvavat suorastaan runollisesti ja rehevät vuoristot pakottavat meidät rentoutumaan ja pysymään siellä jonkin aikaa. Mutta joillekin ajatus olla tällaisessa avoimessa tilassa on pelottavaa; ja tällaisessa niityssä voimme tuntea olomme alttiiksi ja puolustuskyvyttömiksi; koska täältä puuttuu suljetun alueen turvallisuuden tunne.
 
Toisille niityillä käveleminen voi olla erittäin nautinnollinen ja ihana kokemus. Voimme tuntea olomme mukavaksi avoimella niityllä ja nähdä kauas. Voimme nauttia 360 asteen näkökulmasta vain taivas kattona. Kyllä, voimme silti olla haavoittuvaisia, mutta emme ihan suoranaisesti. Tämä on haavoittuvuus, joka perustuu luottamuksen perustaan ​​pikemminkin kuin pelkoon - kyky luottaa omiin vaistoihin kertoo meille, onko olemassa mahdollisia uhkia, joihin meidän on vastattava. Varmistamalla tämän instinktisen tietämyksen voimme rentoutua ja nauttia kaikesta kauniista ympärillämme. 
Sinä olet paikassa, jossa voit ottaa riskin tunteillesi, ja vielä tärkeämpää, ota riskejä totuuden suhteen siitä, kuka olet - totuus, jonka tunnet sydämessäsi ja sielullasi. Sinun ei tarvitse enää joutua alttiiksi peloille ja anna muiden tietää, kuka sinä todella olet.
Kyllä, toiset voivat arvioida, arvostella, kritisoida ja ehkä jopa painaa sinut alas. Tämä on todellakin mahdollista. Silti luottamalla siihen, että sinulla on vahvuus käsitellä näitä reaktioita - sen sijaan, että vastaat adaptiivisesti ja suhtautumalla turvallisesti, voit luottavaisin sallia itsesi olla haavoittuvainen. Pitämällä aina totuudesta kiinni voi luoda turvallisuuden illuusion, mutta aseistettuna luottamusta ja uskoasi voit olla haavoittuvainen ja olla oma itsesi.

***
Voi miten ihana auringonkukkapelto näin joulun alla! Minä kuulun näihin ihmisiin, joiden pitää nähdä kauas, jotka tykkäävät kulkea tuulessa ja avoimessa tilassa, pelloilla, niityillä, merenrannalla...kunhan näen kauas ja on tilaa hengittää. 

Nyt olen pohtinut erästä päätöksen tekemistä. Voi että se on hankalaa. Se vie energiaa ja mistä minä tiedän mitä teen. Päätän toista niin jo seuraavaksi haluankin toista. Tämä on ihan kamalaa. Itkeskelen kaikki illat, sillä tämä on sietämätöntä. Ehkä olen masentunut. Kaikki on periaatteessa ihan hyvin mutta ei silti olekaan. Joten en ole jouluakaan valmistellut kuin muutaman laatikon verran.

Tämä aamu ja huominen aamu. Sitten voimmekin rentoutua ja lähteä joulun viettoon.

Upeaa päivää!

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Toiveiden tie

Huomenta!

Tänään TOIVEET


Yksisarviset toteuttavat puhdassydämisten toiveita. Esitä tänään toive kaikkien parhaaksi ja tiedä, että taianomaiset yksisarviset auttavat sinua toteuttamaan sen.

Voimalause: Keskityn tänään siihen, mitä toivon yksisarvisilta.
***
Ihanaa päivää Sinulle!

tiistai 18. joulukuuta 2018

Harjoitellaan!

Huomenta!

Tänään PRACTICE



"Paras tapa oppia olemaan hyvä jossakin, on harjoitella, harjoitella ja harjoitella, kunnes onnistut. Harjoitellessasi joinain päivinä tunnet itsesi vahvemmaksi kuin toisina ja huomaat, että taitosi paranevat mitä enemmän niitä käytät. Muista siis olla kärsivällinen. Tulet myös nauttimaan itsestäsi enemmän kehittyessäsi ja oppiessasi uusia taitoja."

***

Mitäkö pitäisi harjoitella? Minun pitäisi harjoitella sellaista taitoa, että en ime jokaista poikkipuolista sanaa itseeni. Etten ihan jokaisesta asiasta ottaisi itseeni, etten loukkaantuisi ihan jokaisesta asiasta ja etten varsinkaan jäisi niitä jälkikäteen vatvomaan.

Kerroinkin teille, miten minä sain sen ystävän sunnuntaina kylään. Hän tuli meille ensimmäistä kertaa juuri sen pienen joulupussukan kanssa, mistä jo kerroinkin. Mutta voitteko kuvitella miten mukavan tapaamisen kävi. Hän arvosteli kovaan ääneen kotiani, lemmikkikissaani ja jopa Maljojen Ritaria...Hän saneli miten minun pitäisi elämääni elää ja miten minun ei ainakaan pitäisi elää. Hän jopa mietti mistä minä löytäisin uuden miehen, vaikka en ole missään vaiheessa sanonut että haluaisin erota. Minä kyllä otin tuosta itseeni. Vaikka olemme kavereita keskenämme, silti kun toinen tulee ensimmäistä kertaa meille kylään, en kyllä itse olisi tuollaiseen paasaamiseen alkanut. Ehkä hänellä ei ollut lääkitys kohdallaan. Ja siis tämä tapahtui kahteen kertaan. Minäkin provosoiduin hänen sanoistaan ja hetken jo kuvittelin että kärrään koko rouvan takaisin linja-autoasemalle...En vaan voi tuotakaan ymmärtää. Ehkä minun ei tarvitse! Hullu ämmä!

Töissäkin tapahtui eilen kaikenlaista, mutta en jaksa alkaa niistä enää vatvomaan. Tämä aamu on alkanut muutenkin nyt niin negatiivisesti että oksat pois.

Kaikesta huolimatta, upeaa päivää Sinulle!

maanantai 17. joulukuuta 2018

Viikko alkaa taas...

Huomenta!

Tänään SAUVOJEN 8. NOPEUS

 

-Selkeä, suora, nopea kommunikointi, väärinkäsitysten selvittäminen-

Sauvojen 8 on tiellämme olevien esteiden voittamisen kortti. Sinun on tullut aika määritellä oma näkökantasi. Jos olet avoin ja pysyt omassa keskuksessasi, väärinkäsitykset selviävät. Käytä tämä tilaisuus hyväksesi, että tulisit entistä avoimemmaksi niitä ihmisiä kohtaan, jotka merkitsevät sinulle jotain. Puhu heille tai kirjoita kirje.

Avoimuuteni ja itseluottamukseni avaa rakastamieni ihmisten sydämet.
***
Reipasta viikon alkua!

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Seiskasunnuntai

Huomenta!

Tänään LANTTIEN 7


- hetki itsereflektoinnille ja itsensä tutkiskelulle
- uuden taktiikan hiominen kaikessa hiljaisuudessa
- tyytyväisyyttä hyvin tehdyn työn vuoksi
- seuraavaan askeleen/ vaiheen suunnittelu
***
No nyt pitää heti sanoa, että odotan erästä rakasta ystävää kylään. Siis en todellakaan tähän aikaan aamusta, mutta myöhemmin päivällä. Hänellä on punaiset hiukset ja aina jokin pieni lahjapussukka mukana. Niinpä minä näen hänet nyt tässä kortissa tulevan omenapuu kainalossa meille. Ihanaa että on ystäviä. Niitä ei enää niin kovasti tässä iässä ole. Jokaisella on oma elämä, ystäviä unohtamatta. Mutta valitettavan usein käy niin, että ystävät jäävät taka- alalle arjen pyörityksessä.

Mukavaa päivän jatkoa!

Ihanaa päivää!

lauantai 15. joulukuuta 2018

Intuition lauantai

Huomenta!

Tänään korteista nousi INTUITIO

Yksisarviset opastavat sinua viettämään tänään aikaa hiljaisuudessa, jotta voisit virittäytyä sisäisen viisautesi taajuudelle. Kaipaamasi vastaukset löytyvät sisimmästäsi ja yksisarviset auttavat sinua löytämään ne.

Voimalause: Minun on turvallista toimia intuitioni mukaisesti.

***
Voi miten ihana seesteinen kortti. Tämä kortin viesti on myös loistava, sillä minusta tuntuu nyt siltä, että tosiaan nyt minun pitää luottaa intuitiooni. Mitä kaikkea päivä vielä tuokaan tullessaan! Iloista päivää Sinulle!

perjantai 14. joulukuuta 2018

Puu

Huomenta!

Tänään TREE

tree grounding 

"Huomaa, kuinka puut edustavat pysyvästi tasapainoa taivaan ja maan välillä. Oksat sojottavat ulos- ja ylöspäin kuin kiittäen Taivaan Isää lahjoistaan. Lehdet tuottavat hiilidioksidia ja hengittävät happea - tärkeä prosessi niin monille olennoille planeetalla, myös ihmisille. Puiden rungot ja juuret ovat istuttaneet itsensä tiukasti maaperään, antaen puulle mahdollisuuden vastaanottaa toisenlaista ravintoa MaaÄidistä. Puut puolestaan antavat ​​vapaasti ja kiitollisesti takaisin vastaamalla tarpeisiin niin monien olentojen kanssa, mitä heillä on tarjottavanaan.
 
Tässä kuvassa näemme upean puun, joka sijaitsee niittyssä lammen reunalla, tervehtimässä aamun varhaisia auringonsäteitä. Näemme heijastuksen vedessä, mutta puun juuret eivät näy. Ne ovat upotettu MaaÄidin kostean, hedelmällisen ruumiin syvyyksiin. Näiden juurien vahvuus tukee puun luontaista halusta kasvaa valoon päästäkseen paitsi ylöspäin myös ulospäin.

Olet ollut viimeaikoina hajanainen. Et ole täysin kehossasi, ja se johtuu siitä, että et ole saanut maadoitusta. Tämä on melko kirjaimellinen esimerkki siitä, että kehosi on tehty maapallon materiaaleista. Joten kun tunnet irralisuutta ruumiistasi, olet väistämättä irti maasta. Joten päästä itsesi maahan. Voit tehdä sen yksinkertaisesti.


Kun jalat ovat tiukasti painettu maahan missä ikinä olet, tunnet eteeriset juuret, jotka ulottuvat maahan. Seuraa hengitystäsi niin, että joka kerta kun hengität, voit kuvitella, että nämä juuret menevät vieläkin syvemmälle. Joka kerta kun hengität, saat maapallon rakastavaa, vaalittava voimaa. Heti kun sinulla on mahdollisuus, mene ulos ja istu tai seiso tukeutuen selälläsi puuhun. Tunne sen voima ja  rehellisyys - se on yksinkertaisesti puu. Hengitä puun henkeä ja anna sen täyttää sinut. Kävele paljain jaloin hitaasti maassa, jotta voit ylläpitää tätä yhteyttä" 
***
Eilen on ollutkin oikea tapahtumien päivä. Töissä kuulin kaksi ihanaa uutista, mutta kotona uutiset sitten huononivat. Iäkäs isoäitini on kaatunut ja hänet leikataan tänään. Siinä meni sitten hänen kotijoulunsa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Minä heräsin kovaan päänsärkyyn ja valvoin yöllä. Toivottavasti se menee ohi. Nyt ainakin olo on ihan ookoo.
 

 Ihanaa päivää!

torstai 13. joulukuuta 2018

Ystävyyttä

Huomenta!

Tänään BEST FRIENDS



Best Friends - Parhaat ystävät

Tämä kortti kertoo, että sinun tulisi viettää aikaa ystäväsi kanssa. Anna tänään aikaa ystävällesi ja jakakaa yhdessä tunteitanne. Aika, jonka vietätte yhdessä, on lahja molemmille.
Joskus voit tuntea olosi yksinäiseksi. Muista, että silloin voit pyytää enkeleitä olemaan kanssasi – pyydä heitä auttamaan sinua ystäviesi kanssa. Enkelit voivat tuoda uusia ihmisiä elämääsi.

***
Mukavaa päivän jatkoa!

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Ässäkeskiviikko!

Huomenta!

Tänään MALJOJEN ÄSSÄ

"Ylitsevuotava rakkaus, tunteiden selkeys, syvä itsensä rakastaminen, antaminen ja ottaminen."

Kortti kuvastaa viisasta rakkautta, kypsää tunne- elämää ja tietoista antautumista elämälle. Kortti kuvaa ihmistä, jolla on avoin ja luottavainen sydän ja joka yksinkertaisesti rakastaa. Tällainen ihminen ei suojele itseään eikä myöskään yritä tai ponnistele liikaa. Kortti symboloi myös taitoa ilmaista tunteet selkeästi ja puhtaasti sekä kykyä olla samanaikaisesti tietoinen niin sisäisestä kuin ulkoisesta todellisuudesta.

Anna luottamuksesi elämään ja rakkauteen kasvaa. Se tulee näkymään myös ihmissuhteissasi. Opit vähitellen hyväksymään rakkauden sellaisena kuin se on ja alat nauttimaan enemmän elämästä. Luottamus elämään inspiroi myös luovuuttasi. Silmäsi avautuvat kauneudelle ja kunnioituksesi toisia ihmisiä kohtaan kasvaa.

Sinulla on yhteys kaikkea ympäröivään rakkauteen. Se täyttää sinut ja voit jakaa sitä muille anteliaasti ja ylenpalttisesti.

Millä tavalla sinä osoitat rakkauttasi?

Kaiken ympäröivä rakkaus täyttää minut ja ympäristöni."
***
Ihanaa joulunaikaa Sinulle!

tiistai 11. joulukuuta 2018

Kissatarot

Huomenta!

Vaihteeksi kissatarotkortti. LANTTIEN 8.

 

- Oppisopimuskoulutusta ja ammattitaitoa
- taitojen oppiminen
- kovasta työstä palkitseminen
- tyytyväisyys hyvin tehtyyn työhön
***
Jaahas, että nyt pitäisi sitten olla rinta rottingilla hyvin tehdystä työstä. Huh heijaa. Tässä aamukahvilla ollaan ja uusi päivä edessä. On tämä joulun odotus jännittävää aikaa :-)

Mukavaa päivän jatkoa!

maanantai 10. joulukuuta 2018

Yksisarviset kertovat taas...

että IMAGINE



"Mitä näkisit, ajattelisit ja kuulisit, jos toiveesi toteutuisivat? Kun kuvittelet toiveesi toteutuvan, autat samalla toiveen toteutumisessa. Tämä kortti kehottaa sinua kuvittelemaan toteen sen, mitä todella haluat. Tämä on ihmisen mielikuvituksen voimaa, jota myös uskoksi kutsutaan. Usko, että toiveesi voivat vielä toteutua!"
***

Ihanaa päivän jatkoa!

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Järvelle?

Huomenta!

Tänään LAKE

Lake ~ Stillness, from the Earth Magic Oracle Card deck, by Stephen D Farmer

“The subdued pastels of the early morning light quietly announce that the night is over and the sun is rising. The lake itself has not awakened from its rest and remains still and undisturbed. It welcomes the coming day, ready to respond with grace and fluidity to whatever currents and movements appear in its belly or upon its skin. The surrounding vegetation thrives from the abundant water near the shoreline, and the unoccupied boat lies in wait for its next passenger. All is at rest in this scene.

  It is in the deep, internal stillness that we find our Being and come to know that we are intimately united with all of Creation. To achieve this mindset, we must slow down once in a while and get away from the surroundings that interfere and distract our inner tranquility. When we do so, this profound stillness is available at all times, regardless of the environment.
We can experience this sensation with steady, conscious breathing; or we can simply pause for a few moments and be still. The tempo of life these days has sped up considerable, and there seems to be no end to this quickening pace. Immersed as we are in the technological whirlpool, there seems no escape. However, there is no need to be a prisoner to the “hurry up” syndrome, nor is there a need to feel trapped by the awareness of the collective intensities that massive numbers of humans are experiencing these days.

No matter if the noise is from your environment or your seemingly nonstop thinking, it is critical for you to seek stillness. Find it in your world, whether it is a special place in your home or a place in Nature that is far from human made noise. Of particular importance is finding it inside yourself, which can be made easier by being in a quiet place in a natural setting. Doing so not only relaxes your mind, but also heightens your awareness and senses.”
***

Voi miten jännittävä sattuma. Olen ajatellut nimittäin tänään lähteä järvelle, mökillä käymään. Siellä on vielä jotain juttuja, joita pitäisi tuoda ns. talviteloille. Kyllä, olemme vähän myöhässä, mutta aikansa kutakin.
Täällä sataa jotain. Räntää kai. Eilen oli kova vesisade.

Ihanaa päivää!

lauantai 8. joulukuuta 2018

Läheisyys lämmittää tässä räntäsateessa

Huomenta!

Tänään korteista nousi LÄHEISYYS


"Tämä kortti kertoo, että yksisarvisesi on lähelläsi.
Rentoudu sen rakkauteen ja luota siihen,
että tämä viisas ja kaunis henkinen toverisi auttaa sinua.

Tiedän että yksisarviseni on lähelläni."

***

Voi onpa kauniisti sanottu. Tässä aamutuimaan aamukahvilla, väsymys painaa otsaa mutta en saa enää unta. On siis hyvä aika nousta ylös ja aloittaa päivän puuhat.
Toimisikohan ompelukoneeni jo? Se on ollut rikki.

Upeaa päivää Sinulle!

perjantai 7. joulukuuta 2018

Torni

Huomenta!

Tänään korteista nousee muutosten TORNI


"kauaskantoinen sisäinen muutos, parantaminen, vanha tuhoutuu tehdäkseen tilaa uudelle, hengellinen uudistuminen, itsetuntemus"



Puhdistava, hävittävä tuli tuhoaa vanhan ja vie sen mukanaan. Mitään ei säästetä- egon torni horjuu tosiaan perustuksiltaan. Tämä perin pohjin muuttava voima tuhoaa kaiken, mihin yrität takertua. Se mikä menneisyydessä on ollut näennäisesti varmaa ja turvallista, alkaa muuttumaan hyvin epävarmaksi ja huteraksi. Jäljelle jää vain luottamus siihen, tieto siitä, että kaikkien elämämme tapahtumien alku on maailmankaikkeuden loputtomassa rakkaudessa. Ne antavat meille mahdollisuuden oppia ja tiedostaa.



Torni on myös eräs korkeimpia parantamisen kortteja. Aivan kuten mädän hampaan poisottaminen tuottaa helpotuksen koko keholle, myös kasvua estävien, paikoilleen jumiutuneiden tilanteiden ja suhteiden lopettamisesta alkaa koko olemuksesi parantuminen. Hampaan poisottaminen saattaa olla tuskallista, mutta koska hammas kerran myrkyttää koko elimistösi, sen poisottaminen on ainoa mahdollisuus. Kohtalon iskut saattavat tuntua surullisilta ja mittaamattomilta, mutta saamme ne osaksemme vain, koska tarvitsemme niitä.

 

" Jäykistyneet ja ahtaiksi käyneet rakenteet on hajotettava ennen kuin menestys ja täyttymys voivat tulla elämääsi. " Oletko valmis katsomaan itseäsi ja elämääsi uusin silmin?



Olet tai tulet pian olemaan keskellä äärimmäisen intensiivistä muutostapahtumaa. Mikä elämässäsi tuhoutuukin tai mitä sisälläsi ravistellaankin, tapahtuu, että puhdistuisit ja jollekin uudelle tulisi tilaa. Anna sen tapahtua!

Oletko valmis katsomaan itseäsi ja elämääsi uusin silmin?



Tarkkaile itseäsi jokapäiväisessä elämässäsi. Tilanteet saattavat toistaa itseään, mutta sinä et toista vanhoja, rajoittuneita käyttäytymismalleja.



Kaikki, mitä elämässäni tapahtuu, on minun parhaakseni. 

***
Ihanaa päivän jatkoa!

torstai 6. joulukuuta 2018

Kiitollisena tästä päivästä

Huomenta!

Tänään saimme kortin THANKFUL


"Ajattele ihmisiä ja asioita, joista olet kiitollinen. Kiitollisuus lämmittää sydäntäsi tunteilla, jotka ovat terveellisiä mielellesi ja ruumiillesi. Kiitollisuus korvaa surullisuuden ja saa asiat sujumaan paremmin. Jokainen rakastaa kiitollista ihmistä ja hänen kanssaan halutaan olla ystäviä. Ihmiset, jotka eivät ole kiitollisia ja säälivät itseään tekevät itse itsestään surullisia. Jos lasket, kuinka paljon olet saanut osaksesi siunauksia ja syyt miksi sinun tulisi olla kiitollinen, niin tulet huomaaman, miten avokätinen elämä on itse asiassa ollut. Mitä enemmän uskot saavasi elämältä lahjoja, sitä enemmän niitä myös saat. "

***

Hyvää Itsenäisyyspäivää Sinulle!

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Harjoittelun keskiviikko

Huomenta!

Tänään PRACTICE


"Paras tapa oppia olemaan hyvä jossakin, on harjoitella, harjoitella ja harjoitella, kunnes onnistut. Harjoitellessasi joinain päivinä tunnet itsesi vahvemmaksi kuin toisina ja huomaat, että taitosi paranevat mitä enemmän niitä käytät. Muista siis olla kärsivällinen. Tulet myös nauttimaan itsestäsi enemmän kehittyessäsi ja oppiessasi uusia taitoja."

***

Tämä pitää kyllä ihan paikkansa. Voi jestas! Tänään onkin eräät liikuntaharjoitukset, kunhan päivä on niin pitkällä. 

Ihanaa päivän jatkoa!

tiistai 4. joulukuuta 2018

Tiistai on toivoa täynnä

Huomenta!

Tänään korteista nousi esiin HAPPY THOUGHTS


Tunteaksesi olosi iloisemmaksi, ajattele esimerkiksi muistoa, joka saa sinut hymyilemään. Onnellisuus on loppujen lopuksi melko yksinkertaista – se juontaa juurensa iloisista ajatuksista. Kortin mukaan olet viime aikoina ajatellut ennemminkin surullisia, negatiivisia ajatuksia. Nyt sinun olisi aika muuttaa ajattelutapaasi positiivisemmaksi. Vaikka elämässäsi olisi tällä hetkellä surullisia tapahtumia on sinulla valta tulla onnelliseksi ajattelemalla positiivisesti iloisia ajatuksia. 

Onnellisuus on taianomaista energiaa, joka vetää puoleensa miellyttäviä kokemuksia. Kun sinä olet iloinen, nostatat myös ympärilläsi olevien ihmisten mielialaa. Iloisuutesi saa kaikki voimaan paremmin ja auttaa meitä nauttimaan paremmasta maailmasta.

 ***
Voi miten ihanasti sanottu. Juuri lohdutusta ja jotain positiivista kaipaan tähän ankeaan aamuun. Valvoin melkein koko yön ja nyt olen lähdössä töihin. Olen ihan poikki. Näin vieläpä jotain painajaista ja heräsin huutooni. Huh! Nyt koitan virota. Kyllä se tästä.
 
Mukavaa päivää Sinulle!

maanantai 3. joulukuuta 2018

Viikon alkuun Prinssi...

Huomenta!

Tänään korteista nousi Miekkojen Prinssi

 
-ilman ilmaelementti; intuitio; luova ajattelu; kaikkien esteiden läpi tunkeutuminen; rajoittuneista ajatuksista ja esikuvista vapautuminen; selkeä havaintokyky-

Luovuuden vihreä prinssi matkustaa hurjaa vauhtia vaunuissaan. Kortissa on voimakasta vihreää sekä keltaista. Myös prinssi itsessään on voimakas! Prinssin päällä on vihreä, tiukka, kudottu haarniska. Hän hallitsee luovan ajattelun, ideoinnin ja suunnittelun. Luovan ajattelun edellytys on rajoittamaton vapaus- se ei siedä minkäänlaisia rajoituksia. Prinssi onkin heilauttanut kätensä kauas taakse pystyäkseen katkaisemaan siteet vaunuista roikkuviin hahmoihin. Nämä hahmot symboloivat rajoittavia ajatuksia, tunteita tai suhteita, jotka saattavat hidastaa vaunujen etenemistä.

Vaunuissa oleva kristalli on kaksoispyramidin muotoinen. Se symboloi kristalloitunutta käsitys- ja havaintokykyä. Nyt on hyvä aika toteuttaa ideat. 

"Vapauta itsesi kaikesta, mikä rajoittaa mieltäsi ja henkisyyttäsi. Mutta varmista, että ilmaiset ideasi ja suunnitelmasi niin, että muut ihmiset ymmärtävät ne. Hyväksy nöyrästi heidän mielipiteensä. Ajattelutapasi saattaa olla paljon aikaansa edellä. Voit nyt sopeuttaa näkemyksesi sellaiseksi, että se voidaan toteuttaa käytännössä jo nyt uhraamatta silti mitään" 

 

Millaisten uskomusten, tunteiden, suhteiden tai valmiiksi ohjelmoitujen ideoiden annat rajoittaa itseäsi?

 

"Luovat mahdollisuuteni ovat rajattomat."

  ***
Mukavaa päivää Sinulle!

lauantai 1. joulukuuta 2018

Joulukuu/ Vuositarot 2018

AURINKO

Kuluvan vuoden päättää AURINKO.


"Erittäin suuri luova energia, tietoisuus, luovuus, kumppanuus, lämpö, nykyhetkessä eläminen, tyydyttävä rakkaussuhde, viisaus, henkisyys."

Aurinko symboloi elämän energiaa, lämpöä, luovuutta, ystävyyttä ja yhteistyöhalua. Aurinko on inspiraation lähde ja se avaa mahdollisuuden kokea sisimmässä piilevät rajattomat voimavarat. Tämä kortti kuvastaa kykyä ilmaista sisäistä olemustasi täydellisesti ja luovasti. Aurinko ilmentää sisimmästä pulppuavaa perusvoimaa sekä tasapainoisia ja onnellisia ihmissuhteita. Kaikenlainen yhteistyö on tämän kortin erityissuojeluksessa!
 
Toiveittesi täyttäminen on mahdollista tässä ja nyt. Rentoudu ja antaudu tanssiin. Oikeat kumppanit löytävät toisensa."

"Kortissa on kaksi lasta, joilla on perhosen siivet; tanssii vihreällä luovuuden vuorella. He kuvaavat naisen ja miehen välistä vapautunutta suhdetta. Saavutettu vapaus ilmaistaan hurmioituneena ilona ja innostuksena. Kaikki energia voidaan käyttää nyt  yhteiseen luovaan prosessiin. Sitä ei enää tuhlata valtataisteluun, mustasukkaisuuteen tai rajojen asettamiseen.

Siivet symboloivat heidän yhdistynyttä luovuuttaan, kokemustaan liitosta suuren Valon palveluksessa. Nuo siivet kantavat heidät korkealle. He kokevat täyttymyksen joka hetki ja nauttivat siitä. Ei ole enää toiveita jostain tulevasta päämäärästä. Kaikki on tässä ja nyt ja niin on hyvä.

Olen tasapainossa jumalallisen Valon kanssa, joka täyttää minut ja ohjaa minua.

*** 

Upeaa päivää Sinulle!