Hetkeä ennen kuin maa tuli valkoiseksi ja pakkaset kiristyivät, kävin haistelemassa raitista ilmaa rakkaalla voimaantumispaikallani. Voimaantumispaikka on eräs katajainen harju, jossa olen lapsena leikkinyt ja laskenut mäkeä sekä pulkalla että suksilla. Myöhemmin aikuisena ulkoillut siellä lukuisat kerrat rakkaan koirani kanssa. Nykyään menen sinne katsomaan kauas ja nauttimaan kirpeästä tuulen hyväilystä.
Ensin tarkkailin lintuja jota lentelivät iloisesti puissa. Ne olivat niin nopeita että ei toivoakaan saada niistä kuvia.
Sitten seurasin peurojen jälkiä. Ensin hoksasin niiden nukkumapaikat. Harjun rinteessä on lämmin yöpyä kun tuuli ei alarinteeseen sovi.
Nukkumapaikoille vei pieni polku. Tätä ovat varmasti jänikset, peurat ja ketut kävelleet.
Kuka onkaan nukkunut tuolla piilossa?
Sitten menin katsomaan rakasta mäenlaskupaikkaani. Miten se onkaan muuttunut. Kataja kasvanut keskelle rinnettä. Ja kas, ylhäällä oli nerokas viime kesäinen linnunpesä. Siellä on totisesti olleet pienet turvassa.
Lopuksi ihastelin katajia ja niiden erittäin runsasta marjojen määrää. Wau!
Olo oli kuin uudestisyntynyt kun täältä kotiinpäin lähdin. Lopuksi ihastelin vielä punaisia pajuja jotka hohtivat auringon valossa.
