Pyhäinpäivä

Tänään aamu oli harmaa mutta lämmin. Viikon toinen vapaapäivä, pitkät aamukahvit, leppoista tarottien nostoa tänne blogiin ja lisää kahvia. Ei ole juttu oikein luistanut aamusella. Diagnosoin kohta itse itselleni masennuksen.

Raahauduin väkisin aamukävelylle ja kauppaan. Paikallisessa kaupassa ihmiset ostivat kaljaa, kuka kopan, kuka pari mutta sitä ostettiin. Onhan pyhäpäivä. Kuolleiden muistopäivä. Minä en ostanut kaljaa, mutta muuten pakotin itseni ostamaan jotakin. Ei oikein huvittanut mikään. Ruokaa en ole laittanut kunnolla miesmuistiin. Käytän eineksiä, puolivalmiita. Olen laiska tai liian väsynyt.

Otin kuvan kaverilleni. Tätä tietä minä kävelin. Yksin. Miten kaipasinkaan kaikkea sitä, mitä minulle joskus oli, mutta ei ole enää. Kaipasin etenkin koiraani Viliä. Tätäkin tietä sen kanssa ollaan kävelty. Tiedän että Vili on yhtä lähelläni kuin ajatus ja yritin ajatella. Yritin niin kovasti ja halusin tuntea vielä sen turkin lämmön ja kuulla iloista haukuntaa. Mutta en nähnyt enkä kuullut. Pääni painui alas ja raahustin. Tunsin itseni tosi väsyneeksi.

Juuri tälläisina hetkinä sitä toivoo, että Vili vielä olisi. Tämä kosminen yksinäisyys ei tuntuisi niin kovin yksinäiseltä. Vielä joskus minulla on uusi koira, vielä joskus! Nyt olen hiljentynyt Pyhäin Päivän viettoon.