Huomenta!
Tänään on sairaslomani toinen päivä.
Eilinen oli oikeastaan onnistunut päivä, vaikka olinkin puolikuntoisessa ja väsyneessä tilassa. Kyllä se tästä. Ole armollinen itsellesi.
Tämän päivän voimakortiksi Earth Magic kortin lisäksi nostin
LANTTIEN 8.
työn ilo, kehittyminen, tuotteliaisuus, harjoitus tekee mestarin
Kortti kuvastaa tuotteliasta ajanjaksoa, jolloin keskitytään kehittämään taitoja rakkaan työn tai harrastuksen parissa.
Kun nostat tämän kortin, on aika uppoutua töihin. Tarkoitus ei ole puurtaa hampaat irvessä deadlinen häämöttäessä, vaan aidosti nauttia tekemästään työstä. Parhaimmillaan Eight of Pentacles kuvastaa täydellistä flow-tilaa, jossa ajan ja paikan taju hämärtyvät. Vaikka tällainen päämäärätön puuhastelu on ihanaa, meidän on pidettävä mielessä myös se, että fokus on nyt uuden oppimisessa ja tekemisen ilossa, pidemmällä tähtäimellä pääsemme nauttimaan tehdyn työn tuloksista.
Kuten tiedämme, harjoitus tekee mestarin. Jos haluat kehittää taitojasi, sinun tulee toistaa samaa toimivaa kaavaa yhä uudelleen ja uudelleen. Parantaaksesi tuloksiasi sinun täytyy hienosäätää reseptiäsi joka kerta, hyödyntäen oppeja joita olet aiemmista kokeiluistasi saanut. Mutta kuinka moni on valmis näkemään kaiken tämän vaivan päästäkseen oman alansa huipulle? Alkuun pääseminen on kaikkein vaikeinta, kun sooloilun ja vapaan taiteellisen ilmaisun sijaan täytyy keskittyä lähinnä perusteisiin ja oppikirjan noudattamiseen.
Älä anna itsesi kyllästyä, vaan ota kaikki ilo irti itsesi kehittämisestä. Nyt on erinomainen hetki sijoittaa aikaa ja rahaa uuden oppimiseen! Mene kouluun, suorita verkkokursseja, hanki ammattimaiset työvälineet ja lue kirjoja. Mikä tärkeintä, harjoittele asioita käytännössä. Älä pohdi tulevaisuuttasi liian pitkälle, vaan ohjaa huomiosi konkreettiseen tekemiseen menestyksestä haaveilun sijaan. Jos teet työsi hyvin, maine ja kunnia seuraavat kyllä perässä.
Kaikki tämä uurastaminen kasvattaa konkreettisten taitojen lisäksi myös itsevarmuuttasi. Tulet löytämään oman äänesi, kädenjälkesi ja tapasi ilmaista itseäsi. Jonain kauniina päivänä huomaat lopulta itsekin, että olet oikeastaan aika hemmetin hyvä siinä mitä teet.
***
Voi että, miten voimaannuttava kortti. Heti kyllä mieleeni tulikin jokin käsityö tai harrastus, missä pääsee flow- tilaan. Viimeksi näin on käynyt varmaan palapelin teossa tai tilkkutöissä. Nämä tulee ensimmäisenä mieleen. Joka tapauksessa, kun mieli alkaa voimaan paremmin, luovuus pääsee valloilleen paremmin. Siitä minä nautin.
Toisaalta - harjoitus tekee mestarin. Nämä minun kävelylenkit ovat nyt kiven alla. Ei napostele niinkuin ollenkaan. Mutta se on vain lähdettävä eikä odotettava että joku tulee nyt kotoa hakemaan koska kukaan ei tule. Toistoa, toistoa ja toistoa niin päästään rutiineiden alkuun.
Nyt alkavat työasiatkin vielä mieltä kaivertaa, mutta yritän tietoisesti välttää sitä, sillä minulla on vielä kaksi päivää aikaa, ennenkuin se helvetti alkaa. Tai no, se on pehmeä lasku, sillä eihän siinä ole kuin yksi päivä ja tämän jälkeen viikonloppu vapaa. Oikeastaan se helvetti alkaakin siis vasta ensi maanantaina. Mutta hyvä että pääsen pehmeästi alkuun.
Voi hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)