maanantai 23. kesäkuuta 2025

Leijona

 LEIJONA - korkeampi kutsumus 


 

Sinulla on sisälläsi kaikki tarvitsemasi rohkeus.

Päästä irti menneisyydestä ja ota takaisin majesteettisuutesi.

Löydät menestystä ja tyytyväisyyttä rinnallasi olevien kanssa.

Tee jaloja valintoja elämääsi ja heimoasi varten.

***

Oli ihan pakko ottaa vielä kortti tähän aamuun. Eilen nimittäin sain yliannostuksen kyykäärmeistä ja eihän se tarvinnut kuin kaksi kävellen ohitusta moisesta kammotuksesta. Tai oikeastaan niitä oli kaksi. Minulla on käärmekammo, inhoan ja pelkään käärmeitä ja eikös sen kerran kun menen jonnekin uuteen paikkaan ensimmäisenä minua siellä odottavat käärmeet. Tässä taisi olla joku parittelu meneillään kun kaksin siinä ilta-auringossa makoilivat. En laita edes kuvaa tähän, koska en halua blogiini yhtäkään käärmeen kuvaa. Ja olen kiinalaisessa horoskoopissa käärme.

Ajattelin, nostanko täältäkin käärmeen mutta kas, tulikin oma horoskooppini Leijona. Niihin ei tosin Suomessa  törmää paitsi joskus oli Ruokolahden leijona, jos joku muistaa..No joo, siitä on aikaa ja oliko se loppujen lopuksi joku karkuteillä oleva sonni. 

Käärmeen lisäksi näin myös lehmiä ja vasikoita, olivat sopivasti luontopolun vieressä laiduntamassa. Niistä tulee aina lapsuus mieleen, sillä suurin osa kesästäni kului lehmiä hoitaessa. Mutta kuten korttini kertoo, päästä irti menneisyydestä. Nyt keskitytään tulevaan. Kolme viikkoa yhtäjaksoista lomaa jäljellä ja nyt siis alkaa lomani toinen viikko. Ensimmäinen meni nukkuessa ja levätessä, jospa nyt pääsisi vähän lähikauppaa pidemmälle?

Voi hyvin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa aina :-) Luen kaikki aina ajatuksella.