keskiviikko 4. marraskuuta 2026

Kuulumisia

Huomenta!

Jatkan kuulumisia tähän erilliseen postaukseen. Pitkästä aikaa alkaa ahdistus tulemaan takaisin, masennus sekä ns. turnausväsymys. Mulla on nyt pieni loma ja kuten tämän päivän kortti Vapaus kehottaa, niin kahleet ovat oman pääni sisällä.

Eilen vähän mokasin töissä ja niinpä työkaverit joutuivat takiani olemaan noin vartin ylitöissä. Tunsin itseni hylkiöksi ja ihan omituiseksi eikä kukaan toivottanut minulle edes mukavaa lomaa. No ei varmaan. Ovat muutkin joskus mokanneet töissä tässä syksyn aikana ja paljon puhutaan pahaa selän takana. Varmaan minustakin. En ole siis ainut, olen vain niin vaativa itseäni kohtaan ja olen kiukkuinen itselleni tästä mokauksesta. Ja toisaalta tämä ei ollut pelkästään minun mokani, vaan oikeastaan pomon, ja siksi olen tietysti kokenut epäreiluutta. 

Olen kuitenkin itkeskellyt tässä tämän tästä ja tuntuu että jaksaminen on koetuksella. En ole jaksanut mitään smalltalkkia ja olen ollut todella hiljainen töissä. En ole jaksanut puhua mitään. Tietysti uutena työntekijänä tämä vaivaa minua, sillä olenhan koeajalla. Heikko itsetunto, en osaa mitään ja tiimikaverini voisi olla paljon mukavampi. Hän puhuu vain omista asioistaan, alkaa meuhkaamisen ja valittamisen heti, kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan ja muutenkin tuntuu että olemme ihan eri planeetoilta. No ei se mitään, mutta hän myös kehuu itseään ja perhettään koko ajan jne. No ei sekään mitään, mutta itse kaipaisin välillä sellaista leppoista jutustelua raskaan työn väliin välillä. Niinpä olen itsekin valinnut tien, että olen vähän hissukseen. Ei viikonlopun jälkeen kumpikaan kysy, miten viikonloppusi sujui ja sitä rataa. Toisaalta olemme kaikki vähän kipeitä, niin lapset kuin aikuiset, joten sekin rassaa tietysti hermoja kun puolikuntoisena yrität vetää rekeä.

Kotini näyttää kuin himohamstraajan kodilta. Kaikki tasot täynnä tavaraa, voi jeesus. Kun silmäni saan auki aamulla niin kissa kusee takkaan. Sitä sitten siivoamaan ennekuin kahvi on edes tippumassa. Kun avaan jääkaapin siellä on helvetin iso kassi suppilovahveroita, joita Ritari kävi eilen poimimassa kun oli kuulemma kipeä mutta ei sitten ollutkaan eikä viitsinyt imuroida. Ja taas voimat lähti kun katsoin sitä perkeleen pussia ja ajattelin että noille nyt en ainakaan jaksa tehdä mitään. Peruna kerrallaan, niinkuin Keijo Tahkokallio on sanonut. Raivaus pitää aloittaa vaikka sanomalehdistä - kierrätykseen, sitten pahvit, sitten tiskikone päälle, sitten pyykkien viikkaus, sitten imurointi, sitten kesävaatteet pois ja sitten pikkueteinen siivotuksi. Ulkoa terassikalusteet sisälle ja terassin harjaus. Suunnitelmia on vaikka mitä, ja tässähän ne on helppo luetella. Tosiasia on, että kun elokuussa aloitin työt - siihen loppui kävelylenkit ja siihen loppui kodinhoito, en ole jaksanut kuin pakollisia ja joka päivä olen melkein nukkunut työpäivän jälkeen...

Toisaalta ei kaikki niin synkeää ole ollut. Olen kutonut paljon, se on kohta ongelma, minne joudun villasukkieni kanssa. Olen katsonut kivoja tv- sarjoja ja käpertynyt sohvalle viltin alle enemmän kuin tarpeeksi. Olen saanut iloa postcrossingista ja ulkomaan kirjekavereista.

Parempaa päivää sinulle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa aina :-) Luen kaikki aina ajatuksella.