Pilkahdus paremmasta.
Kesäloma.
Uusia kokemuksia.
Loma.
Kesän surinaa.
Tyylikäs ja aito.
Ajatuksia 45- vuotiaan Vanhan Sielun elämästä, joka potee keskivaikeaa masennusta. Vanha Sielu jakaa aamukahvinsa smaragdisilmäisen Maljojen Ritarin kanssa. Kuun valossa kuuluu sateen ropinaa ja sydämen ääniä. Rajatieto, tilkkutyöt, mökkeily (joskus taas), Suomen luonto sekä suloiset karvakorvat sulostuttavat ah niin ihanaa ja Epävakaata Elämää.
Mehiläinen
Yhteisö - yhteistyö- suloisuusVoi näitä pörrinkäisiä. Varsinkin laventelista tykkäävät kovin, ja kesäkukkiahan minulla ei vielä olekaan esillä.Mutta pörrinkäisiä on nähty. Tänään soitin pomolle ja kerroin vielä tarvitsevani päivän vapaata kotitilanteen vuoksi ja hän ymmärsi täysin. Ja uskotteko, kuinka hyvältä tuntui kun hän sanoi "nähdään maanantaina." Jotenkin kaikki sairaslomasuunnitelmani sulivat kuin seinään ja ajattelin että enköhän minä nyt pari viikkoa jaksa töissä olla ja sitten alkaa osa numero 2. joka kestää vähän enemmän kuin tämä.
SAUVOJEN HOVIPOIKA (LÄHETTI)
seikkailu, intohimo, innostuminen, spontaanius, uudet projektitHovipoika on elämänjanoinen seikkailija, joka on helppo saada syttymään. Uuden idean saadessaan hän tarttuu tuumasta toimeen eikä pelkää ottaa riskejä. Hän on hovipojista intohimoisin, aina valmis kokeilemaan jotain uutta ja jännittävää.
Hän löytää kipinän, ottaa sen omakseen ja alkaa lisätä bensaa liekkeihin. Luvassa on takuulla uusi seikkailu. Hänellä ei ole konkreettista suunnitelmaa kuinka hän aikoo selviytyä määränpäähänsä, mutta visio on sitäkin kirkkaampi. Hän tekee nopeita päätöksiä eikä suunnittele elämäänsä huomista pidemmälle.
Tämä kortti kehottaa sinua kokeilemaan jotain uutta samalla rohkeudella ja uteliaisuudella, jolla lähetti tarttuu sauvaansa ensimmäisen kerran. Mikä saa sinut syttymään? Jos et vielä tiedä, kokeilemalla selviää. Anna siis itsellesi mahdollisuus testata erilaisia vaihtoehtoja, jotta voit oppia mistä todella pidät. Uskalla unelmoida ja tähtää korkealle. Ei haittaa vaikka et tietäisi mitä olet tekemässä – tämä lähetti ei kaipaa aiempaa käytännön kokemusta tai koulutusta, sillä hän opettelee tarvittavat asiat matkan varrella. Tärkeintä on aloittaa.
Hän on kapinallinen tulisielu, joka rakastaa elämää. Inspiroidu hänen spontaaniudestaan. Vastaa yllättävään treffikutsuun myöntävästi, ilmoittaudu kurssille hetken mielenjohteesta, osta lentoliput pienessä hiprakassa. Kun antaudut seikkailulle, tulet löytämään matkan varrelta itsesi.
Juuri eilen katselin kesäyliopiston kursseja, mutta ei sieltä löytynyt mitään mielenkiintoista. Ehkä aloitan taas kesäkäsitöitä terassilla, se kuulostaa ainakin kivalta. Uskalla unelmoida! I try!
Upeaa päivää sinulle!
Huomenta!
Tänään korteista nousi FAMILY CULTURE

Family Culture – Perhekulttuuri
Huomenta!
Tänään tätä:
Huomenta taas!
Nukuin koko eilisen päivän. En tiedä mikä minulla on, mutta voimat olivat aivan loppu joten nukuin, nukuin ja nukuin...Onneksi oli vapaata niin saatoin tehdä tuota ihan "hyvällä omalla tunnolla." Tänään yritän olla virkeämpi ja aikaansaavampi. Ensimmäinen tapaaminen on klo 11.00. Onneksi olen hereillä nyt jo :)
Nostanpa nyt vielä pari korttia tähän hetkeen.
TULISIJA
turvallisuus
mukavuus
hengellinen yhteys
Voi kaikkea tätä takka tai tulisija edustaa. Meillä on kotona takka, ja se oli aikoinaan yksi painava syy, miksi halusimme juuri tämän kodin. Se on aivan ihana, toki kesällä ei tule niin paljoa käytettyä, ei juuri ollenkaan.
MALJOJEN 4.
-tyytymättömyys, tylsyys, pessimismi, kyynisyysKortti kuvastaa tyytymättömyyttä, tylsistymistä ja kyynisyyttä. Päällisin puolin elämässäsi on kaikki ihan hyvin, mutta jostain syystä mielesi on maassa eikä mikään tunnu oikein miltään.
Kun nostat tämän kortin, saatat olla lopen kyllästynyt elämääsi. Olet muuttunut pessimistiseksi ja kyyniseksi, ja sinusta voi tuntua että koko maailma on sinua vastaan. Haluaisit vain murjottaa omissa oloissasi ja piiloutua muilta ihmisiltä. Ehkä tunteesi eivät ole ihan näin negatiivisia, vaan olet yksinkertaisesti todella tylsistynyt.
Pöydällä olevat kolme maljaa symboloivat elämäsi tämänhetkisiä asioita, kuten parisuhdetta, työtä ja perhettä. Noissa maljoissa ei välttämättä ole mitään vikaa. Olet ehkä vain kyllästynyt niiden jatkuvaan tuijotteluun, tai sitten et pahantuulisuutesi vuoksi osaa nähdä niiden hyviä puolia. Neljäs malja edustaa puhdasta potentiaalia – kaikkea upeaa mitä voisi tapahtua, jos vain tajuaisit lopettaa murehtimisen ja keskittää huomiosi mahdollisuuksiin uhkien sijaan.
Kortti voi kuvastaa myös ideoita. Maassa olevat maljat ovat hiljattain kokeilemiasi ratkaisuja, jotka eivät kovasta vaivannäöstä huolimatta toimineet käytännön tasolla. Olet niin ärsyyntynyt epäonnistumisestasi, ettet huomaa täydellisen idean olevan aivan nenäsi edessä. Saatat myös jättää jonkin uuden päähänpiston aivan huomiotta, sillä ajattelet että sinun täytyy noudattaa samaa kaavaa ja tehdä asiat kuten aina ennenkin.
Mielialasi vaikuttaa väistämättä siihen, kuinka tarkastelet ympäröivää maailmaa. Osaatko nauttia raikkaasta kesäsateesta ja sen tuoksusta, vai meneekö päiväsi pilalle kun vaatteesi ovat märät? Meillä kaikilla on huonoja päiviä, mutta et voi jatkaa murjottamista ikuisesti. Nosta siis pääsi, suuntaa katseesi tulevaisuuteen ja uskalla unelmoida! Sano useammin kyllä ja poistu mukavuusalueesi ulkopuolelle. Kadonnut inspiraatiosi on lähempänä kuin arvaatkaan.
Kiitos universumi tästäkin. Olen todellakin tylsistunyt ja masentunut ja pessimismin uumenissa, vaikkakin yritän välttää sitä aina...Ehkä tämä on vielä viboja eilisestä, kun en päässyt edes sängystä ylös.
Toivotaan että tästä tulee parempi päivä!
Voi hyvin!
Hei!
Tänään korteista nousee:
ARKKIENKELI URIEL

Arkkienkeli Uriel johtaa rauhan enkeleitä ja työskentelee yhdessä
yksisarvisten kanssa vahvistaakseen ihmisissä viattomuutta ja
itseluottamusta. Tämä kortti ohjaa sinua olemaan heihin yhteydessä
tuodaksesi rauhaa maailmaasi.
Voimalause: Levitän tänään rauhaa ympärilleni.
***
Huomenta!
Tänään tätä:
HALLITSIJATAR

”Kauneus, rakkaus, äidillisyys, naisellisuus, viisaus,
hengen ja materian välinen yhteys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi."
Tämä kortti ilmentää ja hallitsee naiseutta kaikissa sen muodoissa.
Hallitsijattaren ulkomuodolleen ja ympäristölleen ovat leimaa- antavia
kauneus ja eheys. Hänen läheisyydessään on hyvä olla. On ikäänkuin
pääsisi osalliseksi hänen tasapainoisesta, harmonisesta olemuksestaan.
Kauneus ei ole pelkästään ulkoista kauneutta, vaan hänen
naisellisuutensa on täydellisen kehittynyt olemuksen kaikilla tasoilla.
Tämä luo häneen erityistä säteilyä ja hoitoa. Hän on samanaikaisesti
äiti ja rakastajatar, hallitsijatar ja tietäjä. Voima on siinä, että hän
yhdistää korkeimpien henkisten arvojen näkyvät muodot aineellisiin
arvoihin.
Kauneus, minkä näet muissa ihmisissä ja mikä vetää sinua heidän
puoleensa, on jo sinussa itsessäsi. Naisellisuutesi on kehittymässä ja
saamassa muodon. Nyt voi olla oikea aika selvittää äitiisi liittyvät,
ratkaisua vailla olevat ristiriidat.
Onko elämässäsi joku kaunis, voimakas nainen, jolta haluaisit oppia jotain?
Luo mielikuva ihannenaisestasi! Kirjoita paperille hänen tärkeimmät
ominaisuutensa. Yritä löytää näitä ominaisuuksia sekä muista ihmisistä
että itsestäsi. Ympäröi itsesi kauneudella ja yltäkylläisyydellä.
"Olen täynnä voimaa ja kauneutta."
***
Upeaa päivää!
Huomenta!
Tänään on lomapäivä. Elämä maistuu taas elämisen arvoiselta. Ainakin täällä hetkellä. Tänään onkin jännittävä päivä, sillä kotini tiilikatto tullaan pesemään ja pinnoittamaan. Toivottavasti siihen ei kulu koko viikkoa, sillä muuten tule aikast ikävää...
Heräsin hyvin voivana ja pirteänä sillä ei tarvitse lähteä töihin, aurinko paistaa ulkona ja päivällä käyn kynsihuollossa. Tuo kuulostaa niin turhamaiselta mutta tottapuhuen kauniit kädet ovat tuoneet iloa elämään.
LANTTIEN 8
työn ilo, kehittyminen, tuotteliaisuus, harjoitus tekee mestarin
Kortti kuvastaa tuotteliasta ajanjaksoa, jolloin keskitytään kehittämään taitoja rakkaan työn tai harrastuksen parissa.
Kun nostat tämän kortin, on aika uppoutua töihin. Tarkoitus ei ole puurtaa hampaat irvessä deadlinen häämöttäessä, vaan aidosti nauttia tekemästään työstä. Parhaimmillaan kortti kuvastaa täydellistä flow-tilaa, jossa ajan ja paikan taju hämärtyvät. Vaikka tällainen päämäärätön puuhastelu on ihanaa, meidän on pidettävä mielessä myös se, että fokus on nyt uuden oppimisessa ja tekemisen ilossa, pidemmällä tähtäimellä pääsemme nauttimaan tehdyn työn tuloksista.
Kuten tiedämme, harjoitus tekee mestarin. Jos haluat kehittää taitojasi, sinun tulee toistaa samaa toimivaa kaavaa yhä uudelleen ja uudelleen. Parantaaksesi tuloksiasi sinun täytyy hienosäätää reseptiäsi joka kerta, hyödyntäen oppeja joita olet aiemmista kokeiluistasi saanut. Mutta kuinka moni on valmis näkemään kaiken tämän vaivan päästäkseen oman alansa huipulle? Alkuun pääseminen on kaikkein vaikeinta, kun sooloilun ja vapaan taiteellisen ilmaisun sijaan täytyy keskittyä lähinnä perusteisiin ja oppikirjan noudattamiseen.
Älä anna itsesi kyllästyä, vaan ota kaikki ilo irti itsesi kehittämisestä. Nyt on erinomainen hetki sijoittaa aikaa ja rahaa uuden oppimiseen! Mene kouluun, suorita verkkokursseja, hanki ammattimaiset työvälineet ja lue kirjoja. Mikä tärkeintä, harjoittele asioita käytännössä. Älä pohdi tulevaisuuttasi liian pitkälle, vaan ohjaa huomiosi konkreettiseen tekemiseen menestyksestä haaveilun sijaan. Jos teet työsi hyvin, maine ja kunnia seuraavat kyllä perässä.
Kaikki tämä uurastaminen kasvattaa konkreettisten taitojen lisäksi myös itsevarmuuttasi. Tulet löytämään oman äänesi, kädenjälkesi ja tapasi ilmaista itseäsi. Jonain kauniina päivänä huomaat lopulta itsekin, että olet oikeastaan aika hemmetin hyvä siinä mitä teet.
***
Tämä kortti onkin ihana positiivinen. Kuten olen jo kertonutkin, palapelejä olen tehnyt oikein urakalla, mutta ompeleminen ja käsityöt ovat nyt jääneet vähemmälle. Kesäisin on mukava virkata, sillä sitä on kiva tehdä ulkonakin. Toisaalta taas koen suurta flowtilaa, kun ompelen esim. tilkkutöitä. Se vie myös tilaa, kuten palapelitkin, joten nyt ompelupöytäni on palapelipöytä. Olen myös tehnyt muhkeaa pehmomattoa, jossa räsykudetta sidotaan verkkoon. Sitä voi tehdä myös ulkona tai vaikka tv:tä katsoessa.
Kiitos myös "enkulin käsityöt" ihanista kommenteistasi. Olen lukenut joka ikisen, mutta en pysty tähän kommentoimaan.
Rauhallista viikkoa ja antaa kesän tulla!
Huomenta!
Tänään korteista nousee
HIRVI - VIISAUS
anna pääsi ja mielesi ulottua tähtiin,pidä kuitenkin jalkasi maassa.kuuntele sielusi muinaista viisautta.esi-isät puhuvat sinun kauttasi.Sinä tiedät paljon.***Upeaa päivää!
SHAMAN
“The deep, compassionate eyes of this Native American shaman
portray the wisdom of one who has seen ans who knows. He has witnessed
visions, spirits, suffering, and joy, and he knows that everything that
exists has Spirit’s Intentionality behind it.
Able to travel beyond the
veil of ordinary reality, the shaman’s primary assignment is to discern
and maintain the balance between what his human community takes from the
natural world and what it gives back. When this relationship is out of
balance, the shaman must do whatever is necessary to restore it. Balance
equals healing.
The shaman lives his life in ceremony and treats everything with
reverence, including the great mystery of death – and the even greater
mystery of Life. He works with his spirit helpers, including his
ancestral spirits, to help him in his service to his people and to Earth
Mother, providing a liaison between the spiritual and physical worlds.
Charged with relieving suffering as one of his priorities, the
shaman does so by first always tending to the spiritual wound – the
source of all illness. These healing powers have been passed along over
the millennia from the ancient ones, who knew the healing and curative
powers of Spirit.”
***
Ihanaa päivää!
Huomenta!
Nostinpa uudesta vihreästä pakastani päivälle kortin. Sieltähän tuli
LAVENTELI
Rauhallisuus
Ystävällisyys
Itsensä hoitaminen
Luulenpa että tämä päivä meneekin rauhallisissa merkeissä. Oloni on onneksi paljon positiivisempi kuin eilen. Eilen oli velvollisuuksia, luopumista, mutta myös hyvän ystävän kohtaamista. Siksi vähän harmittaa että olin tosi väsynyt koko päivän ja vaivoin sain hoidettua velvollisuudet. Sitten olikin hyvä käydä yöunille, kun ensin olin nukkunut melkein koko päivän.
Mutta vielä tästä kortista. Kuvitukseen olen vähän pettynyt. Ehkä siksi en ole aloittanut tätä pakkaa aikaisemmin ja voi olla etten aloitakaan. Katsotaan nyt. Aiheet ovat kuitenkin kivoja, luontoon ja kasveihin liittyviä.
Mukavaa päivää sinulle! Voi hyvin!
Huomenta!
Tänään:
SAUVOJEN 6
menestys, saavutukset, voitonriemu, julkisuus, johtajuus
Kortti kuvastaa menestystä, saavutuksia, voitonriemua ja itsevarmuutta. Olet oman tarinasi rohkea sankari, joka palaa seikkailun jälkeen kotikyläänsä aplodien ja hurraa-huutojen saattelemana.
Kun nostat tämän kortin, on sinun aikasi nousta parrasvaloihin. Valmistaudu vastaanottamaan sylin täydeltä positiivista huomiota! Niin tutut kuin tuntemattomatkin ihailevat sinua ja saavutuksiasi. Saatat jopa saada konkreettisen palkinnon, ylennyksen tai vaikka palkankorotuksen. Omien saavutusten tunnustaminen ja kehujen vastaanottaminen on monille meistä yllättävän vaikeaa, mutta olet todella ansainnut paikkasi huomion keskipisteenä. Nauti siitä.
Myös johtajuus kuuluu tämän kortin keskeisiin teemoihin. Sinua voidaankin pitää eräänlaisena suunnannäyttäjänä ja johtohahmona, josta muut haluavat ottaa mallia. Tartu johtajan rooliin rohkeasti ja hyödynnä vaikutusvaltaasi yhteiseen hyvään. Kaikki ovat sinun puolellasi ja haluavat sinun onnistuvan. Voit intohimollasi inspiroida myös muita tekemään parempia valintoja.
Pohjimmiltaan kortti haluaa kertoa sinulle, että olet menossa oikeaan suuntaan. Usko siis itseesi ja etene itsevarmoin askelin kohti lopullista päämäärääsi.
***
Mahtavaa päivää!
Huomenta!
Kylläpä eilinen lepopäivä teki hyvää. Olen taas kuin eri ihminen. Näin vanhemmiten pitää olla armollinen itselleen ja niinhän minä olenkin.
Katsoin uuden kortin tähän päivään, ja sieltä tuli sama LANTTIEN 4. Tästä näet sen kuin eilenkin. Nyt siis pihistellään. Mutta sitten avasin facebookin ja heti alkoi vituttaa. Pitääköhän lopettaa tämä somettaminen samantien? Siinä eräs ihminen kehui itseään. Häntä oli kehunut eräs tuntemani tyyppi, joka oli minua kohtaan kaikkea muuta kuin mukava. Tämä on harrastuspiireistä. Joten he molemmat kehuivat, toinen toista ja toinen itseään. En tiedä mikä tässä ärsytti. Kerron sen teille kaikille nyt heti alkuunsa. Ehkä päässäni on todella vikaa.
Mutta positiivisempiin asioihin. Tänään minulla alkaa muutaman päivän loma. Saapi nähdä jaksanko tänne aamujuttuja korttien lisäksi tehdä. Toisaalta tuntuu että juuri loma- aamuina se on mukavaa turista omista fiiliksistä ja siitä lähteä päivän puuhiin. Toisaalta voi olla niin kiire` että ei vaan kerkiä.
Mutta joka tapauksessa, mahtavaa päivää sinulle!
Huomenta!
Tänään saatetaan loppuun se, mitä ollaan aloitettu.
FINISH WHAT YOU`VE STARTED
Finish What You’ve Started – Tee loppuun se, minkä olet aloittanut
"Olet aloittanut jotain tärkeää, ja nyt on aika tehdä se loppuun.
Aloittaessasi jonkin projektin tunnet itsesi innostuneeksi, koska se on
jotain uutta ja erilaista. Tämä innostus antaa sinulle paljon energiaa
ja haluat siksi panostaa siihen paljon aikaa. Innostuksen laantuessa
mielenkiintokin laantuu ja projekti saattaa jäädä kesken.
Kun sinulla on useita keskeneräisiä projekteja mielesi on pirstoutunut.
Tämä kortti kehottaa sinua tekemään loppuun sen, minkä olet joskus
aloittanut, tiedät kyllä minkä. Loppuunsaattaminen saa olosi tuntumaan
paremmalta, ja se auttaa sinua saavuttamaan laajempia päämääriäsi."
***
Hauskaa päivää!
Huomenta!
Taas täällä. Laitoin otsakkeeksi masentaa, joten kaikki ne jotka eivät jaksa lukea masentuneen juttuja, voivat ohittaa postauksen...Toisaalta tämä on kuin tilanneselvitys, sillä käyn läpi aamuisen ahdistuksen.
Olen äärimmäisessä työstressissä. Niin hyvällä ja pahalla. Hyvällä tarkoitan sitä, että en ole ainoa, minulla on kohtalotovereita ja pahalla sitä, että tulevaisuus vaikuttaa karmivalta. Sanoin työkaverilleni eilen että elämäni on pilattu työn osalta, joten en odota elämältä sen kummempaa, ennenkuin löydän toisen työpaikan. Sitten kun on voimia hakea sitä.
Päivän korttihan oli Sauvojen 10 ja se kertoi jo ennalta miten passiivisaggressiiviselta oloni vaikutti olevan heti aamulla. Heräsin siis klo 2.00 yöllä. Maljojen Ritari kuorsasi ja minusta tuntui etten saa unta. Lopulta menin sohvalle nukkumaan ilman cpap- laitettani, ja kun lopulta sain unen päästä kiinni, oli aamu jo lähellä olo todella kurja. Minulla on huomenna vielä työpäivä ja sitten muutaman päivän loma. Toki en saanut lomaani niin kuin olin suunnitellut, en tätä pientä lomaa enkä tulevaa kesälomaa. Enkä mitään muutakaan, kuten sanoin, elämäni on pilalla. No, aamulla sitten pähkäilin asioita ja päädyin seuraavaan ratkaisuun:
1. jään täksi päiväksi sairauslomalle sillä työpäiväni olisi sisältänyt sellaisia työtehtäviä mitä en olisi jaksanut tehdä klo 16.00 asti
2. peruutin aamuisen fysioterapia- aikani, sillä se oli muutenkin minulle vastenmielinen
3. menen huomenna töihin, sillä minulla on paljon tekemättömiä töitä jotka pitää tehdä ennen lomaani ja huomenna on lyhyt päivä
4. varaan hoitaja/ lääkäriajan lomani jälkeen sillä ahdistus masennus on valtava ja koen melkeinpä työpaikkakiusaamista
Joten soitin töihin ja ensimmäiset huomiot:
a)pomo vastasi heti, joten olen ehkä ainoa sairaslomalainen koko talossa
b) pomo pyysi vielä erikseen TYÖterveyshuollon todistusta, koska olen KERRAN tänä vuonna antanut Mehiläisen SL- todistuksen
c) otin tästä itseeni, loukkaannuin ja koko ajan mielessäni kummittelee se karmiva pomon sijainen joten voin kuvitella että hän on tämän kaiken takana. Intuitioni sanoo että hän on puhunut paskaa minusta koko vuoden tälle oikealle pomolle, sillä tuntuu että oikea pomo on erilainen kuin ennen. Vittu mää vaan sanon! Lopulta purskahdin itkuun ja koen että koko kesäni on viturallaan kun henkinen olotila on todella paska. Ja sitten päässäni viilsi niin kivuliaasti että pidin päästäni ja kiinni ja huusin kivusta.
d) mutta ei hätää. Minun pitää kasvattaa itselleni kovempi nahka. Otan kaiken itseeni. Työterveyshuollosta saa aina todistuksen, joten on ihan hyvä että haen sieltä vastakin kaikki SL todistukset. Se ei maksa mitään. Ja yleensä sieltä annetaan vielä reilummin vapaata kuin yksityiseltä.
e) minulla on kallis vakuutus yksityiselle, joten käytän sitä sitten muuhun terveydenhoitooni. esim. viimeksi olen tutkituttanut pahkurat kaulalta.
JOTEN...nyt siis kolme korttia tähän tilanteeseen.
Lähimenneisyys: AURINKO
vapaus, ilo, onnellisuus, leikki, sisäinen lapsi, itsevarmuus
Kun nostat tämän kortin, voit huokaista helpotuksesta. Olet viimein selättänyt haasteet ja parantanut vanhat haavat, ne ovat enää vain muistoja menneisyydessäsi. Palaset ovat loksahdelleet paikoilleen ja tulevaisuutesi näyttää valoisalta. Seuraavaksi on aika pitää hauskaa! Kortti muistuttaa, ettei asioiden tarvitse olla aina niin monimutkaisia. Toisinaan on ihanaa vain nauttia elämästä. Hemmottele siis itseäsi ja iloitse kaikkea mitä olet saavuttanut elämässäsi. Anna myös sisäiselle lapsellesi tilaa leikkiä, ja tarkastele ympäröivää maailmaa kuin näkisit kaiken ensimmäistä kertaa.
Astrologisella syntymäkartalla Aurinko kuvastaa identiteettiäsi. Itsensä löytäminen onkin yksi tämän kortin keskeisimmistä teemoista. Jos itsekriittisyys ja häpeän tunteet vaivaavat sinua, tämä kortti on ystävällinen huomautus, että nuo tuntemukset olisi aika jättää menneisyyteen. Ehkä olet tietoisesti pitänyt kynttilääsi vakan alla ja pysytellyt pois parrasvaloista, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Sinussa on jotain ainutlaatuista, anna sen loistaa! Kun kannat itsesi ylpeydellä ja olet aidosti oma itsesi, voit saavuttaa elämässä mitä tahansa.
***
Niinhän minä yritänkin nauttia elämästä. Mutta tartun tähän viimeisseen, pidän kynttilää vakan alla. En tiedä mistä se johtuu, huono itsetunto, masennus, jaksamattomuus. Aurinko on sikäli ihana kortti, että se valaisee koko pöydän. "Kortti tuo eteesi hyviä uutisia ja onnekkaita sattumia. Vaikka sinulla olisi ollut viime aikoina vaikeaa, tämä kortti lupaa, että asiat menevät pian parempaan suuntaan."
Voi, tätä minä odotan. Kunpa nyt vain tulisi se unelmieni työpaikka hakuun, niin hakisin heti! Seuraan mollin sivuja aktiivisesti.
Tämä hetki: Maljojen Ritari
romanttisuus, charmi, aloitteen tekeminen, viettely
Maljojen Ritari on kuin saduista tuttu unelmien prinssi, joka hurmaa kenet tahansa viehätysvoimallaan. Tämän ritarin charmi kumpuaa hänen avoimuudestaan. Hän on toivoton romantikko, joka ei pelkää näyttää tunteitaan tai tehdä aloitetta potentiaalisen kumppanin kohdatessaan.
Ritarit ovat tarot-pakan aloitteentekijöitä. He laittavat asioita liikkeelle ja ovat valmiita vaikka sotimaan saavuttaakseen tavoitteensa. Maljojen ritarin motiiveja ovat rakkaus ja luovuus – ne ohjaavat hänen toimintaansa. Hän voi olla herkkä runoilija tai vaikka muusikko, joka kanavoi tunteitaan tekemäänsä taiteeseen. Todennäköisesti hän myös rakastuu todella usein vähän kaikkeen ja kaikkiin.
Tämä kortti kannustaa myös sinua seuraamaan sydäntäsi. Olipa kyseessä sitten uusi ihastus tai vaikka taiteellinen projekti, lähesty sitä pelottomasti ilman turhia ennakko-odotuksia. Ota riskejä ja tee aloitteita sydän avoimena. Mikä on pahinta mitä voisi sattua? Meressä riittää kyllä kaloja ja projekteja, jos hommat ei menekään putkeen.
Tämä ritari osaa olla melkoinen viettelijä. Hän on sydämeltään romantikko, mutta vakaan parisuhteen sijaan hän saattaa tyytyä ruokkimaan romantiikannälkäänsä flirttailemalla kaikille viehättäville vastaantulijoille. Fuckboy alert! Jos olet juuri tapailemassa jotakuta ja nostat tämän kortin, on syytä pohtia, kumpaa suhteen osapuolista kortti kuvastaa. Ole siis varovainen, sillä jonkun sydän saattaa vielä särkyä. Jos osaat olla lataamatta sen suurempia odotuksia tähän suhteeseen, Knight of Cups on erinomaista seuraa. Nauti hänen antamastaan huomiosta ja pidä hauskaa!
Jo toinen kortti putkeen, joka kehottaa pitämään hauskaa! Yritetään! Elämästäni on puuttunut hauskuus jo jonkin aikaa.
Lähitulevaisuus: LANTTIEN 4.
-säästäminen, budjetointi, pihistely
Tätä korttia voidaan tarkastella kahdelta kantilta. Se mitä kortissa näet, heijastaa yleensä omia henkilökohtaisia kulutustottumuksiasi. Jos kortin symboliikasta välittyy sinulle vauraus ja turvallisuuden tunne, olet todennäköisesti luonteeltasi säästäväinen. Jos hahmo tuo mieleesi lähinnä niuhon kitupiikin, saatat olla hövelimpi rahankäytön suhteen.
Budjetointi, säästäminen ja oman talouden seuraaminen ovat kuitenkin tarpeellisia taitoja ihan jokaiselle. Kortti kehottaa sinua luomaan vakaan pohjan taloudellesi. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi säästötilin avaamista tai sopivan puskurirahaston keräämistä pahan päivän varalle. Näin voit huolehtia itsestäsi ja tarvittaessa auttaa myös läheisiäsi, jos esimerkiksi yllättävä sairastuminen, lomautus tai työttömyys sekoittaa kuviot. Arkisemmalla tasolla tämä kortti kehottaa keittämään kahvit kotona ja käymään Lidlissä Herkun sijaan. Pienistä puroista syntyy suuria rahavirtoja, jotka voi suunnata säästöpossuun tai vaikka lainojen lyhentämiseen.
Säästetylläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Tasaiseen tahtiin nousevan pankkitilin saldon kyttääminen voi olla sen verran koukuttavaa, että viaton säästäminen muuttuukin pihistelyn kautta suoranaiseksi ahneudeksi. Talouden seuraaminen on tietysti järkevää, mutta ehkä ihan jokaista menoa ei tarvitse kirjata sentin tarkkuudella Exceliin. Siinä vaiheessa kun priorisoit työntekoa ja säästämistä esimerkiksi vapaa-ajan ja ihmissuhteiden kustannuksella, olet todennäköisesti mennyt pihistelyssäsi vähän liian pitkälle. Muista budjetoida aikaa ja rahaa myös omaan hyvinvointiisi.
Tilanteestasi riippuen sinun kannattaa siis joko aloittaa säästökuuri tai opetella hölläämään kukkaronnyörejä vähän useammin. Kumpaan ääripäähän sijoitat itsesi? Nostaessasi tämän kortin on joka tapauksessa järkevää pysähtyä tarkastelemaan omaa rahatilannetta ja reflektoida omia kulutustottumuksia.
Hauska lopetus tähän. Jotenkin näen huvittavana tämän kortin. Ihan kuin istuisin laatikon päällä linnoittautuneena kotiini. Kissakin katsoo ikkunasta, mitä täällä tapahtuu. Onneksi ikkuna on sentään auki. Joku aukko sosiaaliseen elämään. Rahan käyttöön liittyen, olen huomannut että joissain asioissa pihistelen todella paljon ja toisissa en taas ollenkaan. Mutta niinhän se taitaa kaikilla vähän olla. Ehkä? Kirjaan kuitenkin melko tarkkaan kaikki menoni ylös, joten tiedän mihin rahani menee. 0,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, Tuossa vielä kissani terveiset!
Voi hyvin!
Huomenta!
Tänään:
SAUVOJEN 10. TORJUNTA

- torjutut tunteet, pidätelty energia, eroaminen, eristäytyminen, aggressiivisuus-
Jos pelkäät hylkäämistä, paheksuntaa, tai rangaistusta, alat torjua omia
mielijohteitasi. Et voi ilmaista vahvuuttasi, elinvoimaasi ja
elämänenergiaasi. Torjuttuina nämä energiat muuttuvat ärsytykseksi,
raivoksi tai väkivallaksi. Jos tälle aggressiolle ei löydy ulkoista
purkautumistietä, se voi kääntyä sinua itseäsi vastaan. Se voi ilmetä
itsensä aliarvostamisena tai millaisena masennuksena tahansa - myös
sairastumisena.
Tämä kortti on kutsu. Huomaa kuinka tukahdutat omaa elämänenergiaasi -
lopeta tuo tukahduttaminen. Se on askel kohti itsestäsi vastuun
ottamista ja itsesi vapauttamista perusteettomista moraalisäännöistä ja
-rajoituksista.
Tukahdutatpa itseäsi sitten tietoisesti tai et, huomaa, että on
olemasssa paljon enemmän, mitä haluaisit ilmaista, kokea, juhlia ja
mistä haluaisit nauttia. Uskalla tehdä niin!
On asioita joita olet aina halunnut sanoa tietyille ihmisille. Mitä ne
asiat ovat ja keitä nuo ihmiset ovat? Voit juuri tällä hetkellä sanoa
itsellesi nuo asiat!
Minulla on oikeus kuunnella tunteitani ja sitä, mihin elämä minua kuljettaa.
***
Mahtavaa päivää!
Huomenta!
Tänään VALINNAT
Sinulle tarjotaan vaihtoehtoja ja yksisarviset töytäisevät sinua oikeaan
suuntaan omaksi parhaaksesi. Ole vastaanottavainen niiden opastukselle,
niin onnellisuus odottaa sinua.
Voimalause: Kuuntelen yksisarvisia ja teen tänään viisaita päätöksiä.
***
Upeaa päivää!
Huomenta!
Tänään korteista nousee MALJOJEN KUNINGATAR

Valon säteet ympäröivät Maljojen kuningattaren olemusta. Hänet voi nähdä
vain, jos katsoo hyvin tarkasti. Kuningattaren olemusta ei voi ymmärtää
älyllisesti- se täytyy tuntea ja aistia. Hän on verhoutunut
salaperäisyyteen. Mikäli haluat ymmärtää tämän salaperäisyyden, sinun
täytyy mennä syvälle herkkyyden ja tunteiden maailmaan.
Tyyni järvi, jonka rannalla Kuningatar levähtää, heijastaa hänen kuvansa
melkein täydellisenä. Kuningattaren ulkoinen säteily on heijastusta
hänen syvimmistä tunteistaan. Hän on kosketuksissa omiin tunteisiinsa ja
näyttää ne avoimesti ja aidosti. Hänen ympärillään olevat ihmiset eivät
aina ymmärrä häntä, mutta se ei ole hänelle ongelma. Kuningatar ei tee
kompromisseja tunne-elämässään. Jos hän tekisi niin, hänen täytyisi
kieltää itsensä ja hän saattaisi menettää kauneutensa hehkun.
Tällä kortilla on yhteyttä äitiyteen, perheeseen ja kotiin.
Kun näytät tunteesi avoimesti, sinusta tulee kaunis. Ympärilläsi saattaa
olla ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sinua, mutta älä välitä siitä! On
olemassa tarpeeksi muita, joiden kanssa voit jakaa tunteesi.
Luota tunteisiisi! Elä sopusoinnussa niiden kanssa!
Avoimuuteni ja elinvoimani tekevät minusta kauniin.
***
Ihanaa päivää!
Huomenta!
Onpahan ollut viikonloppu. Onneksi on päivä vielä jäljellä. Työasiat kuulkaas nyt painavat päälle ja perjantain jälkeen olen ollut hermorauniona. Eilen en päässyt sängystä ylös juuri ollenkaan, vasta illalla vähäsen. Tänään heräsin liian aikaisin, mutta olen kuitenkin elossa, vaikkakin lopen uupunut. Tilanne on v***u kuten tiktokissa sanotaan. Eli toisin sanoen, on lähdettävä työnhakuun.
Nostin kortteja ja kortteja. Lopuksi päädyin tähän:
VAUNUT
tahdonvoima, itsevarmuus, määrätietoisuus, tavoitteet, voittaminen
The Chariot eli Sotavaunut on tarot-pakan kortti numero 7. Se edustaa toimintaa, itsevarmuutta, tahdonvoimaa, määrätietoisuutta ja voitonhalua. Seitsemää pidetään positiivisena, voimakkaana ja onnekkaana lukuna. The Chariot on kulkuväline, joka vie meidät haluamaamme paikkaan ja suojelee meitä matkalla määränpäähämme.
Kun nostat tämän kortin, on aika ryhtyä soturiksi. Luo suunnitelma, tee tehtävälista ja aloita. Haasta itseäsi ja harjoita itsekuria. Herää aamulla aikaisemmin ja tee mitä täytyy, jotta voit kehittyä päivä päivältä paremmaksi. Selvitä omat heikkoutesi ja kehitä niitä. Ota mallia kilpaurheilijoiden päättäväisyydestä ja muista, että juoksemaan lähtiessäsi vaikein osuus on laittaa lenkkarit jalkaan. Myös Star Warsin jedit edustavat täydellisesti The Chariotin energiaa! Jediritariksi ei tulla yhdessä yössä, parempi siis aloittaa harjoittelu jo tänään. Nämä säännöt pätevät minkä tahansa taidon harjoitteluun: kirjoittamiseen, pianon soittamiseen, kokkaamiseen, tarot-korttien tulkitsemiseen… Olipa sinun kutsumuksesi mikä hyvänsä, nyt on aika toimia.
On kuitenkin hyvä muistaa, että jediritariksi ei päädytä itsekkäin motiivein. Tuleva jedi ei treenaa itsestään voittamatonta soturia vain mahtaillakseen voimillaan ja ollakseen ihailtavana parrasvaloissa. Sisimmässään jedi tahtoo voimiensa avulla suojella ja palvella muita ympärillään. Jos sisäiset motiivit ovat retuperällä, sitä saattaa yllättäen päätyä pimeän puolelle ja ryhtyä Darth Vaderiksi.
Star Wars -viittaukset sikseen. Pohjimmiltaan The Chariot on toiminnan kortti. Se voi kirjaimellisesti tarkoittaa jonkinlaista liikkumista, matkustamista tai suunnan vaihtamista. Joskus se voi tarkoittaa työtehtävästä toiseen siirtymistä. Mihin suuntaan sotavaunusi kuljettavat sinua? Olipa suunta mikä hyvänsä, valmistaudu liikkumaan eteenpäin räjähtävällä energialla kristallinkirkkaat tavoitteet mielessäsi.
No niin, sieltähän se tuli. Vaunujen pyörät ovat alkaneet nyt pyörimään. Kaiken tämän peiton alla itkemisen jälkeen on aika toimia. Pitääkin tehdä to do- lista, sillä kaikkihan täällä on rempallaan ja on paljon asioita mitä pitää tehdä. Kuten ulkohommista esim: istuta ruusut- siivoa viiniköynnös- aja nurmikko jos tarpeen? Sisähommista: valmistele kaksi huonetta - vaihda lakanat- imuroi- viikkaa pyykit - siivoa sohva jne. jne. jne. Työnhakuun liittyen: kokoa cv, kokoa työkokemuksesi yhteen - siivoa ja blokkaa työpapereita Terveys: vähennä sokeria- liiku enemmän - syö enemmän kasviksia - vältä alkoholia - yritä jotain lihaskuntoharjoitusta ja mikä tärkeintä, huolehti puhtaudestasi, sillä tällä hetkellä suihkuun menokin on jo suoritus. Mutta mistä olen saanut viimeaikoina hyvää oloa? Palapelinteosta. Nimittäin eilen, kun olin ahdistunut ja masentunut nousin kuitenkin illalla ylös ja aloin robottimaisesti etsiä sopivia paloja...lopuksi kävikin niin, että huomasin että oloni oli jo vähän parempi, kiitos palapelin. Ostin myös harjaneilikoita itselleni. Olen ajatellut että joka viikonloppu olisi ihana saada joku kukkapuska. Tänä vkl ne oli harjaneilikat. Mutta hei...ihanaa päivää sinulle! Elämä voittaa!
Huomenta!
Tänään korteista nousi
KISSA- RIIPPUMATON
Sinä olet luonnollinen parantaja.
Intuitiosi on vahva.
Sinun ei tarvitse mennä väkijoukon mukana.Elämä tukee sinua kaikin tavoin.***Ihanaa päivää!

“No matter whether is is a light shower or a deluge, rain
cleanses and purifies. The moisture that has evaporated from the various
bodies of water on the planet and was drawn into the atmosphere now
returns to Earth as liquid precipitation in Natures’ vast and
comprehensive water-recycling program. Depending on when and where the
rain falls, it can come as a welcome relief or a nuisance.
Even the air smells fresh after a good rain. It also brings in
clean water, which provides needed sustenance for the plants, animals,
and humans. At its most intense, rainstorms arrive as an avalanche of
water, often accompanied by great and powerful winds, with considerable
flooding and destruction as an unfortunate consequence of Nature’s
impersonal balancing act. What is purged makes way for new life to
appear.
Purifying your mind, body, and spirit is the task that is put
before you. Purify your mind by identifying a prominent belief you carry
about yourself that inhibits you from being fully engaged in life,
from showing up 100 percent of the time. Purify your heart by allowing
yourself to breathe in and out blessings and forgiveness so that you can
love even more deeply.
Let yourself feel your grief – truly feel ig – so that the rivers
of your tears become miniature baptisms that help heal the wounds in
your soul. If necessary, detoxify your body (the temple and seat of the
soul) by changing your diet, doing a cleanse for a few days, or simply
drinking more water. increasing the daily amount of water you drink with
deep appreciation for its purpose will revitalize your spirit.
It is no wonder that in some indigenous languages, water is
called “lifeblood,” as it is so essential to every form of Life on
Earth. Take some time to purify yourself."
***
Upeaa päivää!
Huomenta!
Tänään korteista nousi HALLITSIJATAR
nautinto, kauneus, hedelmällisyys, luonto, vauraus, äitiys
Hallitsijatar on tarot-pakan kortti numero 3. Se edustaa luontoa, hedelmällisyyttä ja vaurautta. Hän on elinvoimainen luontoäidin arkkityyppi, joka nauttii elämästä häpeilemättömästi kaikilla aisteillaan. Numero 3 on tunnetusti maaginen luku. Kortin teemat ovat luonteeltaan hyvin feminiinisiä.
Hallitsijatar elää kaunista elämää ja haluaa sinun tekevän samoin. Älä säästä hienoimpia vaatteitasi erikoistilanteisiin, vaan nauti niiden kauneudesta arjessakin. Panosta vaatteiden materiaaliin, jotta ne tuntuvat hyvältä ihoasi vasten. Luo myös kodistasi viihtyisä paikka, jota voit esitellä vieraillesi ylpeydellä. Tarjoa itsellesi herkullista ja ravitsevaa ruokaa, josta tulee hyvä olo ja mieli. Valitse kodin käyttöesineet ja pesuaineet huolella, jotta arkisista askareista tulee mahdollisimman miellyttäviä. Ripottele kauneutta ja ylellisyyttä kaikkialle, jotta elämästäsi tulisi mahdollisimman nautinnollista kaikille aisteille.
Kortti huokuu häpeilemätöntä luovaa energiaa. Kun nostat tämän kortin, on täydellinen hetki aloittaa uusi harrastus tai projekti, jossa saat käyttää vapaasti luovuuttasi. Luo uusia asioita ihan vain tekemisen ilosta, älä takerru turhiin yksityiskohtiin tai mieti työsi viimeistelyä vielä tässä vaiheessa. Tee luomisprosessista mahdollisimman miellyttävä. Sen sijaan että palkitsisit itsesi vasta projektin päätteeksi, muista hemmotella itseäsi myös sen aikana.
Luonto on hyvä paikka hakea inspiraatiota ja nauttia kauneudesta. Hakeudu siis luontoäidin pariin sinua inspiroivaan ympäristöön: metsään, puistoon, rannalle, puutarhaan… Jos on talvi eikä luminen maisema inspiroi sinua, kokeile käydä kasvitieteellisten puutarhojen kasvihuoneissa. Kortin energia on läsnä kaikkialla luonnossa. Mehiläiset tekevät hunajaa koska ne haluavat – ei niistä yksikään surkuttele, että miksi pitää taas tehdä töitä.
Kaiken kaikkiaan tämä kortti on yksi tarot-pakan mehukkaimmista korteista. Se on häpeilemätön, eikä hänen maailmassaan mikään ole koskaan liikaa. Inspiroidu tämän kortin itsevarmuudesta ja anna ihmisten seurata kukoistustasi.
***
Mahtavaa päivää!
Huomenta!
Tänään korteista nousi TOTUUS/ TOTTA

***
Muikeaa päivää!

- toivo ja sisäinen luottamus kohtaloon
- paranemisen ja parantamisen löytäminen
- hengen anteliaisuus
- rauhaa, seesteisyyttä ja hyväksyntää
***
Mukavaa tätä päivää!
Huomenta Ystävä!
Tänään on oikein vapaapäivä, aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Nostan nyt TAAS 3 korttia vielä syvällisempään pohdintaan, sillä siihen tuntuu nyt olevan tilausta.
Lähimenneisyys:
LANTTIEN 9.
runsaus, menestys, itsenäisyys, rentoutuminen
Kun nostat tämän kortin, on aika rentoutua, nauttia ja elää omannäköistä elämää. Olet tehnyt paljon töitä päästäksesi tähän pisteeseen, joten iloitse saavutuksistasi! Sinulta löytyy aikaa, rahaa ja resursseja – vaurautta sen lukuisissa muodoissa. Kuinka voisit hyödyntää niitä parantaaksesi elämänlaatuasi? Tarkoituksena ei ole nimittäin pröystäillä luksuselämällä sosiaalisessa mediassa, vaan luoda lisäarvoa omaan elämään. Voit siis keskittyä hemmottelemaan itseäsi kaikessa hiljaisuudessa omassa puutarhassasi – mitä ikinä se sinulle tarkoittaakaan. Älä turhaan anna aikaa ja energiaasi asioille, jotka eivät enää palvele sinua.
Kortti on luonteeltaan hyvin itsenäinen. Se kertoo henkilökohtaisista saavutuksista ja varakkuudesta, yleensä silloin kun yhteinen asuntolaina ja perheonni ovat vasta kaukaisia haaveita jossain tulevaisuudessa. Jos siis kaipaat elämääsi romantiikkaa, tämä kortti kehottaa sinua rakastumaan itseesi. Pohdi millaista elämää haluat elää ja kuinka voisit tehdä itsesi onnelliseksi tässä ja nyt. Vaikka olisitkin parisuhteessa, nyt on hyvä hetki reflektoida henkilökohtaisia tavoitteitasi.
Juuri äsken luin aamun lehdestä, että mökkilainat ovat lisääntyneet ja ihmiset nostavat niitä enemmän. Hmmm...Olisko minullakin SITTENKIN varaa ostaa itselleni mökki? Enpä tiedä...Ainahan sitä voi haaveilla. Mutta tämä kortti on ihana. Minä istun siinä äitivainaani korituolissa ja viinilasi? pöydällä. Luen kirjaa, tai ehkä kuuntelen sitä. Olen viimeaikoina lukenut ja kuunnellut runsaasti kirjoja. Voisinkin niitä esitellä jossain postauksessa. Ihana omenapuu täynnä hedelmiä, tunnelma on rento ja kesäinen. Onko tämä tuleva kesäni? Lukea ja juoda? Apua! Rento viikonloppu on nyt takanapäin.
Tämä hetki:
Maljojen 4.
-tyytymättömyys, tylsyys, pessimismi, kyynisyysKortti kuvastaa tyytymättömyyttä, tylsistymistä ja kyynisyyttä. Päällisin puolin elämässäsi on kaikki ihan hyvin, mutta jostain syystä mielesi on maassa eikä mikään tunnu oikein miltään.
Kun nostat tämän kortin, saatat olla lopen kyllästynyt elämääsi. Olet muuttunut pessimistiseksi ja kyyniseksi, ja sinusta voi tuntua että koko maailma on sinua vastaan. Haluaisit vain murjottaa omissa oloissasi ja piiloutua muilta ihmisiltä. Ehkä tunteesi eivät ole ihan näin negatiivisia, vaan olet yksinkertaisesti todella tylsistynyt.
Pöydällä olevat kolme maljaa symboloivat elämäsi tämänhetkisiä asioita, kuten parisuhdetta, työtä ja perhettä. Noissa maljoissa ei välttämättä ole mitään vikaa. Olet ehkä vain kyllästynyt niiden jatkuvaan tuijotteluun, tai sitten et pahantuulisuutesi vuoksi osaa nähdä niiden hyviä puolia. Neljäs malja edustaa puhdasta potentiaalia – kaikkea upeaa mitä voisi tapahtua, jos vain tajuaisit lopettaa murehtimisen ja keskittää huomiosi mahdollisuuksiin uhkien sijaan.
Kortti voi kuvastaa myös ideoita. Maassa olevat maljat ovat hiljattain kokeilemiasi ratkaisuja, jotka eivät kovasta vaivannäöstä huolimatta toimineet käytännön tasolla. Olet niin ärsyyntynyt epäonnistumisestasi, ettet huomaa täydellisen idean olevan aivan nenäsi edessä. Saatat myös jättää jonkin uuden päähänpiston aivan huomiotta, sillä ajattelet että sinun täytyy noudattaa samaa kaavaa ja tehdä asiat kuten aina ennenkin.
Mielialasi vaikuttaa väistämättä siihen, kuinka tarkastelet ympäröivää maailmaa. Osaatko nauttia raikkaasta kesäsateesta ja sen tuoksusta, vai meneekö päiväsi pilalle kun vaatteesi ovat märät? Meillä kaikilla on huonoja päiviä, mutta et voi jatkaa murjottamista ikuisesti. Nosta siis pääsi, suuntaa katseesi tulevaisuuteen ja uskalla unelmoida! Sano useammin kyllä ja poistu mukavuusalueesi ulkopuolelle. Kadonnut inspiraatiosi on lähempänä kuin arvaatkaan.
No, niinpä tämä taitaa olla. Olen kyllä eilenkin nauttinut takapihastani, puutarhasta ja kaikesta mitä siellä on. Toisaalta olen kyllä lopen kyllästynyt työhöni ja vähän parisuhteeseeni. Olen ollut paljon yksin ja nauttinut siitä, sillä Maljojen Ritari on ollut todella paljon töissä.
Lähitulevaisuus:
seikkailu, maisemanvaihdos, matkustaminen, uusien asioiden kokeilu
Kortti kuvastaa seikkailua ja uusien asioiden kokeilua. On aika poistua mukavuusalueelta ja heittäytyä rohkeasti kohti tuntematonta.
Kortin kuvassa nähdään hahmo, joka seisoo kallionkielekkeellä kolmen sauvan kanssa. Hän joko pitää yhtä sauvaa kädessään tai nojaa siihen, kaksi muuta ovat hänen takanaan. Sauvat on upotettu syvälle maahan, mikä symboloi paikoilleen juurtumista. Hahmon katse on hänen edessään avautuvaa merinäköalaa kohden – ehkä hän tarkkailee ohitse lipuvia laivoja.
Et enää jaksa välittää muiden mielipiteistä, vaan olet tehnyt itsevarmasti asioita, joita sisimmässäsi haluat. Juuri kun kuvittelit toteuttaneesi suurimmat unelmasi, kuulet kutsun syvällä sisimmässäsi. On aika vaihtaa maisemaa.
Kun nostat tämän kortin, edessäsi on uusi seikkailu. Olet valmis levittämään siipesi ja suuntamaan kohti tuntematonta. Toisinaan kyse on kaukokaipuusta ja konkreettisesta matkasta uuteen maahan, mutta seikkailu voi tarkoittaa monia muitakin asioita. Kortti ohjaa sinua lempeästi laajentamaan reviiriäsi mukavuusalueesi ulkopuolelle. Nyt on hyvä hetki kokeilla ennakkoluulottomasti jotain uutta ja erilaista. Mikä vetää sinua puoleensa juuri nyt?
Unohda epäonnistumisen pelko. Jos haluat kasvaa, oppia ja löytää uusia puolia itsestäsi, sinun tulee kokeilla rohkeasti uusia asioita, joissa olet väistämättä todella huono. Ainakin aluksi! Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta. Älä myöskään takerru siihen, että uuden aluevaltauksesi tulisi olla erityisen hyödyllinen esimerkiksi urakehityksesi kannalla. Seikkailussa tärkeintä ei ole määränpää, vaan kaikki ne unohtumattomat kokemukset, joita kertyy matkan varrella. Uskalla siis innostua – se on paljon hauskempaa kuin perisuomalainen pessimismi.
Tietenkään asiat eivät aina etene suunnitelmiemme mukaisesti. Ehkä uusi aluevaltauksesi ei vastaa ollenkaan odotuksiasi, ja koko seikkailu on yksi iso farssi. Mutta mitä jos et koskaan yritä? Toisinaan voi olla tarpeen päätyä väärän työn, harrastuksen tai ihmissuhteen pariin, jotta voisit ymmärtää ettei se todellakaan ollut sinua varten. Jos et edes kokeile, epätietoisuus ja jossittelu voivat kalvaa sinua lopun elämäsi. Seikkailu on riski, joka sinun kannattaa ottaa. Päätyipä se kuinka tahansa, olet taas askeleen lähempänä oikeaa kutsumustasi.
Onpa viisaasti sanottu. Tänään hakuaika päättyy siihen työhön klo 15.00. Eilen haastattelin yhtä tuttavaani ja kyselin vähän, minkälaista siellä on. Toisaalta mukavuusalueeni ulkopuolella olo tapahtuu joka tapauksessa syksyllä. En jaksa pohtia nyt enää mitään.
Kiitän universumia näistä korteista, sillä pidän todella paljon näiden kuvituksesta. Myös korttien sanoma on selkeä ja aina jotenkin järkeenkäypä. Mukavaa viikkoa sinulle!