Huomenta!
Nyt sitten selvisi, mikä tuo eilinen MIEKKOJEN 3. kortti oikein oli. Lähdin nimittäin eilen aamupäivällä kävelemään pitkästä aikaa - lenkille - ja noin 6 minuuttia käveltyäni se tuli. Itku. Ensin ihan vähän, sitten jo enemmän ja minulle tuli suoranainen kiire päästä tieltä metsään, sen turviin, sen lohduttavaan energiaan. Minulle tuli todella paha olo. Koin olevani aivan yksin ja elämäni olevan pelkkää paskaa. Kävelin ja katselin lintuja ja ympärilleni muutenkin. Yksin yksin ja yksin ja yksin haluan ollakin. En halua nähdä nyt ketään. Yht äkkiä näin höyhenen ja minulle tuli mieleen että en olekaan yksin. Tämä on äiti tai mummo tai isä tai vaari joka katselee minua ja on lähettänyt minulle merkin että en ole yksin. Samaan aikaan kuulin korpin äänen. Voi miten lohduttavaa! Kävelin lenkin loppuun asti, palelin, ja tämän jälkeen nukuin neljä tuntia.
Nyt olenkin sitten sairaslomalla. Taasko? kuten Maljojen Ritari kysyi. Sanoin että joo. Sillä en nukkunut kunnolla viime yönä. Lieneekö syynä nuo reilut päikkärit vai suunnaton ahdistus, mikä minulla nyt on. Kuuntelin eilen yhden kirjan loppuun mutta se ei oikein vakuuttanut minua. Lukija oli niin kamala, että minun piti lukea loppujen lopuksi. En jaksanut kuunnella enkä keskittyä. Yöllä join vichyä, asensin ilmanlämpöpumpun pattereita, laitoin tv:n kiinni jne. Selasin kännykkää. Joku yö etsin itselleni uutta sukunimeä mutta nyt etsin itselleni uutta äänikirjaa.
Aamulla kun kello soi, olin sekaisin kuin seinäkello. Mietin ja tuumasin ja lopulta tein päätöksen että jään nyt kotiin potemaan päänsärkyä. Kaikki asiat ahdistavat, mutta onneksi aurinko paistaa. Tth soittaa minulle päivällä, silloin pitää olla puhelimen äärellä. Sitä ennen ehdin tehdä vaikka terapeuttisen kävelyn. Jos tänään en itkisi?
Nostan vielä yhden kortin, vaikka päivän teemakorttikin on aivan oiva. Haluan jotain vahvistusta nyt. Sieltä tuli
LANTTIEN 7. - toistamiseen, mutta eri pakasta!
kärsivällisyys, pitkäjänteinen työ, kasvaminen, suunnitelmallisuus, tavoitteet
Kortti kuvastaa hidasta kasvua ja tuloksia, jotka saavutetaan pitkäjänteisen työn ja suunnittelun seurauksena. Kova työ kantaa hedelmää, mutta maltatko odottaa niiden kypsymistä?
Elämme välittömän tyydytyksen aikakautta. Olemme tottuneet siihen, että saamme kaiken haluamamme sormia napsauttamalla. Posti lähettää haluamasi tuotteen parissa päivässä, Wolt toimittaa herkullista ravintolaruokaa alle tunnissa, Tinderistä löytää treffiseuraa parilla swaippauksella ja vanhoista tavaroista pääsee välittömästi eroon Torin annetaan-palstalla. Kaiken saa hoidettua näppärästi omalta kotisohvalta. Dopamiini hyrrää aivoissamme, kun puhelimen notifikaatiot kertovat tarpeemme tyydytetyiksi. Kaiken tämän kärsimättömyyden ja ensimmäisen maailman ongelmien keskellä suunnitelmallisuus ja oikean hetken odottaminen eivät tunnu kovin seksikkäiltä vaihtoehdoilta.
Luo pitkän tähtäimen suunnitelma, hanki lisätietoa ja tee systemaattisesti töitä tavoitteidesi eteen. Kun pidät katseesi palkinnossa ja teet töitä rakkaudesta käsin, tulet ennen pitkää menestymään. Kasvusi voi olla hidasta, mutta se on myös vakaata ja palkitsevaa. Kun maltat odottaa hedelmän kypsymistä, se maistuu mehukkaammalta kuin ennen aikojaan poimittu raaka sisarensa. Oikotietä onneen ei ole – keep on working.
Voi miten hauskaa kun ensin tuleekin mieleeni laihdutus, koska se vaatii pitkäjänteistä toimintaa ja malttia. Toisaalta kortti kertoo taas vihreydestä ja siitä, miten minulla on ihania kukkia toivon mukaan tulossa kesäksi. On monen monta purkkia itämässä.
Kortissa nainen odottelee rypäleiden kypsymistä malttamattomana. Ne eivät ole vielä kypsiä, mutta olisivatpa jo! Joten maltti on valttia. Tämä pätee vähän kaikkeen elämään. Minun lienee turha kertoa, että olen taas pähkäillyt noita työkuvioitani koko viikonlopun. Juttelin niistä kahden eri kollegani kanssa. Ja tänään olen töistä pois. En malttaisi odottaa lopputulosta, mutta sellainen on tulossa ennenpitkää.
Voi hyvin!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa aina :-) Luen kaikki aina ajatuksella.