Hei taas!
Tämä viikko on ollut kyllä harmaa ja synkkä niin ilmojen kuin mielenkin osalta. Olen lähinnä ollut kotosalla ja kutonut sekä virkannut. Lukenut kirjoja ja katsonut vähän televisiota. Kaikenlainen ulkoilu on jäänyt yhteen kertaan, mutta tänään ja huomenna vielä ehtii. Tänään olisi hyvä mennä reippailemaan että saataisiin edes toinen rasti ruutuun.
Positiivisia valonpilkahduksia viikon ajalta:
a) Tein vähäsen pihatöitä ja niitä voisi tänään jatkaa. Kesän kamoja on vielä siellä sun täällä, joten osa niistä pitäisi suihkutella puhtaaksi, antaa kuivua ja viedä varastoon. Myös kesäkukat ovat vielä ruukuissa ja olen harkinnut pelargonioiden talvetusta täällä kotona, mutta en tiedä onko meillä tilaa ja onko sen sen väärtti. Olisi eri asia jos olisi asianmukainen paikka, mutta keittiön ikkunalaudalle ne sijoittaisin.
b) Kävin eilen suihkussa joten nyt on puhtaat hiukset. Sekään ei aina ole itsestäänselvyys tässä tilanteessa. Olen ollut nyt varmaan puoli vuotta värjäämättä hiuksiani, mutta taidan kyllä laittaa jotain sävyä loppuvuonna, sillä alan jo harmaantua perkules.
c) jaksoin käydä kirpputoreilla, mutta ostamiset jäivät minimiin. Pari lasia olisi ollut hyvään hintaan, sellaista mitä keräilen, mutta sitten muistin että minulla on jo laseja niin paljon, että minne nekin laittaisin. Samoin pari lautasta olisin saanut halvalla, mutta väri ei ollut ihan sieltä ykköspäästä, niin jätin hyllyyn. Sitten näin yhden hajuveden, mutta en sitten uskaltanut sitä ostaa vaan tilasin netistä ihan uuden.
d) kävelin tosiaan pakotettuna sen yhden kerran, ja kyllä oli työlästä. Mutta kiitän itseäni siitä että menin edes sen verran.
e) hankin uuden lintulaudan linnuille ja se oli positiivinen yllätys
f) Taisin mainita viime postauksessani sukista, joista tuli valtavan suuret. Purin ja tein uudestaan pienemmillä puikoilla ja taisin pari silmukka vähentää niin nyt pysyvät meikäläisen jalassa. Yritin myös kirjoneuletta, sellaista yksinkertaista, mutta oli kyllä niin hankalaa että jätin väliin.
Niin, että ei tässä sen kummempaa. Olen nukkunut viime yönä todella vähän, mutta oloni on kuitenkin siedettävä. Maljojen Ritari on töissä tämän viikonlopun, joten päivät jatkuvat samanlaisina kuin arkikin.
Voi hyvin ja muista siirtää ensi yönä kelloja!
Onoa kiva kun jo valonpilkahduksiakin huomaat elämässä.
VastaaPoistaMukavaa lauantaita.
Kiitos! Mukavaa pyhää sinulle!
Poista