Päivän kortiksi nousee
MALJOJEN 8
-luopuminen, jättäminen, irti päästäminen-
Kortti kuvastaa luopumista ja irti päästämistä. Niin kivuliasta kuin se onkin, on tullut aika jättää taakse jotain tuttua ja rakasta.
Kun nostat tämän kortin, tiedät sisimmässäsi että jotain puuttuu. Kaikki on periaatteessa ihan hyvin, muttet enää ole koko sydämelläsi mukana nykyisessä elämäntilanteessasi. Kyseessä voi olla työsi, harrastuksesi, parisuhteesi tai mikä tahansa asia, johon olet emotionaalisesti kiintynyt. Olet käyttänyt tähän paljon aikaa, energiaa ja resursseja, joten luovuttaminen voi tuntua vaikealta. Onko kaikki nämä vuodet menneet aivan hukkaan?
Sitä suuremmalla syyllä sinun täytyy siirtyä elämässäsi eteenpäin. Et voi enää tuhlata aikaasi mihinkään, mikä ei vastaa tarpeisiisi ja tee sinua onnelliseksi. Jos kieltäydyt vaihtamasta maisemaa, et voi koskaan kasvaa täyteen potentiaaliisi. Eikä aikasi ole mennyt hukkaan – olet saanut arvokasta kokemusta, joka auttaa sinua tulevilla matkoillasi. Tulet vielä löytämään kutsumuksesi, mutta se ei ole täällä. On aika lähteä.
Vaikka tietäisit uuden suuntasi olevan oikea, se ei tee lähtemisestä yhtään helpompaa. Et jätä taaksesi vain menneisyyttäsi, vaan myös aiemmin haaveilemasi tulevaisuuden. Kortti pitääkin sisällään paljon surua ja melankoliaa. Tulet kuitenkin löytämään puuttuvan maljasi.
***
Kivaa päivää!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa aina :-) Luen kaikki aina ajatuksella.