Hei!
Tänään:
SAUVOJEN 5
haasteet, ristiriidat, konfliktit, draama, väittely
Kortti kuvastaa haasteita, ristiriitoja ja konflikteja. Kaikki yrittävät nyt saada oman tahtonsa läpi, mutta samaan aikaan kukaan ei viitsi kuunnella mitä muilla osallisilla on sanottavanaan.
Kortin kuvassa on viisi hahmoa, joista jokaisella on kädessään oma sauva. Hahmot sohivat sauvoilla toisiaan, mutta kukaan ei oikeastaan näytä siltä, että tietäisi mitä on tekemässä. Hauskana yksityiskohtana jokaisen asu on räikeällä tavalla erilainen, mikä korostaa entisestään sitä, ettei kuvassa esiinny mitään tiimipelureita. Kahakka tapahtuu jonkinlaisessa asumattomassa erämaastossa, ainakaan hahmojen ympärillä ei näy kuin rosoista maata. Ehkä he yrittävät rakentaa yhdessä jotain uutta, mutta eivät pääse asiassa yhteisymmärrykseen. Näin syntyy tahtojen taistelu.
Kun nostat tämän kortin, on aika laittaa jäitä hattuun. Olet ajautunut tilanteeseen, jossa sauvojen tulinen energia on leimahtanut liekkeihin jonkinlaisen konfliktin muodossa. Tässä sopassa voi olla mukana melko kunnianhimoisia ja vahvatahtoisia tyyppejä, jotka tykkäävät mittailla omaa vaikutusvaltaansa. Jokainen on omalla tahollaan yhtä varma siitä, että oma näkemys on se kaikkein paras ja tärkein.
Saatat olla oikeassa tässä väittelyssä, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Empatia, muiden kunnioitus ja hyvät kuuntelutaidot ovat nyt avainasemassa. Haluatko tuntea olosi voittajaksi? Unohda oma agendasi ja ota tilanne haltuun valitsemalla sovittelijan rooli. Varmista, että kaikkien mielipiteitä on kuunneltu. Nosta vähemmistöjen äänet esiin. Huomaa, että myös hiljaisilla sivustaseuraajilla voi olla oivaltavia näkemyksiä. Ohjaa keskustelu rakentavaan suuntaan egoistisen nälvimisen sijaan. Selvitä yhteinen tavoitteenne ja luo kompromisseja.
Kun yhteinen sävel löytyy, projektin voi saattaa loppuun hyvillä mielin. Lopputuloksesta tulee kaikin puolin parempi, kun jokainen osallistuja on tehnyt oman osansa hyvällä fiiliksellä. Riidoissa väkisin väkerretyt kyhäelmät puolestaan huokuvat negatiivista energiaa. Ylipäätään koko ryhmän työpanos on monin verroin tehokkaampi, kun kaikki ovat yhtä motivoituneita ja tuntevat tekevänsä arvokasta työtä.
Joissain tapauksissa kortti voi merkitä leikkimielistä väittelyä turvallisessa ympäristössä ystävien kesken. Toisinaan on hyvä haastaa keskustelukumppania uusilla näkökulmilla, mutta muista käytöstavat! Jos sinulla on taipumusta ajautua tukkanuottasille, opettele jakamaan mielipiteesi ja puolustamaan itseäsi loukkaamatta muiden osallistujien tunteita.
***
Kivaa päivää!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa aina :-) Luen kaikki aina ajatuksella.