Huomenta!
Pitkäperjantai on varsin pitkä, kun herää jo aikaisin. Oloni on ihan hyvä ja aavistuksen toiveikas. Toisin kuin edellinen viikko, tämä viikko on ollut ahdistava kaikin tavoin. Toivon että pääsen tästä tunteesta eroon ja pääsen nauttimaan vapaistani. Syynä on eniten työyhteisöni. Olen nyt siinä pisteessä että peilaan kaikki itseeni, joten koen että pienimmätkin sivulauseet ovat piikkejä minun lihaani. Valepomoni on piikitellyt minua syksystä saakka, joten viime viikolla suutuin hänelle ja sanoin vastaan. Ajattelin että lähden kesken työpäivän kotiin ja sanon syyksi työpaikkakiusaamisen ja jään sairaslomalle, kunnes se lehmä jää pois. Ja sehän tapahtuu ensi viikon jälkeen. Luajan kiitos! Saamme oman ihanan pomomme takaisin.
Olen ennenkin kokenut huonoa johtamista ja siitä on jäänyt varmaan ihan traumat. Mutta en lähde siitä sen enempää avautumaan, tämä nykyinen tilannekin on ihan tarpeeksi peestä.
SAUVOJEN KUNINGAS
johtajuus, karisma, auktoriteetti, itsevarmuus, intohimo
Tämä kuningas on karismaattinen ja rohkea johtajahahmo, joka huokuu itsevarmuutta ja auktoriteettia. Hän suhtautuu elämään palavan intohimoisesti ja on aina valmis tarttumaan uusiin haasteisiin. Tämä kuningas toimii esikuvana oman alansa vasta-alkajille, jotka haaveilevat hänen menestyksestään ja vaikutusvallastaan.
Kuningas on sisäistänyt kaikki sauvojen maan tarjoamat opit – osan niistä kantapään kautta. Nyt hän hyödyntää samoja oppeja menestyksekkäästi omassa elämässään sekä opettaa niitä eteenpäin alaisilleen. Hänen levottomuutensa ei sovellu akateemisiin ympäristöihin, joten hänen tietämyksensä pohjautuu aina henkilökohtaisiin kokemuksiin. Sauvojen kuningas ei usko kirjaviisauteen, vaan hän luottaa mieluummin maalaisjärkeen ja intuitioonsa.
Tämä kortti kannustaa sinua ottamaan vastuun omasta elämästäsi. Kunkku ei pelkää haasteita, vaan näkee vaikeissakin tilanteissa mahdollisuuden oppia jotain uutta. Hän ei myöskään yritä tehdä kaikkea itse, sillä hän on oppinut delegoinnin jalon taidon. Oletko jo päätynyt sellaiseen asemaan, että voisit palkata itsellesi apukäsiä? Tai voisitko kenties ottaa suojiisi motivoituneen harjoittelijan, joka haluaa oppia juuri sinun tapasi tehdä asioita? Älä epäröi astua johtajan asemaan, vaan anna sisäisen valosi loistaa. On upeaa päästä seuraamaan ihmisiä, jotka suhtautuvat uraansa intohimoisesti.
Kuningas on ketterä liikkeissään, eikä hän koskaan kieltäydy uusista seikkailuista. Hän on sisimmässään se sama villi rämäpää kuin nuoruudessaan, mutta nykyään hän on tarpeeksi kypsä kantaakseen vastuun teoistaan. Hän osaa myös kantaa itsensä ryhdikkäämmin ja itsevarmemmin kuin koskaan aiemmin. Kunkku on kuninkaista kuumin – vaikka hän ei olisi klassisella tavalla hyvännäköinen, hänen karismaansa on mahdotonta vastustaa.
Olisiko tässä sitten se työminä, kun voin hyvin. Ota vastuu omasta elämästäsi koskettaa ehkä eniten. Niinhän se on. Olen myös ajatellut "paljon" 50 v. naisia. Heistä suurin osa on jo sinut itsensä kanssa, he tietävät mikä sopii heille, mikä heidän tyylinsä on. Osa 50v näyttää paremmalta kuin 10v sitten. En tiedä ovatko muut huomanneet tämän. Ehkä se johtuu siitä, että oma 50 lähestyy tässä muutaman vuoden kuluttua. Eräs 50v tuttavani laihdutti 50 kunniaksi. Yksi juoksi maratonin. Mikä olisi minun haasteeni? Lihavuusleikkaus? Nyt näytän varmaan 70v vanhalta mummolta. Omasta mielestäni.LANTTIEN 7
kärsivällisyys, pitkäjänteinen työ, kasvaminen, suunnitelmallisuus, tavoitteet
Kortti kuvastaa hidasta kasvua ja tuloksia, jotka saavutetaan pitkäjänteisen työn ja suunnittelun seurauksena. Kova työ kantaa hedelmää, mutta maltatko odottaa niiden kypsymistä?
Elämme välittömän tyydytyksen aikakautta. Olemme tottuneet siihen, että saamme kaiken haluamamme sormia napsauttamalla. Posti lähettää haluamasi tuotteen parissa päivässä, Wolt toimittaa herkullista ravintolaruokaa alle tunnissa, Tinderistä löytää treffiseuraa parilla swaippauksella ja vanhoista tavaroista pääsee välittömästi eroon Torin annetaan-palstalla. Kaiken saa hoidettua näppärästi omalta kotisohvalta. Dopamiini hyrrää aivoissamme, kun puhelimen notifikaatiot kertovat tarpeemme tyydytetyiksi. Kaiken tämän kärsimättömyyden ja ensimmäisen maailman ongelmien keskellä suunnitelmallisuus ja oikean hetken odottaminen eivät tunnu kovin seksikkäiltä vaihtoehdoilta.
Luo pitkän tähtäimen suunnitelma, hanki lisätietoa ja tee systemaattisesti töitä tavoitteidesi eteen. Kun pidät katseesi palkinnossa ja teet töitä rakkaudesta käsin, tulet ennen pitkää menestymään. Kasvusi voi olla hidasta, mutta se on myös vakaata ja palkitsevaa. Kun maltat odottaa hedelmän kypsymistä, se maistuu mehukkaammalta kuin ennen aikojaan poimittu raaka sisarensa. Oikotietä onneen ei ole – keep on working.
No tämä on aivan ihana kortti jo esteettisestikin. Näen itseni tässä omalla terassilla kissani Akun kanssa. Sadonkorjuuta odotellessa. Kirja ja viinilasi! mukana. Minulla saattaisi olla siideri ja äänikirja tai lonkero ja käsityö. Tai sitten ihan vaan vissyä. Mutta tässä taas tulivat avainsanat- pitkäjänteisyyttä tarvitaan ja sitähän minulla ei ole. Mistäs sitä saisin?
PAHOLAINEN
houkutus, pakkomielteet, riippuvuus, seksuaalisuus
Kortti edustaa kaikkia niitä asioita, jotka uhmaavat vapauttasi. Kun nostat tämän kortin, kohdista huomiosi pakkomielteisiisi ja pimeään puoleesi. Mikä estää sinua elämästä unelmiesi elämää? Hyvin usein nämä estot tulevat syvältä sisimmästäsi. Esimerkiksi häpeä, syyllisyyden tunteet ja itseinho voivat rajoittaa sinua. Myös erilaiset riippuvuudet ja pakkomielteet voivat olla suuressa roolissa. Kortti voi saada sinut tuntemaan, ettet voi näille asioille mitään. Todellisuudessa valta on sinulla.
Jos sinulla on paheita joista haluaisit päästä eroon, tässä sinulle ajatusleikki. Entä jos se onkin The Devil, joka kuiskuttelee korvaasi ja käskee sinun tehdä näitä asioita? Kyllä, olen järjissäni ja mitään paholaista ei ole oikeasti olemassa. Mutta entäpä jos jatkossa kuvittelisit asian olevan niin? Jos kyseessä ei ole enää oma mielihalusi vaan oudon vuohi-ihmisen yritys saada sinut voimaan pahoin, niin eikö olisi helpompi pistää vastaan ja kieltäytyä? Tämä voi kuulostaa todella koomiselta, mutta minua tämä ajatusleikki on auttanut! Aina kun päähäni pulpahtaa jokin ajatus joka ei ole minulle hyväksi, totean vain tyynesti, että fuck off Baphomet.
Toisinaan rajoitteet ovat ulkoisia tekijöitä. Voit tuntea olevasi loukussa jossain tilanteessa tai ihmissuhteessa, tai menneisyyden haamut vaivaavat sinua edelleen. Jos sinulla on jotain selvittämättömiä ihmissuhdesotkuja tai mitä tahansa vaikeita asioita, nyt olisi hyvä hetki selvittää ne. The Devil on viimeinen haasteesi ennen valaistumista – kun käsittelet asiat jotka tämä kortti nostaa pintaan, voit viimein siirtyä elämässäsi seuraavalle tasolle. Muutos ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, mutta jostain täytyy aloittaa.
Tämä kortti näyttää melko uhkaavalta ja voi saada sinut ajattelemaan ties kuinka pelottavia skenaarioita. Ei kuitenkaan ole syytä panikoida, sillä The Devil voi viitata myös melko harmittomiin houkutuksiin. Joskus voi myös olla ihan okei juoda pari liikaa, valvoa pitkälle aamuun ja päätyä tekemään syntiä vieraan ihmisen kanssa. Satunnaisesta darrasta ja morkkiksesta selviää kyllä. The Devil edustaa myös huumoria ja kykyä nauraa itselleen, joten pidä hauskaa!
No tämä on ihan selvästi paholainen, joka kuiskuttelee korvaani että - voit herkutella - voit tissutella. Nyt on 4 päivän vapaat ja sinä olet vapaa tekemään mitä haluat. Mutta haluanko tissutella ja herkutella? En aina halua mutta ahdituksen vuoksi teen jompaa kumpaa. Se on ollut selvitytymiskeinoni. Auts. Toisaalta olen ajatellut, että onko satunnaisesta tällaisesta toiminnasta mitään haittaa? Ei kait. Mutta mikä on satunnaisuuden raja? Itsehän se pitää määritellä...
Nyt nautin siitä että oloni on hyvä ja toiveikas tuon paskan viikon jälkeen. Nyt minulla on ne 4 päivän vapaat ja aikaa tehdä mitä haluan.
Hyvää pääsiäistä juuri Sinulle!



Tuollainen huono johtaminen masentaa todellakin. Menee ihan työmotivaatio, jos pomo ei osaa työtään. Nyt todellakin nautit vapaista.
VastaaPoistaIloista ja leppoisaa pääsiäistä sinulle!