sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Pyhistä pyhin

 Ciao!

Tänään onkin sellainen aamu että aamun lehdet ovat luettu jo eilen. Ja niin kai huominenkin, sillä huomennakaan ei lehteä tule. Sen sijaan vettä sataa ja aamukahvilla on hyvä olla.

LANTTIEN KUNINGAS

vauraus, menestys, harkitsevaisuus, kärsivällisyys, sijoittaminen

Hän on vauras ja järkkymätön johtaja, jonka menestys näkyy konkreettisesti hänen pankkitilillään. Hän on yrittäjyyden, sijoittamisen ja passiivisen tulon kuningas, jonka käsissä mikä tahansa hankinta muuttuu ennen pitkää tulonlähteeksi.

Hän elää elämäänsä rauhallisen harkitusti. Maaelementin kuninkaana hän panostaa fyysiseen kehoonsa ja sen mahdollistamiin nautintoihin, kuten ruokailuun ja seksuaalisuuteen. Hän on vakaa ja luotettava kumppani myös ihmissuhteissaan, valmis sitoutumaan ja pitämään huolta perheestään.

Raha ei varsinaisesti ole tämän kuninkaan motivaattori, vaikka hänellä sitä runsaasti onkin. Hän haluaa luoda omaisuudellaan turvaa ja rakentaa valtakuntaa, jossa jokaisella asukkaalla on hyvät oltavat. Hän on ollut rikas jo niin pitkään, ettei hänellä ole tarvetta ylpeillä omaisuudellaan. Hän nauttii laadusta ja hillitystä luksuksesta, mutta merkkituotteilla pröystäily ei kuulu hänen arvoihinsa.

Kun nostat tämän kortin, on sinun aikasi astua lanttien kuninkaan rooliin. Muuta unelmasi konkreettiseksi suunnitelmaksi äläkä lannistu, jos et nää välittömästi tuloksia. Sijoita rahasi viisaasti ja pohdi, millaisten tulonlähteiden avulla voisit luoda enemmän taloudellista vakautta elämääsi. Jos olet haaveillut yrittäjyydestä, tämä kortti kannustaa siihen. Älä kuitenkaan heittäydy tyhjän päälle hetken mielenjohteesta, vaan valmistaudu huolellisesti. Jos vain mahdollista, hanki itsellesi lanttien kuninkaan kaltainen mentori, joka opettaa sinulle yritysmaailman salat.

No jopas jotakin. Tästä tulee heti mieleen eräs "sukulaiseni" joka on tehnyt koko elämänsä hyväpalkkaista työtä ja nyt nauttii eläkettä, josta maksaa 40% veroa. Tämän hän on tehnyt meille köyhille selväksi. Veroprosentin siis.

Toisaalta jos omasta rahatilanteestani puhun, siinäkään ei ole valittamista. Elän kovin vaatimattomasti ja saatan ostaa sitten reilusti niitä asioita joita itse arvostan. Esim. palapelejä olen tilannut ja ostanut tänä vuonna varmaan sadoilla euroilla. Jonkin mielestä rahantuhlausta, mutta se on minun harrastukseni. Rahasta ei ole puutetta ja lempisanontoihin kuuluukin "rahantuloa ei voi estää." Esim. palkkapäivään tämä sopii kuin nenä päähän. Mutta en ole mikään sijoittaja, paitsi olen sijoittanut itseeni luomalla tämän ison kehon kalliilla rahalla.No tuo oli jo huono. Mutta siis en osaa sijoittaa enkä siis silleen saa rahaa poikimaan. Eikä sitä siis niin paljoa ole, että voisin suuria suunnitelmia tehdä. Raha on minulle ehkä jopa merkityksetöntä siinä mielessä että sitä on ja piste. Ei siitä sen enempää.

Mutta kortissakin kerrotaan että Lanttien kuningas sijoittaa omaan fyysiseen kehoonsa. Olen jo pitkään miettinyt sitä laihdutusleikkausta, olisiko se viimeinen mahdollisuuteni? Tässä pääsiäismunien äärellä on hullua puhua laihdutuksesta, varsinkin kun olemme menossa tämän ns. sukulaismieheni luo tänään syömään kaikenmaailman herkkuja. Arvostan sitä, että joku kysyy ja jaksaa vielä kestitä sukulaisiaan ja ystäviään...

TOISEKSI KORTIKSI NOUSI LANTTIEN 10 

vakaus, koti ja perhe, turvallisuuden tunne, perintö

Kortti kuvastaa tasapainoista ja turvallista elämää, jossa fokus on läheisissä ihmissuhteissa.

Tässä kortissa jätämme taakse lanttien 9 urakeskeisyyden. Tekemäsi työ on sinulle edelleen tärkeää, mutta jatkuvien ylitöiden ja työmatkojen sijaan haluat ennemmin nauttia oman kodin turvasta elämäsi tärkeimpien ihmisten kanssa. Koti ja perhe eivät tietenkään tarkoita kaikille samoja asioita – voit itse määrittää ketä tukiverkkoosi kuuluu ja missä koet olevasi eniten kotonasi.

Taloudellinen tilanteesi on viimein vakaa, joten voit keskittyä elämään mukavasti ja tekemään arjestasi nautinnollisempaa. Rakenna asuinpaikastasi turvasatama, jonne on ihanaa palata aina päivän päätteeksi. Luo itse omat perinteesi ja juhlista niitä yhdessä läheistesi kanssa. Tavoitteena on säilyttää terve tasapaino työn ja kodin välillä jatkossakin, jolloin et joudu tekemään kompromisseja ihmissuhteissasi säilyttääksesi tulotasosi.

Kortti kuvastaa pidemmän tähtäimen tavoitteiden täyttymistä. Tämä onkin hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä haluat jättää jälkeesi tässä elämässä. Aseta itsesi kortin kuvassa olevan vanhuksen asemaan. Kun sinä itse olet harmaa ja ruttuinen, millaista maisemaa haluat katsoa kiitollisena ja ylpeänä?

Samalla voit reflektoida matkaasi tähän pisteeseen. Oletko tullut ajatelleeksi, kuinka pitkälle olet jo päässyt? Voit kiittää itseäsi siitä, kuinka alun perin päätit tarttua sinulle ojennettuun lanttien ässään. Tiedät olevasi oikeilla jäljillä, kulkemassa oikeaa polkua kohti unelmiesi elämää.

Lohduttavaa että olen kulkemassa oikeaa polkua...Pääsiäisperinteitä meillä ei juurikaan ole, mitä nyt tämä ruokailu on tapahtunut jo kymmeniä vuosia. Lapsena kävin virpomassa ja sitä ennen pääsiäiskana muni tyynyni alle munan joka päivä. Joka armas päivä aamulla oli suklaamuna minua odottamassa! Miten ihanaa!

Tämä pääsiäinen piti olla ulkoilua ja pihatöitä. Sen sijaan tämä on ollut pyykinpesua, palapelejä ja äänikirjoja. Muutama sarja ja siideri. Siinä se. Joka ilta. Seuraavaksi manaan säätä, sillä nytkin sataa vettä, mutta minulla on sadetakki ja olen ihan kykenevä kävelemään sateessa. En silti ole kävellyt enkä tehnyt pihatöitä. Sen sijaan laitoin keväisen pöytäliinan keittiön pöydälle joka tuo minulle nyt iloa, siis se liina. Likaista on, pitäisi siivota. Ehkä tänä illalla tai huomenna. Keskiviikkona minulle tulee vieraita ja siihen mennessä on siivottava kyllä. 

Asuinpaikkani on kyllä turvasatama. Täällä kotona on ihana olla. Minulla on oma takapiha, jonne voin istuttaa kaikkea pientä ja seurata metsän eläimiä. Pääsiäislintuna meillä on nyt varis, joka syöpöttelee lintulaudan alla joka päivä ja monta kertaa päivässä. Isokin se on. Seuraavaksi äänikirjaa ja palapeliä. Fanaattista sanoi Maljojen Ritari eilen. Apua.  

 


 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa aina :-) Luen kaikki aina ajatuksella.