sunnuntai 31. elokuuta 2025

Kuulumisia ja meditointia

Niinhän siinä sitten kävi, että en minä eilen mitään autoa tarvinnut. Aamulla kukonlaulunaikaan vettä satoi niin maan p***keleesti että oli oikein vaikea ajaa takaisin kotiin. Sitten touhusin mitä touhusin ja nukuin aamupäivän päiväunet. Olin siis kotona ja sisällä ja sitä rataa. Sitten kohta tulikin iltapäivä ja piti hakea Maljojen Ritari kotiin. Tänään hän meni autolla töihin kun minä vaihdoin sängyssä kylkeä.

Niinpä tuo sateisen harmaa päivä kutsuu minua nyt kävelemään. Mutta sitä ennen pari sanaa...

Eilen oli Venetsialaiset, kesän päättäjäiset, tai mitä muinaistulien yön nimiä tällä maagisella tapahtumalla on. Kuuden aikaan alkoi illalla jo pamauttelu, joka jatkui pitkälle iltaan. Yhtäkään rakettia en nähnyt, sillä ei tänne metsän keskelle mitään näy. Mutta jotenkin koen että syyskuu sinällään ja tietysti nyt kuun loppuessa on kaiken uuden alku. Ja tunnisteeni "Kesämasennuns" sekä "Kesä25" jäävät historian kirjoihin. On aika siirtyä syysmasennukseen, mutta syksy25 tunnistetta ei tule.

Tämän päivän kortti on  Sammalakaatti joka on ihana uudistumisen kivi. Tämä päivä on alkanutkin uudistumisella ja kaikella hyvällä. Nukuin melko pitkään ja varmistin ettei minulla vaan ole krapulaa. Otin eilen nimittäin hillitysti ( 5kpl ) mietoja ns. viimeistä kertaa, sillä nyt alkaa maksan ja kaiken muunkin puhdistus. Katsotaan mitä tulee, eikä varmaan helppoakaan liene, mutta yritys on kova ja toivottavasti saan universumin puolelleni. Kuuntelin eilen varmuuden vuoksi kaksi kirjaa raittiudesta - Darravapaa ja toinen samantapainen - mitkä olivatkin ihan hyvät kirjat, mutta eivät ehkä ihan minulle kirjoitettu, sillä en ole alle kolmekymppinen bilehile. Mutta kuitenkin!

Aloitin aamuni meditoimalla. Nukun tosiaan naamari päässä (c-paplaite) ja korvatulpat korvissa ja koen itseni niin pirun hehkeäksi, mutta ei puhuta nyt siitä. Otin siis laitteen pois kasvoiltani ja otin hyvän asennon - kännykästä you tube päälle ja sitten mukava lyhyt meditaatio tähän päivään. Painoin pääni tyynylle ja katsoin kissaani silmiin, sillä hän makasi vierelläni. Kun meditaatio alkoi, alkoi Tyyne pureskelemaan kännykkääni ja kun kielsin hän yritti pureskella älykelloani. Piilotin käten tyynyn alle ja Tyyne käänsi minulle selkänsä. Hän ei ollut meditaatio tuulella. Mutta minä olin ja hengitin. Hengitin kaikkea hyvää sisään nenän kautta ja kaiken pahan pois suun kautta. Kaikki viimeisetkin siiderin rippeet ja alkoholiajatukset lähtivät tuon taivaisiin. 

Nostetaanpa vielä kortti sammalakaatin kaveriksi. 

TUOMIO/ AIKAKAUSI

AIKAKAUSI

herääminen, havahtuminen, uudistuminen, anteeksianto

Judgement eli Tuomio on tarot-pakan kortti numero 20. Se edustaa heräämistä, uudistumista ja sisäistä kutsumusta. Kortti tunnetaan suomeksi myös nimellä Aikakausi. Se kuvastaakin kortin merkitystä huomattavasti paremmin, sillä pohjimmiltaan Judgement merkitsee uuden aikakauden alkua. Valmistaudu siis elämäsi suureen käännekohtaan!

Kun nostat tämän kortin, sinua ravistellaan hereille horroksesta. Voit tietysti kääntää kylkeäsi ja yrittää olla kuulematta kosmista herätyskelloa, mutta kun lopulta avaat silmäsi, elämäsi tulee muuttumaan pysyvästi. Valitettavasti arkkienkeli Gabriel ei ole tulossa soittamaan trumpettia kotiovellesi, joten sinun tulee nyt tarkkailla muita universumin lähettämiä merkkejä. Ne voivat tulla ympäriltäsi tai syvältä sisimmästäsi, ja ne voivat olla niin suuria fanfaareja kuin lähes huomaamattomia kuiskauksiakin. Mitä tahansa nuo merkit ovat, luota niihin. Ne johdattavat sinua todellisen kutsumuksesi äärelle, jotta voit kasvaa täyteen potentiaaliisi ja alkaa elää arvojesi mukaista elämää.

Judgement voi myös peilata tilannetta, jossa sinä itse olet kortin arkkienkeli. Tehtäväsi on toimia viestinviejänä ja levittää sanomaa, joka tulee auttamaan lukuisia ihmisiä. Tämä voi kertoa kutsumuksesta toimia jonkinlaisen ryhmän, yhteisön tai liikkeen johtohahmona. Mikä on sinun viestisi maailmalle? Sinun ei tarvitse tavoittaa miljoonia ihmisiä – joskus pienemmän joukon auttaminen syvemmällä tasolla voi olla paljon merkityksellisempää.

Toisinaan Judgement haluaa sinun herättävän henkiin jonkin unohdetun osa-alueen elämästäsi. Ehkä olet kaiken arkisen kiireen keskellä unohtanut jonkin rakkaan harrastuksesi? Pohdi, kuinka olet ennen viettänyt aikaasi ja mitä asioita kaipaat elämääsi. Tämä on hyvä hetki priorisoida asioita arvojesi mukaisesti. Olet astumassa elämäsi seuraavaan aikakauteen, joten ota mukaasi vain ne asiat, joita todella tarvitset.

Tämän kortin keskeisiin teemoihin kuuluu myös anteeksianto. Jos kannat mukanasi vanhoja kaunoja, on aika päästää irti. Saatat olla edelleen vihainen ja katkera jollekin ihmiselle menneisyydessäsi, mutta nuo tunteet eivät hyödytä enää ketään. Unohda siis menneet ja siirry elämässä eteenpäin.

***

Kiitos kiitos kiitos! 

Uusi aikakausi on alkanut!  


 

Krapu

 Vanha seurakuntakoti suljetaan. Ikkunat ammottavat tyhjyyttään ja jäljellä on vielä keittiön tarvikkeita sekä kaksi tukevaa penkkiä.


-10 markkaa kappale tarjottu! Mummo huutaa kuuluvalla äänellä. Ei vastaväitteitä. Penkit lähtevät mummon matkaan.


- Jos vaikka jotain juhlia pitää niin näissä on hyvä istua, mummo tokaisee naapurin Elsalle. 

Penkit nostetaan vaarin traktorin peräkärryyn ja kotimatka alkaa.

Kotona naapuritkin tulevat katsomaan valkoisia penkkejä  -suoraan kirkonmaalta. 
Penkit olivat mukana yksissä rippijuhlissa - silloin ilma oli vaan niin kylmä että istuskelijat ulkona olivat vähissä. Ja yksissä ylioppilasjuhlissa - tarkistettu valokuvasta.
Tämän jälkeen ne unohdettiin navetan vintille, ja ovat siellä yhä. 

Maali on jo rapistunut, mutta rakenne on edelleen virheetön.

 

KUVAHAASTE/ Krapu vko 26

100 sanan tarina tästä kuvasta.

Täällä näet muita krapuja:

Krapuja 

 

Sammalakaatti

 Huomenta!

Tänään korteista nousee mielenkiintoinen Sammal- akaatti



POSITIIVISUUS - MUUTOS

***

Upeaa päivää!

lauantai 30. elokuuta 2025

Lavvantai

Huomenta!

Tänään korteista nousee LANTTIEN 2.


 

tasapainoilu, arjen pyörittäminen, priorisointi

Kortti kuvastaa arjen tasapainoilua. Kuinka onnistut löytämään aikaa itsellesi, kun vuorokaudessa ei tunnu olevan enää tarpeeksi tunteja?

Tämä kortti ilmestyy eteesi, kun sinulla on monta palloa ilmassa. Niin töissä, kotona, kaveripiirissä kuin harrastuksissakin voi olla nyt niin sanotusti tilanne päällä, ja kaikki vaativat huomiotasi samaan aikaan. Jos haluat pitää nämä pallot ilmassa jatkossakin, sinulta vaaditaan joustavuutta, tasapainoilua ja priorisointia.

Kortti voi kuvastaa henkilöä, jolla on palkallisen päivätyön lisäksi jokin side hustle. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sivutoimista yrittäjyyttä oman intohimon parissa, tai paljon vastuuta sisältävää harrastustoimintaa. Jos tämä resonoi, muista jättää tilaa myös vapaa-ajalle. Rakas sivutyökin voi muuttua herkästi pelkäksi suorittamiseksi, jos et varaa kalenteristasi aikaa rentoutumiselle.

Jatkuva tasapainottelu kuuluu elämään. Joudumme tekemään lukuisia asioita joka päivä, jos haluamme ylipäätään pysyä hengissä – mieluiten mahdollisimman terveinä ja hyvinvoivina. Voimme tietysti vaikuttaa kiireeseen omilla valinnoillamme, mutta joissain elämäntilantiessa vuorokaudesta loppuu väkisinkin tunnit ja tasapainoilun tarve korostuu. Stressaavassa tilanteessa asiat saattavat vaikuttaa dramaattisemmilta kuin ne oikeasti ovatkaan.

Kortti muistuttaa, ettei elämää kannata ottaa liian vakavasti. Laita sen sijaan hassu hattu päähän ja tanssahtele eteenpäin. Kortin viesti on pohjimmiltaan kannustava – ihan sama vaikka välillä horjahtaisitkin, sinä tulet selviämään tästä. Ennen pitkää aallot tyyntyvät ja sinulla on taas aikaa hengittää.

*** 

Aallot tyyntyivät eilen, sillä en päässyt kirjaimellisesti sängystä ylös. Niin ne nämä päivät ovat vaan erilaisia. Tänään onkin sitten jo täyttä toimintaa heti aamusta. Suon itselleni näitä nukkumapäiviä, sillä koen että kehoni sekä mieleni tarvitsevat niitä ainakin vielä.   

Viime päivinä olen virkannut isoäidinneliöitä ja teen pari pientä peittoa suojaksi pieneen sänkyyn. Se on mukavaa puuhaa pitkästä aikaa. Helppoa ja nopeaa. Lisäksi olen kuunnellut äänikirjoja. Nyt laitoin loton vetämään, josko onnetar olisi tänään suotuista? Toivossa on hyvä elää. Tämän lisäksi kuskasin Ritarin töihin, sillä ajatuksena on että käyn itsekin päivällä jossakin, kun kerran on vaan yksi auto nyt käytössä, pitänee vähän keplotella. Ja se jossakin on todennäköisesti kirpputori. Minnekäs sitä muualle?

Upeaa päivää!

perjantai 29. elokuuta 2025

2908

 TOIVEET


Yksisarviset toteuttavat puhdassydämisten toiveita. Esitä tänään toive kaikkien parhaaksi ja tiedä, että taianomaiset yksisarviset auttavat sinua toteuttamaan sen.

Voimalause: Keskityn tänään siihen, mitä toivon yksisarvisilta.

torstai 28. elokuuta 2025

2808

  Huomenta!


Käytä mielikuvitustasi rakentaaksesi pilvilinnoja. Pyydä sitten Yksisarvisia avuksesi unelmiesi juurruttamisessa. Niiden avulla  voit saavuttaa paljon enemmän kuin uskot mahdolliseksi.

Voimalause: Käytän mielikuvitustani ajatusteni avartamiseksi.

***

Mahtavaa päivää!

keskiviikko 27. elokuuta 2025

Lukemista & muisteloita

Luin tässä päivän aikana kirjan Auschwitzin tatuoija, joka vei kirjaimellisesti mennessään. 

Auschwitzin tatuoija - Aula & Co 

Siitä jäi mieleeni sanonta - jota itsekin olen käyttänyt että 

"Tänään oli hyvä päivä."

Kirjassa sanotaan että "Tänään on hyvä päivä, kun heräät."

Niinhän se on. 

Ei voi kuin kuvitella mitä kauheuksia maailma on ollut pullollaan ja on vieläkin. Olen katsonut paljon elokuvia tai lukenut kirjoja mitkä liittyvät juuri natseihin, rotujalostukseen, sotaan tms. Se on niin erilainen maailma missä olen elänyt tai suurin osa meistä on.

Isän puolen sukuni on tullut karjalasta tänne Suomen maalle ja he ovat kokeneet kaikenlaista. Mummoni ei ole ainakaan tunnustanut olevansa masentunut koskaan. Eikä hän kyllä ollutkaan. Hän oli kuulemma joskus saanut mielialalääkkeitä ja kun kysyin miten ne vaikuttivat niin mummo sanoi että häntä laulatti paljon. Mutta silloin kun se lähtö tuli...tuska, kun ei olisi halunnut jättää kotiaan ja karjaansa...mutta oli pakko lähteä. Mummo kertoi päästävänsä karjan vapaaksi navetasta ja sitten he lähtivät evakkoon.

Olen monta kertaa miettinyt, miten kävisi jos itse tästä joutuisi lähtemään sodan takia evakkoon....minä varmaan tappaisin itseni. En voisi jättää lemmikkieläimiäni tänne tapettaviksi. Ja itsekin tietty pelkäisin. Mutta onneksi tämä ei ole realistista, ainakaan vielä. Voimme elää täällä kuplassamme onnellisina - ihan sama jos veroja korotetaan tai etuuksia vähennetään. Elämme sillä mitä meillä on. Ja olen vaatimaton luonne.

Äidin puolelta taas tulevat selvästi masennuksen geenit. Mammani oli 12- vuotias kun hänen äitinsä kuoli. Äiti oli antanut ohjeet, miten toimia kun hän korahtaa viimeisen kerran. Olisko ollut keuhkotauti?  Ja kun niin kävi, mamma lähti umpihangessa naapuriin pikkusisartensa kanssa ja jäi sille tielleen. Mamma oli ujo luonteltaan ja tapasi ekstoverin papan, jonka kanssa perusti perheen. Pappa kuitekin menehtyi suht nuorena vanhuksena ja se oli mammalle kova paikka. Niinpä tiedossa oli lukuisia itsemurhayrityksiä, mutta mikään ei onnistunut. Loppujen lopuksi mamma eli pitkän elämän vaikka ei olisi halunnutkaan elää. 

Tästä onkin hyvä pohtia nimenomaan sitä, mikä juuri oma tilanne on kaiken suhteen. Menneisyys vaikutta kuitenkin tulevaisuuteen, halusit tai et.

Otan vielä yhden henkiläinkortin, jotta saan tämän postauksen luontevaan päätökseen. 

SUSI - POLUN ETSINTÄ


 


Vapauta viestisi ja aloita uusi matka.
Olet opettaja ja autat muita löytämään tiensä.
Haasteita tulee, mutta sielusi on vahva.
Sinnikkyys on salainen voimasi.
Sinulla on rakkaus, joka kestää.
***
Kaikkea hyvää sinulle! 

 

 

orava

 


tiistai 26. elokuuta 2025

Tanssi

  Huomenta!

Päivä alkaa....

 ...tanssien

 




"The sacredness of any celebration is dependent upon the quality of spirit that is present. The quality of spirit is greater to the degree that you are fully present, with minimal inhibitions about expressing your joy and happiness through physical movement. Focus on what you want to celebrate. Put on some music and dance, whether slow or fast. Sing a song while you do so. Make one up about what you most have to celebrate.

The Spirit’s wish is for everyone to enjoy their time on Earth, and part of that wish is to celebrate your capacity to be joyous and express it through your body. Whether in private, with a small group of friends, or a large communal gathering, let music, song and dance is a part of your sacred ceremony regardless of what you are celebrating. For truly, any celebration is sacred."

***

Voi, muistan sen kuin eilisen kun omassa huoneessa tanssittiin peilin edessä ja sitten lähdettiin rimpsalle. Otettiin ikään kuin vauhtia tulevaan iltaan. Vaatetus oli hyvin tärkeä! 

Tai kun tanssittiin suuressa väkijoukossa meren rannalla yhdessä muiden festarilaisten kanssa - olihan sentään juhannus - keskikesän juhla. Rantarock 1995. Siellä sekoili mm. Leila K joka taisi sekoilla tänä kesänä Tampereella.

Paulan kanssa tanssittiin vuosia myöhemmin mökin terassilla, se oli oikeastaan kuin esiintymislava. Kuunneltiin Haloo Helsinkiä. Tai kun mökin tuvassa tanssittiin ja mökin ikkunat olivat pimeällä kuin peilit! Voi vitsit, mitkä muuvit! 

Jossain vaiheessa tanssin kuubalaisia tansseja, sitten vatsatanssia ja oikeastaan koko ihastukseni tanssiin tapahtui pikkujouluissa  kun olin lapsi. Illan päätteeksi alkoivat nääs tanssit, ja seurasin mummon ja vaarin tanssia kuin hurmioituneena. Balettiakin olen tanssinut lapsena. Mutta lavatansseja en koskaan, paitsi koulussa kun opetettiin.

Silloin vuosia sitten, kun tapasin Maljojen Ritarin, tanssittiin usein aamuun asti. Nyt tanssit ovat vähentyneet. Miksiköhän? Eikö vanhana enää jaksa vai ei huvita? Ehkä tänään pari tanssiaskelta?

Ihanaa päivää!

maanantai 25. elokuuta 2025

Kaksi sivua

 Uskalsin.



Hyvän elämän eväät.

25.8

 Huomenta!


Tänään:

MAAILMA



- täydellinen onnellisuuden tila
- ilon tunne niin voimakas että tuntuu ihan hurmioituneelta
- onnea - tanssia läpi elämän
- löytää se mitä etsit, saavuttaa elämän tavoite

***

Onnellista päivää sinulle!

sunnuntai 24. elokuuta 2025

Krapu viikko 35

Puuskutin metsässä hiki päässä. Jorma halusi sieneen ja ei siinä auttanut kuin lähteä mukaan. Tuolla se menee edellä selkä hiessä. Hitto että on huono kunto, en meinaa pysyä perässä. Metsässä oli ihanan vihreää. Rauhoittavaa vihreää. Sammalta sammalen vieressä. Koin lähestulkoon meditatiivisen hetken katsellessani ympärilleni.

- Huuuuuu!!! Jorman huuto sai sydämeni hypähtämään kurkkuun. Luulin että vähintään susi uhkaa meitä.

- Kantarelleja! Jorma oli silminnähden ilostunut ja alkoi poimimaan sieniä pussiin. Ilo tarttui minuunkin, olenhan empaattinen ihminen. Nojasin mäntyyn ja hymyilin.

Lopulta lähdimme kotiin. Jorma ajoi metsätiellä ikkunat auki ja tutkaili samalla tienvarsia, josko kantarelleja löytyisi. Niskassa kutitti. Lähempi tarkastelu osoitti sen olevan punkki.

***

Viikon 35 krapusanat ovat empaattinen, sammal, tarkastella.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

Täältä näet muita krapuja:

Krapuja


3

 Huomenta!


Tänään korteista nousi esiin MIEKKOJEN 3.


Kauhea tunnepurkaus
- Tunne että puukotetaan sydämessä
- Suru jostakin, jota rakastat 

- Petos, joka järkyttää sinut sisuskaluja myöten 
***
Hurjaa päivää sinulle!

lauantai 23. elokuuta 2025

Syysaamu

Hei taas!

Taas tuli neljä viikkoa armon aikaa, jos näin voi sanoa. Kävin eilen nimittäin omalla lääkärilläni ja hän kirjoitti sairaslomaa jatkoa neljän viikon ajaksi. Sitten katsotaan jatkosta. Jotenkin epätodellista! Aika on mennyt todella nopeasti ja huomaan miten stressasin tuota lääkäriaikaa etukäteen monta päivää. Lääkäri oli kuitenkin ihan mukava ja ehkä ymmärtäväinenkin. Minä näytin kauhealta. Mutta olenhan masentunut. Itkinkin siellä ex tempore vaikka aluksi ajattelin etten itke. Sisälläni on paljon surua. Lääkärillä oli ihan eri ääni kellossa kuin jokin aika sitten. Kun viimeksi valitin siellä väsymystäni - ehkä vuosi - pari sitten - hän oli sitä mieltä että kaikki oireeni johtuvat vaihdevuosista. Niitähän minulla ei vielä edes ole. Nyt hän oli unohtanut vaihdevuodet täysin...

En pidä yhtään työterveyshuoltoni sijainnista. Sinne on ikävä ajella ruuhkassa kaupungin keskustaan, parkkipaikat ovat vähissä ja ruudut jotenkin kapeita ja stressaan jo sitä että ehdin edes ajoissa. Nyt olin ehkä 5 min etuajassa kun hengästyneenä lampsin kolmanteen kerrokseen ja totesin taas että onpas mulla huono kunto. Siinä vähän aikaa puuskuttaessani lääkäri pyysikin minut jos sisään, eikä kello ollut edes vielä kahta! Hänkin oli etuajassa.

Tässä kun omaa elämänkaarta katselee taaksepäin, ovat nämä MT- asiat olleet pinnalla varmaan koko elämäni ajan. Onko se sitten ihme, jos iän myötä asiat eivät helpotu vaan päinvastoin, aika tekee tehtävänsä ja jaksaminen vähenee. En yhtään ihmettelisi vaikka joskus joutuisin vielä sairaseläkkeelle! Näyttöä MT- ongelmista on koko elämäni ajalta.

Kaipaan tähän nyt henkieläinenergiaa.

VALKOINEN UROSHIRVI

Olet vanha sielu.

Paras ystäväsi on luonto.

Käytä intuitiotasi viedäksesi sinut minne haluat mennä.

Herää sisälläsi olevaan voimakkaaseen voimaan.

Sinun on tarkoitus luoda siunauksia taikallasi.

***

Kyllä, minä olen vanha sielu ja paras ystäväni taitaa todellakin olla luonto. Luonto on minulle tärkeää ja sitä näen kotini takapihalta alkaen riittävästi. Nytkin viileä aurinkoinen syysaamu oikein huutaa luokseen. Pitänee lähteä kävelylle. Sehän onkin yksi ihana asia, että on syksy! Pidän syksystä ja kohta saa laittaa takkaan tulet. Kynttilät terassille ja villasukat jalassa tässä on jo oltukin. Ei mutta, nyt pitää kiiruhtaa sinne luontoon. Tule sinäkin!

23.8

  Huomenta!


Tänään korteista nousee SISARUKSET



Sometimes family members /take stress out on each other, so you may feel angry or hurt by a brother or sister (or a close friend). Instead of fighting with them, first take a moment. Can you see the best within them? Can you think of a time when you felt a lot of love for them? By thinking and feeling love toward your brothers and sisters, you can all get along better. The more unlovable someone is, the more they need love.

When people get angry at their loved ones, they do so because they don’t know how to control the stress in their life. They might be angry with their teacher or boss and feel like they can’t do anything about it. So, they take the anger out on the people they live with and that might include you. You may do the same thing to your family members without knowing it.

Deep down, you all love each other. Family members always have love, but sometimes this love is hidden by anger. It doesn’t feel good to be angry with your brothers and sisters, even if you have a good reason for the anger. Can you forgive them in the name of peace? Can you be the first one to say “I’m sorry” or “I love you”?

By drawing this card, the unicorns want you to know that your brother, sister, or friend really needs your love and understanding right now. You have the power to help everyone get along.

***

Upeaa päivää!

perjantai 22. elokuuta 2025

22.8 ja perjantai...

  Huomenta!


Tämän päivän teemaksi nousee EXERCISE

 
"Juokse, kävele, ui tai muulla tavoin liikuta kehoasi. Se antaa sinulle enemmän energiaa ja hyvää oloa. Harjoittelu auttaa sinua hengittämään syvään, mikä taas kehosi tuntemaan olevansa hereillä ja elossa. Syvähengittäminen voi tuoda mukanaan uusia ideoita tai vastauksia kysym yksiisi. Tämä kortti kehottaa sinua harjoittelemaan useammin niin saat vietyä elämäsi uudelle tasolle.


Joskus sinua ei varmastikaan huvita liikkua koska olet väsynyt, pitkästynyt tai kiireinen. Tällöin pienikin aktiviteetti voi auttaa sinua voimaan paremmin. Liikkuminen auttaa myös nukkumaan paremmin. Liikkuminen on hauskempaa ystävän tai vaikkapa koiran kanssa. Liiku joka päivä jotenkin!"


***
 

Kivaa päivää!

torstai 21. elokuuta 2025

keskiviikko 20. elokuuta 2025

Hyvä päivä?

Viime yönä näin unta että olin töissä. Meillä oli työpaikalla uusi kahvihuone, jonne menin kahvitauolle. Olin siellä kaksi tuntia ja näin jonkun kurkkaavan sinne, mutta kukaan työkavereistani ei tullut sinne, vaan he käyttivät vanhaa kahvihuonetta. Heillä oli hauskaa. Minä purskahdin itkuun ja ajattelin että tämä on yksi merkki miksi en ole vielä työkykyinen. Onko tämä sitten ulkopuolisuuden kokemusta? Torjutuksi tulemista? Hylätyksi tulemista? En tiedä, mutta uni oli kovin totuudenmukainen.

Niinpä nostan vielä kortin...

KOLIBRI - IHMEET


 Sinä olet ilon tuoja. 

Siunaat maailmaa positiivisuudella ja rakkaudella.

Energia kohoaa loistaville siivillesi.

Levitä onnen ihmettä.

***

Tämä aamu olikin kiireinen, sillä minulla oli menoa heti klo 9.30. Jouduin laittamaan jopa kellon soittamaan! Mutta nyt olen tullut takaisin kotiin ja tänään taitaakin olla taas hyvä päivä. Viime viikollakin se oli keskiviikko. 

Eilen tein ex- tempore iltalenkin, jos olen ylpeä. Toki nukuin sitten huonosti, ja ihan kuin jalkoja olisi särkenyt. Mutta sain jotenkin kuitenkin nukuttua.

Nyt saakin sitten nauttia syksyisestä ilmasta oikein toden teollla.

Voi hyvin!

20.8

 Huomenta!


Tänään teemaksi nousee LIGHTNING - Power



 

“We see power all around us. It is in the mountains, meadows, and clouds – in fact, in every expression of Nature – yet there is not a more dramatic display of Nature’s power than lightning. It electrifies and splits the atmosphere such that when the heated air comes rushing together, we hear thunder – the applause of the gods.

 Lightning sharpens our senses and triggers fear and awe. We see these forked beams of brilliant light jump from the sky, and our instinctual vigilance is triggered in anticipation of the roar that follows.

We naturally seek shelter from the storm or are grateful that we are already being sheltered. This demonstration of the power of Creation is yet another way to remind us that we are not in control of the natural world. When we witness Nature’s power with open hearts and minds, we see that it is neither destructive nor constructive… it simply is.

The power available to you, the force of Life itself, is neutral. It is neither inherently good nor bad. It is how you utilize it that will determine whether it is ultimately harmful or life giving and congruent with the will of Spirit that pulses through you. What is required is awareness of your intention, your values, and your willingness to act on them under the particular circumstances of your inquiry.

Although you may see yourself as using this power for good, do not allow yourself to get caught up in the duality of good or bad in determining your decision or actions. Through prayer or ceremony, you can tap into this spiritual force; and by paying close attention to Spirit’s prompting, your choice will ultimately be revealed to you, once that is beyond your typical perspective. From there, you can continue to access this Divine power that is the very force driving the Universe.”
***
Kivaa päivää!

tiistai 19. elokuuta 2025

Kuulumisia

 Moi taas!

Vaikka aamulla tulikin taas ihana kortti, on minun nostettava vielä yksi fiiliksen mukaan. Olen hiestä märkänä, sillä siivosin ja pesin lattiat ja nyt odotan että ne kuivuvat. Tänään on ns. vieraspäivä, joten se lienee motivaationi siivoamiseen. Aina tulee yhtä harmaata vettä, eli likaakin löytyy. Vieraat tulevat vasta alkuillasta, joten toivottavasti saan päivän sujumaan järkevästi. Minulla on se paha tapa, jos jotain on tulossa en osaa tehdä mitään, vain odotan.

Heräsin yöllä 2-3 aikaan ja ensitöikseni huomasin facebookissa suruviestin. Eräs tuttavani on pois. Asia kosketti minua ja muistelin muutamia kohtaamisiamme. Unet lähti sen siliän tien ja menin keittiöön ja söin kaksi leipää ja join lasin mehua. Oli jotenkin nälkäkin. Sitten vaan jotenkin palasin takaisin petiin ja heräsin myöhemmin paremmin nukkuneena. Iltasanomissa luki että Remu Aaltosella oli kasvanut karvat selkään kun oli syönyt vitamiineja. Minua alkoi naurattaa. Ja Trump ei huomannut aluksi Stubbia vaikka samassa pöydässä istuivat. Tästä on tultava hyvä päivä! Maljojen Ritarikin on aamusta iltaan pois, joten saan olla rauhassa tämän päivän, + ne vieraat. Jotenkin viime aikoina on hänenkin olemus alkanut ärsyttämään, mutta se kuulunee asiaan kun on koko ajan yhdessä ja monen monta vuotta?

Mutta nyt tähän korttiin.

SAUVOJEN 5


haasteet, ristiriidat, konfliktit, draama, väittely

Kortti kuvastaa haasteita, ristiriitoja ja konflikteja. Kaikki yrittävät nyt saada oman tahtonsa läpi, mutta samaan aikaan kukaan ei viitsi kuunnella mitä muilla osallisilla on sanottavanaan.

Kortin kuvassa on viisi hahmoa, joista jokaisella on kädessään oma sauva. Hahmot sohivat sauvoilla toisiaan, mutta kukaan ei oikeastaan näytä siltä, että tietäisi mitä on tekemässä. Hauskana yksityiskohtana jokaisen asu on räikeällä tavalla erilainen, mikä korostaa entisestään sitä, ettei kuvassa esiinny mitään tiimipelureita. Kahakka tapahtuu jonkinlaisessa asumattomassa erämaastossa, ainakaan hahmojen ympärillä ei näy kuin rosoista maata. Ehkä he yrittävät rakentaa yhdessä jotain uutta, mutta eivät pääse asiassa yhteisymmärrykseen. Näin syntyy tahtojen taistelu.

Kun nostat tämän kortin, on aika laittaa jäitä hattuun. Olet ajautunut tilanteeseen, jossa sauvojen tulinen energia on leimahtanut liekkeihin jonkinlaisen konfliktin muodossa. Tässä sopassa voi olla mukana melko kunnianhimoisia ja vahvatahtoisia tyyppejä, jotka tykkäävät mittailla omaa vaikutusvaltaansa. Jokainen on omalla tahollaan yhtä varma siitä, että oma näkemys on se kaikkein paras ja tärkein.

Saatat olla oikeassa tässä väittelyssä, mutta sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Empatia, muiden kunnioitus ja hyvät kuuntelutaidot ovat nyt avainasemassa. Haluatko tuntea olosi voittajaksi? Unohda oma agendasi ja ota tilanne haltuun valitsemalla sovittelijan rooli. Varmista, että kaikkien mielipiteitä on kuunneltu. Nosta vähemmistöjen äänet esiin. Huomaa, että myös hiljaisilla sivustaseuraajilla voi olla oivaltavia näkemyksiä. Ohjaa keskustelu rakentavaan suuntaan egoistisen nälvimisen sijaan. Selvitä yhteinen tavoitteenne ja luo kompromisseja.

Kun yhteinen sävel löytyy, projektin voi saattaa loppuun hyvillä mielin. Lopputuloksesta tulee kaikin puolin parempi, kun jokainen osallistuja on tehnyt oman osansa hyvällä fiiliksellä. Riidoissa väkisin väkerretyt kyhäelmät puolestaan huokuvat negatiivista energiaa. Ylipäätään koko ryhmän työpanos on monin verroin tehokkaampi, kun kaikki ovat yhtä motivoituneita ja tuntevat tekevänsä arvokasta työtä.

Joissain tapauksissa kortti voi merkitä leikkimielistä väittelyä turvallisessa ympäristössä ystävien kesken. Toisinaan on hyvä haastaa keskustelukumppania uusilla näkökulmilla, mutta muista käytöstavat! Jos sinulla on taipumusta ajautua tukkanuottasille, opettele jakamaan mielipiteesi ja puolustamaan itseäsi loukkaamatta muiden osallistujien tunteita.

***

No tämäpä oli erikoinen kortti siinä mielessä, että ei ole ketään kenen kanssa väitellä. Mutta ehkä jotkut muut väittelevät ja se liittyy minuun tavalla tai toisella.

Otan vielä toisen kortin.

TAIKURI (Maagikko)

taidot, kyvyt, aloittaminen, manifestointi

Maagikko on tarot-pakan kortti numero 1. Se edustaa uusia alkuja sekä kaikkia kykyjä sisälläsi, jotka odottavat pääsyä ulos. Siinä missä ensimmäinen kortti Narri kuvastaa uuden idean syntymistä, Taikuri saapuu kuvioihin valmiina toteuttamaan sen. Ja voi pojat, hän todellakin on valmis uuteen seikkailuun!

Kun nostat kortin, on aika ryhtyä toimeen. Älä jää vatvomaan resursseja, sillä sinulla on jo kaikki mitä tarvitset aloittaaksesi. Jos esimerkiksi haluat perustaa oman YouTube-kanavan, älä odota kunnes saat ammattitasoisen kameran, valot, mikrofonin ja mitä ikinä keksitkin. Aloita vaikka puhelimella, pääasia on että aloitat! Vaatimattomillakin välineillä voi saada aikaan todellista taidetta. Täydellisten työkalujen etsiminen on vain tapa väistellä itse tekemistä.

On kuitenkin syytä pohtia, haluatko varmasti tehdä sitä, mitä kuvittelet haluavasi tehdä. Jos motivoidut vain rahasta, statuksesta ja julkisuudesta, et tee työtäsi oikeista syistä. Mitä sisimpäsi haluaa? Unohda mielesi perukoilla kummittelevat perheenjäsenten, ystävien ja kumppaneiden mielipiteet. Tutustu myös työkaluihisi ja pohdi, miksi olet valinnut juuri ne.

Onko sinulla jotain kätkettyjä taitoja, joiden olemassaoloa et osaa itse tunnistaa? Kun opit löytämään luontaiset kykysi ja käyttämään niitä, voit saavuttaa täyden potentiaalisi. Ei ehkä tekisi pahaa kysyä läheisiltäsi, missä asioissa he kokevat sinun olevan hyvä. Kun visiosi on kirkas, olet valmis. Ja mikäli tarvitset apua ideoidesi toteuttamiseen, nyt on aika kysyä.

Jos olet sinkku, tämä kortti voi olla enne, että tapaat tulevan kumppanisi pian. Jos ajattelet jo jotain tiettyä henkilöä romanttisessa mielessä, tämä kortti on erittäin positiivinen merkki. Kyseessä on todennäköisesti henkilö, jonka kanssa olet ollut samalla aallonpituudella alusta alkaen. Teillä on samanlainen huumorintaju ja suhteesta ei naurua puutu. Tämä henkilö osaa myös haastaa ja auttaa sinua kasvamaan parhaaksi versioksi itsestäsi. Tällaista yhteyttä kahden ihmisen välillä näkee harvoin.

Parisuhteessa oleville tämä on merkki suhteen syvenemisestä seuraavalle tasolle. Tulette sitoutumaan toisiinne entistä syvemmin ja tulevaisuutenne tulee olemaan onnellinen.

Mikäli sydänkäpysesi herättää sinussa vähänkään epäilyksiä, kortti voi symboloida myöskin valehtelijaa tai jopa narsistista henkilöä. Kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää. Kuuntele siis intuitiotasi! Pidä tämä mielessäsi etenkin, jos nostit kortin ylösalaisin tai muut nostamasi kortit ovat sävyltään negatiivisia.

Kortti on positiivinen merkki raha- ja työasioissa. Nyt on hyvä hetki ylennyksille ja uusille bisneksille. Varo kuitenkin näyttämästä kaikkia korttejasi, sillä taikuri ei koskaan paljasta temppujaan. 

***

Voi, tuleekohan se minun unelmieni työpaikka nyt hakuun? Olen monesti miettinyt, miksi juuri minä olen hoitoalalla. En edes ole niin kovin hoidollinen. Miksi en valinnut nuorena toisin? Jonkin muun alan? Jaksaisinko silloin paremmin? En tiedä. Nyt liki viisikymppisenä, kielitaidottomana ja onnettomat atk- taidot omaavana...mitä voisin tehdä? En uskalla ainakaan irtisanoa itseäni. Ehkä minun ei tarvitsekaan. Kyllä tämä tästä...

Voi hyvin!

9

  Huomenta!


Tänään korteista nousee LANTTIEN 9.




- materaalista hyvinvointia
- mukavuus, tyytyväisyys
- hienostunut ja etuoikeutettu elämäntapa
- riippumattomuus ja omavaraisuus
- saavuttaa sivistynyt elämäntapa

***

Ihanaa päivää!

maanantai 18. elokuuta 2025

Sivut

 Suuria unelmia.



Auttavat sanat.

18.8

Huomenta!"

Tänään korteista nousee:

 Lisko



Lisko - uudistuminen Selviytyjänä olet vertaansa vailla. Tapahtuipa mitä tahansa, voit sopeutua. Hyväksy muodonmuutoksesi. Pue uusi viittasi yllesi. Olet uudistumisen mestari.
***
 
Uusi viikko alkaa ja pitänee pukea uusi viitta päälleni. Haluan uudistua, sillä nyt on sairaslomani viimeinen viikko, en kyllä usko että ensi viikolla vielä palaisin töihin. Oloni ei ole mitenkään erityisen voimaantunut, mutta parempaan ollaan menossa. 
Viime viikolla oli 2 hyvää päivää joista toinen oli erittäin hyvä. Eilinekin oli tosi kiva, toinen kahdesta. Pari sanaa siitä.
 
Heti eilen aamulla mielessäni oli vain tämä ystäväni tapaaminen ja siitä johtuva pieni siivousoperaatio. Imuroin, mutta en pessyt lattioita. En jaksanut käydä kaupassa enkä jaksanut miettiä mitään tarjottavaa. Jätin vaihtoehdon avoimeksi, jos vaikka käymme syömässä jossain tms. Meidän piti tavata joskus päivällä, mutta kun olin saanut hommani valmiiksi ja itsekin käytyä suihkussa ehdotin että näemmekin jo aamupäivällä. Ja sehän sopi.
 
Tapasin tosiaan ystäväni pitkästä aikaa. Hän on lapsuudenystäväni, joten oloni on hänen kanssaan turvallinen ja kodikas. Hän ratkoi ATK- ongelmiani, kun minä tein ex- tempore tomaattifetapiirakan ja siitä tulikin tosi hyvä. Sitten vain juttelimme kaikenlaista ja lopuksi ajelimme ns. menneisyysmatkailua. Siinä vierähti koko päivä. Oli mukavaa. Hän oli vanhentunut aika lailla, mutta niin olen minäkin. Emme ole enää lapsia, emme nuoria, vaan keski- ikäisiä vanhuutta kohti meneviä harmaahapsia. Taas mieleeni tuli sama ajatus - pitäisi nähdä useammin.
 
Nyt sitten tosiaan mainio Lisko- kortti avaa viikon. Jälleen sovimme Maljojen Ritarin kanssa että nyt loppuu satunnaisten siidereiden maistelu ja aloitamme liikunnan. Minun pitäisi liikkua 3 x viikossa masennuksen hoito- ohjelmani mukaan, mutta viime viikolla liikuin vain yhtenä päivänä, se oli se toinen hyvä päivä. Ehkä tänään lähden taas kävelylle, ei tarvitse edes mennä mitenkään pitkää lenkkiä, kaikki on kotiinpäin. Hyväksy muodonmuutokseni. Hmmm...Pitäisiko minun nyt sitten vain hyväksyä ylipainoinen oma minäni, työllä ja tuskalla hankittu vatsarengas ja leveät leukaperät kun tuntuu että mikään hiusmalli ei sovi? Ei mikään muodonmuutos tapahdu hetkessä. Mutta uuden edessä ollaan ja se on hyvä!
 
Mahtavaa päivää!

sunnuntai 17. elokuuta 2025

PyhäPäivä

Huomenta!

Tänään korteista nousee ihana 

MALJOJEN 10


 onnelliset ihmissuhteet, perhe, rakkaus, harmonia

Kortti kuvastaa onnellisia ihmissuhteita, erityisesti perhettä. Olet saapunut elokuvan loppukohtaukseen, jossa rakastavaiset elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka.

Kun nostat tämän kortin, olet saapunut eräänlaiselle maaliviivalle. Olet onnistunut saavuttamaan onnen, josta olet syvällä sisimmässäsi aina haaveillut. Tällä ei ole mitään tekemistä materian ja fyysisen todellisuuden kanssa – nyt puhutaan sydämen asioista. Vaikka tällä kortilla viitataan usein kumppaniin ja perheeseen, onni ei tietenkään tarkoita kaikille ihmisille samoja asioita. Mikä täyttää sinun sydämesi ilolla ja lämmöllä?

Ennen kaikkea on kyse omien arvojen mukaisesta elämästä. Kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen. Elämälläsi on viimein tarkoitus, jokin mikä saa sinut nousemaan aamuisin sängystä hymyssä suin. Ten of Cups kuvastaa myös yhteisöä, joten kyse ei ole pelkästään sinun ja ydinperheesi hyvinvoinnista. Olet oppinut arvostamaan luontoa ja kaikkea elämää ympärilläsi. Pohdi, kuinka voisit jakaa omastasi ja auttaa muitakin saavuttamaan edes pienen palan kokemaasi onnea.

Ympäröi itsesi ihmisillä, joiden kanssa saat olla aidosti oma itsesi. On aika juhlia! Kortilla voidaan viitata myös konkreettisiin juhliin, kuten häihin tai kihlajaisiin. Vaikka korttilupaa pitkäaikaista onnea, muista että elämässä mikään ei ole pysyvää. Siitä kertoo myös kuvassa virtaava joki. Nauti siis vielä kun voit.

***

Katsoin juuri kalenteristani että tällä viikolla on ollut yksi hyvä päivä ja se oli keskiviikko. Olisiko tänään toinen? Näen nimittäin erästä ystävääni, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Joten...nyt aamulla pitänee tehdä pikasiivous. En kehtaa päästää häntä tänne tekemättä mitään. Hän luultavasti auttelee minua myös atk- asioissa. Mutta otin tähän lähempää tarkasteluun muutaman lauseen, joka kolahti tuossa tämän päivän ihanassa kortissa! 

Mikä täyttää sinun sydämesi ilolla ja lämmöllä? 

No ensimmäiseksi tulee mieleen kissanpennut, silloinkuin niitä näkee. Ei ihme, että kissavideot ovat niin suosittuja. Mutta tämä on vaikea kysymys, tietystä syystä. Tätä yritän nyt selvittää. Eilen katsoin koko päivän jännittävää tv- sarjaa, mutta en nyt koe että se olisi ilolla minut täyttänyt. Kaipa se on juuri ystävän kanssa jaettu nauru, yhteinen huumorintaju ja se tunne, että ei ole mitään hätää. Kaikki on hyvin juuri nyt. 

Elämälläsi on viimein tarkoitus, jokin mikä saa sinut nousemaan aamuisin sängystä hymyssä suin.

Tämä onkin tavoitteeni. Vielä sitä ei ole. Tämän päivän tarkoitus on tavata ystäväni. Sitä ennen nimittäin pitää siivota- kuten jo kerroin- ja käydä myös itsekin suihkussa että kehtaa nähdä. 

Pohdi, kuinka voisit jakaa omastasi ja auttaa muitakin saavuttamaan edes pienen palan kokemaasi onnea. 

No kyllä meni nyt vaikeaksi. Tämä on selvästi jokin tulevaisuudessa oleva juttu. Ainoa asia mikä tulee mieleen on tämä blogi- ei minun masennustekstini vaan se, että olen vuosikaudet jakanut täällä tarot-korteista juttua "ilmaiseksi". Ja nyt viime vuosina olen huomannut, että muutkin tekevät sitä enenemässä määrin ja ottavat vieläpä hinnan siitä. Mutta ei tulkinnat onnea välttämättä tuo. Olen vain halunnut kertoa ja kommentoida kortteja koska minusta se on mukavaa.

Nauti siis vielä kun voit. 

Tämä onkin pahaenteinen ilmaisu. Ehkäpä tällä tarkoitetaan nimenomaan meneillään olevaa sairaslomaani, joka loppuu joskus. Ensi viikon perjantaina minulla on lääkäri, ja sen jälkeen ollaan taas paljon viisaampia. Minulla on se tunne, että vielä en ole valmis töihin, mutta myöhemmin kyllä varmasti olen.

Otetaanpa tähän vielä jokin ihana henkieläinkortti.

PÖLLÖ 

TAIKUUS

Valitse tietää totuus, koska voit. Avaa sisäinen näkökykysi. Voit nähdä petoksen läpi. Päästä menneisyys menemään ja tee tilaa paremmalle elämälle. Nouse ylös. Taikuus ja viisaus ovat syntymäoikeutesi.

*** 
 

 Ihanaa päivää!