sunnuntai 10. elokuuta 2025

Aamun angstit

Heippa taas!

Aamu on sujunut makoisasti, kuten päivän korttikin sen jo kertoo. (maljojen 9, edellinen postaus) Mutta jotenkin olen taas päätösten edessä joten nostin uuden kortin jos toisenkin.

MIEKKOJEN 7.

selän takana toimiminen, valehtelu, pettäminen

Kortti kuvastaa salailua, manipulointia ja petturuutta. Jotain epäilyttävää tapahtuu selkäsi takana, tai olet itse osallisena johonkin kyseenalaiseen toimintaan. Mutta voiko totuuden pimittäminen olla joskus tarpeellista?

Kun nostat tämän kortin, on syytä pohtia, oletko tilanteen miekkahiippari vai autuaan tietämätön varkauden uhri. Jotain epäilyttävää on kuitenkin meneillään. Tilanteeseen voi liittyä esimerkiksi salailua, valheita, manipulointia tai tahallista harhaanjohdatusta. Ihmissuhteissa tätä pidetään pettämisen ja salasuhteiden korttina. On kuitenkin syytä muistaa, ettei yksittäinen tarot-kortti toimi todisteena petturuudesta.

Jos olet itse päätynyt tekemään jotain epäilyttävää suljettujen ovien takana, on syytä reflektoida, kuinka näin on päässyt käymään. Miksi koet salailun tarpeelliseksi? Toisinaan valkoiset valheet ja taktikointi voi olla tarpeen oman selviytymisen tai jopa turvallisuuden kannalta. Mutta kuinka ylipäätään olet ajautunut tilanteeseen, jossa valheet ovat ainoa keinosi selviytyä? Varaudu siihen, ettei tekosi pysy salassa enää kovinkaan kauaa. Jos olet vaarallisessa tilanteessa, nyt on korkea aika paeta turvaan. Mikäli toiminnallesi ei ole mitään järkevää selitystä, karma tulee hoitamaan loput. Epärehelliselle pohjalle saa harvoin rakennettua mitään hyvää ja kestävää.

Tämä kortti on melko helppo sekoittaa miekkojen vitoseen– molemmissa korteissa epämiellyttävä tyyppi tekee jotain typerää miekkojen kanssa. Siinä missä miekkojen vitosen hahmo käyttäytyy ääliömäisesti suoraan nenäsi edessä, miekkojen seiskan tapahtumat toteutuvat aina selkäsi takana. Jos muut nostamasi kortit ovat kuitenkin erityisen positiivisia, kortti voi joissain tapauksissa tarkoittaa myös hyviä tekoja. Ehkä sinusta puhutaan positiivisia asioita selkäsi takana, tai saat apua yllättävässä tilanteessa joltain tuntemattomalta taholta.


MIEKKOJEN 9


ahdistus, unettomuus, stressi, pakkomielteiset ajatukset

Kortti kuvastaa ahdistusta, joka nousee pintaan etenkin yön pimeinä tunteina. Vaikka sinulla ei olisi todellisuudessa mitään hätää, pakkomielteiset ajatuksesi pitävät sinut hereillä.

Kortin hahmo vaikuttaa hyvin ahdistuneelta. Emme voi tietää onko hän saanut koskaan unta, vai onko hän herännyt painajaiseen keskellä yötä.

Tämä kortti löytää sinut kun kärsit ahdistuneisuudesta, pitkittyneestä stressistä tai pakkomielteisistä ajatuksista. Myös häpeä, toivottomuuden tunne tai masennus voivat olla läsnä. Sinulla voi olla taipumusta pyörittää negatiivisia kokemuksia tai täysin kuvitteellisia uhkakuvia ajatuksissasi jatkuvalla syötöllä. Et saa ajatuksiltasi rauhaa, minkä seurauksena voit kärsiä unettomuudesta ja painajaisista.

Kortin viesti on selvä – sinun täytyy lopettaa itsesi ruoskiminen. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Ihan ensimmäisenä kannattaa muistaa, että asiat vaikuttavat erityisen ahdistavilta, kun pohdit niitä yksin yön pimeinä tunteina. Jos keskustelet aiheesta aamun koittaessa jonkin luotettavan henkilön kanssa, tilanne ei vaikutakaan enää maailmanlopulta. Tämä ei tietenkään lohduta silloin, kun ahdistus on akuutisti päällä. Tällaisten tilanteiden varalta kannattaa pohtia, onko sinulla jotain hyväksi havaittuja keinoja, joilla saat ajatuksesi tarvittaessa off-asentoon. Muistuta itsellesi, että ahdistavat ajatuksesi eivät ole totuuksia. Ne ovat vain ajatuksia.

Mikäli ahdistus on sinulle tuttu vieras, siihen kannattaa hakea ammattiapua. Siinä ei ole mitään hävettävää. Ammattilaisen avustuksella voit selvittää ahdistuksen perimmäisen syyn sekä oppia terveitä keinoja ahdistuksen hallintaan.

***

No sieltähän nämä kortit näyttivät nyt masennukseni ja ahdistuksen. Olen tänään herännyt jo kolmelta, mutta eilinen meni maatessa. Oikeastaan nämä kortit olisivat sopineet eiliseen kuin nenä päähän. Mutta olen nyt opettelemassa pääsemään irti ajatuksien vääristymistä. Kaikki on vasta alussa, mutta on kuitenkin!

Eniten kaipaan elämäniloa! Sitä että herää silmät kirkkaina uuteen päivään. Sitä että hymyilyttää ja osaa nauttia ihan pienistäkin asioista. Sitä, että kun katson peiliin, näytän kauniilta ja terveeltä. Sitä että minulle mahtuisi kaikki ihanat vaatteet päälle. Sitä että minulla olisi työ jota rakastan. Tai sitä että minun ei tarvitsisi mennä töihin ollenkaan. Kaipaan sitä innostuneisuutta elämään. Naurua, hyvää oloa! Sitä että on kiinnostunut asioista! Sitä että arki on kivaa ja asioita on mukava tehdä!

Rauhallista pyhää sinulle!

1 kommentti:

  1. Pitää joskus surra surut loppuun ja levätä psykoosi pois (vaikka ei tunnu, että nukkumalla edes lähtee) ja kärsiä masennus pieneksi rusinaksi. Kyllä se ilokin palaa vielä pienin askelin takaisin. Jos ei mahdu vanhoihin vaatteisiin, niin kannattaa ne vaan suurentaa tai hankkia uudet paljon värikkäämmät. Oliet paras sinä ikinä.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa aina :-) Luen kaikki aina ajatuksella.