Huomenta!
Tänään korteista nousee LANTTIEN 5.
- Avunhuuto
- pelkoa käytännön asioita kohtaan
- se tunne, kun vajoaa alas mielen syövereihin ja on ihan loppu
- keskinäistä tukea vaikeina aikoina
***
Täällä sitä taas ollaan, maanantaiaamuna. Saattaa olla, että juttuni pyörivät samaa kehää, mutta elämä on tällä hetkellä melko yksinkertaista. Herään, päivä kuluu ja menen nukkumaan. "Aina sitä samaa," kuten muumeissa sanotaan. Edelleenkään en voi olla ihmettelemättä, miten päivät voivat olla erilaisia. Tämän päivän kortti oli kuin suoraan lauantaistani, sillä olin todellakin mielensyövereissä peiton alla.
Eilen taas mielialani oli kuin hurmoksessa. Ehkä se meni jo levottomuuden puolelle, mene ja tiedä. Siitä tulikin ajatus, että voisiko olla kaksisuuntaista, mutta toistaiseksi sitä ei ole kyllä minulla todettu. Värjäsin hiukset. Tulin siihen tulokseen, että kun työhön paluuni kestää, voisin hyvin värjätä hiukset jo nyt. Alun alkaen ajatukseni oli että värjään vasta sitten kun palaan töihin, mutta en jaksa odottaa. Väriä elämään.
Sitten juttelin puhelimessa kaikkien kolmen kaverini kanssa, tein pitkähkön kävelylenkin, tein palapaistia ruoaksi, välillä tein palapeliä ja välillä kudoin sukkaa. Lääkärin mukaan toipumisessa päivät ovat erilaisia, on hyvä ja huonompia päiviä. Olen oppinut olemaan itselleni armollinen; jos on huono päivä en ota siitä syyllisyyttä ja jos on hyvä päivä taon niin kauan kuin rauta on kuumaa.
Mutta asiat alkavat lutviutua. Talvirenkaat on nyt vaihdettu autoon - kiitos Maljojen Ritarin joka järjesti asian. Sain uusittua yhden lääkkeen, joka on roikkunut monta viikkoa. Olen ilmoitellut asioitani sähköpostitse ja tekstiviestein eri tahoille, liittyen sairaslomaani. Perjantaina kun en saanut sitä tehtyä. Sen sijaan ulkohommat ovat vielä pahoin kesken ja nyt tuli jo luntakin maahan. No, ehkä siitä selviää kun alkaa vain tekemään.
PAKKO taas nostaa tämän hetken lempparipakastani yksi kortti tuon vitosen lisäksi.
MALJOJEN 8
-luopuminen, jättäminen, irti päästäminen-
Kortti kuvastaa luopumista ja irti päästämistä. Niin kivuliasta kuin se onkin, on tullut aika jättää taakse jotain tuttua ja rakasta.
Kun nostat tämän kortin, tiedät sisimmässäsi että jotain puuttuu. Kaikki on periaatteessa ihan hyvin, muttet enää ole koko sydämelläsi mukana nykyisessä elämäntilanteessasi. Kyseessä voi olla työsi, harrastuksesi, parisuhteesi tai mikä tahansa asia, johon olet emotionaalisesti kiintynyt. Olet käyttänyt tähän paljon aikaa, energiaa ja resursseja, joten luovuttaminen voi tuntua vaikealta. Onko kaikki nämä vuodet menneet aivan hukkaan?
Sitä suuremmalla syyllä sinun täytyy siirtyä elämässäsi eteenpäin. Et voi enää tuhlata aikaasi mihinkään, mikä ei vastaa tarpeisiisi ja tee sinua onnelliseksi. Jos kieltäydyt vaihtamasta maisemaa, et voi koskaan kasvaa täyteen potentiaaliisi. Eikä aikasi ole mennyt hukkaan – olet saanut arvokasta kokemusta, joka auttaa sinua tulevilla matkoillasi. Tulet vielä löytämään kutsumuksesi, mutta se ei ole täällä. On aika lähteä.
Vaikka tietäisit uuden suuntasi olevan oikea, se ei tee lähtemisestä yhtään helpompaa. Et jätä taaksesi vain menneisyyttäsi, vaan myös aiemmin haaveilemasi tulevaisuuden. Kortti pitääkin sisällään paljon surua ja melankoliaa. Tulet kuitenkin löytämään puuttuvan maljasi.
***
Sopuisaa ja lohduttavaa maanantaita!

Saanko kysyä että minkä väriset hiukset sulla on aluperin?
VastaaPoistaLuin nimittäin yhden vanhan tutkimuksen tässä joku aika sitten ja siinä sanottiin että kelttien keskuudessa arvoasteikko meni hiusten värin mukaan ja mä heitän rohkean vedon ja sanon että sä olet punapää alunperin. Tiedätkö miksi? Punapäät olivat automaattisesti druideja, eivät välttämättät kaikki mutta he kuuluivat hierarkiassa todella korkealle ja se ärsytti muita koska punapäät olivat oikeudenmukaisia eivätkä toimineet "pää poikki" - periaatteella, vaan antoivat syytetylle mahdollisuuden. Sä oot just semmonen.
Heh hee, ruskeathan nämä on, mutta on kyllä punaista pigmenttiä mukana. Pääosin elämästäni hiukset ovat olleet korpin mustat, mutta joskus pitää kokeilla jotain muuta. Saat olla oikeassa, nimittäin tulikin tuosta kommentistasi mieleen, että eräs selvännäkijä on nähnyt minut entisessä elämässäni Irlannissa, jossa minulla on ollut punaiset pitkät hiukset ja sininen hame päällä. Eikä tämä lopu tähän...Tein Genoskooperin geenitestin ja 5% minusta todellakin on irlantilaista!
Poista