Luin tuossa äsken Kauko R. kirjoittaman facebook postauksen ja hän kirjoitti siinä että kirjoittaa joka aamu someen ja se on terapeuttista. Minäkin uskon tähän, mutta jotenkin huomaan että kirjoittaminen on jäänyt...pitää kunnostautua ja joka aamu kirjoittaa jotakin! Sillä se tunne, kun on tänne saanut mukavaa aikaan, niin olo ihan tosi tosi hyvä!
Ei mitään tavoitteita eikä rajoitteita niin eiköhän tekstiä ala syntymään. Välillä olen tässä istunut ja pöh, ei mitään mielestä. Korttien katsominen on kuitenkin erilaista kuin henkilökohtaisten juttujen kirjoittaminen.
Pörssisähkö on nyt kallista, emmekä ole vieläkään laittaneet allastamme takapihalle. Ei ole oikein mitään intoa, vaikka kyllähän se sitten ihan kiva kapistus on. Se nimittäin maksaa näillä hinnoilla. Maljojen Ritari on jutellut kiinteän sopparin hankkimista, mutta minä en ole vielä siihen taipunut. Sähkön hintahan on juuri se, mikä on puhuttanut ihmisiä jo monta vuotta.
Nyt yritän psyykata itseäni lenkille. Viime viikolla taisi tulla ennätystulos. Olisiko ollut 25km yhteensä, mutta eilen oli lepopäivä ja nyt pitäisi taas aloittaa. Yksi hyvä motivaatio on sopia puhelutreffit kaverin kanssa. Tai sitten tehdä soittolista you tubeen niin johan askel nousee. Äänikirjojakin olen kuunnellut, mutta se ei ehkä ole niin motivoivaa.
Nyt on energiajuoman jämät juotu ja kohta lenkkarit jalkaan. Ai niin, en juo energiajuomia koskaan, mutta yhden ostin kun sai puoleen hintaan :-)
Nautitaan kesäisestä päivästä!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa aina :-) Luen kaikki aina ajatuksella.