torstai 19. syyskuuta 2013

Torstaina ollaan jo voiton puolella

Huomenta!

Pitkästä aikaa päivän teemakortiksi nousi kortti, jota en ole vielä aikaisemmin nostanut.

Päivän teemana on Lanttien 9.

 "Accomplishment"

Kuvassa on suorastaan hilpeä tunnelma ja kissa on ihan kuin minun Nöpöni, lapsuuteni oma kissa. Yläpuolella on huuhkaja kuninkaallinen tötterö päässään. Muratit viheriöivät, samoin keltaiset kukkaset tien varrella. On runsautta ja vihreää. Vähän niinkuin omassa mielessänikin on nyt kepeä tunnelma. Eilinen haaste työpaikalla meni mukavasti ja siitä johtuen olo on kevyt. Myös muuten viikko on sujunut varsin iloisesti. Pidän sitäpaitsi syksystä. Sekin saa minulle jo levollisen olon.


3 kommenttia:

  1. Rahaa on siis tulossa ja muutenkin kaikki hyvin. Eilistä korttia ajatellen, niin eiväthän nämä positiiviset kortit tuntuisi miltään, jos ei joskus tulisi varoituksiakin. Aivan kuin elämässä muutenkin.

    Kuten olet huomannut, olen jo ihan tarot-korttien pauloissa. Nyt vain hankkimaan omat, mutta minkälaiset ja mistä??

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa vaan tarottien maailmaan!

    Ensimmäiseksi kannattaa valita itselleen sopiva pakka, sillä niitä on monia erilaisia. Itse valitsin Crowleyn pakan, koska siinä on runsas ja kaunis kuvitus. Niitä käytän täälläkin. Se on ehkä aloittelijalle vähän vaikea aloittaa juuri runsaan symboliikan vuoksi, mutta minua se ei haitannut.

    Itse kiertelin aikani kirjakauppoja, josta sain heti heti kortit ja kirjan mukaasi, jos sopivat löytyvät.

    Huutonetistä olen joskus ostanut myös.

    Sitten tilannut netistä. esim. http://www.uniomystica.fi/ on todella kattava tarotvalikoima!

    Tärkeää on, että pakka puhuttelee sinua. Olen itse ostanut yhdet kortit, mutta en pitänyt sen painatuksesta ja pakka tuntui tosi kylmältä. Myin sen pois ja ostin uudet tilalle. Ne ovat hyvät ja niitä käytän yhä...

    Hei, tästä sain idean kirjoittaa tekstin, miten löysin tarotit elämääni ;-)

    Kerrohan sitten miten projektisi etenee.

    PS. Nuo molemmat kissatarotit olen tilannut englannista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä. Käynpä katsomassa antamassasi osoitteessa. Huutonet on varmaan hyvä, mutta kortit haluan valita tarkoin. Olen samaa mieltä, että niiden on puhuteltava ja tunnuttava omilta.

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)