Sinisiipi kuuluu päiväperhosheimoon. Kaunis, sininen sinisiipi. En muista niitä kovin montaa nähneeni. Tai en ole pannut merkille. Sen sijaan muistan kyllä kaaliperhosen, sitruunaperhosen, nokkosperhosen, neitoperhosen...mutta suosikkiperhoseni on suruvaippa. Se on aina minua kiehtonut, lapsesta saakka. Se on jotenkin niin ihanan tummanruskea ja iso. Sitä näki harvoin. Ja sen nimi oli jotakin niin...salaperäistä ja ihmeellistä. Suruvaippa. Makostelin sanaa suussani.
Perhosten muisteleminen saa mieleeni lapsuuteni kesät. Vihreän nurmikon, auringon paisteen, sekä serkkuni, jonka kanssa leikin ja touhusin melkein joka päivä. Siitä on jo yli 30 vuotta aikaa. Kauheaa ajatella noin!? Olenko minä jo vanha? Taidan olla. Tästä en enää nuorene.
Alkuillasta menen fysioterapeutille konsultaatioon, mitä tehdä kipuilevan alaselkäni kanssa. Vähän hävettää, kun en ole missään timmissä kunnossa. Voisin pukeutua vaikka suruvaippaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)