tiistai 2. kesäkuuta 2015

Yhteiskuntasopimus

"Yhteiskuntasopimus on yleinen eettinen julkisen moraalin yhteiskuntafilosofinen perustelu, jonka mukaan luonnontilassa olevat ihmiset solmivat keskenään sopimuksen, jolla he perustavat valtion. Sopimuksessa määritetään kansalaisten ja valtion oikeudet ja velvollisuudet. Yhteiskuntasopimusetiikkaa kutsutaan myös kontraktarismiksi. Tässä yhteydessä siis käsitteellä yhteiskunta tarkoitetaan valtiota." Näin sanoo wikipedia.

Minä en jaksa perehtyä nyt yhteiskuntasopimukseen sillä minä odotan kesää. Joka toinen päivä murehdin sitä, koska mökkiremonttimme valmistuu ja joka toinen päivä mietin sitä, että hyvää kannattaa odottaa. En tiedä sitten kummassa on järkeä, mutta nyt kesäkuu ja mökkimme edelleen remontissa. Puolet vuokraakin on maksettu. Äh, alkaa ärsyttämään. 

Toisekseen nukahdin eilen noin klo 19.30 ja nukuin, nukuin ja nukuin. Nukahdin meikit ja vaatteet päällä ja Maljojen Ritari tuli kymmeneltä sanomaan että nyt alkaa Game of Thrones. Tulkoon, minä nukuin. Nyt sitten uni loppui siinä klo 2-3 ja menen seitsemäksi töihin. Ihme väsymystä ilmassa, vaikka viikonloppunakaan en ollut missään, en valvonut enkä muutenkaan tehnyt mitään todella rasittavaa.

Ehkä teen nyt aamukamman, sillä tämä kuukausi enää töitä ja sitten alkaa LOMA!!!

Kuvahaun tulos haulle loma

4 kommenttia:

  1. Mikähän eilisessä oli. Minäkin menin klo 18.00 päikyille ja heräsin 01.30. Onneksi olen lomalla. Olin koneella yöllä, koska en saanut heti unta päikkyjen jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jotain kevätväsymystä pakko olla! Nukumme täällä Maljojen Ritarin kanssa päivät pitkät ja yötkin. Eilenkin otin 4 h päikkärit ja päälle ihan normaalit yöunet :-)

      Poista
  2. Onkohan ilma ollut painostava tmv. koska väsymystä on ollut ilmassa, useampana iltana. Toivottavasti mökkiremppa valmistuu hyvissä ajoin ennen lomaanne. Mukavaa loman odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon, että saamme mökin kuntoon edes juhannukseksi. Nythän on jo kesä! Väsymystä on todellakin ollut ilmassa. Kaikkea kanssa!

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)