maanantai 30. heinäkuuta 2018

Paholaisenhillo


Huomasinpa tässä yksi kesäilta että mökkimme jääkaapin alaosa on täynnä tomaatteja. Samaan aikaan muuan facebookystäväni kirjoitteli, miten hän on tehnyt paholaisenhilloa ja minä innostuin siitä oitis. Olin juuri sopivasti pessyt pari kurkkupurkkia, joten hillopurkitkin olisivat valmiina. Ja mökkikeittiömme on siis askeettinen keittiö, joten siitä lähdetään ;-) Juoksevaa vettä ei ole, mutta liesi ja uuni löytyy. Myös tomaattien kilohinta on varsin edullinen, josta tämäkin houkuttelee uutta reseptiä kokeilemaan.


Tässäpä ohje:

800g tomaatteja (minä punnitsin kalavaa´alla sopivan määrän ja laitoin vähän reilusti)
2 punaista paprikaa
4 punaista chiliä
7 valkosipulin kynttä
2 tl suolaa
1 tk mustapippuria
1 dl viinietikkaa
1 pkt (330g) hillo- marmeladisokeria - Dansukker

Tee näin:

Leikkaa tomaatteihin ristiviillot ja nosta ne 30–60 sekunniksi kiehuvaan veteen. Valuta vesi pois ja jäähdytä tomaatit kylmän juoksevan veden alla. (Meillä ei juoksevaa vettä ollut, joten jäähdyttelin huuhteluritilällä) Irrota kuoret, leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat jos haluat. Minusta tomaatit olivat niin pehmeitä, että en viitsinyt kantaosia poistaa. Pane tomaattilohkot kattilaan.

Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Paloittele kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kattilaan. Anna kiehua puolisen tuntia.

Soseuta sauvasekoittimella. Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3–5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen.

Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa. Tarjoa liha- ja makkararuokien kanssa tai vaikkapa hampurilaisten mausteena.

Paholaisenhillo on makeaa ja vähän tulista. Tulee mieleen ehkä vähän joku kiinalainen resepti, kanaa ja riisiä ja tätä niin toimii. Meillä meni ensimmäinen purkki kertalaakista, kaksi muuta odottelee nyt vielä jääkaapissa käyttöä.

Kannattaa kokeilla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)