Geo- kätköily

 Olen tänä kesänä yrittänyt hurahtaa geokätköilyyn. Eräs tuttavani - joka on siis aivan hurahtanut tähän lajiin - sai minut vähän innostumaan tästä hauskasta harrastuksesta. Olen nyt muutaman geokätkön löytänut ja muutama on jäänyt löytymättä. Olen siis todella alussa ja etsinkin lähinnä tradipurkkeja, niitä perinteisiä joissa on jo oma juttunsa että oppii löytämään. Se on ollut yksi hyvä syy lähteä liikkeelle. Ja varsinkin tällä viikolla kun on ollut onneksi jo viileää, niin on ollut ihana kävellä köpötellä etsimässä purkkeja.

Arvatenkin menin ensimmäiseksi niitä reittejä, joita kolusin Vili- koirani kanssa vuosia sitten. Vilin kuolemasta tuli 4 vuotta viime viikolla. Aika tekee tehtävänsä. Ikävä on, mutta ei enää niin lohduton. Siltikin, kun kävelin erästä ihanaa vehreää polkua, huomasin että punarinta laskeutui aivan lähelle minua ja katsoi minua siinä hetken. Minulle tuli kummallinen tunne ja olin iloinen tästä kohtaamisesta. Vasta kotiin päin mentäessä tajusin, että se oli Vili, koirani joka tuli moikkaamaan nyt punarinnan ominaisuudessa. Purskahdin itkuun ja itkin hetken kunnes tuli puhdistautunut olo. 

Geokätköily on tietynlaista meditatiivista toimintaa kun olet yksin. Yksin omien ajatusten kanssa, olen nimenomaan mennyt ja menenkin aina lähinnä luontokohteisiin, joten pääsen sinne metsään ja vihreyteen. Minulla on askelmittari päällä, kerään askelia. Kännykästä katson karttaa ja kompassia. Hauskaa. Olen ottanut myös Maljojen Ritarin muutaman kerran mukaan. Hän ei ole niin innostunut, mutta joskus hän on ollut mukana. Huomaan että tunnelma ei ole niin rentoutunut koska hänen mielestään purkkien pitäisi löytyä heti. Se jotenkin hermostuttaa minua. Toisaalta on mukava lähteä esim. iltaisin ajelemaan ja katsomaan samalla joku purkki. Kivaa!