Niittejä ja särkevää päätä

Kirjoitanko jotain vai enkö kirjoita? Yritetään, sillä päätäni särkee ja niskat ovat ihan jumissa. Nettiterapiani on nyt loppunut ja vastasin äsken heidän kyselyihinsä. Pitänee vielä palata niihin ajatushommeleihin myöhemmin, kun ovat jotenkin niin problemaattisia. Mutta aikaisempaan verraten olen tosiaan VÄHÄN alkanut kävelemään sekä pitkästä aikaa tekemään käsitöitä. Varsinkin käsityöt ovat mielestäni sellainen merkki, että kun alkaa toipumaan niin käsillä tekeminen rentouttaa ja samalla kuntouttaa.

Minussa asuu sisäinen Neiti Näpsä. Pidän siitä, että paperit ovat kunnossa ja olenkin mapittanut ahkerasti kaikenlaista tärkeää dokumenttia mitä elämässä on tullut vastaan. Toki myöhemmin olen jotain iankaiken vanhoja verotuslappuja tms. heittänyt menemään, sillä niitäkin voi kertyä liikaa...mutta sitten nitojastani loppuivat niitit. Vietin varmaan puolisen tuntia Tokmannilla etsien niittejä, mutta niitäpä ei ollutkaan. En löytänyt edes nitojaa. Ehkä kaikki oli myyty loppuun koulun alkujen tieltä? Glemmari ei ole sama asia kuin niitti joten kylläpä otti päähän. Käsityökaluista löytyi kyllä sinkilöitä ja vaikka minkä mallisia ja kokoisia sekä niitä laitteita jotka kovalla voimalla iskevät sinkilän paikkaan kuin paikkaan. Ei auttanut muu kuin lähteä kotiin ja alkaa katsella netistä mistä niitä niittejä sitten saisi...ja vastaus on....PUUILO. Sitten ajelin monta kilometriä sen pienen pienen parin euron pakkauksen takia neljän ruuhkassa Puuiloon ja sain kaipaamani niitit. Kyllä on pienen ihmisen elämä vaikeaa ja onneksi pienet on murheetkin.