Huomenta!
Alkuviikkoon saamme viisaan Shamaanin:
SHAMAN
“The deep, compassionate eyes of this Native American shaman
portray the wisdom of one who has seen ans who knows. He has witnessed
visions, spirits, suffering, and joy, and he knows that everything that
exists has Spirit’s Intentionality behind it.
Able to travel beyond the
veil of ordinary reality, the shaman’s primary assignment is to discern
and maintain the balance between what his human community takes from the
natural world and what it gives back. When this relationship is out of
balance, the shaman must do whatever is necessary to restore it. Balance
equals healing.
The shaman lives his life in ceremony and treats everything with
reverence, including the great mystery of death – and the even greater
mystery of Life. He works with his spirit helpers, including his
ancestral spirits, to help him in his service to his people and to Earth
Mother, providing a liaison between the spiritual and physical worlds.
Charged with relieving suffering as one of his priorities, the
shaman does so by first always tending to the spiritual wound – the
source of all illness. These healing powers have been passed along over
the millennia from the ancient ones, who knew the healing and curative
powers of Spirit.”
***
Olen viimepäivinä kaivannut kovasti viisasta shamaania elämääni. Olen suurten päätösten edessä enkä tietenkään haluaisi tehdä asioita alkujaan ihan väärin. Mutta siis...viikonlopun aikana sain tietää kumppanistani, Maljojen Ritarista asioita, joita en aikaisemmin tiennytkään. En kykene - ainakaan vielä - avaamaan tätä asiaa enempää, mutta kyse on siitä, että en oikeastaan tunne häntä, kuka hän on. Hän on elänyt kaksoiselämää henkilökohtaisella tasolla kaikki nämä vuodet. Minä en ole tiennyt mistään mitään, mutta nyt tiedän koska hän itse kertoi. Minun arvostukseni, kunnioitukseni, luottamukseni, rakkauteni, huumorintajuni, välittämiseni katosi. Siis ihan kaikki. En arvosta häntä ihmisenä ollenkaan, en kunnioita enkä taida edes rakastaa.
Äidin kuoleman jälkeen vuosia vuosia sitten, aloitin täälläkin kertomaan kosmisesta yksinäisyydestä. Tunsin suurta yksinäisyyttä koska elämäni tärkein rakkaus siirtyi tuonpuoleiseen. Hieman tämän jälkeen tapasin Maljojen Ritarin ja hän sytytti taas valon elämääni. Muutuin, rakastuin, olin onnellinen. Nyt vuosien saatossa se valo on sammunut ja koen taas suurta kosmista yksinäisyyttä. Koen yksinäisyyttä, vaikka olen parisuhteessa. Olen aina yksin. Se on oikeastaan aika ahdistavaa. Onneksi on tämä blogi jonne voin kirjoitella kaikenlaista ja toisekseen pari hyvää ystävää joille voin uskoutua.
Vaikka kumppani on samassa huoneessa, vieressä, olen silti yksin. Se on outoa. En pysty hänen kanssaan syvällisiin keskusteluihin, koska hänestä ei ole siihen. Olen kuin huputettu ihminen, minulla olisi vaikka mitä annettavaa, mutta ei ole ketään kuka ottaisi asioita vastaan.
Lauantai- iltana saunan jälkeen katsoin koko illan yksin telkkaria. Maljojen Ritari teki omia juttujaan. Ei ollut jutun juurta hänen kanssaan. Otin siiderin ja toisenkin. Söin ja menin nukkumaan. Emme riidelleet, emme juuri kommunikoineet, ei ollut vaan mitään puhuttavaa. Eilinen sunnuntai oli masentava päivä. Pääsin vasta 19.30 ylös sängystä. Kävelin tunnin lenkin ja siinä ajassa tunteeni vain vahvistui että eroon tuosta ihmisestä on päästävä. Tuntui kuin shamaani olisi sen minulle kertonut. Jokin sisälläni varoittaa minua tulevasta. Pyytää miettimään tarkkaan.
Leikittelen ajatuksella että nielen kaiken ja yritämme vielä yhdessä. Se on kovin vaikeaa. En halua asettua aikuisen ihmisen äitihahmoksi - se kai minä olen jo ollutkin. Miten luottamuksen pystyy takaisin saavuttamaan? Olemme kohdanneet ennenkin vaikeuksia ja niistä on selvitty. Tai en tiedä onko. Jospa kaikki kokemukset tuovat vain lisää vaikeuksia...Tähän loppuun on pakko kommentoida, miksi ihmeessä en koskaa tapaa ketään tervepäistä ihmistä? Aina on jotain saatanan ongelmaa ongelman päälle.
Mukavaa ja paljon paljon parempaa viikon alkua sinulle!
