Minä olen siis nyt Mari ja leikki-ikäisenä olin ainoa Mari niillä main. Voi että se harmitti minua. Lapsena muutenkin peilaa itseään koko ajan muihin ja kuvittelee onko nyt erilainen vai toisenlainen kuin muut. En tuntenut ketään toista Maria. En ketään!
Eräänä aamuna äiti ja isä olivat aamukahvilla ja minä katselin almanakkaa. Voi että minua suututti tämä uniikki nimeni ja mietin sopivia nimivaihtoehtoja...Lopulta sanoin: Äiti, miksi minä en voisi olla vaikka KERTTU?
***
Kröhön. Onneksi minusta ei tullut Kerttua. Tämä Mari- nimi on minulle oikein hyvä, enkä vaihtaisi pois vaikka olisi pakko. Se on niin osa minua :-D
Minä olen 50-luvun lapsi. Nimen minulle valitsi mamma. Siihen aikaan se oli vanhojen tai ikivanhojen naisten nimi, joten sain käydä kouluni niin, ettei luokallani tai saati sitten koko koulussa ollut samannimistä tyttöä. Vasta omien lasten kavereissa on tullut nimikaimoja. Olen nimeeni aina ollut hyvin tyytyväinen ja kuten kirjoitit nimi on osa identiteettiä.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua!
Minä olisin halunnut tehdä tyttärestäni Marja Mirjana -nimisen, mutta mieheni päätti, että hän on Marja Birgitta (minä olen Birgit Marjatta)
VastaaPoistaKivoja tarinoita nivoutuu nimien ympärille. Niistä olisi kiva tietää enemmänkin :-)
VastaaPoista