maanantai 4. tammikuuta 2016

Alkuviikon aatokset

Huomenta!

Niin se arki alkaa, toisilla aikaisemmin kuin toisilla. Minä menen tänään töihin, joten minulla se alkaa NYT! Samoin joulun herkuttelu saa luvan katketa ja liikuntaakin lisätään. Kuulostaako tutulta?

Lähimenneisyys: LANTTIEN PRINSESSA

"raskaus, Maaäiti, syntymä, uudistuminen, tasapaino."

Tämä kortti on yksi kolmesta äitiyden kortista. Laajemmasta näkökulmasta jonkin uuden identiteetin, ajatuksen tai käsitteen äiti. Kortti kuvaa sitä, että olosuhteet ovat nyt otolliset uusille aluille. Kaikki on sopusointuista ja tasapainoista ja Prinsessa on syventynyt siihen, mikä hänen elämässään on oleellisinta. Hänessä on lempeää lujuutta ja tyynen pinnan alla piilevää voimaa. Prinsessa luottaa siihen, että kaikki sujuu niin kuin on tarkoitus. Valmistelut on tehty ja luovuus valmiina puhkeamaan kukkaan ja ilmentymään mitä moninaisimmissa muodoissa.

Yritä löytää itsellesi sellainen energia, joka on  herkkää, levollista ja luottavaista. Kun olet yhteydessä tähän sisäiseen lähteeseesi, rakkautesi ja elinvoimasi lisääntyvät ja luovuutesi voi alkaa ilmetä aivan uusilla alueilla. Kun löydät lempeän mutta lujan voiman sisältäsi, voit saada aikaan ihmeitä! Jos sinulla on jotain selvitettävää äitiyteen tai omaan äitiisi liittyen, nyt on otollinen aika käsitellä noita asioita. 


Jotain uutta on tulossa elämääsi! Valmistaudu siihen! Valmistaudu tähän kaiken vastaanottamiseen jo etukäteen, jotta voit nauttia siitä tietoisemmin.

Mitä sinun täytyy tehdä, että olisit valmis tähän?
Olen nyt valmis elämäni uudelle kauneudelle.

***

Tämä hetki: LANTTIEN 4. VOIMA
  
 - periaatteet, rakenteet, turvallisuus, voima, omavaraisuus, luotettavuus, luonteenlujuus, jäykkyys-

Lanttien neljä symboloi tarvetta olla itsenäinen ja pitää asiat omissa käsissä. Kortti muistuttaa elämään liittyvistä rajoituksista ja rajojen tarpeesta, mutta kehottaa myös hellittämään niistä aina kun se on mahdollista. Kortti kuvaa hyvää taloudellista harkintakykyä ja taitoa asettaa järkeviä tavoitteita. Kortti kuvastaa niin ikään sisäistä voimaa ja tietoisuutta.

Pysähdy ja mietiskele; tunnustele omaa energiaasi. Pidä huolta siitä, ettet noudata sokeasti ulkopuolelta tulevia sääntöjä ja neuvoja. Jos teet niin, saatat luopua omasta arvostelukyvystäsi ja tukahduttaa omat tunteesi ja sivuuttaa inhimilliset näkökohdat. Opettele antamaan ja vastaanottamaan luonnollisesti ja tunnistamaan omat rajasi. Ole oikealla tavalla ylpeä siitä, mitä olet saavuttanut.

Tällä kortilla on kaksitahoinen merkitys. Vain sinä itse voit tietää, onko elämäsi kuin tiukasti suljettu linnake, vai tarvitsetko päinvastoin lisää vakautta ja sääntöjä.

Miten suhtaudut erilaisiin rajoituksiin ja moraalisääntöihin? Oletko liian tottelevainen tai liian vastuuton?

Tiedostan omat rajani ja pidän niistä huolta!
***

Lähitulevaisuus: MALJOJEN PRINSESSA
 

-elämänilo, itseluottamus, keveys, vapaasti virtaavat tunteet, mustasukkaisuudesta luopuminen-

Maljojen prinsessa tanssii vapauden tanssia. Hän ei tunne tarvetta takertua asioihin tai ihmisiin. Tämä täydellinen omistushalun puute tekee hänestä vetovoimaisen ja saa hänet suhtautumaan muihin lempeästi. Hänen rakkautensa on puhdasta kaikista vaatimuksista ja syytöksistä. Maljojen Prinsessa on tutkinut tarkasti sisintään ja tehnyt sovinnon oman menneisyytensä kanssa.

Kortti symboloi sisäistä vapautta ja kykyä nauttia elämän eri puolista täysipainoisesti. Maljojen Prinsessa pystyy irtautumaan arkisista rutiineista ja antautumaan kauneudelle, niin sisäiselle kuin ulkoisellekin. Hän osaa kommunikoida tunteistaan ja kokemuksistaan sisäisestä totuudestaan käsin, ja hänen vilpittömyytensä koskettaa ihmisiä syvästi. Hän ei tee vääränlaisia kompromisseja rakkauselämässään.

Kortti kehottaa löytämään itsestään parhaat puolet, ne jotka tuottavat iloa ja mielihyvää niin itsellesi kuin muillekin. Uskalla irtaantua hetkeksi kaikista velvotteistasi ja suo itsellesi hieman tilaa ja vapautta.

Kykenetkö irtautumaan omistushalusta ja mustasukkaisuudesta?

Uskallan ilmaista rakkauteni rehellisesti ja avoimesti.
***
Mielenkiintoinen alku uudelle vuodelle. Hyvää tämä tarkoittaa, kaikin tavoin.
Mukavaa alkuviikkoa Sinulle!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)