tiistai 5. tammikuuta 2016

Vuositarot 2016/ Vuoden teema

Perinteinen vuositarotkatselmus on tehty vuodelle 2016.

Vuoden 2016 teemaksi nousee HIRTETTY

 

"Jähmettynyt, paikoileen jumiutuneen suhteen tai tilanteen päättyminen, irtipäästäminen, luopuminen, antautuminen, oppiminen näkemään uudella tavalla, tarve muuttaa vanhat käyttäytymismallit"

Kortti kuvaa oman tahdon murtumista. Tilanne on umpikujassa, liikkumatilaa ei enää ole. Jäykät käyttäytymismallit murtuvat ja vanha selkiintyy. Kortti kuvastaa asioiden näkemistä uudessa valossa. Se merkitsee henkistä kasvua rajoittavien lukkiutuneiden asenteiden murtamista. Hirtetty on tullut umpikujaan, josta ainoa suunta on ylöspäin, kohti korkeuksia. Kortti symboloi egon kuolemaa ja sielun, ihmisen sisimmän olemuksen ylösnousemusta.

Nyt sinun on mahdollista tiedostaa, mihin olet jumiutunut. Mitkä elämäsi alueet ovat jumissa pikemminkin kuin alati muuttuvia ja virtaavia? Mitään ei ole tehtävissä. Jo pelkästään se, että huomaat selvästi, mikä on todellisuutesi, tekee sisäisen muutoksen mahdolliseksi.
Millä elämäsi alueella olet jumiutunut? Oletko valmis huomaamaan vanhat käyttäymismallit ja ajatukset? Oletko valmis päästämään niistä irti?

Päästän irti. Ymmärrän, hyväksyn ja haluan seurata elämässäni jumaluuden tahtoa, josta vähitellen tulen tietoiseksi.

USKALLAN TEHDÄ TARPEELLISET MUUTOKSET ELÄMÄSSÄNI

***
Tämä jos mikä on uudistumisen vuosi. Useimmat meistä varmaan huomaavat, että elämä junnaa paikallaan. Muutokseen on kaipuu, mutta ehkä ennen ei ole ollut sitä rohkeutta, mitä tänä vuonna tulee olemaan :-) Monilta meistä ehkä silmät avautuvat? Ehkä asioiden eteen kannattaa tehdä jotakin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)