torstai 19. toukokuuta 2016

Virkaten, virkaten

 Tervehdys!

Olen taas päässyt käsitöiden makuun. Jostainhan se on aloitettava....Ja niin ikään mielessäni on myös tuleva mökkikesä, jota emme ole vielä päässeet kunnolla käynnistämään. Joten....Mökkikirjaahan tein laiskanlaisesti viime vuonna. Se on oikein mukavaa puuhaa, enkä välttämättä jätä sitä kesken ollenkaan, mutta kaipaan myös jotain helposti kuljetettavaa käsityötä, mitä on mukava tehdä auringossa ja vähin tarvikkein. Niinpä keksin virkata mattoja!

Ensin näin tämän:

Sukkela ohje

Tämä oli avain kaikkeen. Tällä ohjeella olen kierrättänyt jopa 30- vuotta vanhoja lumppuja! Mutta siis kaikki kamalat vanhat T- paidat sain mukavasti silputtua näitä töitä varten. Sen verran nuuka olin, että myös T- paidan hihat voi hyvin suikaloida, joten hävikki on todella pientä. T- paidasta meni roskikseen vain saumat ja kaulus. Laajensin kuteen leikkaamista myös muihin trikoisiin, esimerkiksi kaikki vanhat trikoot ja pyöräilyshortsit 1990- luvulta on palasteltu tuohon mattoon.

Hyvät sakset ovat poikaa, sillä aluksi on paljon leikkelyä!

Virkkuukoukun ostin numero 8.00. Ihan sen takia, että luin täältä netistä jotta monet virkkaavat kasilla. Niinpä minäkin.

Ei sitten muuta kuin leikkaamaan. Se on hieman pölyistä puuhaa, joten kangaspölyä tulee kyllä huoneeseen. Niinpä tämä olisin ihana tehdä alusta loppuun saakka mökillä ulkoilmassa, mutta kuten sanoin...olemme vielä kotona kotona enkä ainakaan vielä ole tukehtunut kangaspölyyn. 
Tässäpä ensimmäinen tekeleeni:


Kuten huomaatte, matto on kuin lapsen tekemä, mutta mitäs tuosta. Oli tosi vaikeaa saada pysymään reuna suorana joten virkkasin vielä ympärille nuo mustat sivut.






Virkkasin sekä kiinteitä silmukoita että erilaisia pylväitä rivettäin. Se toi mielestäni vaihtelua tuohon pintaan. Pylväät ovat nopeita tehdä, tulee heti pari senttiä lisää tavaraa, kun rivi on valmis :-) Kiinteät silmukat taas antavat tukevuutta työlle. Maton virkkaamisessa kesti pari- kolme iltaa. Harmi, etten huomannut mitata maton kokoa.





Tämä matto meni lahjaksi. Kyllä - minulla oli pokkaa antaa tämmöinen raakile. Mutta onpahan omin pikku kätösin tehty.





4 kommenttia:

  1. Hei, itsetehty on aina parempi kuin uusi, kaupasta ostettu, persoonaton. Minun äitini virkkasi juuri näitä mattoja vanhoista vaatteista, harmi, etten itse osaa.. vielä joskus yritän oppia tämänkin asian.. :)

    VastaaPoista
  2. Iloisen väristä mattoa virkkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Värikäs siitä tuli vaikka mustaakin oli mukana.

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)