Lauantaina aina

 Huomenta!

Tänään korteista nousee puhutteleva

LOVE FROM YOUR PARENTS

 
Love from Your Parents – Rakkautta vanhemmiltasi 
 

Oli miten oli, vanhempasi rakastavat sinua niin paljon kuin pystyvät, vaikket tuntisikaan sitä aina. Jokainen näyttää rakkauttaan omalla tavallaan, ja jos et ymmärrä vanhempiesi tapaa osoittaa rakkauttaan, voit aina puhua siitä. Vanhempien ja lasten välinen rakkaus ei katoa missään tilanteessa, ja jos keskityt tähän rakkauteen, voit saada sen yhä voimakkaammaksi ja syvemmäksi. Keskity kaikkeen hyvään vanhemmissasi auttaaksesi heitä, ja ole niin rakastava kuin pystyt.

 ***

Kuten olen täällä monesti jo kommentoinutkin, minä kuulun siihen porukkaan jotka ovat menettäneet vanhempansa nuorena. Isäni kuoli kun olin vielä lapsi, joten luulenpa että se suru on käsitelty vähän miten sattuu, josko käsiteltiin ollenkaan. Äitini kuollessa koin elämäni suurimman kriisin koskaan, tähän astisessa elämässäni. Nyt kun kirjoitan tätä, mikään ei tunnu enää miltään. Kaikesta on niin kauan aikaa, että olen jo unohtanut sen suurimman tuskan. Uskon silti siihen että meille annetaan niin paljon kuin jaksamme kantaa. Minä olen tästä kaikesta selvinnyt. Setäni taas huolehtii omasta äidistään vielä 70- vuotiaana. Hänen äitinsä on jo liki satavuotias. Elämän nallekarkit eivät aina mene tasan.

Leikitäänpä ajatusleikkiä että äiti eläisi vielä. Mitä tekisin? Kävisin hänen kanssaan lenkeillä - se oli yhteinen harrastuksemme. Äitini olisi vieraillut monesti mökillämme, sillä hän olisi juuri pitänyt siitä. Hän varmasti auttaisi minua tämän pihan ja puutarhan hoitamisessa, sillä hänellä oli mieletön tietotaito asiaan liittyen. Hän palauttaisi minut maanpinnalle kun oikein suunnittelen jotain utooppista. Hän olisi se, jolle voisin vielä soittaa aamuvarhaisella, sillä olemme molemmat aamuvirkkuja. Esim. klo 7.00 on oikein hyvä aika jutella puhelimessa.

Jos isä eläisi? Hän varmasti auttaisi minua kaikessa kättentöissä, pienissä remonteissa, autojutuissa, kaikessa miehisessä mitä miehet ennenvanhaan tekivät. Se auttava isän käsi minulta on puuttunut aina. Siis sen jälkeen kun hän kuoli. Olin melko nuori kun menetin isäni, mutta lapsuuden muistikuvissa kävin isän kanssa sienestämässä. Kalastamassa. Pelasimme koronaa tai korttia.

Tänään yhdessä kuolinilmoituksessa luki Aki Sirkesalon sanat, ne menivät jotenkin näin:

Ei surra päiviä jotka ovat menneet vaan iloitaan siitä että ne ovat olleet. 

 Viisaasti sanottu.

 
Ihanaa päivää!