sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kulutus

Veden kulutuksesta. Ensimmäiseksi kulutuksesta tulee mieleeni isovanhemmat, jotka ovat olleet eläessään kovinkin nuukia. Muistan, miten aina sanoivat että lasken vettä ihan turhaan, koska tapanani on lorottaa hetki vettä että se kylmenee tarpeeksi ja tämän jälkeen laitan sitä lasiini juotavaksi. Noh, ehkä tämä ei ole sen kummempaa kulutusta, mutta vanhan kansan ihmiset ovat olleet tarkkoja eläessään, heidän on ollut pakko, sillä silloin joskus ei tällä tavalla kulututettu kuin nyt.

Joulu on kulutuksen juhlaa. Olen itse sitä pyrkinyt vähentämään kaikin tavoin. Olen vähentänyt lahjojen ostoa radikaalisti. Tänä vuonna kaikki vieraille antamani lahjat olivat joko itsetehtyjä tai kierrätettyjä. Kyllä, minä olen kehdannut antaa kirpputoreilta tekemiäni löytöjä lahjaksi. Esimerkiksi lasten pelit ovat olleet edullinen löytö, ja kun kaikki osat ovat tallella ei kukaan tiedä onko se ostettu tai käytetty. Erään sukulaiseni kanssa meillä oli sopimus, että ostamme vain jotain pientä ja kirpputorilta. Se oli hauskaa. Minä ostin hänelle hienon Stockmannin Casa- merkkisen huivin josta hän piti todella paljon. Toinen hänelle ostamani lahja oli tämä vanha patonki vuoka. Se onkin niin iso, että ei mahdu kuin leivinuuniin! Mutta sukulaiseni on jo keksinyt tälle uusiokäytön. Hän saa tehtyä tähän vuokaan todella hienon asetelman ruokapöytään ja vuoka on juuri oikean mallinen siihen tarkoitukseen.

Joulukortitkin ovat kierrätettyjä, kuten täällä niitä esittelin kalenterin muodossa. Mutta kyllä meillä silti ollaan kulutettu. Joulupöytä oli ehkä vähäsen vaatimattomampi kuin aikaisempina vuosina, mutta silti on tullut elettyä vähän yli varojen. Ei sitä vaan halua pihistellä, kun joulu on kyseessä. Kuka sitten laittaa rahansa mihinkin?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)