Kaukainen ajatus työnteosta on toteutumassa. Olen menossa tänään töihin seitsemän kuukauden jälkeen. Määränpää on tuntematon, sillä menen suoraan päivystykseen, enkä edes omaan työpisteeseeni. Oloni on karsea. Heräsin klo 3.15 ja sen jälkeen olenkin sitten valvonut. Ja mitä ihmettä saan mahtumaan päälleni tämän ylettömän syömisen jälkeen? Muutenkin pitää keksiä jokin uusi aamurutiini, miten herään...Se kun on tapahtunut pidemmän kaavan mukaan viimeiset kuukaudet. Nyt siihen ei enää ole aikaa.
Aloitin aamun riitelemällä Maljojen Ritarin kanssa, sillä vaadin jotain työnjakoa siitä, kuka tekee eläinten kanssa mitäkin ennen töihin lähtöä. Olen ottanut tämän puheeksi jo jokin aikaa sitten, sillä arvelin, miten tässä tulee käymään. Herra herää sängystä ja lähtee töihin ja minä saan tehdä kaikki kotityöt ennen töihin lähtöäni. Niin se ei sitten muuten mene.
No, tämä nyt on ensimmäinen aamuni ja olen kiukkuinen kuin ampiainen. En muistanutkaan miten aamuäreä olen! Kyllä se tästä suttaantuu. Maanantaina menen jo omaan työpaikkaani ja päätin silloin aikoinani että teen tämän työvuoron vaikka päälläni seisten, sillä kahdeksan tuntia sinne tai tänne.
Mutta kyllä tämä suuri muutos tulee olemaan! Hyvästi pitkät kävelylenkit koiran kanssa metsässä, pitkät aamukahvituokiot ja pitkät juorupuhelut ystävän kanssa aamupäivällä. Toisaalta ollaan tätä työntekoa jo odotettukin! Päivät ovat tuntuneet kaikesta huolimatta samalta, joten tämä on uuden alku kaikin tavoin. Ei ole vanhoja työkavereita, ei ole mitään vanhaa, vaan kaikki on uutta! Nauttikaamme siitä. *syvä haukoitus*
Toivottavasti päivä parani vanhetessaan :)
VastaaPoista