torstai 15. tammikuuta 2015

Torstain tuumailut!





Huomenta!

Tänään olen nostanut kaksi korttia. Syynä on se, että yksi kortti jäi ekasta nostosta uupumaan. Sain ensimmäisestä nostosta taas

MIEKKOJEN 10. TUHO. Mitä ihmeen aikaa nyt eletään? Edellispäivänä nostin saman kortin, ja takuulla päiväni oli iltaan mennessä rakentunut useastakin teemasta, missä tästä kerrotaan. Toivottavasti tänään käy paremmin.

 
"mielipuolisuuden pelko, särkynyt sydän, kasaantuneen vihan synnyttämän tuhoavan energian pelko, negatiivinen ajattelu"

Tämä kortti symboloi jatkuvan negatiivisen ajattelun synnyttävää tuhoavaa voimaa. Kortti kuvaa mielipuolisuutta, ihmisen hämmentyneiden ajatusten sekasortoa. Viimeisetkin elämänilon rippeet sekä rakkaus itseäsi ja muita kohtaan kuin myös itse olemassaolo ovat vaarassa joutua tämän negatiivisuuden uhreiksi. Kielteisyys hajottaa ja tuohoaa sielun pyrkimyksen kohti tasapainoa ja harmoniaa.

Tilanne on uhka myös ulkoisille puitteillesi. Siitä saattaa aiheutua rahallisia tappioita tai omaisuuden menetystä.

Takana on takaisku ja pettymys. Mahdollisesti jonkun toisen ihmisen aiheuttama. Itse kuitenkin otat asian liiankin syvälle itseesi ja näin tilanne satuttaa enemmän kuin todellisuudessa olisi tarvetta. Pahin on ohi. Päästä irti tilanteesta täysin niin pääset jälleen jaloillesi ja huomaat auringon nousevan uudelleen. Voi merkitä suhteen päättymistä tai jotain muuta henkisesti ja fyysisestikin rankkaa kokemusta.

Anna tuloksettomien toimintatapojesi ja harhakuvitelmiesi tuhoutua. Totuus vapauttaa ja johtaa sinut sen luo, mitä todella tarvitset. 

Ensimmäinen askel on, että tiedostat mielenvikaisuuden ja tuhon pelkosi. Seuraava askel on, että ymmärrät sen negatiivisen energian, joka piilee pelkosi takana. Jos haluat, voit voittaa tuon pelon tiedostamalla sen.

Mitä pelkäät eniten? Millaiselta elämäsi täydellinen tuhoutuminen näyttäisi?

Houkuttelen elämääni myönteisiä asioita ja ihmisiä. Toivotan ne täydestä sydämestäni tervetulleeksi.
***
 
Sotavaunut sain, kun nostit kortit täydestä pakasta. Tätä korttia en useinkaan nosta. Mielenkiintoista.

SOTAVAUNUT


-uusi alku, muutos parempaan, itsetutkiskelu, meditaatio, hengellinen tie-

Kortti viittaa yleensä lähiaikoina tapahtuvaan uuteen alkuun. Se voi viitata matkaan tai jonkin uuden elämänvaiheen alkamiseen esimerkiksi ihmissuhteissa, elinoloissa tai työssä. Mitään ei pitäisi päättää hätäisesti. Kehitys on suotuisaa.

Tuleva muutos aloittaa elämässäsi myönteisen, positiivisen vaiheen. Valmistele itseäsi, laita asiasi kuntoon, tutki kaikkia mahdollisuuksia. Jätät paljon taaksesi. Etsi tai luo itsellesi rakastava, turvallinen ympäristö. Siellä voit suunnitella muutosta tai matkaa. Myös kehosi tarvitsee nyt huomiota ja toimintaa.

Laitan elämäni järjestykseen ja valmistaudun uuteen alkuun.
***

Tuo jälkimmäinen kortti osuu taas oikeaan aikaan. Olen eilen aloittanut laihdutuksen ryhmässä, samalla parannan elämäntapojani, pidän tipatonta kevättä ja nyt pitäisi vielä aloittaa säännöllinen lihaskuntotreeni. Mielenkiintoista! Olen silti uuden edessä innostuneena ja suuret tavoitteet siitä, että kesällä olen 20 kiloa kevyempi :-)

Mukavaa päivää Sinulle!

1 kommentti:

  1. Ensivaikutelma oli kovin sotaisia, mutta kun luin postauksen kokonaan niin olihan siinä positiivistakin :)
    Tsemppiä laihdutukseen, täällä painitaan saman ongelman kanssa. Tosin en ole liittynyt mihinkään ryhmään... se voisikin olla hyvä idea, koska ryhmässä on voimaa ja tsemppaajia.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)