sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Helvetillinen aamu

Huomenta!

Päivän voimalauseen sanoin: Kuljen omaa polkuani ja otan opiksi elämästä- jotain tuohon suuntaan, yritän nyt iskostaa päähäni. Sisälläni asuu suru. Olen väärinymmärretty, aliarvostettu, turha ja kaikkeen aina syypää. Näin minulle ulkopuolelta sanotaan. En tietenkään itse usko tähän, mutta henkisesti olen aivan loppu. Minun pitää päästä eroon Maljojen Ritarista. Tiemme kohtasivat joskus, mutta nyt ne vievät eri suuntiin aivan täysin. Kärsin hänen elämästään ja hän kärsii minun. Ei ole mitään järkeä olla ja asua enää yhdessä, kun päivistä muodotuu helvettien ketju. Viikonloput ovat ne pahimmat, sillä silloinhan on aikaa enemmän olla yhdessä. Olla yhdessä tekemättä mitään tai olla yhdessä ja huomata että enää ei ole kivaa. Kasvot ovat käyneet liian tutuiksi, tavat ärsyttävät ja mitä pahinta. Minä olen muuttunut mutta ei hän. Enkä pysty häntä muuttamaan. Ehkä hänkin on toivonut minun muuttumistani, mutta en minäkään kummoiseen pysty. Tunteita ei enää ole. On vain epätoivo, kosminen yksinäisyys, suru ja viha.

Miten tähän on sitten tultu ylipäätään? En minä osaa sanoa. Neljäs vuosipäivämme lähestyy. Aluksi kaikki oli toisin, niinkuin se aina pareilla on. Loppujen lopuksi minä vain odotan yhdessäololta eri asioita, mitä hän. Siitä tämä kaikki johtuu. En oikeastaan edes jaksa enää kirjoittaa mitään tästä. Olen ihan loppu. Sitä tässä nyt hoen. Eiliseen postaukseen viitaten; maljojen 5. näytti taas miten tässä käy. Tiesin sen heti eilen, kun näin kortin ja nostin sen. Niinpä nyt olen aikeissa nostaa taas kolme korttia, josko ne jotain valottavat. Mutta teen siihen uuden postauksen, sillä tämä on tämmöistä kuraa, mitä en soisi kenenkään edes lukevan. Mutta. Minua helpottaa tämä, että voin asiasta kirjoittaa!

Olla vahva. Päästää irti. Jatkaa omaa elämää. Siinä tämän hetken voimalauseeni.

2 kommenttia:

  1. Kivoja nämä postauksesi ja kyllä on tärkeää myös omista tunteista kirjoittaa jos ja kun se oloasi helpottaa. Mutta niin vaan on että on päästettävä irti jos ei suju. Myös se on välittämistä itsestä ja toisesta.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)