Taas se painaa päälle - kosminen yksinäisyys

Mikä onkaan masentavampaa kuin istua tässä tietokoneella. On harmaa maanantai. Tukka likainen, paino noussut kaksi kiloa ja olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Kerroinkin jossain postauksessa, että minulla on ollut terveyden kanssa ongelmia. Verikokeet kertoivat sen, että syöpää ei tarvitse pelätä. Siitä ei onneksi ole nyt kyse. Nyt vaan odotellaan että asiat alkavat rullaamaan. Minä olen astrologiassa nouseva kaksonen, joten voitte uskoa että odottaminen on minulle todella hankalaa.

Olisi helppo alkaa narisemaan painosta. Olen muka laihduttanut viime viikon ja silti paino on noussut kaksi kiloa. No, eilen minä söin vehnää. Minulle tuli ihan järjetön vehnänhimo. Söin suolaisen rinkelin, mozzarellajuustoleipää ja goudasämpylää. Illalla vielä ennen nukkumaan menoa söin pelkkää suolaista ja rasvaista juustoa jotka hulautin appelsiinimehulla alas. Mikä tässä ei ole tyypillistä? Olen vältellyt vehnää koko viikon. En yleensä juo appelsiinimehua, koska se on tuhtia ja lihottavaa. Mikä tässä on hyvää? En ole koskenut suklaaseen, en jäätelöön. Olen kävellyt pitkiä lenkkejä, mutta eihän sillä ole mitään vaikutusta, kun lenkin jälkeen syö kuin metsämies.

Mutta nyt tähän kosmiseen yksinäisyyteen, siihen, miksi aloitin tänään kirjoittamisen. Nyt se painaa taas päälle. Vapaa viikonloppu on takana. Se tarkoittaa sitä, että sovittuja menoja ei ole ollut mihinkään suuntaan. Minusta tuntuu, että se ei sovi minulle. Olen melkein kuin lamaantunut. En ole saanut mitään aikaiseksi, paitsi juurikin tuon lenkkeilyn. Sisälläni asuu suru. Miksi?

Onko se parisuhde, johon olen tyytymätön? Onko Maljojen Ritari muuttunut vuosien varrella eri ihmiseksi, vai ovatko minun silmäni avautuneet? Enhän minä voi häntä muuttaa, ehkä odotan että hän itse muuttuisi. Hän on ollut koko viikonlopun melkein omissa menoissaan, minä taas kököttänyt kotosalla. Tietysti omasta vapaasta tahdostani. Silti olen nähnyt ystävääni, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Jutellut puhelimessa toisten ystävieni kanssa, en minä yksin ole ollut.

Nyt minulla on reilu tunti aikaa lähteä lenkille. Taidan lähteä. Aamu on varhainen ja minä kyllä ehdin. Yksin. Onhan minulla kuu ja tähdet seuranani. Ja koira!

Tämän valituksen jälkeen vielä muutama positiivinen asia, kiitollisuutta kehiin, kuten maataikakortitkin kehottivat.

Olen saanut keittiöön kauniit tapeetit.
Olen saanut keittiöön kauan etsimäni oikeanlaiset tuolit.
Olen lenkkeillyt runsaasti viikonloppuna.
Olen nähnyt ystävääni viikonloppuna.
Eilen tapasin isovanhempaani ja sekin oli mukavaa.
Tänään on päivä uusi. Ei muuta kuin kevyet eväät mukaan ja nyt lenkille. Siitä se lähtee.