tiistai 22. toukokuuta 2018

Tiistain tuumailut

Huomenta!

Tänään teemana HIRTETTY



"Jähmettynyt, paikoileen jumiutuneen suhteen tai tilanteen päättyminen, irtipäästäminen, luopuminen, antautuminen, oppiminen näkemään uudella tavalla, tarve muuttaa vanhat käyttäytymismallit"

Kortti kuvaa oman tahdon murtumista. Tilanne on umpikujassa, liikkumatilaa ei enää ole. Jäykät käyttäytymismallit murtuvat ja vanha selkiintyy. Kortti kuvastaa asioiden näkemistä uudessa valossa. Se merkitsee henkistä kasvua rajoittavien lukkiutuneiden asenteiden murtamista. Hirtetty on tullut umpikujaan, josta ainoa suunta on ylöspäin, kohti korkeuksia. Kortti symboloi egon kuolemaa ja sielun, ihmisen sisimmän olemuksen ylösnousemusta.

Nyt sinun on mahdollista tiedostaa, mihin olet jumiutunut. Mitkä elämäsi alueet ovat jumissa pikemminkin kuin alati muuttuvia ja virtaavia? Mitään ei ole tehtävissä. Jo pelkästään se, että huomaat selvästi, mikä on todellisuutesi, tekee sisäisen muutoksen mahdolliseksi.
Millä elämäsi alueella olet jumiutunut? Oletko valmis huomaamaan vanhat käyttäymismallit ja ajatukset? Oletko valmis päästämään niistä irti?

Päästän irti. Ymmärrän, hyväksyn ja haluan seurata elämässäni jumaluuden tahtoa, josta vähitellen tulen tietoiseksi.

USKALLAN TEHDÄ TARPEELLISET MUUTOKSET ELÄMÄSSÄNI

***
Voi, pitäisikö tässä nyt alkaa luettelemaan kaikki tarpeelliset muutokset elämässäni, mitä haluaisin muuttaa?! Olen tainnut kuulla joskus että jos jotain oikein kovasti toivoo, sen voi saavuttaa. Näin ainakin tapahtui Maljojen Ritarille ja sitten hän tapasi minut.
Kodin ja työpaikan minä tahtoisin muuttaa ja ulkoisen olemukseni. Tarkoitan ulkoisella olemuksellani suoraan sanoen laihduttamista. Mikään näistä ei tipahda taivaalta vaan asioiden eteen pitää voida tehdä töitä. Työpaikka vaihtuu - seikka on saletti. Kodin vaihdon eteen tarvitaankin sitten jo enemmän rohkeutta. Eikä hetkessä tulleet kilot lähde hetkessä...
Onneksi nyt näyttää kesältä. Aurinko paistaa heti aamusta ja linnut laulavat. Varasin kirjastosta lintukirjan ihan bongailua varten. Tarvitsisin vielä kiikarit. Jospa onnistuisin oppimaan tuntemaan muutaman uuden linnun kesällä.

Upeaa päivää Sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)