lauantai 19. toukokuuta 2018

HAPPY THOUGHTS


Tunteaksesi olosi iloisemmaksi, ajattele esimerkiksi muistoa, joka saa sinut hymyilemään. Onnellisuus on loppujen lopuksi melko yksinkertaista – se juontaa juurensa iloisista ajatuksista. Kortin mukaan olet viime aikoina ajatellut ennemminkin surullisia, negatiivisia ajatuksia. Nyt sinun olisi aika muuttaa ajattelutapaasi positiivisemmaksi. Vaikka elämässäsi olisi tällä hetkellä surullisia tapahtumia on sinulla valta tulla onnelliseksi ajattelemalla positiivisesti iloisia ajatuksia. 

Onnellisuus on taianomaista energiaa, joka vetää puoleensa miellyttäviä kokemuksia. Kun sinä olet iloinen, nostatat myös ympärilläsi olevien ihmisten mielialaa. Iloisuutesi saa kaikki voimaan paremmin ja auttaa meitä nauttimaan paremmasta maailmasta.

 ***
Voi, miten ihana kortti. Onnellisuus juurtaa juonensa iloisista ajatuksista. Sen sijaan että alkaisin nyt setvimään tässä mikä taas mättää, voisinkin kirjoittaa mitkä ajatukset saavat minut nyt hyvälle tuulelle. Ensinnäkin...nyt on vapaapäivä ja voin juoda kahvia tässä ihan rauhassa. Aurinko paistaa. Ensi yön nukumme mökillä. Se on ensimmäinen kerta tänä vuonna! Pääsen uimaan ja saunaan ja kaikkea sitä mitä kesä pitää sisällään. Kesälomakin alkaa kohta.
 
Ihanaa päivää Sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)