lauantai 5. lokakuuta 2019

Hirtetään

Huomenta!

Tänään HIRTETTY



"Jähmettynyt, paikoileen jumiutuneen suhteen tai tilanteen päättyminen, irtipäästäminen, luopuminen, antautuminen, oppiminen näkemään uudella tavalla, tarve muuttaa vanhat käyttäytymismallit"

Kortti kuvaa oman tahdon murtumista. Tilanne on umpikujassa, liikkumatilaa ei enää ole. Jäykät käyttäytymismallit murtuvat ja vanha selkiintyy. Kortti kuvastaa asioiden näkemistä uudessa valossa. Se merkitsee henkistä kasvua rajoittavien lukkiutuneiden asenteiden murtamista. Hirtetty on tullut umpikujaan, josta ainoa suunta on ylöspäin, kohti korkeuksia. Kortti symboloi egon kuolemaa ja sielun, ihmisen sisimmän olemuksen ylösnousemusta.

Nyt sinun on mahdollista tiedostaa, mihin olet jumiutunut. Mitkä elämäsi alueet ovat jumissa pikemminkin kuin alati muuttuvia ja virtaavia? Mitään ei ole tehtävissä. Jo pelkästään se, että huomaat selvästi, mikä on todellisuutesi, tekee sisäisen muutoksen mahdolliseksi.
Millä elämäsi alueella olet jumiutunut? Oletko valmis huomaamaan vanhat käyttäymismallit ja ajatukset? Oletko valmis päästämään niistä irti?

Päästän irti. Ymmärrän, hyväksyn ja haluan seurata elämässäni jumaluuden tahtoa, josta vähitellen tulen tietoiseksi.

USKALLAN TEHDÄ TARPEELLISET MUUTOKSET ELÄMÄSSÄNI

 
***
Niinpä, uskallusta nyt tarvitaan! Vietän tällä kertaa viikonloppua parhaassa seurassa, nimittäin omassa seurassani. Maljojen Ritari on miesten reissulla - kröhöm - joten minä saan olla ihan kaikessa rauhassa kotosalla. Eilen illalla tein pakkasmarjoista muutaman pullon mehua. Hyvää tuli. Parempaa kuin viimeksi.

Päätin viikolla että jätän sokerit ja siiderit kauppaan. Noh, ei siinä ihan niin mennyt. Jäätelöä olen kahtena iltana syönyt, mutta siideri jäi kauppaan. Mietin, kummasta pahasta luovun ensin. Se on jännä, miten ihminen ajattelee tulevaa viikonloppua kuin juhlana...jo torstaina mielessäni oli siideri ja herkut ja ah ihanaa huomenna perjanta! Ei siinä kuitenkaan niin käynyt...ei mitään juhlia tullut. Mutta on ollut kyllä mukavaa eilen illalla syödä sitä jäätelöä - pois se minusta - no joskus voi mutta ei usein ja katsoa mukavia sarjoja.

Nyt onkin aikainen aamu ja pakkasta ulkona. Seuraava tavoite on lähteä lenkille, sillä Vilin kuoleman jälkeen lenkkeilyt ovat jääneet minimiin.

Mukavaa päivää!

2 kommenttia:

  1. Tämä kortti aina pelottaa minua.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pelko pois. Ei tarotteja tarvitse pelätä <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)