Makaan vatsani kanssa vierekkäin ja tuntuu että kumpu ei häviä - ei sitten millään. No ei varmaan kun en kykene tekemään mitään sen häviämisen eteen. Mietin päivällä tapahtuneita kohtaamisia, yksi puolituttu v***uili minulle päin naamaa ja minä tajusin sen vasta nyt, yöllä palatessani siihen hetkeen. Miten ilkeitä ihmiset ovatkaan! Kaverini on lihonut 10 kiloa, minä sentään jumittanut samassa. Toinen kaveri kolhinut itseään kännissä, aika noloa olla sen vuoksi 2 viikkoa töistä pois. Hänellä on alkoholiongelma mutta ei myönnä sitä. Vältän sanaa ystävä, sillä en tiedä onko minulla niitä. On Ystäviä ja ystäviä. Kavereita ja puolituttuja. Tuttuja. Hyvän päivän tuttuja.
Paikallaan junnaaminen ei kannata, luen facebookista miten tutut neuvovat toisiaan. Minä olen junnannut paikallani jo liian kauan. Voi, kunpa joku tulisi ja riuhtaisisi minut irti tästä kaikesta. Aloittaisin sen uuden elämän, mitä täälläkin olen kaivaten kirjoitellut. Oma talo, tilaa, vihreyttä.
Luen eri sairauksista. Minua kolottaa sieltä ja kolottaa täältä. Lue syövän merkit. Lue MS- taudin oireet. Lue kohdunkaulan syövästä. Lue iho- ongelmista....lista on loputon. Afrikassakin norsut kuolevat janoon ja nälkää. Voi ei. Ihmisistä viis - mutta ne norsut! Silmiä väsyttää, mutta luen silti uutisia. Yritän nukkua.
Ajatuksen vaeltavat taas ihmisiin. Muistelen kolmea vuottani, kun koin työpaikkakiusaamista. Siitäkään en ole kenenkään kanssa puhunut. Siitä palasin sopivasti lapsuuteen. Muistan miten kodissani poltettiin tupakkaa sisällä. Sitten iski tulitikkutyttösyndrooma. Olen ollut se pahanhajuinen tyttö. Oli parempien perheiden ihmisiä ja sitten olin minä. Kotiväkeni teki sen selväksi. Et sinä ole kuin muut. Pienessä kunnassa iso hierarkia. Pappisperheen tyttö on jo kuollut. Vaikka hän oli parempi minua, rikkaampi, menestyneempi. Facesta luen muiden parempiosaisten elämästä. Hienot talot, lapset, miehet. Hyvä koulutus, töitä. Mutta minä olen ja minä olin tupakanhajuinen suurisilmäinen tyttö, jonka isä joi. Toiset tytöt jossain vaiheessa inhosivat. Kuiskuttelivat. En minä ymmärtänyt aluksi että olen huonompi kuin muut, mutta kotona minulle se opetettiin.
Tai kun minua ei ekalla luokalla kutsuttu erään Karoliinan synttäreille, kaikki muut osallistuivat mutta en minä. Minusta tuntuu että Karoliina "unohti" minut tahallaan. Itken. Pidän sängynpäädystä kiinni ja itken. Minun puoleni tärisee, vatsani vavahtelee hengityksen tahtiin ja vanhenen taas 10 vuotta. Maljojen Ritari nukkuu vieressäni. Onko hänkään lopulta minua varten? Hän ei herää itkuuni.
Noin kuudelta aamulla nukahdan ja näen levotonta unta, mm. että minulla on suhde erään kirkkoherran kanssa. Hän on siis lapsuuden koulukaverini. Mietin miten en tunne miestä kohtaan mitään. Käärme tulee kaulalleni ja alan huutamaan. Maljojen Ritari herättää minut painajaisesta.
Herään tokkuraisena, kahvinkeittoon ja kortit esiin.
Nostan Pohjolan Voimaeläimet- kortin. Minulle tulee hylje.
HYLJE!!!
OLET ARVOKAS JUURI SELLAISENA KUIN OLET kortissa lukee.
Minulle tulee hyvä olo. Katson hylkeen möhkälettä ja sen rengasmaista kuviota. Se on tyytyväisen näköinen vaikka ei mahdu kunnolla edes korttiin.
MINÄ OLEN ARVOKAS JUURI TÄLLAISENA. Voi, kunpa sitä osaisi olla armollisempi itselleen. Rakastavampi. Ja unohtaisi kaiken menneen. Ja deletoisi ikävät ihmiset ympäriltä pois.
Kyllä minullekin nuo sudenhetket on tutuiksi tulleet. Liiaksikin. Muutenkin kirjotuksestasi löysin vertailukohtaa. Varsinaisesti en ollut koulukiusattu, mutta saman kohtalon koin mitä sinä. Koulukaveri kutsui ensin synttäreilleen ja seuraavana päivänä sanoi - älä sinä tulekaan.
VastaaPoistaJonkinmoiseen erakkouteeni olen sopeutunut, oikeastaan viihdyn syrjässä. Luulen, etten tällä hetkellä ole kovin pahasti ainakaan edes kenenkään hampaissa. Vanha ja tautinen kyllä, mutta ne asiat kai kohtaamme jossain elämän vaiheessa jokainen.
Pärjäillään.
Kiitos sanoistasi <3 Oli muuten terapeuttista kirjoitella tuota aamutuimaan ;-) Pärjäillään <3
PoistaHei. Eksyin tänne sivuillesi kun etsin selityksiä minulle annetuille tarot korteille. Kiitos, sain selvyyttä asioihin.
VastaaPoistaSitten aloin lukea muitakin kirjoituksiasi ja tämä tuntui sydämessäni asti. Ehkä siksi että tämä mitä kerrot, on juuri meidän ihmisten inhimillistä elämää. Näitä tunteita me kaikki taidamme kokea jollain tasolla ja silti luulemme olevamme yksin. Oikeasti olemme kaikki yhtä. Minä olen se hoikka kolmen lapsen äiti hienossa talossa, jolla kaikki on ulos päin mallikkaasti. Silti tunnen tätä kaikkea mitä sinäkin.
Mutta tiedän nykyään että tuo kaikki shitti ei ole totuus. Vaan se että me ollaan kaikki pohjimmiltaan valoa. Kauniita sieluja jotka ovat tulleet tänne kokemaan ihmisyyttä.
Ja mitä tulee ystäviin... Sekin tuntuu olevan vain elämän teatteria, draamaa. Minulle ystävät ovat olleet aina tärkeitä ja olen mitannut sillä omaa arvoani. Mutta nyt ymmärrän paremmin, olen erakko sielultani ja se on kaunista. Minulle ystävyyskin on illuusiota. Kun kaksi ihmistä kohtaavat aidosti, se antaa kuin enemmän kuin 10 vuotta epäaitoa ystävyyttä, vaikka tämä kohtaaminen kestäisi vain hetken. Minulle epäaito ystävyys on sellaista, jossa olen hakenut itselleni arvoa, hyväksyntää, rakkautta... Siinä tulee helposti hyväksikäytetyksi tai sitten oma tärkeä energia valuu ystävien kannatteluun.
Me kaikki olemme arvokkaita. Suurenmoisia. AINUTLAATUISIA. Toista minua ei ole. Minussa on rumia asioita, mutta jokaisella asialla on aina kolikon kääntöpuoli. Ja se kääntöpuoli on jotain, mikä on voimaa. Mikä tekee juuri sinusta täydellisen sinut. Valoa elämääsi ja uskoa kauniisiin asioihin!
Ja kiitos tästä kiehtovasta tyylistäsi kirjoittaa. <3
-9
Kiitos sanoistasi! Olen hyvin vähän lukenut juuri näitä postauksia tällä tunnuksella, mutta tämä oli hieno kannanotto. Onneksi huomasin sen edes nyt! Mukavaa alkavaa vuotta sinulle! <3
Poista