Huomenta taas!
Tämän päivän kortti olikin todella tummanpuhuva, mutta sinällään ihan järkeenkäypä ainakin meikäläisen elämään. Oma oloni on myös erittäin tummanpuhuva ja couperosani on yhtä liila kuin tuo kortti...
Lomani kolmas viikko lähenee loppuaan. Ajattelin tuossa hetki sitten, miksei voi vain nauttia tästä hetkestä? Nyt nimittäin jo ketuttaa töihin paluu vaikka siihen on vielä viikko. Mikään ei huvita, mikään ei innosta. Elämäni ilo on MasterChef Australia sekä Selviytyjät. Kotini on kaaoksen vallassa. Se kuvastaa mielialaani ja vointiani. Olen ennemmin yksin. En halua nähdä ketään, en jaksa mennä minnekään. Menkatkin alkoivat ja ne taas toivat lisää fyysistä epämukavuutta ja kipuakin. Paino on noussut enkä kohta mahdu enää ovesta ulos.
Häpeä.
Ehkä häpeää olisi hyvä pohtia tässä kohtaa. Se nimittäin tuli ensimmäisenä mieleeni. Häpeän kotiani, häpeän itseäni, häpeän miestäni, häpeän autoani. Mikä ihme tuollainen häpeä oikein on? Älä vertaa itseäsi muihin, ole oma itsesi. Minuun on jo pienenä istutettu häpeän siemen. Olen erilainen kuin muut. En ole yhtä hyvä kuin muut, en yhtä varakas kuin muut eikä kotini ole yhtä hieno kuin muilla. Muilla tarkoitan tässä ikätovereitani. Luokkakavereitani. Silloin yli 40 vuotta sitten. Se pikkutyttöön istutettu häpeän siemen on minussa vieläkin. Ei elämäni nytkään ole samanlaista kuin muilla. Mutta en ole niin halunnutkaan. Sisäinen lapseni nostaa päätään. Mutta olinhan minä parempi kuin muut? Jossain asioissa. Minä osasin jo lukea kun muut vasta opettelivat tavaamaan.
Kouluikäisenä häpesin kaljapulloja. Niitä oli korillinen isäni sängyn vieressä ja aina kun ystäviäni tuli kylään piilotin korin sängyn alle. Ettei kaverit näkisi minkälaista meillä on. Vaikka he varmaan tiesivät. Isääni en hävennyt sillä rakastin häntä. Mutta hänen juomistaan häpesin. Isäni kuolemasta on nyt noin 34 vuotta. Siitä on ikuisuus. Silti mieli muistaa kaikenlaisia asioita.
Ajatukseni takkuilee. Yritän keskittyä tähän hetkeen.
Kotini on ihana, kunhan joku huolehtisi siitä. En pysty huolehtimaan itsestäni, saati kodistani. Haavenani on että meillä kävisi ammattisiivooja. Toisaalta, pitääkö elää kuin sisustuslehdissä? Jos minun keittiön pöydälläni on keskeneräinen palapeli, ristikkolehdet, kangastilkkuja, kissan ruokakuppi, mökkikirjani, kuvalehtiä, liimapullo jne. niin mitä sitten? Minulla on iso pöytä. Siihen mahtuu tavaraa. Kaikki ovat käden ulottuvilla.
Parempaa päivää sinulle!
sinnikkyys, sisäinen voima, sisu, selkäranka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)