Ajan kysymys

Tulimme eilen illalla mökiltä kotiin. Olimme melkein kaksi viikkoa siellä yhteen putkeen, kun Maljojen Ritarilla oli loma. Tänään hän lähtee töihin. Ihan kuin minäkin lähtisin, sillä olen jo hereillä. Hupsista keikkkaa, vaaka näytti +3.2 kiloa. Tämä on siis koko heinäkuun saavutus. ON VAIN AJAN KYSYMYS koska pääsen näistäkin kiloista eroon. Ja tämän jo huomaa. Ja tuntee. Ja tietää mistä se on tullut.

No kyllähän te tiedätte, minkälaista on olla vanha ihminen ja mökillä. Vettä sataa melkein joka päivä ja on koleaa. Mikäs sen mukavampaa kuin syödä ja juoda ja etenkin syödä. Ja koska ollaan lomalla, voi ostaa karkkipussin hyvällä omalla tunnolla ja kaupasta vielä jäätelönkin kaupan päälle. Illalla voi ottaa ehkä vähän pari saunasiideriä, tai kun iltaongelle mennään niin pari kalastussiideriä mukaan.

Aamupuuroa en viitsinyt keittää, koska sitä syön aina kaupungissa. Sitä paitsi siitä olisi tullut tiskiä, ja mikropuurosta en perusta. Niinpä söin leipää. Leipää, leipää ja leipää, vaikka se lihottaa ja etenkin minua myös turvottaa, koska se ei sovi minulle. Mutta kun se on niin hyvää. Ja helppoa. Ja lapsesta siihen on minut opetettu. Ostin leivän päälle oikein sellaisen vanhanajan makkarapötkön lauantaita, josta rilloja sitten leikkelin leivän päälle. Ostin myös varrasleipää, jota voin syödä pari rinkulaa oivariinin kanssa siltä istumalta.

On itsensä pettämistä kutsua mökille lihavia vieraita. Hekin nimittäin syömisestä. Pakko myöntää, että jopa minä jäin toiseksi. Vieraamme söivät koko ajan jotain. Tai ainakin melkein. Se melkein antaa luvan itselleenkin syödä tai ainakin syödä vähän reilummin, koska helposti ajattelee että eihän MINULLA tässä mitään hätää vielä ole, katsoppas häntä!

Reppu on tullut takaisin. ON VAIN AJAN KYSYMYS koska pääsen siitä eroon.