Huomenta!
Tänään korteista nousi VOIMA!
- rauhallista lujuutta paineen alla
- päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä
- vakaata rohkeutta
- sisäinen vakaumus tarkoituksesta
- hiljainen mieli on vahvempi kuin väkivaltainen toiminta
***
Mukavaa Vappuaattoa juuri Sinulle!
Ajatuksia 45- vuotiaan Vanhan Sielun elämästä, joka potee keskivaikeaa masennusta. Vanha Sielu jakaa aamukahvinsa smaragdisilmäisen Maljojen Ritarin kanssa. Kuun valossa kuuluu sateen ropinaa ja sydämen ääniä. Rajatieto, tilkkutyöt, mökkeily (joskus taas), Suomen luonto sekä suloiset karvakorvat sulostuttavat ah niin ihanaa ja Epävakaata Elämää.
tiistai 30. huhtikuuta 2019
maanantai 29. huhtikuuta 2019
Painajaismainen uni
Näin viime yönä erikoisen unen...
Minä kävelin kaupunkilähiössä ja olin menossa jonnekin bileisiin. Porukka oli sekavaa, ihmisiä oli paljon enkä tuntenut muita.
Siellä oli isäntänä edesmennyt tuttavani, joka arvosteli jokaisen laulavan vieraan.
Kaikki vieraat joutuivat laulamaan. Kaikkein huonoimman laulajan kasvot tultaisiin viiltelemään.
Minun vuoroni tuli. Sain kuulokkeet päähän ja aloitin laulamisen. Ääntä ei tullut. Tuli vain pientä pihinää. Puhuminenkin oli vaikeaa. Kerroin kaikille kuulokkeet päässäni että minua jännittää kovasti, eikä ääntä tahdo tulla. Yritin keksiä jotain puujalkavitsejä isäntää ajatellen, ettei ainakaan minun kasvojani viilleltäisi. Pari kertaa sain ihmiset nauramaan.
Koko homma oli ohi ja katsoin kirjanpitoa. Toisilla oli rasteja jos jonkinlaisia, jokaisesta onnistuneesta jutusta sai rastin. Minulla oli vain muutama viiva tukkimiehen kirjanpidolla piirretty. Laskin että minulla oli merkintöjä kaikken vähiten.
Heräsin.
***
Taustatarinana sen verran että minä EN osaa laulaa, ja olen tehnyt siitä itselleni oikean ongelman. Lauluääntä ei vain ole.
Sain juuri ennen nukkumaanmenoa tietää, että uudehko ystäväpariskuntani oli yllättäen eronnut, ja melko sotkuisissa merkeissä.
Hmmmm.......

Viikon alku
“No matter whether is is a light shower or a deluge, rain cleanses and purifies. The moisture that has evaporated from the various bodies of water on the planet and was drawn into the atmosphere now returns to Earth as liquid precipitation in Natures’ vast and comprehensive water-recycling program. Depending on when and where the rain falls, it can come as a welcome relief or a nuisance.
Even the air smells fresh after a good rain. It also brings in clean water, which provides needed sustenance for the plants, animals, and humans. At its most intense, rainstorms arrive as an avalanche of water, often accompanied by great and powerful winds, with considerable flooding and destruction as an unfortunate consequence of Nature’s impersonal balancing act. What is purged makes way for new life to appear.
Purifying your mind, body, and spirit is the task that is put before you. Purify your mind by identifying a prominent belief you carry about yourself that inhibits you from being fully engaged in life, from showing up 100 percent of the time. Purify your heart by allowing yourself to breathe in and out blessings and forgiveness so that you can love even more deeply.
Let yourself feel your grief – truly feel ig – so that the rivers of your tears become miniature baptisms that help heal the wounds in your soul. If necessary, detoxify your body (the temple and seat of the soul) by changing your diet, doing a cleanse for a few days, or simply drinking more water. increasing the daily amount of water you drink with deep appreciation for its purpose will revitalize your spirit.
It is no wonder that in some indigenous languages, water is called “lifeblood,” as it is so essential to every form of Life on Earth. Take some time to purify yourself."
***
Upeaa päivää!
sunnuntai 28. huhtikuuta 2019
Krapu 18
Minusta on tullut hullu huutaja. Tämä on sukuvika, sillä "kaikki" äitini puolelta huutavat. He huutavat innostuessaan, he huutavat suuttuessaan, meillä kaikilla on vain yksinkertaisesti kova ääni. Niin kova, että itse sitä ei aina huomaa.
Minä huusin viimeksi 24h sitten. Olin aivan raivona miehelleni, joka oli "taas töpeksinyt." Suustani tupsahteli mitä ilkeämpiä sanoja ja koska sanallinen varastoni on hyvin rikas, mielikuvituksellani ei ollut rajaa. Sanallinen miekka sivalsi kerran jos toisenkin.
Kukaan ei puhaltanut pilliin.
Minä lähdin kotoa pois.
Menin mökille, kuuntelin linnunlaulua. Onneksi täällä ei kukaan ollut huutamassa. En minä eikä kukaan muukaan. Ihanat luonnon äänet!
Palattuani mies oli lähtenyt töihin.
***
Viikon 18 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: pilli, mies, huutaa
***
Kuva: Papunet

Sunnuntain kutonen
- matka- ehkäpä henkinen
- surullisuutta
- hiljaa ja verkalleen eteneminen vaikka ongelmallista aikaa
- vaikeuksien hyväksyminen
***
Kivaa päivän jatkoa!
lauantai 27. huhtikuuta 2019
Lavvantai...
-voima voittaa tunteet
- olet varma että olet aina oikeassa
- terävä äly yhdistettynä itseluottamukseen
- taistelusta nauttiminen
- oman mielipiteen käyttäminen ja " and wishes beyond all"
***
Juuri jotain tällaista minä kaipaan nyt. Miekka pystyssä kohti uusia pettymyksiä. Luota itseesi. Voima voittaa tunteet. Nih. Aamulla tuossa tuli eräänlainen tunnekuohu, joka sai minut lähes tulkoon suunniltaan. Kaikki valahti alas, elämänilo, toiveikkuus tulevaisuudesta, ihan kaikki...Ja sen sai toinen ihminen aikaa. Nyt haluan olla niin voimakas, että kukaan ei saa olotilaani valahtamaan yhtään minnekään. Kerään energiaa ja hyvää mieltä. Taistella en niin välittäisi, mutta tarvittaessa kyllä.
Reipasta päivää!
perjantai 26. huhtikuuta 2019
Lanttien perjantai
"High intelligence and rationality
taking command, making judgements
being confrontational and destructive
using your cleverness to dominate others
fair, but perhaps also vengeful
an implacable enemy but a firm friend"
***
Ihanaa päivää!
torstai 25. huhtikuuta 2019
Vaunupäivä
SOTAVAUNUT
-henkinen kontrolli
-tahdonvoimaa ja absoluuttinen painopiste
-voittaa konfliktit
-voimaa ja kontrollia ehkä vähän häikäilemättömästi
-päättäväisyyttä ohjata asioita omalla tavallasi
***
Voi, miten voinkaan iloita huomisesta vapaapäivästä! On siis ihan mielettömän ihana fiilis, kaikin tavoin!!! Olen lisäksi innostunut lenkkeilemään pitkästä aikaa...tehnyt metsälenkkejä. Miten ihana ympäristö metsä onkaan! Ihanan kevään viileys, laskeva aurinko, linnunlaulu. Mikä voikaan rentouttaa enemmän? En minä ainakaan keksi.
Mukavaa päivää myös Sinulle!
keskiviikko 24. huhtikuuta 2019
Keskellä viikkoa
"Tähtää siihen, mikä saa sielusi iloitsemaan."
Lisäviesti: "Yksisarviset muistuttavat, että tehdessäsi sitä, mikä saa sielusi iloitsemaan, koet todellista ja kestävää iloa ja kehityt henkisesti. Sinun on nyt aika tähdätä tähän, sillä kun pyydät, yksisarviset auttavat sinua."
"Voimalause: Teen sitä mikä tyydyttää sieluani."
***
Mukavaa päivän jatkoa!

tiistai 23. huhtikuuta 2019
Tulevaisuus
***
Miksi juuri tänä aamuna huomasin lehteä lukiessani märehtiväni taas menneitä asioita?
Siis ihan vuosiakin vanhoja. Sellaisia, jotka monet olisivat jo unohtaneet? Onko se joku ajatuspinttymä? En tiedä. Haluan lobotomian.
Pääsiäinen oli ja pääsiäinen meni. Meillä ei ollut koristeita ollenkaan enkä muutenkaan ole mikään hirveä pääsiäisfani. Kevättä tässä odotellaan - ja kesää - täysin rinnoin ja toiveena on olla ensimmäinen yö mökillä ensi viikonloppuna. Jännittävää! Ainakin upeita ilmoja lupaavat.
Upeaa päivää teille kaikille!
maanantai 22. huhtikuuta 2019
KRAPU 17
Tästä on keskusteltu jo vuosia. Minä haluaisin oman pienen pihan. Varsinkin näin keväällä kaipaan sitä melkein yhtä paljon kuin koiraa. Olisi ihana istutella kesäkukkasia ja haravoida pieni piha siistiksi. Nyt on tyytyminen vain mökin patoja istuttelemaan - kunhan se kesä koittaisi. Omat pihat maksavat paljon. Se lienee syynä tähän vuosien keskusteluun.
Mökkimme sisustus on pitkälti puun väristä. Tästäkin on keskusteltu, miten haluaisin valkoiset seinät, ainakin vaaleammat. Huvila ja huussi- ohjelmasta olen huomannut, miten paljon uusi maali tekee yleisilmeelle. Maljojen Ritari taas pitää puun väristä. Hmmmmh. Omat mökin seinät maksavat myös paljon. Se lienee syynä tähän, miksi en toisen omistamaa vuokramökkiä rahoita.
***
Hmmmm
Huomenta!
Tänään LANTTIEN 7. EPÄONNISTUMINEN
-rajoittuneisuus, kohtaloon alistuminen, epäröinti, ylitsepääsemättömiltä näyttävät esteet, luhistumisen pelko-
Virheiden tekemisen pelko liittyy tässä liiketoimintaan, raha-asioihin, fyysiseen kuntoon ja/tai terveyteen.

Riikinkukon sulkien väritystä muistuttava sinisenmusta tausta on osoitus siitä, että pelko ja kauhu syntyvät ihmisen ajatustasolla eivätkä välttämättä heijasta fyysistä todellisuutta. Näiden kahden tason välillä on kuitenkin merkittävä yhteys. Negatiiviset odotukset ovat voimakkaita ajatusmalleja. Jos niitä ruokitaan - joko tietoisesti tai tiedostamattomasti - tarpeeksi pitkään, ne voivat todella myötävaikuttaa pelkäämäsi tilanteen syntymiseen. Sama tietenkin pätee myös myönteisiin ajatuksiin ja odotuksiin. Synkät ja pelontäyteiset odotukset estävät kykyäsi käsitellä asioita. Sinun pitäisi nyt huolella tarkastella näiden odotuksien sisältöä ja laatua.
Tämä kortti antaa sinulle vihjeen,
joka kannattaa ottaa vakavasti. Tiedostettu tai tiedostamaton pelko on
olemassa. Nyt sinun on aika tunnustaa, havaita ja hyväksyä pelkosi. Nämä
ovat välttämättömiä askeleita pelon voittamisessa, siitä
irtipäästämisessä ja myönteisemmän asenteen luomisessa. Elämänmyönteiset
ajatukset ja asenteet antavat elämälle arvon kaikessa sen kauneudessa
ja runsaudessa. Ne luovat energian, jonka avulla voit muuttaa odottamasi epämiellyttävät kokemukset iloisiksi tapahtumiksi.
Minulla on rohkeutta uskoa, että kaikki elämässäni tapahtuu minun parhaakseni.
Nykyinen suuntasi saattaa johtaa epäonnistumiseen! Tutki, miten sinun olisi kenties muutettava ajattelu- ja toimintatapojasi.
***
Pirtsakkaa päivää!
sunnuntai 21. huhtikuuta 2019
Sunnuntain tähti
Huomenta!
Tänään TÄHTI
"Inspiraatio, kiteytyminen, itsetuntemus, säteily, selkeä näkemys, itseluottamus, yhteys maailmankaikkeuden tietämykseen"
"Elämääsi on tulossa uutta toivoa. Ajatukset selkiintyvät ja kirkastuvat. Inspiraatio, paraneminen. Kortti näyttää ajasta jolloin sinun on luotettava toivoon ja sisäiseen tunteeseen sillä et vielä näe kaikkea kovin selkeästi vaikka pikkuhiljaa asiat alkavatkin kirkastua. Tähtitaivaalla tähdet valaisevat tiesi, mutta et näe yhtä selkeästi kuin keskellä päivää. Luota kuitenkin tähtien valoon ja tiedä että kohta alkaa aurinkokin jälleen paistamaan ja kaikki kääntyy parhain päin. Aina on toivoa."
Anna tähtesi nousta, mutta pysy yhteydessä maahan. Luota ympäristöösi ja löydä tapa, joka sallii muidenkin olla osallisena siitä, mitä sinulle tapahtuu. Hedelmistään puu tunnetaan.
Oletko täysin tyytyväinen nykyiseen työhösi?
Se, mihin sisäisesti suuntaat energiasi, ilmenee myös ulkoisessa elämässäsi. Sinun on tarkoitus jakaa ajatuksesi ja ideasi muiden kanssa. Jos pidät ne omana tietonasi, niitä ei ole mahdollista hyödyntää täysmittaisesti.
***
MALJOJEN ÄSSÄ
"Ylitsevuotava rakkaus, tunteiden selkeys, syvä itsensä rakastaminen, antaminen ja ottaminen."
Kortti kuvastaa viisasta rakkautta, kypsää tunne- elämää ja tietoista antautumista elämälle. Kortti kuvaa ihmistä, jolla on avoin ja luottavainen sydän ja joka yksinkertaisesti rakastaa. Tällainen ihminen ei suojele itseään eikä myöskään yritä tai ponnistele liikaa. Kortti symboloi myös taitoa ilmaista tunteet selkeästi ja puhtaasti sekä kykyä olla samanaikaisesti tietoinen niin sisäisestä kuin ulkoisesta todellisuudesta.
Anna luottamuksesi elämään ja rakkauteen kasvaa. Se tulee näkymään myös ihmissuhteissasi. Opit vähitellen hyväksymään rakkauden sellaisena kuin se on ja alat nauttimaan enemmän elämästä. Luottamus elämään inspiroi myös luovuuttasi. Silmäsi avautuvat kauneudelle ja kunnioituksesi toisia ihmisiä kohtaan kasvaa.
Sinulla on yhteys kaikkea ympäröivään rakkauteen. Se täyttää sinut ja voit jakaa sitä muille anteliaasti ja ylenpalttisesti.
Millä tavalla sinä osoitat rakkauttasi?
Kaiken ympäröivä rakkaus täyttää minut ja ympäristöni."
***
Ihanaa päivää Sinulle!

lauantai 20. huhtikuuta 2019
Taikuri
Huomenta!
Tänään TAIKURI
-kommunikaatio, leikinomainen asenne kaikkiin mahdollisiin kommunikaatiomuotoihin; joustavuus, loistava älykkyys-
Taikuria esittää kreikkalainen jumala Merkurius, sanansaattaja, jonka siivet ovat puhdasta henkisyyttä (huomaa hänen jaloistaan lähtevät keltaiset siivet). Merkuriuksessa on voimaa, joka säteilee hänestä ja leviää hänen ympärilleen. Kortti kuvaa Tahtoa, Viisautta ja Sanaa, joiden avulla maailma luotiin.
Sinulla on hienoja kykyjä, jotka sinun tulisi jakaa muiden ihmisten kanssa. Eräs tärkeä tehtäväsi on löytää tai luoda oikeat olosuhteet ja ympäristö sille, mitä teet.
Millä alueella olet lahjakas? Millä keinoin ja millaisessa ympäristössä voit jakaa lahjojasi eteenpäin muille?
Luo itsellesi mielikuva siitä, mitä haluaisit tehdä ja mikä sopii sinulle parhaiten. Kuvaile se.
Omien luovien voimavarojeni käyttäminen tuottaa minulle suurta tyydytystä ja tekee minut onnelliseksi.
***
HALLITSIJATAR
”Kauneus, rakkaus, äidillisyys, naisellisuus, viisaus, hengen ja materian välinen yhteys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi."
Tämä kortti ilmentää ja hallitsee naiseutta kaikissa sen muodoissa. Hallitsijattaren ulkomuodolleen ja ympäristölleen ovat leimaa- antavia kauneus ja eheys. Hänen läheisyydessään on hyvä olla. On ikäänkuin pääsisi osalliseksi hänen tasapainoisesta, harmonisesta olemuksestaan. Kauneus ei ole pelkästään ulkoista kauneutta, vaan hänen naisellisuutensa on täydellisen kehittynyt olemuksen kaikilla tasoilla. Tämä luo häneen erityistä säteilyä ja hoitoa. Hän on samanaikaisesti äiti ja rakastajatar, hallitsijatar ja tietäjä. Voima on siinä, että hän yhdistää korkeimpien henkisten arvojen näkyvät muodot aineellisiin arvoihin.
Kauneus, minkä näet muissa ihmisissä ja mikä vetää sinua heidän puoleensa, on jo sinussa itsessäsi. Naisellisuutesi on kehittymässä ja saamassa muodon. Nyt voi olla oikea aika selvittää äitiisi liittyvät, ratkaisua vailla olevat ristiriidat.
Onko elämässäsi joku kaunis, voimakas nainen, jolta haluaisit oppia jotain?
Luo mielikuva ihannenaisestasi! Kirjoita paperille hänen tärkeimmät ominaisuutensa. Yritä löytää näitä ominaisuuksia sekä muista ihmisistä että itsestäsi. Ympäröi itsesi kauneudella ja yltäkylläisyydellä.
"Olen täynnä voimaa ja kauneutta."
***
Upeaa päivää Sinulle!

perjantai 19. huhtikuuta 2019
TANSSI!
DANCE
"The sacredness of any celebration is dependent upon the quality of spirit that is present. The quality of spirit is greater to the degree that you are fully present, with minimal inhibitions about expressing your joy and happiness through physical movement. Focus on what you want to celebrate. Put on some music and dance, whether slow or fast. Sing a song while you do so. Make one up about what you most have to celebrate.
The Spirit’s wish is for everyone to enjoy their time on Earth, and part of that wish is to celebrate your capacity to be joyous and express it through your body. Whether in private, with a small group of friends, or a large communal gathering, let music, song and dance is a part of your sacred ceremony regardless of what you are celebrating. For truly, any celebration is sacred."

torstai 18. huhtikuuta 2019
VAROVAISUUTTA
LANTTIEN 8. VAROVAISUUS
Se mikä sinussa on puhkeamassa kukkaan, on harvinaisen kaunista ja
herkkää. Anna sille sen tarvitsema suoja ja vahvistus. Sinun ei tarvitse
pakottaa mitään! Kaikki kehittyy oikealla ajallaan.
Ahkera ja keskittynyt
työ tuottaa tuloksia. Sinun tarvitsee ehkä olla vieläkin
järjestelmällisempi. Mutta menestystä tulee kärsivällisyyden kautta.
Opit uusia asioita. Voi merkitä uuden alan vaihtoa tai koulutuksen
alkamista.
***
Mukavaa päivän jatkoa!
-herkkyys, hellyys, toisen huomioiminen, rakastava huolenpito, sisäinen ja ulkoinen kukoistaminen, oikeanlainen vaatimattomuus, viisaus, hidas eteneminen-
Se mikä sinussa on puhkeamassa kukkaan, on harvinaisen kaunista ja
herkkää. Anna sille sen tarvitsema suoja ja vahvistus. Sinun ei tarvitse
pakottaa mitään! Kaikki kehittyy oikealla ajallaan.
Tämä kortti symboloi ahkeruutta, luovuutta sekä taitoa suoriutua hyvin erilaisista käytännön tehtävistä. Tässä kortissa työnteko- olipa se sitten ruumiillista tai henkistä- koetaan syvällisesti; sen kautta ihminen voi kasvaa. Tämä kortti symboloi työtä, jota tehdään oman itsensä vuoksi, ei niinkään henkilökohtaisen motiivin vuoksi. Se on päämäärä itsessään! Lanttien 8. kuvaa myös uusien taitojen ja kykyjen oppimista ja niiden jakamista muille.
Ahkera ja keskittynyt
työ tuottaa tuloksia. Sinun tarvitsee ehkä olla vieläkin
järjestelmällisempi. Mutta menestystä tulee kärsivällisyyden kautta.
Opit uusia asioita. Voi merkitä uuden alan vaihtoa tai koulutuksen
alkamista.
Tee kaikki, mitä tehtävissä on! Mutta hellitä sitten luottaen, että elämän virta vie sinua parhaaseen mahdolliseen suuntaan.
***Mukavaa päivän jatkoa!
keskiviikko 17. huhtikuuta 2019
Keskellä viikkoa
NÄKYMÄTTÖMYYS
Tämä kortti opastaa sinua jakamaan tänään viisauttasi ja valoa muille. Nyt sinun on aika puhua oma totuutesi ja yksisarvisesi auttaa sinua siinä.
On turvallista antaa ihmisten huomata millainen olen sisimässäni.

tiistai 16. huhtikuuta 2019
VIIKON 16 KRAPU
TERVAS 90
Sinä olet synnynnäinen johtaja. Tätä mantraa olen lukenut horoskoopista siitä asti kun opin lukemaan. Partio on paras johtajakoulu mitä tiedän. Se on hierarkkinen ja mukavan oikeistolainen harrastus. Luonnonläheinenkin. Olin siellä vartionjohtajana ja vaeltajana; 10 vuotta partiota, aina valmis!
Parhaita olivat leirit. Tervas 90 oli Hangossa järjestetty kansainvälinen suuri leiri. Isäni oli kuollut vain paria kuukautta aiemmin ennen leiriä. Tuon vuosiluvun muistan aina. Meitä oli kiva tyttöporukka ja kikatimme Niger- teltassa päivät pitkät. Kioskilta haettiin pepsiä ja hotroddeja. Olin 13.
Herätyksen jälkeen oli aina Suomen lipun nosto salkoon. Kerran pyörryin, mutta nousin äkkiä sammaleesta ylös toivoen ettei kukaan nähnyt.
***
Viikon 16 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: herätys, johtaja, kioski
***
Tervas90

Siunaukset
Kun pyydät yksisarvisia käyttämään sinua niiden siunausten kanavana, ihmeitä voi tapahtua. Tämä kortti muistuttaa sinua siitä, että säteilisit yksisarvisten siunauksia ympärillesi ja huomaisit sen, mitä elämääsi ilmestyy.
Voimalause: Lähetän tänään kaikille ja kaikelle yksisarvisten siunauksen!
***
Ihanaa päivää!
Voimalause: Lähetän tänään kaikille ja kaikelle yksisarvisten siunauksen!
***
Ihanaa päivää!
maanantai 15. huhtikuuta 2019
Gabriel
ARKKIENKELI GABRIEL
Arkkienkeli Gabriel tuo tilanteisiin puhtautta ja auttaa ihmisiä löytämään selkeyttä. Yksisarviset vahvistavat hänen valoaan. Pyydä niitä auttamaan sinua jonkin elämäntilanteesi puhdistamisessa, jotta voisit saada selkeyttä seuraavan askeleesi suhteen.
Voimalause: Tiedän selkeästi seuraavan askeleeni.
***
Puhdistavaa ajatusta tässä nyt tarvittaisiin.
Eilen seurasin jännittävää Suomi- Usa- jääkiekon MM- kisoja! Oli todella säälittävä ja kurja loppu. Voi vitalis. Vaalejakin sivusilmällä seurasin, kävin kuitenkin äänestämässä vaikka niin kovasti en politiikkaa seuraa.
Voi, kunpa asiat järjestyisivät!
Ihanaa viikon alkua Sinulle!

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019
Kymppisunnuntai
SAUVOJEN 10. TORJUNTA
- torjutut tunteet, pidätelty energia, eroaminen, eristäytyminen, aggressiivisuus-
Jos pelkäät hylkäämistä, paheksuntaa, tai rangaistusta, alat torjua omia mielijohteitasi. Et voi ilmaista vahvuuttasi, elinvoimaasi ja elämänenergiaasi. Torjuttuina nämä energiat muuttuvat ärsytykseksi, raivoksi tai väkivallaksi. Jos tälle aggressiolle ei löydy ulkoista purkautumistietä, se voi kääntyä sinua itseäsi vastaan. Se voi ilmetä itsensä aliarvostamisena tai millaisena masennuksena tahansa - myös sairastumisena.
Tämä kortti on kutsu. Huomaa kuinka tukahdutat omaa elämänenergiaasi - lopeta tuo tukahduttaminen. Se on askel kohti itsestäsi vastuun ottamista ja itsesi vapauttamista perusteettomista moraalisäännöistä ja -rajoituksista.
Tukahdutatpa itseäsi sitten tietoisesti tai et, huomaa, että on olemasssa paljon enemmän, mitä haluaisit ilmaista, kokea, juhlia ja mistä haluaisit nauttia. Uskalla tehdä niin!
On asioita joita olet aina halunnut sanoa tietyille ihmisille. Mitä ne asiat ovat ja keitä nuo ihmiset ovat? Voit juuri tällä hetkellä sanoa itsellesi nuo asiat!
Minulla on oikeus kuunnella tunteitani ja sitä, mihin elämä minua kuljettaa.
***
TAITO
- vastakohtien yhdistäminen, tasapaino, sisäinen muutos, transformaatio, alkemia, merkittävä askel, luova voima-
***
Huikeaa päivän jatkoa!

Tämä kortti merkitsee haastetta katsoa sisäänpäin. Vastakohtien
yhdistämisen tässä vaiheessa sisäinen muutos ei lainkaan siedä
ulkopuolelta tulevia sysäyksiä tai paineita. Löytääksesi kätketyn kiven,
timantin, sinun täytyy katsoa sisäänpäin.
"Nauti kaikin tavoin itsestäsi, energiastasi ja taidoistasi ja
anna niiden ilmetä luovuutena. Sinun ei tarvitse enää taistella eikä
tuntea tuskaa."
***Huikeaa päivän jatkoa!
lauantai 13. huhtikuuta 2019
Ässälauantai
MALJOJEN ÄSSÄ
"Ylitsevuotava rakkaus, tunteiden selkeys, syvä itsensä rakastaminen, antaminen ja ottaminen."
Kortti kuvastaa viisasta rakkautta, kypsää tunne- elämää ja tietoista antautumista elämälle. Kortti kuvaa ihmistä, jolla on avoin ja luottavainen sydän ja joka yksinkertaisesti rakastaa. Tällainen ihminen ei suojele itseään eikä myöskään yritä tai ponnistele liikaa. Kortti symboloi myös taitoa ilmaista tunteet selkeästi ja puhtaasti sekä kykyä olla samanaikaisesti tietoinen niin sisäisestä kuin ulkoisesta todellisuudesta.
Anna luottamuksesi elämään ja rakkauteen kasvaa. Se tulee näkymään myös ihmissuhteissasi. Opit vähitellen hyväksymään rakkauden sellaisena kuin se on ja alat nauttimaan enemmän elämästä. Luottamus elämään inspiroi myös luovuuttasi. Silmäsi avautuvat kauneudelle ja kunnioituksesi toisia ihmisiä kohtaan kasvaa.
Sinulla on yhteys kaikkea ympäröivään rakkauteen. Se täyttää sinut ja voit jakaa sitä muille anteliaasti ja ylenpalttisesti.
Millä tavalla sinä osoitat rakkauttasi?
Kaiken ympäröivä rakkaus täyttää minut ja ympäristöni."
***
Ihanaa päivän jatkoa!

perjantai 12. huhtikuuta 2019
Kutossperjantai!
MALJOJEN KUUSI
- himo, nautinto, mielihyvä seksuaalisissa suhteissa, rikas seksuaalienergian ja sydänenergian vaihto, tunteiden uusiutuminen-
Tämä kortti kutsuu sinua antautumaan omien tunteidesi rikkaudelle. Saatat kokea sen hyppynä veteen. Se on kuin jäätynyttä odotusta siitä, että tiedät sukeltavasi syvälle. Tiedät häviäväsi, päästäväsi irti jostain. Kun nouset jälleen pintaan, olet vahvistunut ja virkistynyt. Tapahtuu kuoleminen ja uudelleensyntyminen. Riskin ottamisesta on tuloksena syvällinen tunne-elämän puhdistuminen ja uusiutuminen.
Menneisyyden kaipuuta, viattomuutta, lapsenomaista jakamista. Voi olla että elät liikaakin menneisyydessä. Joku menneisyydestä voi kuitenkin tulla tuomaan sinulle iloa ja lapsenmielistä onnea päiviisi.
Nauti nyt kaikesta, mitä elämä sinulle antaa. Se on paras tapa osoittaa kiitollisuuttasi.
Pidätkö kiinni vanhoista uskomuksistasi, josta estävät sinua nauttimasta mielihyvän tunteista?
Nauti omien tunteittesi yltäkylläisyydestä ja jaa se kumppanisi kanssa.
Ja/ Tai: Vahvistuksena vielä: "Olen nyt valmis kohtaamaan kumppanin, jonka kanssa voin kaikilla tasoilla jakaa rakkauden ilot."
***
Olipa jotenkin mukava ja vähän yllättäväkin kortti tähän kohtaan. Olen nyt ollut muutaman päivän todella hyvällä tuulella, pitkästä aikaa elämä on hymyillyt ja aurinko paistanut. Sitten eilen tapahtui taas jotain odottamatonta. Ainekset todelliseen kriisiin on koossa ja se pilasi todellakin upean päiväni ja tämän hetkisen olotilani.
Eilen tapahtui totaalinen romahdus. Tämän jälkeen on kaksi vaihtoehtoa. Tukea todellista muutosta oikein olan takaa tai toisaalta taas vetäytyä tilanteesta kokonaan ja toivoa parasta. Minä valitsin nyt vetäytymisen ja uskon ja toivon tässä tilanteessa parasta. Voi että! Aina on jotain! Mutta pahinta oli se tunne, että kun KERRANKIN olen iloinen ja helpottunut, olo vailla murheita, niin eikös seuraava MURHEEN aihe sieltä kuitenkin taas eteen tullut!!! Tulee sellainen olo, että minä en SAA OLLA koskaan iloinen ja vapautunut, vaan aina se on minun kohdallani ihan absurdia. Aina pitää olla jotain paskaa elämässä. Ja koska valitsin nyt sen tien, että vetäydyn ja toivon parasta niin tässä kohtaa ei pitäisi murehtia enää yhtään mitään vaan toivoa nyt parasta ja tulevaisuus näyttää miten ämmän käy. Ottaa hetki hetkeltä. Olla tässä hetkessä. Nyt. Murheet ovat huomisia, sitten kun ne ovat todellisia vasta. Ei kannata etukäteen murehtia mittään. Nostan vielä tälle asialle kortin.
MIEKKOJEN PRINSESSA
-avoin keskustelu, mullistavat muutokset, ristiriitojen kohtaaminen luovalla tavalla- pilvistä selkeyteen- mielialojen hallinta- kapina-
Prinsessa on matkalla kohti valoisampaa tulevaisuutta vihreässä puvussaan, jonka väri symboloi luovuutta. Hän tietää sisimmässään olevansa oikealla tiellä, eikä anna muiden mielipiteiden tai paheksunnan estää itseään. Prinsessan kapinallisuus synnyttää muissa mielenkuohuntaa ja moraalista närkästystä, mutta prinsessa tietää että hänen on kuunneltava omaa sisäistä ääntään. Hän suhtautuu ympäristöönsä välittömästi ja vilpittömästi ja ratkaisee eteensä tulevat ongelmat nuoruuden innolla. Energia on kevyttä, hän on kuin iloinen kulkuri, joka osaa nauttia elämästä. Kortti edustaa myös impulsiivisuutta, aktiivisuutta sekä uusien asioiden nopeaa omaksumista. Prinsessa on teräväkatseinen ja valmis ottamaan tilanteen vastaan sellaisena kuin se on. Hän ei ota arkisia ongelmia liian vakavasti.
Miekkojen Prinsessa kehottaa sinua nousemaan asioiden yläpuolelle, tekemään päätöksesi nopeasti sekä toimimaan tässä ja nyt. Kaikkiin asioihin ei tarvitse suhtautua kuoleman vakavasti. Arvosta parhaita puolia itsessäsi ja keskity ensin sellaisiin sinulle tärkeisiin asioihin, jotka on helppo ratkaista. Kun olet valmis, tulee sekin aika, kun voit käydä vaativimpien asioiden kimppuun. Älä aliarvioi kykyjäsi! Muista myös että nuorekkuus ei ole iästä kiinni!
"Ajatuksesi ja näkemyksesi saattavat ajoittain tuhota "pyhiä alttareita". Älä anna itsesi hautautua ilmassa lentäviin jätöksiin. Älä anna mielialojesi saada valtaa itsestäsi. Ole uskollinen todellisille ihanteillesi."
" Olen valmis ottamaan riskejä."
"Kapinani on positiivista, rakentavaa ja luovaa."
" En ota itseäni liian vakavasti."
***
EIKÖ OLE LOISTAVA KORTTI TÄHÄN KOHTAAN? ÄLÄ ANNA MIELIALOJESI SAADA VALTAA ITSESTÄSI!!! Siis nämä tarotit ovat niin....ja 10 0000 peukkua! Uskoisin siis, että kaikki sujuu hyvin ja nyt vaan mielialat hallintaan. Tämä kortti vahvistaa sen! Otan riskin, toivon parasta. Jos olisin pelannut varman päälle, olisin antanut ns. mennä vaan...
Toisaalta esimerkiksi se äitini tavaroita koskenut asia, minkä tänne joskus kirjoitin, paransi sen hetkistä olotilaani todella paljon ja oloni oli todella helpottunut sen kirjoitussession jälkeen. Vieläkin se aaltomaljakko on kummitellut mielessä - näin tulppaaniaikaan - mutta päätin että ostan sellaisen oman sitten jos ihan pakko on. Siitä tulee mieleen äiti. Tai ainakin tuli.
Mietin myös - jälleen kerran tätä blogini sisältöä. Nämä korttien nostelut tulevat jo selkärangasta ja oma pulina tähän päälle on lähinnä omaa tunnepäiväkirjaa omaksi iloksi. Mietin, pitäisikö näille laittaa oma postaus, mutta toistaiseksi mennään näillä...Eihän näitä ole pakko lukea, minusta, minun juttujani, minun tunteitani, minun ajatuksiani. Minä minä minä ja aina vaan minä. Niin se elämä menee. Ainakin nyt.
Upeaa päivää kaikille!

torstai 11. huhtikuuta 2019
Prinssi!
SAUVOJEN PRINSSI
-Kiihkeys, kukoistava rakkaus, intuitiivinen luovuus, pois pimeydestä, valoon-
Tämä kortti edustaa positiivista miehistä voimaa, jonka avulla voi saavuttaa asetetut päämäärät ja unelmat. Sauvojen Prinssi on voittanut oman pelkonsa. Hän on maskuliininen johtajahahmo, joka osaa kunnioittaa myös feminiinistä energiaa. Hän on elämänmyönteinen, luova ja huumorintajuinen ja tietää, miten toimia vaikeissakin tilanteissa.
Sinulla on kaikki mitä tarvitset! Älä anna minkään pidätellä itseäsi! Älä anna vauhtisi hidastua! Elämä on valmis ottamaan sinut vastaan. Luota rajattomiin luoviin kykyihisi.
Mitä haasteita elämässäsi on tällä hetkellä?
Opi katselemaan maailmaa sydämesi silmin - huomaat että maailmasi muuttuu ja avaa sinulle rajattomasti mahdollisuuksia.
Yhdistän voimani rakkauteen!
Rakastan elämää ja elämä rakastaa minua!
***
Upeaa päivän jatkoa!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019
Keskellä viikkoa!
Huomenta!
Tänään HIRTETTY
"Jähmettynyt, paikoileen jumiutuneen suhteen tai tilanteen päättyminen, irtipäästäminen, luopuminen, antautuminen, oppiminen näkemään uudella tavalla, tarve muuttaa vanhat käyttäytymismallit"
Kortti kuvaa oman tahdon murtumista. Tilanne on umpikujassa, liikkumatilaa ei enää ole. Jäykät käyttäytymismallit murtuvat ja vanha selkiintyy. Kortti kuvastaa asioiden näkemistä uudessa valossa. Se merkitsee henkistä kasvua rajoittavien lukkiutuneiden asenteiden murtamista. Hirtetty on tullut umpikujaan, josta ainoa suunta on ylöspäin, kohti korkeuksia. Kortti symboloi egon kuolemaa ja sielun, ihmisen sisimmän olemuksen ylösnousemusta.
Nyt sinun on mahdollista tiedostaa, mihin olet jumiutunut. Mitkä elämäsi alueet ovat jumissa pikemminkin kuin alati muuttuvia ja virtaavia? Mitään ei ole tehtävissä. Jo pelkästään se, että huomaat selvästi, mikä on todellisuutesi, tekee sisäisen muutoksen mahdolliseksi.
Millä elämäsi alueella olet jumiutunut? Oletko valmis huomaamaan vanhat käyttäymismallit ja ajatukset? Oletko valmis päästämään niistä irti?
Päästän irti. Ymmärrän, hyväksyn ja haluan seurata elämässäni jumaluuden tahtoa, josta vähitellen tulen tietoiseksi.
USKALLAN TEHDÄ TARPEELLISET MUUTOKSET ELÄMÄSSÄNI
***
Nyt tulee pinnallista löpinää.
No omalla kohdallani ainakin tiedän, mihin olen jumiutunut. Se on tämä epäterveellinen elämä, jota olen yrittänyt jo monta vuotta muuttaa. Eilen ajattelin kirjoittaa oman postauksen aiheesta, mutta se vaikutti sen verran säälittävältä että jätin kirjoittamatta. Silti voin muutaman sanan kertoa teille suklaansyönnistäni ym. herkuttelusta.
On taas uusi aamu, uusi armo. Marjat sulamassa aamupalarahkaa varten. Jospa tänään onnistun ja jätän herkut ostamatta? Aamulla se on vielä niin helppoa. Illalla ääni on toinen.
Kadehtien ja ihaillen katson facebookin laihdutusryhmistä ihmisten muutoskuvia ennen ja jälkeen. Todella hienosti ovat porukat saaneet painoaan pois, kuka milläkin ruokavaliolla. Jos he ovat pystyneet, miksen minäkin? Syitä on vaikka mitä..ja niitä olen mestari keksimään. VAIKKA olen ollut pitkään kipeä ja rankka liikunta poissuljettu, olisin silti voinut syödä terveellisesti ja kevyesti. Tiedän miten vaarallista ja haitallista nimenomaan vyötärölle kertyvät makkarat ovat. Ja minulla ne kertyvät nimenomaan siihen, mistä olenkin teille jo joskus kertonut. Ajatus päättyy tähän. Tästä asiasta. Ei tästä sen enempää. Syö vähemmän kuin kulutat. Tiedetään, tiedetään...

tiistai 9. huhtikuuta 2019
Kymppipäivä
Huomenta!
Tänään SAUVOJEN 10. TORJUNTA
- torjutut tunteet, pidätelty energia, eroaminen, eristäytyminen, aggressiivisuus-
Jos pelkäät hylkäämistä, paheksuntaa, tai rangaistusta, alat torjua omia mielijohteitasi. Et voi ilmaista vahvuuttasi, elinvoimaasi ja elämänenergiaasi. Torjuttuina nämä energiat muuttuvat ärsytykseksi, raivoksi tai väkivallaksi. Jos tälle aggressiolle ei löydy ulkoista purkautumistietä, se voi kääntyä sinua itseäsi vastaan. Se voi ilmetä itsensä aliarvostamisena tai millaisena masennuksena tahansa - myös sairastumisena.
Tämä kortti on kutsu. Huomaa kuinka tukahdutat omaa elämänenergiaasi - lopeta tuo tukahduttaminen. Se on askel kohti itsestäsi vastuun ottamista ja itsesi vapauttamista perusteettomista moraalisäännöistä ja -rajoituksista.
Tukahdutatpa itseäsi sitten tietoisesti tai et, huomaa, että on olemasssa paljon enemmän, mitä haluaisit ilmaista, kokea, juhlia ja mistä haluaisit nauttia. Uskalla tehdä niin!
On asioita joita olet aina halunnut sanoa tietyille ihmisille. Mitä ne asiat ovat ja keitä nuo ihmiset ovat? Voit juuri tällä hetkellä sanoa itsellesi nuo asiat!
Minulla on oikeus kuunnella tunteitani ja sitä, mihin elämä minua kuljettaa.
***
Huikeaa päivän jatkoa!
Tänään SAUVOJEN 10. TORJUNTA
- torjutut tunteet, pidätelty energia, eroaminen, eristäytyminen, aggressiivisuus-
Jos pelkäät hylkäämistä, paheksuntaa, tai rangaistusta, alat torjua omia mielijohteitasi. Et voi ilmaista vahvuuttasi, elinvoimaasi ja elämänenergiaasi. Torjuttuina nämä energiat muuttuvat ärsytykseksi, raivoksi tai väkivallaksi. Jos tälle aggressiolle ei löydy ulkoista purkautumistietä, se voi kääntyä sinua itseäsi vastaan. Se voi ilmetä itsensä aliarvostamisena tai millaisena masennuksena tahansa - myös sairastumisena.
Tämä kortti on kutsu. Huomaa kuinka tukahdutat omaa elämänenergiaasi - lopeta tuo tukahduttaminen. Se on askel kohti itsestäsi vastuun ottamista ja itsesi vapauttamista perusteettomista moraalisäännöistä ja -rajoituksista.
Tukahdutatpa itseäsi sitten tietoisesti tai et, huomaa, että on olemasssa paljon enemmän, mitä haluaisit ilmaista, kokea, juhlia ja mistä haluaisit nauttia. Uskalla tehdä niin!
On asioita joita olet aina halunnut sanoa tietyille ihmisille. Mitä ne asiat ovat ja keitä nuo ihmiset ovat? Voit juuri tällä hetkellä sanoa itsellesi nuo asiat!
Minulla on oikeus kuunnella tunteitani ja sitä, mihin elämä minua kuljettaa.
***
Huikeaa päivän jatkoa!
maanantai 8. huhtikuuta 2019
Krapu 15
- Sinä tarvitset toimintaa, etkä mitään peiton alla itkemistä, sanoi vyöhyketerapeutti Marille.
Mari kertoi olleensa masentunut, itkuinen ja yksinäinen.
- Nauti elämästä! Opettele nauramaan! Jokin nyrkkeily voisi sopia sinulle...vyöyhyketerapeutti jatkoi.
Mari muisteli nyrkkeilykokeilujaan salilla. Hän kuvitteli vastustajansa olevan joku inhoamansa henkilö ja hakkasi ilmaa minkä jaksoi. Seuraavana päivänä olo oli kuin jyrän alle jäänyt.
Nyt elämä on soljunut lohduttomaan suohon. Jokainen askel eteenpäin on ponnistus. Tämä ei voi jatkua näin, Mari ajatteli mielessään. Hän varasi booking.comin kautta itselleen ja miehelleen hotellimatkan, jospa se toisi piristystä arkeen. Pääsisi valmiiseen aamupalapöytään ja voisi pujahtaa valkoisten puhtaiden lakanoiden väliin. Jostain se on aloitettava.
Viikon 15 krapu olisi tarkoitus sisältää seuraavat kolme sanaa: hotelli, yksin, itku

Kohtalo
Huomenta!
Tänään KOHTALO
Kohtalon kortti symboloi elämän jatkuvaa rytmistä kiertokulkua sekä
elämän runsautta ja laajenemista. Se kuvaa uusia tuulia ja muutoksia,
jotka rikastuttavat elämää monin tavoin ja auttaa irtautumaan menneestä
ja aikansa eläneistä ajatusmalleista. Kortti heijastaa valppautta, jota
tarvitaan eteen tulevien mahdollisuuksien havaitsemisessa ja voimien
suuntaamisessa niin, ettei toimi elämän luonnollisia lakeja vastaan.
Kortti edustaa lahjojen ja kykyjen täysmittaista hyödyntämistä.
"Jos nyt ei tapahdu ihmeitä, jotain on vialla! Olet todella suuren läpimurron edessä! Käytä tämä hetki hyväksesi! Oletko todella valmis ottamaan vastaan suuren onnen? Mikä on vielä tielläsi?"
" Olen nyt valmis elämäni ihmeeseen."
***
Viikko alkaa siis melko nopein liikkein. Miten viikonloppusi sujui?
Minä kävin...
...äänestämässä. En ole seurannut politiikkaa juurikaan, mutta käytin äänioikeuttani kun sellainen kerran on. Ennakkoäänestys on kuulemma yhteiskunnalle kallista, mutta se oli helppoa ja kätevää.
...Kaupassa. Kävin monta kertaa kaupassa. Ostin sitä, tätä ja tuota. Voi miten olisi hienoa käydä kerran viikossa kaupassa ja ostaa kaikki mitä tarvitaan. Minä en tee niin. Hyppään kaupassa melkein joka päivä ja rahaa menee....
...siivosin. Aina ja iänikuista siivoamista. Imuroin, imuroin ja imuroin.
...kävin tapaamassa isoäitiäni. Kaksi kertaa. Hän oli mielissään.
...tein ruokaa. Ruoan laitto ei ole minua huvittanut moneen kuukauteen. Nyt tuli paistettua pihviä ja keitettyä riisiä.
...tuskaillut painoani herkkuhetkien jälkeen. Koska minä opin? Koska minä pystyn?
...Ollut äärettömän väsynyt. Kaverini epäili flunssan jälkitautia ja isoäitini ennusti vaihdevuosia. Ei kai nyt vielä sentään?
Hyvää päivän jatkoa!
Tänään KOHTALO
-uusi alku- laajeneminen- luovuus- suuri läpimurto- itsensä totetuttaminen- odottamaton onni tai sattuma-

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019
7 SU
Huomenta!
Tänään SAUVOJEN 7.
- voitosta kamppailua
- loputtomia taisteluja, mutta nautit niistä
- se tunne kun olet yksin koko maailmaa vastaan
- määritelty kilpailija
***
Huikeaa päivää!

lauantai 6. huhtikuuta 2019
Lanttien kahdeksan
Huomenta!
Tänäänkin jatketaan lanttien teemalla. Tänään numerona on 8.
- Oppisopimuskoulutusta ja ammattitaitoa
- taitojen oppiminen
- kovasta työstä palkitseminen
- tyytyväisyys hyvin tehtyyn työhön
***
Aivan ihanalla fiiliksellä tämä vapaapäiväni alkoi. Meille tulee nykyään Aamun lehti, joten aamuni alkoi aamukahvia juoden ja lehteä lukien. Ihan niinkuin ennenvanhaan! Eilen kävin äänestämässä ja hoitelin asioita. Illalla katsoin Voice of Finlandia itku silmässä, oli sen verran koskettava jakso kuitenkin.
Aurinko paistaa jo nyt!

perjantai 5. huhtikuuta 2019
Kutosperjantai!
Huomenta!
Tänään korteista nousee LANTTIEN KUUSI
- on parempi antaa kuin vastaanottaa
- sosiaalinen vastuu
- hyväntekeväisyyttä - ehkä melko korkealaatuista?!
- kerjäämistä tai hyväntekeväisyyden hyväksymistä
- tunnetko olevasi hieman muiden yläpuolella?
***
Ihanaa perjantaita Sinulle!

torstai 4. huhtikuuta 2019
Yksinäinen Susi
Marilla olisi tänään koulutuspäivä. Päivä pidettäisiin kaupungin auditoriossa ja sen jälkeen mentäisiin yhdessä hyvämaineiseen ravintolaan syömään. Tämä olisi vähän erilainen työpäivä. Nyt ei tarvita työvaatteita, ei nenäliinoja taskuissa, ei kumisaappaita jalassa. Ei seisota kurassa eikä tehdä sitä ruohonjuuritason työtä.
Mutta yksi ongelma olisi heti alkuunsa - mihin Mari jättäisi autonsa? Ilmaisia parkkipaikkoja ei juuri kaupungin keskustassa ole. Mari inhoaa keskusta- ajelua. Huonona parkkeeraajana Mari päättää jättää autonsa luottopaikalle ja kävelee 20 minuuttia auditorioon. Hullua- sanoisivat kaupunkilaiset, mutta Mari ei välitä.
Parkkipaikka löytyi helposti ja Mari lähti harppomaan kohti koulutuspaikkaa. Onkohan Ritva varannut mulle paikan, hän mietti mielessään ja salaa toivoi ettei olisi paikallaolijoista viimeinen. Hän nimittäin inhoaa myöhästymistä yli kaiken. Hän ei ollut koskaan ollut aikaisemmin kyseisessä rakennuksessa ja kännykkään oli tallennettu tiedot päivän kulusta, ovikoodeja myöden. Onneksi ohjeet olivat selkeät ja Mari oli viime minuuteilla paikalla.
Kaikki olivat jo istumassa. Kukaan ei ollut varannut Marille paikkaa. Mari harppoi takariviin, pomon viereen kuinkas muutenkaan. Mari katseli työkavereitaan. He olivat laittaneet päälleen "paremmat" vaatteet. Kaikilla oli lenkkarit, paljaat nilkat vilahtelivat ja kukikkaat paidat loistivat toinen toistaan kauniimpina naisten päällä. Mari istui takarivissä pomon vieressä talvinilkkurit jalassa ja otti työtakkinsa pois päältään. Farkut hän sentään oli laittanut jalkaansa ja paitakin oli suht uusi. Takkiaan hän häpesi. Se oli se sama työtakki missä on vähän jonkun lapsen räkää hihassa. Se sama takki, mikä päällä hän on kulkenut koko talven. Koska se on hänen ainoa takkinsa. Ainoa mikä mahtuu hänen päälleen.
Mari istahti alas ja katseli naisia. Kuka istui kenenkin vieressä. Oli hauskaa, naurettiin. Marille kihosi kyyneleet silmiin. Tässä pomon vieressä en kyllä ala itkemään. Ulkopuolisuuden tunne oli musertava. Mari tunsi itsensä maan matoseksi maatuskamummoksi. Sijaiseksi, jolle ei ole tarjottu ensi syksyksi töitä vaikka jollekin toiselle oli. Hän istuu täällä pomon vieressä, tuoleilla, joiden vieressä ei kukaan halua istua. Hän häpesi kenkiään, hän häpesi työtakkiaan. Hän tuumasi että nuo kaksi kouluttajaa eivät ainakaan hänestä tykkää ja siksi ainakaan töitä ei ole hänelle tarjottu. Kauniita vaatteita Mari ei voi hankkia, koska tavalliset vaatteet eivät mahdu hänen päälleen. Lihavien ihmisten vaatteita Mari opettelee vasta ostamaan. Kamalia rättejä. Mari nieleskeli pari kertaa ja sanoi sitten hiljaa itselleen. Minä olen ihan hyvä näin. Pää pystyyn nyt sitten vaan. Ikävä tunne meni vähäsen ohi. Mari kuunteli edessä olevia puhujia ja osallistui koulutuspäivään . Tällainen minä olen. Yksinäinen susi.
Lounaalla Marin paikka oli vahingossa pomon vieressä.
Työhyvinvointitehtävässä Mari oli samassa joukkueessa kuin pomo.
Kun Mari päivä oli ohi, Mari käveli 20 minuuttia parkkipaikalle ja matkallaan näki hoikan mustan koiran nuoren pariskunnan kanssa. He kävelivät ihmisvilinässä ja koira käveli kiltisti miehen vierellä. Mies oli sekaisin. Kännissä tai narkkari. Taas Maria alkoi itkettää koiran puolesta. Hän rukoili ja toivoi mielessään koiralle kaikkea hyvää ja uskoi että hurjasta elämästä huolimatta kaikki on suht ok. Koira ei ollut luurangon laiha vaan hoikka. Hyvä että oli ulkona. Silti sydämeen sattui, kun hän mietti kuinka paljon päihdeongelmaisilla on huonosti hoidettuja koiria. Ajatuksissaan ja hän adoptoi koiran jo itselleen, vaikka tiesi että se on mahdotonta. Koirat ovat hänen heikko kohtansa.
Kotimatkalla Mari haki uuden - toisen tilaamansa kevättakin postista ja sovitti sitä. Se oli iso ja ruma kuin navettatakki. Palautukseen! Toinen jo! Mikään takki ei sovi Marille!
Kotona Maria v***tutti kaikki. Hän soi melkein litran jäätelöä. Makasi. Lepäsi. Makasi. Kello 20.00 hän toivoi että olisipa jo aamu ja kyyneleet valuen hän nukahti uneen.

Tappio!
Hui, mikä MIEKKOJEN viikko on ollut...tänään korteista nousee...
MIEKKOJEN 5. TAPPIO
-tuskallisten kokemusten pelko, tappio, menetetty tasapaino, himmentynyt tietoisuus, paikoilleen jähmettyminen, mielen hallinta-
Tämän kortin nostaminen merkitsee sitä, että olet nyt valmis ymmärtämään tappion pelkosi. Pelko on luonteeltaan irrationaalista - se ei välttämättä heijasta todellista tilannetta. Tiedostamalla tämän voit vapauttaa kaiken sen energian, joka on ollut sitoutuneena pelkoosi. Jos pelkäät huomatessasi, että en enää hallitse asioita, muista että tunne asioiden hallitsemisesta on vain harhaa. Pelkojesi näkeminen, ymmärtäminen, hyväksyminen sekä niistä irti päästäminen vapauttaa sinut. Kortti symboloi taistelemista, antautumista tai jonkinlaista tappiota. Kortti viittaa enemmänkin mielen laatuun kuin itse tapahtumaan. Kortti edustaa pikemminkin suhtautumista tapahtuneeseen, ei sitä, onko kyse voitosta tai tappiosta. Todellinen voittaja on se, joka kykenee nousemaan tämän kaksijakoisuuden yläpuolelle.
Joka päivä olet voittaja ja myös häviäjä. Opettele suhtautumaan asioihin ja tilanteisiin niin, ette perusteettomasti aliarvioi itseäsi tai sorru itsesyytöksiin. Ja vaikka kokisit itsesi joskus petetyksi, muista ettei sinun tarvitse itseäsi nöyryytetyksi. Jokainen kokemus on tärkeä. Iloitse voittajan kanssa hänen voitostaan ja kun itse voitat, vältä muuttumasta ylimieliseksi. Ylpeys kääntyy aina itseään vastaan, myös itsesyytökset.
Jos annat pelolle vähänkin periksi, se saa sinusta voiton. Vaikka kokisit itsesi heikoksi juuri nyt, sinusta löytyy yllättävän paljon voimaa.
Tutki, mistä pelkosi juontavat juurensa. Kun hyväksyt pelkosi, voit muuttaa ne voimaksi ja vahvuudeksi.
Pystyn näkemään tappiossa voiton ja ongelmissa mahdollisuuden kasvuun.
***
Mukavaa päivää!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019
Tuhoa!
Huomenta!
Tänään MIEKKOJEN 10. TUHO
"mielipuolisuuden pelko, särkynyt sydän, kasaantuneen vihan synnyttämän tuhoavan energian pelko, negatiivinen ajattelu"
Tämä kortti symboloi jatkuvan negatiivisen ajattelun synnyttävää tuhoavaa voimaa. Kortti kuvaa mielipuolisuutta, ihmisen hämmentyneiden ajatusten sekasortoa. Viimeisetkin elämänilon rippeet sekä rakkaus itseäsi ja muita kohtaan kuin myös itse olemassaolo ovat vaarassa joutua tämän negatiivisuuden uhreiksi. Kielteisyys hajottaa ja tuohoaa sielun pyrkimyksen kohti tasapainoa ja harmoniaa.
Tilanne on uhka myös ulkoisille puitteillesi. Siitä saattaa aiheutua rahallisia tappioita tai omaisuuden menetystä.
Takana on takaisku ja pettymys. Mahdollisesti jonkun toisen ihmisen aiheuttama. Itse kuitenkin otat asian liiankin syvälle itseesi ja näin tilanne satuttaa enemmän kuin todellisuudessa olisi tarvetta. Pahin on ohi. Päästä irti tilanteesta täysin niin pääset jälleen jaloillesi ja huomaat auringon nousevan uudelleen. Voi merkitä suhteen päättymistä tai jotain muuta henkisesti ja fyysisestikin rankkaa kokemusta.
Anna tuloksettomien toimintatapojesi ja harhakuvitelmiesi tuhoutua. Totuus vapauttaa ja johtaa sinut sen luo, mitä todella tarvitset.
Ensimmäinen askel on, että tiedostat mielenvikaisuuden ja tuhon pelkosi. Seuraava askel on, että ymmärrät sen negatiivisen energian, joka piilee pelkosi takana. Jos haluat, voit voittaa tuon pelon tiedostamalla sen.
Mitä pelkäät eniten? Millaiselta elämäsi täydellinen tuhoutuminen näyttäisi?
Houkuttelen elämääni myönteisiä asioita ja ihmisiä. Toivotan ne täydestä sydämestäni tervetulleeksi.

tiistai 2. huhtikuuta 2019
Surua!
Huomenta!
MIEKKOJEN 3. SURU
-
-huolet, epäilykset, selkeyden puute, raskasmielisyys, masennus, kolmen ihmisen välisissä suhteissa esiintyvä jännite-
Tämä kortti on kehotus tehdä selkeitä, yksiselitteisiä päätöksiä. Vain siten menetetty tasapaino voidaan saada takaisin.
Irtaudu ahdasmielisyydestä, niin pelkosi ja surusi kaikkoavat. Ole avoin ja haavoittuvainen, uskalla rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hyväksy elämä sellaisena kuin se on. Joskus se on iloa, joskus surua ja kipua ja joskus olet vain ilman mitään tunteita. Älä anna pelkojesi olla esteenä täysipainoisille ihmissuhteille. Tämä kortti on haaste sinulle ja sisäiselle kasvullesi. Muista että suurikin tuska muuttuu lopulta iloksi ja rakkaudeksi.
Kenenkään
ei ole mahdollista olla joka hetki onnellinen. Nyt kokemasi vaikeudet
johdattavat sinua lopulta oikeaan suuntaan, kun et takerru niihin. Älä
usko kaikkea mitä mielesi sanoo!
***
Onpa nerokkaasti sanottu tuo - älä usko kaikkea mitä mielesi sanoo! Niinpä. Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee.
Mukavaa päivää!
MIEKKOJEN 3. SURU
-
-huolet, epäilykset, selkeyden puute, raskasmielisyys, masennus, kolmen ihmisen välisissä suhteissa esiintyvä jännite-
Tämä kortti on kehotus tehdä selkeitä, yksiselitteisiä päätöksiä. Vain siten menetetty tasapaino voidaan saada takaisin.
Millaisia päätöksiä sinun on vaikea tehdä tai kohdata?
Irtaudu ahdasmielisyydestä, niin pelkosi ja surusi kaikkoavat. Ole avoin ja haavoittuvainen, uskalla rakastaa ja tulla rakastetuksi. Hyväksy elämä sellaisena kuin se on. Joskus se on iloa, joskus surua ja kipua ja joskus olet vain ilman mitään tunteita. Älä anna pelkojesi olla esteenä täysipainoisille ihmissuhteille. Tämä kortti on haaste sinulle ja sisäiselle kasvullesi. Muista että suurikin tuska muuttuu lopulta iloksi ja rakkaudeksi.
***
Onpa nerokkaasti sanottu tuo - älä usko kaikkea mitä mielesi sanoo! Niinpä. Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee.
Mukavaa päivää!
maanantai 1. huhtikuuta 2019
Vuositarot/ Huhtikuu
Huhtikuun teemakorttina on AIKAKAUSI
-arvostelusta luopuminen
-syvä ymmärrys ja hyväksyminen
-suurempien yhteyksien löytäminen
- viisaus
- rehellisyys
- erittäin arvostelukykyinen tai tarkkanäköinen; avoin kritiikille, kriittinen itsetutkiskelu
"Luotan jumalalliseen johdatukseen"
Kortin keskiosassa on verhoutuneena tähtien jumalattaren Nutin tyylitelty vartalo. Hän levittää yön taivaiden ylle tehdäkseen näin taustan tähdille. Päivällä aurinko jälleen nielee hänet. Hänen kumppaninsa on Hadit, jota kuvaa siivekäs tulipallo. Hadit edustaa kaikkitietävyyttä, kykyä nähdä yhdellä kertaa asioiden kaikki puolet.
Sinut haastetaan hylkäämään oma kapea katsantokantasi ja ymmärtämään asiat laajemmasta näkökulmasta. Kun olet tajunnut suurempien aikavälien, maailmankausien, ja muiden yhteyksien olemassaolon (mihin olet yhä valmiimpi), tarkastelet asioita entistä useammin sellaisina kuin ne ovat arvostelematta niitä.
Hyvä arvostelukyky lähtee sydämestä. Kuuntele enemmän sydämesi ääntä. Meidän on tehtävä jatkuvasti päätöksiä, jotka perustuvat joko omiin tai toisten mielipiteisiin. Opettele kehittämään omaa tervettä arvostelukykyäsi. Jos teet virhearviointeja, älä kanna niistä syyllisyyttä vaan opi virheistäsi. Nyt sinulla on mahdollisuus toteuttaa itseäsi entistä kokonaisvaltaisemmalla tavalla. Toimi aina oman kutsumuksesi mukaan.
Mitä voit tehdä ymmärtääksesi asiat syvällisemmin ja tullaksesi viisaammaksi?
Mietiskele seuraavaa; Eräs ymmärtämättömyyden merkki on usko epäoikeudenmukaisuuteen ja onnettomuuteen.
***
Ihanaa huhtikuuta Sinulle!
RAKKAUS
RAKKAUS
“In this beautiful image, we see hands reaching toward each other through a heart. The green field surrounding them is the colour of the fourth, or heart chakra. It is when we feel love in our heart center that we are not only naturally emit the healing energy of compassion, but we also attract love and compassion. Studies by the HearthMath institute reveal that the electrical signals from the heart are up to 60 times stronger than the brain’s, and the magnetic field is as much as 5,000 times more powerful.
It is a given that our thinking patterns affect our feelings and, in turn, our reality. What we put out – whether it is love, fear, empathy, sadness, and so forth – contains an incredible amount of power to shape and influence our reality. When the focus of our attention and intention is love and compassion, we recognize no separation between self and other.
All wounds stem from the illusion of separation from Source and all of Creation. The route to healing this wound is through cultivating love and compassion for every being on this planet, including yourself. Not a bland standard of unquestioned acceptance, but a heartfelt sense of profound relatedness to whatever you perceive as apart from yourself. True compassion requires not only the feeling of warmth that emanates when you are in touch with hour heart center, but in acts of kindness even if this simply means being a fully attentive listener.
Respect the fact that your heart is a giver (putting our electrical energy) and a receiver (drawing in magnetic energy). These energies are best sensed by attending to the steady flow of your breathing while also noticing your heart area. Righteousness, fear, anger, and judgement are some common ways to block your natural desire to love. Forgiveness is not only letting go of judgement, but also seeing through the illusion that you and All-That-is are separate. Look about you and inside of you, and do your best to love whatever you see.”
***
Rakkaudentäyteistä päivää Sinulle!
Voi oikein hyvin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)