keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Joulun yksinäisyys

Tänä Jouluaattona ei tullut tehtyä mitään, mitä normaalisti olisin tehnyt. Joulu on ollut erilainen. En tiedä mistä se kaikki johtuu.

Aattoaamuna olen aina käynyt vielä kaupassa. Nyt en käynyt. Joulusaunaa ei ollut. Hautausmaille en jaksanut lähteä.

Mistä tämä johtuu?

Siitäkö, että meille ei tule enää ruokavieraita - ei motivaatiota panostaa.
Maljojen Ritari on jo vanha tuttu- ei ole sitä rakkauden huumaa enää mitä joskus oli - ei motivaatiota panostaa.

Uusi koti on ostettu, mutta muutto tapahtuu vasta ensi vuonna - ei motivaatiota koristella kotia. Silti kaipaan sitä jouluntunnelmaa.

Joulukuusi ei mahdu meille minnekään nyt - ei motivaatiota koristella kotia kun ei ole kuustakaan.

Eilen kärsin niin kovasta väsymyksestä, että makasin koko päivän. Niin karsealta kuin se kuulostaakin! Aluksi oli migreeni, sen jälkeen väsymys. Olin peiton alla ja itkin. Harmaannuin taas 10 vuoden verran. Maljojen Ritari pelasi ja katsoi televisiota. Hän yritti tehdä rakastamiaan munanpuolikkaita. Perunalaatikon poltin pohjaan. Kinkku jäi kuorruttamatta. Yritystä on ollut. Kaupassa on käyty. Jotain on sentään hankittu.

Tänään heräsin neljältä - arvatenkin sillä olenhan levännyt koko eilisen päivän. Laitoin uuden pöytäliinan- siivosin keittiön pöydän - laitoin eteiseen ja aulaan jouluvalot, ne mitkä ovat olleet koko ajan mutta ilman sähköjä. Tänään menemme tädilleni syömään. Olkoon tänään uusi päivä ja uusi joulu. Onhan joulu vielä huomennakin. Luulen silti että ne joulukrääsälaatikot jätän tänä vuonna kellariin ja teen uuden joulun sitten vuoden päähän, sitten kun olen uudessa kodissa.


2 kommenttia:

  1. Meilläkään ei ole kotona koristeita. Amaryllis tosin on pöydällä. Minullakin väsymys painaa. Nuoriso muutti toissa viikonloppuna ja olimme muutossa apuna.
    Tämä uupumus johtuu varmaan siitä, että vettä sataa tuonne pimeyteen. Onneksi päivät alkavat pidentyä, joten eiköhän me aleta voimaantumaan. Rentouttavaa Joulun aikaa ja nauti joulun taiasta. Ei ne koristeet ja tiukat rutiininomaiset orjallisesti tehtävät työt sitä Joulua tee. Ihanaa valon lisääntymistä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on totta, että tämä loputon pimeys vie voimia. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3 Se ilahduttaa aina :-)